Isabelle von Ferret

Me lennettiin viime toukokuussa Rodokselle ja tietysti myös takaisin, lapsi ei ollut ihan taapero silloin, mutta 9-10 kuukautta. Omaa paikkaa meillä ei lapselle ollut, vaan oli sylissä. Yllättävän hyvin lennot menivät, pari itkuhetkeä oli (esimerkiksi ennen päiväunille nukahtamista, kun oli vaikea nukahtaa oudossa paikassa), mutta muuten lapsi jaksoi ihmeen hyvin ihmetellä kaikenlaista ja tosiaan nukkui päiväunetkin lennolla. Laskeutumisen aikana lapsi vähän itkeskeli, mutta siinä ei oikein voinut muuta tehdä kuin silitellä ja lauleskella sille ja tarjota tuttia tai vettä tuttipullosta siltä varalta, että korvissa tuntui ikävältä (tosin musta tuntuu, että enemmän itketti se, kun piti mennä turvavöihin naama eteenpäin istumaan). Aika moni pieni lapsi vähän itkahteli laskeutumisen aikana, joten ei siihen varmaan kukaan sen kummemmin kiinnittänyt huomiota (niitä varmaan häiritsi enemmän se mun epävireinen hyräily kuin lapsen kitinä ). Paluumatka meni ihan erityisen vaivattomasti. Vauva nukahti kantoreppuun kun odoteltiin portilla koneeseen pääsyä. Siinä se sitten nukkua posotti, kun kiivettiin koneeseen portaita pitkin jyrisevän suihkumoottorin vierestä ja jatkoi unia istuma-asennossa ihan tyytyväisenä, kun siirsin sen kantorepusta syliin turvavöihin (nousun ja laskun ajan sen piti siis olla sylissä kasvot eteenpäin siinä omaan turvavyöhön kiinnitettävässä vauvan vyössä). Sen jälkeen lapsi nukkui koko nousun ajan ja puolet lennosta... Turhaan siis jännäsin, miten menee.

Saahan vauvan kantorepun ottaa koneeseen käsimatkatavaroiden lisäksi? Mä en ainakaan saa Manducaa tungettua kaiken muun lisäksi käsimatkatavarana olevaan laukkuun... Luultavasti vauva on kantorepussa siinä vaiheessa kun lentoasemalla ollaan, joten kenellekään ei pitäisi olla epäselvää, että se on kantoreppu eikä joku muu kassi. Alkaa vähän jännittää, miten lento tulee sujumaan tuon 9 kk ikäisen kärsimättömän touhuajan kanssa. Lento kestää "vain" n. neljä tuntia, mutta joskus puolen tunnin bussimatkakin on ikuisuus, jos vauva päättää kyllästyä jo alkumetreillä...

Meillä oli hoitojen alkaessa lapsettomuuden syy selittämätön, koska perustutkimuksissa ei löytynyt mitään erityistä vikaa. Hoidot aloitettiin kuitenkin ja ne aloitettiin insseillä, joista ei mitään tulosta. Ekassa IVF-hoidossa selvisi hedelmöitysongelma, joskaan ei se oliko vika munasoluissa vai siittiöissä, mutta saatiin jonkinlainen selitys kuitenkin. Siittiöitä epäiltiin syyllisiksi, se kun ilmeisesti on yleisempää. Oikeastaanhan tuo IVF on paitsi hoitomuoto myös tapa tutkia solutasolla mahdollisia hedelmöitysongelmia. Meillä ongelmat eivät tosin jääneet siihen yhteen. ICSIssä saatiinkin sitten alkioita, jotka eivät kiinnittyneet ennen kuin pyysin alkionkuoren avausta, eli oletettavasti nyt on sitten tiedossa, että lapsettomuuden syynä on joku rakenteellinen vika mun munasolujen kuorikerroksessa. Syy siis löytyi ja tarkentui hoitojen edetessä ja tulin raskaaksi ensimmäisestä hoidosta, jossa tuo alkionkuoren avaus tehtiin. Mun kohdalla kuitenkin alussa selittämättömän lapsettomuuden taustalla oli aika monen mutkan kautta selvitettävä ja hoidettava vika. Harvinainen kuitenkin, kuulemma. Mä koin jotenkin helpottavana sen, kun syitä lapsettomuudelle alkoi löytyä ja voitiin hoitaa täsmällisemmin.

