Feyah

Myös meidän pieni saa Fer in Solia. Hemoglobiinia ei ole tarkkailtu ollenkaan sitten kotiin pääsemisen, pitänee kysä seuraavassa neuvolassa (4kk), että koska aletaan arvoja tsekkailemaan. Kiinteiden aloittamisesta kysyin neuvolasta ja meille täti sanoi, että jos puoleen vuoteen asti pääsisi rintamaidolla. Tyttö syntyi rv 34+3, mutta ilmeisesti paino on sitten kehittynyt hyvin... Syntymäpaino oli 2305 g ja viime viikon maanantaina (3,5 kk) painoa oli 4910 g. Sitruunavinkistä kiitos, vaatteissa on meilläkin niitä inhoja rautatahroja.

Me ollaan mukana siinä Tampereen yliopiston jutussa ja neuvolakorttiimme saimme tarran, jossa lukee: "Lapsi osallistuu GSK:n pneumokokkirokotetutkimukseen - - . Lapsi ei voi osallistua THL:n neuvoloissa toteuttamaan FINIP-tutkimukseen."

Mä olen kirjoitellut päiviä aika vapaamuotoisesti useampiakin ylös lapsen kirjaa varten, jota koetan joskus ehtia skräppäilemään... Mutta tällä hetkellä (3 kk, korjattu ikä 1 kk vähemmän) meillä menee suunnilleen näin: 7 tienoilla herätään uuteen päivään ja touhutaan tyytyväisenä pari tuntia putkeen, välillä tosin syödään ainakin kerran 9 aikoihin syödään ja mennään sitten nukkumaan päikkäreitä 10 herätään ja syödään hiukan ja taas touhutaan, saatetaan välillä mahdollisesti tankkailla, jos touhutaan kovasti 11.30 syödään taas ja sitten nukahdetaan 13 tankataan hiukan ja jatketaan unia, lähdetään ulos vaunuttelemaan, tehdään 1-1,5 h lenkki, tyttö useimmiten nukkuu sen aikaa 15-15.30 herätään ja syödään, taas toohotetaan menemään 16 syödään 18 syödään ja jatketaan edelleen touhotusta ja juttelua 20 syödään ja sen jälkeen vaihdetaan yöppi päälle 21-21.30 tyttö menee yöunille 1-2 yösyöttö 1 4 yösyöttö 2 (5 yösyöttö 3) 6 yösyöttö 3(4) 7 herätään uuteen päivään

^Laitan tuon toisen ketjun linkin vielä tähän, että löytyy joskus kuukausienkin päästä

Tarkoitus olisi aloittaa syksyllä vauvauinti ja paikkakin jo saatiin. Nyt alkoi kiinnostamaan mielipiteet eri palveluntarjoajista. Elikä vauvauintia harrastaneet missä olette käyneet ja mitä olette pitäneet? Mikä on ollut hyvää, onko ollut parantamisen varaa? Itse ollaan pk-seudulta, mutta en laita mitään paikkarajoitteita, niin saattavat muutkin sitten saada vinkkejä ja apua tästä.

Itse pohdimme samaa aikoinaan - 3 vai 4-pyöräiset ja ollaan oltu kyllä tosi tyytyväisiä noihin 4-pyöräisiimme. Kolmipyöräiset vaikuttivat menevän vähän minne sattuu, mutta kaipa se on pääasiassa tottumiskysymys. Yksi ihan hyvä pointti, jonka mieheni keksi aikoinaan on joidenkin kauppojen ym. liuskat, jotka on suunniteltu nelipyöräisille vaunuille. Mutta eipä varmaan niitä kolmipyöräisiäkään ole hankala niissä hiukan kallistaa

Meillä on Firkonin F7, ostettu uusina Vaunulasta. Toimituskuluineen olivat muistaakseni n. 310 €.

Vauvauinti aloitetaan syksyllä, kun ryhmät taas alkaa. Saatiin jo paikkakin. Muskaria harkitsimme, mutta ajateltiin ensin ihan itse muskaroida - laulaa, leikkiä ja kuunnella musiikkia pienen kanssa. Sitten kun on hiukan isompi niin voitaisiin mennä muskariin mukaan.

