hoobi

Mulla ei sinällään ole ihan sama tilanne, koska mies ei ole näyttänyt vihreää valoa. Mutta mulla on itselläni vähän kaksijakoinen fiilis omasta kuumeilusta. En oikein tiedä, onks tämä vaan kroonista, kun vauvat on ihania ja ois ihana kokea kaikki uudelleen vielä kerran. Vai oisko meillä oikeasti paikka auki vielä yhdelle uudelle perheenjäsenelle. Välillä tuntuu, että mikä mussa on vikana, kun "mikään ei riitä". Mulla ei todella ole avaimia tämän vyyhdin avaamiseen, mutta tuun symppaamaan, että tiedän tunteen.

Mä laitoin myös suoraan, että jään äitiyslomalle ja sijaisen ja asiakastuen yhteystiedot. Jätin kokonaan avoimeksi sen, koska palaan takaisin. Voihan sen viestin muotoilla ihan vaan jäävänsä pidemmälle vapaalle määrittelemättä vapaan syytä.

Mulla ensimmäinen ja toinen raskaus oli helppoja molemmat ja aikalailla samanlaiset. Kummassakaan ei ollut liiemmin kolotuksia, nukuin hyvin ja oikeastaan ainoa oikeasti häiritsevä vaiva oli loppua kohti paheneva närästys. Voi toki olla, että aika on kullannut muistot, kun esikoinen on jo 9-vuotias ja kakkonenkin 5v. Pahoinvointia oli toki molemmissa, mutta sekin kesti suhteellisen lyhyen ajan. Kummallakin kerralla odotin poikaa, oliskohan tyttöraskaus voinut lie olla sitten enemmän erilainen. Kolmas raskaus olikin sitten rankempi, mutta se ei taas ole vertailukelpoinen edellisten kanssa, koska odotin kaksosia.

Osaako joku lausua mulle muutaman rohkaisevan sanan? Mua kiinnostaisi mennä jossain vaiheessa perhekahvilaan, mutta oon sen verran ujo, että pelkään jääväni sinne seinäruusuksi. Tuntuis tyhmältä mennä sinne istumaan ja ihmettelemään yksin pienen vauvan kanssa (josta ei siis ole sen kummemmin leikki- kuin juttelukaveriksikaan). Vai pitäskö odotella, että ipanat on siinä iässä, että voidaan sit vaikka askarrella keskenämme jos ei löydy seuraa. Onko tollasessa tapahtumassa kuin vaikee päästä porukkaan mukaan? Ihan kauheeta, kun oon näin "sosiaalisesti rajoittunut", mutta olenko oikeasti yksin ongelmani kanssa?

Tää on niin hyvä aihe, että nostan tän vikalta sivulta. Lisää keskustelua siis kaipailen! Mulle tää on jotenkin yllättävän ajankohtainen aihe, vaikka vauvat on vasta 4 viikkoisia. En vaan ajatuksen tasollakaan osaa tai halua käsitellä sitä, että tää oli nyt tässä. Yllärikaksosten jälkeen meillä on jo nyt yksi lapsi enemmän kuin suunniteltiin. Silti on hankala hyväksyä se, että lapsiluku on täysi. Ei enää yhtään raskautta tai synnytystä. Päästään nyt vikan kerran elämään vauvan eka hymy ja niin monta muuta uutta asiaa. Pitäs vaan osata nauttia hetkestä ja siitä, mitä jo on, mutta on tää haikeeta!

Mä jätin meikit kotiin ja hyvä niin, olisin vaan turhaan kantanut niitä edestakaisin. Meikkaan kyl tosi kevyesti muutenkin ja kotipäivinä en ollenkaan. Just ja just malttoi sairaalassa vauvojen ihastelun välissä käydä hammaspesulla ja suihkussa.

Heh, saatoin hymyillä tälle ääneen. Onneksi ei vauvat heränny! Kaikkea sitä pitäiskin osata suunnitella etukäteen. Mä oon täällä niin vauvakuplassa vajaa kolmeviikkoisten kaksosten kanssa, että voisin ottaa näitä vielä lisää vaikka kuinka monta. Täytyy toivoa miehen (ja taloudellisen tilanteen ) vuoksi, että herään kohta järkiini täällä.

Palaan tähän nyt kolmannen raskauden jälkeen. Tällä kierroksella tulikin kaksoset, poika ja tyttö. Lapsiluku on luultavasti tässä ja ehkä tää oli tarkoituskin näin, että kolmen pojan jälkeen tuli sit vielä se pikkusisko. Nyt on ihan täydellinen nelikko.