Kommentoin nyt ikivanhaa juttua, mutta tuolla edellisellä sivulla mainittiin, että melkein kaikki oksentaisivat jossain vaiheessa synnytystä. Sitä mäkin oksennuskammoisena pelkäsin selvittyäni raskaudesta oksentamatta, mutta sitten mulla ei synnytyksessä missään vaiheessa ollut edes kunnolla pahoinvoiva olo, jotain hetkittäistä ällötystä vain ja sekin varmaan väsymyksen takia. Jäin miettimään, mistä pahoinvointi synnytyksessä mahtaa yleensä johtua - kivusta, lääkkeistä, hormoneista..?

Entä telkkarin äänet, miten teillä on se ratkaistu? Meillä joskus katsotaan vauvan mentyä eri huoneeseen nukkumaan joku lapsille sopimaton leffa tai ohjelma, mutta meillä on niin surkea äänieristys asunnon sisällä, että varmasti vauvan korviin kantautuu jotain toimintaleffan tms ääniä, vaikka yrittäisi pitää äänet mahdollisimman hiljaisella. Vauva ei ääniin herää eivätkä ne häiritse sen nukahtamista, mutta nyt kun vauva alkaa olla tietoisempi ympäristöstään kuin ihan vastasyntyneenä, oon vaan miettinyt, pitäiskö hommata kunnolliset langattomat kuulokkeet tms (mutta kun sitten ei taas heti kuule jos vauva itkee...)

Mun on kanssa pakko sanoa tohon käynnistysasiaan, että mä olen nukkunut vauvan synnyttyä paljon paremmin kuin viimeisinä raskauspäivinä. Silloin heräsin supistuksiin n. 15 minuutin välein useampana yönä, ts. en juurikaan nukkunut, nyt saan sentään nukkua 2-4 tuntia kerralla. Toinen asia, jota en ymmärrä, on toi synnytyskipujen pyhyys. Miksi niistä pitäisi kärsiä, jos kivunlievitystä on olemassa? Miksi juuri synnytyskipu on se kipu, joka kuuluu asiaan, vaikka kukaan ei oleta, että ihmiset selviytyisivät vaikka päänsärystä ilman kipulääkkeitä keinutellen vähän jumppapallon päällä ja ajatellen kauniita ajatuksia?

Sivun kerrallaan sai näköjään ainakin Chromella tallennettua, kun klikkasi oikealla ja sieltä valitsi sen "Tallenna linkki nimellä". Onneksi mun odotuspäiväkirjassani oli vain 18 sivua (tosin epäilen, ettei mulla ikinä riitä aikaa ja kärsivällisyyttä ruveta niitä räpeltämään yhteen tiedostoon, olkoon sitten kahdeksanatoista index.htm-tiedostona, ihan sama). Ja onneksi tää asia selvisi nyt tässä vaiheessa että tietää, ettei tänne ainakaan mitään uutta päiväkirjaa vauvan synnyttyä kannata ruveta perustamaan, koska useimmiten on parempaakin tekemistä kuin tallennella päiväkirjoja sivu kerrallaan. Sitä en kyllä ihan ymmärrä, miksi vanha ja toimiva pitää päivittää uuteen ja muka hienoon, jos uuden ongelmia ei sitten ikinä koskaan ehdi kukaan korjata.

Mulla ei ollut mitään oireita ennen plussaa eikä ihan heti sen jälkeenkään. Sen sijaan plussattomissa kierroissa on usein ollut vaikka kuinka paljon kaikenlaisia oireita.