Yhteneväistä on se, että molemmat synnytimme "hyvissä ajoin" ennen laskettua aikaa. Hän n. 4-5 vkoa ja minä 5,5 viikkoa ennen.

mimmynmama: Täytyy tunnustaa, että kupit oli lainassa äidiltäni Malja on Riihimäen lasin, muistaakseni. Evestiina: Itse ranunculukset ei kai ole niin kalliita, mutta kun niitä meni tuohon kimppuun paljon, kun halusin tuollaisen tiiviin ilman vihreää... Kaikkea sitä keksii Mischa: Kuvat ei ainakaan mulle näy...

Alatiesynnytystä halusin ja sen sain, perätilasta huolimatta.

Töissä meni lapsivedet keskiviikkona kun pe olisi alkanut äippäloma.

Myös minulla on positiivinen kokemus perätilasynnytyksestä. Synnys käynnistyi lapsiveden menolla jo viikolla 34+3 ja ultrassa huomattiin sitten yllätysperätila. Kaiken kaikkiaan neljä lääkäriä sitten ultrasi lapsen tarkkaa asentoa ja esittivät sitten alatiesynntystä. Hyvin meni, ei ollut mitään ongelmia.

Tuli ihan puuntakaa! En ollut vielä edes äitiyslomalla, koko päivän oli ollut ihan hyvä olo ja töistä lähtiessä illalla menikin sitten lapsivesi ihan yllättäen.