Vauvat syntyi käynnistetyllä alatiesynnytyksellä. Oksitosiinilla käynnistettiin ja vauvat oli pihalla 3,5 tunnissa säännöllisten supistusten alettua. A-vauva tuli perätilassa ja B-vauva nyrkki ennen päätä. Ikäeroa ehti tulla 8 minuuttia ja kaikki meni tosi sujuvasti.

Mä olin töissä loppuun asti (kevyt toimistotyö, lähinnä liitoskivut vaivas istumisesta), mutta jäin varhennetulle äitiyslomalle 50 päivää ennen laskettua aikaa.

Mä ostin myös vain koon 50/56 vaatteita sillä ajatuksella, että pienempiä saa sitten tarvittaessa vauvojen synnyttyäkin. Ja hyvä näin, sillä vauvat olivat syntyessään 2770g/48cm ja 3140g/49cm. Olihan osa koon 50 vaatteista isoja (varsinkin pienemmälle vauvalle), mutta jo parissa viikossa rupes istumaan paremmin. Ei tuo kotona kovasti haitannut, että vaatteet vähän alkuun roikkui päällä. Mä oon tykännyt kapeemmista malleista bodyissä, koska ne on istuneet paremmin meijän vauvojen päälle. Kaikki leveämmät bodyt on jäänyt käyttämättä. Ja edellesiä kompaten oon tykännyt terällisistä vaatteista ja käännettävistä hihansuista. Sukkia saa pistää pitkin päivää takaisin jalkaan. Näitä vaan löytää nykyään uutena tosi vähän. Onneksi kirpparilta löytynyt ihan hyvin. Käännettävät hihansuut on ehkäisseet hyvin naarmut kasvoissa, kun nälkäisen vauvan pienet kädet viuhtoo ihan hallitsemattomasti.

Mulle oli varattu suunniteltu sektio a-vauvan perätilan vuoksi viikolle 38+1, mutta hetki ennen leikkausta (olin siis jo kaapu päällä ja tukisukat jalassa kiltisti odottelemassa) mulle ehdotettiin vielä synnytystavan vaihtamista alatiesynnytykseen. Mielelläni vältin sektion, mutta olin jo niin kypsä loppuraskauden olotilaan ja henkisesti valmistautunut saamaan vauvat syliin, että pyysin käynnistystä. Tilanne oli sen verran kypsä (auki 3cm), että pyyntöön suostuttiin ja menin seuraavana päivänä (38+2) käynnistykseen.

Peukut tälle, ehdottomasti aktivoidun itsekin myös yleisellä puolella. Liikaa tulee tosiaan keskityttyä noihin kuumeilu/odotus/vauvaketjuihin.

Mulla myös hyvä kokemus Naikkarilta syyskuun lopulta. Remontoitu synnytysosasto oli hieno, synnytystilat ihan viimesen päälle. Huone, jossa synnytin, oli tosi iso, vaikka en tilaa käyriltä juuri päässytkään hyödyntämään. Lisäksi siellä on panostettu tosi paljon siihen, että perhe pääsee viettämään yhdessä tukihenkilön ja vauvojen kanssa aikaa myös esim. sektion jälkeen perheheräämön muodossa. Iso plussa tästä, vaikka en lopulta sektioonkaan joutunut. Ja ammeeseen en riskiraskauden vuoksi päässyt sinnekään, mutta niin hieno se oli, että ois melkein hyvä syy vielä yhteen synnytykseen. Henkilökunta oli tosi jeppis salissa ja mukavaa porukkaa oli myös vuodeosastollakin. Jälkimmäisessä vaan oli aina vähän hämärää, kuka se oma hoitaja on, kun vuorot ja ihmiset vaihtui sen kolme kertaa vuorokaudessa. Mulla ehti olla kahden hengen huoneessa kaksi huonekaveria. Ehkä vuorokauden sain välissä olla itekseni, mikä oli ihan kiva, kun oli kaksi vauvaa hoidettavana ja ne kun vuorotellen älisee yölläkin niin välillä tuli vähän paha mieli huonekaverin puolesta. //muoks. Se vielä mainittakoon, että ainakin vitoskerroksessa vuodeosastolla ei ollut vierailuaikoja vaan kaikki vieraat perhettä (mies/tukihenkilö + omat lapset) lukuun ottamatta otettiin vastaan esim. kahviossa. Mälsää innokkaille isovanhemmille, mutta toisaalta oli kiva olla ihan rauhassa, eikä muidenkaan äitien sukulaiset olleet häiritsemässä.

Kolme raskautta ja muistelisin, että sen kolme päivää oon ollu jokaisesta. Kahdessa vikassa seurattiin kaksi päivää sokereita ja kolmantena oli lääkärintarkistus, josta saatiin kotiutumislupa. Vika oli kaksosraskaus ja jouduttiin odottelemaan kotiin lähtöä iltapäivään, kun kaksosista otetaan kilpparilabrat vielä 3vrk iässä.