Ihania kenkiä nyt tuskin mennään ostamaan Prisman tai muun hypermarketin alesta, vaan sieltä käydään lähinnä ostamassa ruokaa, joka taas on välttämättömyys ja jos rahasta on tiukkaa, joku jättimarketti voi olla parempi vaihtoehto kuin joku pienempi kauppa (ja jollekin se jättisupermarketti saattaa olla lähin kauppakin). Mitä johonkin kenkäshoppailuun tulee, eihän tää vauvakinossa tuulettuminen ja tuulettuminen vaikka kaupungilla kauppoja kierrellen ja jossain kenkäkaupassa käyden eroa toisistaan mitenkään. Molemissa lähdetään kotoa kaupungille ja tehdään jotain omasta mielestä kivaa, ihan miten nyt kukin haluaa tuulettumassa käydä. Miks se kenkien ostaminen olis huonompi juttu kuin leffan katsominen?

Tää on nyt vähän aiheen vierestä, mutta mä rupesin tätä ketjua lukiessani miettimään, mikä noitten vauvakinojen tarkoitus oikeastaan on, siis miksi sinne mennään? Voisi kuvitella, että jos siellä on paljonkin porukkaa vauvojen kanssa, niin ei siellä ainakaan elokuvasta ehdi nähdä yhtään mitään, mutta sitten toisaalta kun elokuva kuitenkin pyörii taustalla, niin ei siellä varmaan oikein voi harrastaa kovin paljon mitään sosiaalista kanssakäymistäkään - vai voiko? Mitä siellä oikein tehdään? No, mä olen taas enemmän sieltä vanhasta päästä, kun olen yli 30, mutta en mäkään kyllä voisi kuvitellakaan pönöttäväni monta kuukautta sisällä ellei se syystä tai toisesta ole ihan välttämätöntä, tai pyöriväni tylsänä ympäri kerrostalon piha-aluetta naapuruston mammojen kanssa. Prismoihin ja muihin ostoshelvetteihin en tosin mene yksinkään kuin pakon edessä, että ehkäpä toi tuleva vauva nyt siltä ainakin säästyy.

Okei, mä en nyt oikein ymmärrä enää tän keskustelun kulkua enkä tota ylläolevaa purkausta enkä edes sitä, miten se liittyy mihinkään, mitä JAW on täällä sanonut. Eikö JAW just nimenomaan sanonut, että hän ei pidä siitä, kun jotkut tunteet ja mielipiteet yleistetään kaikille lapsettomille yhteiseksi eikä suinkaan, että hän olisi joku lapsettoman malliesimerkki tai että hänen mielipiteensä olisivat niitä oikeita? Mun mielestäni JAW ei myöskään ole tapellut, joten vähän turha syytös nyt.

ICSI ja alkionkuoren avaus oli se yhdistelmä, jolla raskaus saatiin alkamaan. Lisäksi mulla oli Klexane-piikit kiinnittymisen tueksi alkionsiirron jälkeen, koska ei ollut tarkalleen tiedossa, mikä alkioiden kiinnittymisen esti. Epäilen kuitenkin, että nimenomaan toi alkionkuoren avaus oli se juttu, joka ICSIn lisäksi vielä tarvittiin.

En voi varsinaisesti sanoa stressanneeni missään vaiheessa niin merkittävästi, että se olisi mitenkään voinut vaikuttaa. Totta kai lapsettomuushoitojen takia oli tarkat aikataulut ja muut ja huoli siitä, jos eivät hoidot autakaan, mutta en mä voi sanoa niin paljon stressanneeni, että sillä mitään vaikutusta olisi voinut olla. Tuskin normaalilla määrällä stressiä mitään vaikutusta on, jos se ylipäätään vaikuttaa niin sitten pitää varmaankin olla jo tosi paha ja pitkään kestänyt tilanne eikä mikään sellainen, että vähän stressailin kun tikuttelin ovista. Sitäkään kroppa tuskin osaa erottaa, onko nyt lapsentekostressiä vai työstressiä vai jotain muuta stressiä... Toisaalta mulla kyllä taitaa olla rakennevikaiset munasolut eikä ne mistään stressihormonista ole pilaantuneet, joten mun kohdalla nää stressiteoriat eivät ainakaan toimi. Ei ne solut siitä pehmene, vaikka kuinka lähtisin jonnekin trooppiselle rannalle chillailemaan (valitettavasti, koska se olisi tullut hoitoja halvemmaksi ja olisi luultavasti ollut muutenkin mukavampaa ).