Siirränpä tämän omankin kertomuksen tänne tuolta naikkareiden puolelta... 3.3. olin iltavuorossa ja kellon ilmoittaessa, että liikkeemme on suljettu lähdin tyytyväisenä hakemaan laukkuani ja leimaamaan itseäni ulos. Samaisen viikon perjantaina olisi ollut viimeinen työpäivä ja äitiysloma alkanut. No, nappasin laukun kaapista ja taapersin kellokorttimasiinalle. Samalla kun painoin ulos-nappia tuli jotain muutakin ulos. Lapsivesi meni ihan varoittamatta mitenkään. Hieman hämmentyneenä seisoin sitten siinä koneen edessä ja päätin sitten taapertaa vessaan, josta soitin Naistenklinikalle ja kyselin, että mitäs nyt. Kätilö siellä puhelimen toisessa päässä ei ollut millään tajuta sitä, että olen töissä ja ihmetteli, miksei meillä ole vessassa pyyheliinoja. Kaikki vaatteet olivat siis aika läpimärät eikä kassissa tietystikään edes terveyssidettä (ei se kyllä olisi mihinkään riittänytkään), kun eihän raskaana olevana sellaista tarvitse! No saatuani ohjeeksi tulla klinikalle soittelin sitten miehelleni, joka oli juuri "viimeisellä keikalla ennen isyyttä". Taustanauha oli kuulemma juuri pyörähtänyt käyntiin, kun koetin soittaa. Eihän mies siitä melun yli mitään kuullut ja ajatteli, että soittelen vaan, että olen menossa kotiin, kun töistä pääsin. No ei muuta kuin tekstiviesti matkaan, että olen lähdössä klinikalle ja koetan hoitaa itselleni taksin. Kesti n. 10 sekunttia kun mies soitti ja sanoi tilaavansa taksin kolmen sepän patsaalle ja juoksevansa jo itse samaa paikkaa kohti. Ei siis muuta kuin työvaatteet muovikassiin (ihan märkinä), omat vaatteet päälle ja istumaan taksiin muovikassin päälle. Mahtoi olla siivoojilla mahtavat ilmeet sitten seuraavana aamuna, kun pukkariin tulivat, kun yhden kaapin edessä on iso lätäkkö... Samassa pukkarissa olleet tuntemattomat työtoverit vaan toivottelivat tsemppiä, kun lähdin menemään. Klinikalle päästiin ihan joutuisasti ja siellä tiedettiin jo odotella. Kätilö vei huoneeseen ja sitten tutkittiin. Ensin kätilö kyseli juttuja ja tutki, missä mennään ja sitten myöhemmin lääkäri. Kätilö rauhoitteli, ettei mitään hätää - hyvillä viikoilla ollaan. Heillä kuulemma raskausviikolla 34 alkavia supistuksia ei enää yritetä lopettaa vaan pieni saa syntyä. Myöhemmin sain kuulla, että klinikalla oli raskaana olevia, joiden synnytys oli käynnistynyt viikoilla 20+, joten se sai tuon oman pienen tulon asettumaan mittasuhteisiin. Jo kätilö arveli, että pieni olisi perätilassa ja se varmistui ultrassa. Yöllä vuorossa ollut lääkäri pyysi vielä kolleegansa tarkistamaan tarjontaa ja seuraavana päivänä samaa katseli kaksi lekuria, joten aika moni lekuri tarkasteli pienen asentoa ennen synnytystä. Yllätysperätila tosiaan. Multa kyseltiin, mitä mieltä olen synnytyksestä. Oma huoleni oli vain se, että pieni mahtuu tulemaan, ettei sen takia joudu sitten äkkiä hätäsektioon. Mulle vakuuteltiin, että pieni on vielä niin pieni, että hyvin mahtuu tulemaan. No, ei siinä mitään, kyllä alatiesynnytys oli ehdottomasti sitten se vaihtoehto. Siinä vaiheessa en tajunnut tosin jo kiljua sitä, että haluan sitten hyvät puudutukset, kiitos. Yö meni tosiaan osastolla enemmän ja vähemmän lepäillessä. Supistukset alkoivat tuntua enemmän yön aikana, väsymyksenkin takia varmaankin, ja suurin osa yöstä meni käytäviä kävellessä, sekun helpotti todella mukavasti. Seuraavana aamuna oli sitten lääkärin tarkastus, jossa jälleen selvitettiin, miten on sen alatiesynnytyksen laita. Siinä vaiheessa synnytys oli jo käynnistynyt hyvin, joten ilmoitin miehelle, että nyt voisi tulla takaisin sairaalaan (hän oli mennyt töihin aamulla) ja sitten kun puoliso pääsi paikalle lähdettiin saliin. Sitten mentiinkin aika haipakkaa. Kätilö oli meitä alhaalla vastassa ja pääsin saliin. Sitten siinä jäätiin odottelemaan supistusten voimistumista, kun sain ne lätkät mahani päälle. Kätilö sanoi käväisevänsä jossain (koska odotettavissa oli odottelua), mutta jos alkaisi tuntumaan kipeämmältä niin kilautan sitten vaan. Meni semmoinen kymmenisen minuuttia ehkäpä ja hiukan alkoi jo olla epämukavampi olo. Päätin sitten kilauttaa, miehen kehoituksesta, ja kätilö saapuikin pian. Sanoin, että alkaa nyt jo hiukan tuntua kipeämmältä ja samassa tuli supistus, jonka kätilö näki piirtyvän käyrille. Ilme oli melkoinen, kun hän totesi, että joo, taitaa olla jo aika kipeitä, hänpä tutkii, missä tilanteessa ollaan. No tutkitaan ja kappas, tuloksena oli se, että ei muuta kuin ponnistamaan. Tässä vaiheessa päässä liikkui vaan pieni ajatus, että puudutus olisi ihan kiva, mutta se oli sitten jo menoa. Kätilö kiiruhti kutsumaan paikalle lääkärin ja anestesialääkärin ja kätilöitäkin tuli. Huoneessa taisi mun ja puolison lisäksi olla viisi muutakin ihmistä. Ponnistusvaihe siis alkoi, mutta keskeytyi, koska kipu oli melkoinen ja lääkäri päätti vielä tarkistaa tilanteen. Onneksi kätilö oli tutkaillut tilannetta juuri supistuksen aikana ja pieni reuna oli vielä tiellä, ettei lapsi päässytkään vielä maailmaan. Onneksi sen takia, sillä se antoi sen verran lisäaikaa, että anestesialääkäri ehti törkätä selkääni spinaalipuudutuksen, ennen kuin ponnistusvaihe alkoi uudestaan. Sitten olikin helppo olla, kun supistuksen tunsi, muttei kipua. Ponnistusvaihe kesti parisenkymmentä minuuttia ja 13.36 maailmaan syntyi isänsä sanoin "kauniin punainen ja kirkas ääninen tyttö". Huolenani olleet keuhkot siis toimivat, koska ensi rääkäisykin oli hyvin voimakas.