Mun mielestäni on mielenkiintoista, että keskustelu lasten sukupuolisidonnaisesta vaatetuksesta jne. lähtee melkein aina pyörimään tyttöjen ja pinkin ympärillä, kun kuitenkin tytöillä (ja naisilla) on ainakin mun mielestäni enemmän vapautta pukeutumis- ja väriasioissa kuin pojilla (ja miehillä). On melkoinen sosiaalinen paine olla pukematta poikaa (ainakaan yhtään vauvaikäistä isompaa) pinkkiin tai muuten tyttömäisinä pidettyihin vaatteisiin, kun taas tyttö saa olla poikamaisempi ilman että siitä syntyy sen kummempaa haloota. Aikuinen nainenkin voi ihan kaikessa rauhassa pukeutua miesten vaatteisiin ja mennä niissä vaikka töihin, mutta mies ei oikein voi tavallisena arkipäivänä laittaa päälleen naisten vaatteita herättämättä jos jonkinlaista huomiota. En mäkään sinänsä kannata sitä, että tytöillä on kaikki pelkkää pinkkiä (ylipäätään yksivärisyys on tylsää), mutta miksi se on aina tää pinkki ja ns. tyttömäiset jutut, jotka joutuvat heti silmätikuksi? Poikalasten vaatetarjonta on mun mielestäni keskimäärin ihan yhtä sukupuolisidonnaista kuin tyttöjenkin, se ei vain ole vaaleanpunaista vaan sitä sinistä, mustaa, harmaata erilaisilla enemmän tai vähemmän hurjilla kuvioilla. Miksei se herätä samanlaisia vastareaktioita kuin pinkki? Vai onko ehkä edelleen niin, että vähintäänkin alitajuisesti maskuliinisena pidetty on neutraalia eikä herätä sen kummempia tunteita ja nainen/tyttö on sitten se sukupuoli, johon pitää puuttua ja ottaa kantaa?

^Mutta sehän se juuri on, että vapaaehtoisesti lapsettomat eivät luovu vapaaehtoisesti mistään onnesta ja ilosta, vaan nimenomaan pyrkivät elämään elämäänsä sillä tavalla, jonka he kokevat tuovan itselleen eniten iloa ja onnea. Eri ihmisten onni vaan tulee erilaisista asioista. Mun mielestäni on ihan itsestään selvää, että jotkut haluavat lapsia ja jotkut eivät, kuten myös se, että jotkut voivat elää hyvinkin pitkään haluamatta lapsia ja sitten jossain vaiheessa muuttaa mielensä. En siis ajattele ihmisistä erityisesti mitään vain sillä perusteella, haluavatko he lapsia vai eivät tai muuttavatko he mielensä jossain vaiheessa, ja musta on jotenkin hassua, että jotkut todella vetävät sellaisista asioista jotain johtopäätöksiä ihmisestä muutenkin. Ihmisethän ovat kaikissa asioissa erilaisia, joten on ihan luonnollista, että joillekin lapset tuovat sellaista iloa ja onnea, jota ei mistään muualta saa ja joillekin taas elämä ilman lapsia on juuri se oikea valinta, johon lapset eivät toisi mitään lisää. Ei mulla (tai kenelläkään muulla) ole mitään syytä olettaa, että koska mun elämässäni asia x on tärkeä, sen pitäisi olla sitä kaikille muillekin. Mä arvelen, että monet vapaaehtoisesti lapsettomat pitävät meteliä siksi, että he toivovat, että kun asiasta puhutaan enemmän, se lakkaa olemasta jotain ihmeellistä ja epäilyttävää ja siitä tulee yksi tapa elää muiden joukossa. Ihmisillä on tapana suhtautua epäilevästi kaikkeen tuntemattomaan.