lina.

Aktiivijäsen
  • Content count

    2245
  • Joined

  • Last visited

About lina.

  • Rank
    Addikti

Contact Methods

  • ICQ
    0

Recent Profile Visitors

2356 profile views
  1. ^ Niin totta! Oi kun ne lakeja ja asetuksia kouluun säätävät voisivat olla samaa mieltä...
  2. En jaksa nyt lukea ihan koko ketjua läpi (pahoittelen, osa näistä jutuista onkin täällä jo sanottu), mutta muutaman jutun täällä pyörineistä aiheista haluan sanoa omista lähtökohdistani (kristitty opettaja ja partiolainen): - Partiolupauksessa sanotaan "lupaan parhaani mukaan rakastaa jumalaaNI...". Partioliikkeen perustaja tarkoitti tällä kristinuskon jumalaa (mut niinpä hän myös tarkoitti harrastuksen vain brittiläisen imperiumin pojille ja silti minä suomalainen tyttö oon siihen sotkeutunut), mutta nykymaailmassa ei suinkaan suljeta pois muitakaan jumalia. Aina silloin tällöin käydään keskustelua siitä voiko ateisti, jolla ei ole jumalaa, olla partiossa, mutta aika laimeana. Parasta partiossa on se, että kaikki uskontokuntiin tai vakaumukseen katsomatta ovat huivi kaulassa samaa porukkaa. Englannissa maailmanjamboreella parasta oli se, että yhdessä laaksossa oli vierekkäin moskeija, synagoga ja SETAn (mikä se nyt sitten kansainvälisesti mahtaakaan olla) "tule sellaisena kuin olet" -teltta. Ja rakennus- ja purkupäivinä yhteisvoimin pystyttivät kaikki kolme telttarakennelmaa. Koska oma lippukuntamme on seurakunnan alainen, meille kuuluvat olennaisena osana leirikirkot, iltahartaudet (osa uskonnollisia, osa ei) ja tunnustuksellinen sisaruspiiri. Partiolaisen on kuitenkin mahdollista valita, haluaako näihin ottaa osaa. Lisäksi on olemassa lippukuntia, jotka eivät ole missään tekemisissä seurakuntien kanssa, ja siellä esimerkiksi sisaruspiirissä ei toivoteta hyvää yötä, Jeesus myötä. Toki isoissa tapahtumissa silti törmäävät uskontoon, ja kun ovat partiolaisia, sen "joutuvat kestämään". Voidaan kysyä, saako tällainen lippukunta olla osa partiotoimintaa, mutta ainakaan minä en lähtisi sitä kieltämään. Partiolaisilla on seitsemän ihannetta elämään, joista yksi liittyy uskonnollisuuteen. - Opettajana kannatan ehdottomasti uskontokasvatuksen tuomista koulun oppiaineeksi, ja tunnustuksellisen opetuksen siirtämistä seurakunnille itselleen. Miksi? * Uskonnonopetuksen kanssa kamppaillaan aina siinä, mikä on liian julistavaa ja mikä ei. Jos opitun kappaleen yhtenä tavoitteena on "oppilas ymmärtää Jumalan vallan", miten ihmeessä opetan sen niin, että en tuputa omaa uskoani? Tällä hetkellä uskonnontunnit ovat sitä, että aloitan liki jokaisen lauseen "kristityt uskovat, että..." ja huokaisen syvään helpotuksesta, kun etiikan jakso alkaa. Olen ollut töissä myös seurakunnan nuorisotyönohjaajana, ja todella nauttinut siitä, että ei tarvitse pelätä sanovansa jotain, joka ei ole sopivaa koulun uskonnonopetukseen. * Olen seurannut vuoden ajan tiiviisti islamin opetusta (opettaja oli videoneuvotteluyhteyden päässä, minä avustavana opena hoitelin laitteita ja pidin meidän koulun oppilaat kurissa), ja valitettavasti se ei oikein toimi. Koulutettuja opettajia ei ole juuri nimeksikään, ja opetuksen taso on sen mukaista. Rukoillaan, luetaan Koraania, ja siinä se. Ei ole selkeää opetussuunnitelmaa, ja näin ollen monet uskonnonopetuksen tavoitteet jäävät toteutumatta. En tiedä, mikä on muiden uskontokuntien laita. Ja toki ev.lut-opetuksenkin taso on aika kirjavaa. * ET-opetus on pahimmillaan sitä, että kaikki koulun ykkös-kuudesluokkalaiset ET-opiskelijat kootaan tunniksi yhteen, ja sitten opettaja räpeltää jotain (esim. siinä koulussa, missä nyt olen töissä, ET-oppilaita on kaikkiaan näissä ikäryhmissä 8), kun 7-vuotiaan ja 12-vuotiaan ajatusmaailmat nyt kertakaikkiaan ovat aika kaukana toisistaan. Toki ymmärrän, että esim. pääkaupunkiseudulla määrät ovat ihan erilaisia, ja se myös helpottaa opetusta, mut myös tää on tosiasia monessa paikassa. * Uskonnonopetuksesta noin puolet on "tunnustuksellista", puolet erilaisia etiikan juttuja. Uskonnontunneilla päästään parhaimmillaan keskustelemaan ihanan syvällisiä kuolemanrangaistuksen hyväksymisestä aina seksuaaliseen tasa-arvoon. Ihan oikeasti. Näin oon kuudesluokkalaisten kanssa saanut tehdä. Uskonnontunnit ovat myös mitä parhaimpia luokan yhteishengen kohottamiseen ja erilaisten kiusaamistapausten käsittelyyn. MUTTA. Kun kaikki eivät ole näillä tunneilla mukana, koko luokkaa ei saada keskusteluihin mukaan. Ja se on iso menetys. Samalla tavalla soisin päiväkodissakin, että nämä keskustelut (toki lapsen ikätason mukaan) käytäisiin koko porukan voimin eikä niin, että seurakunnan edustaja pitää hetken, jossa sekä rukoillaan ja lauletaan virsiä että esimerkiksi pohditaan, miten toisten kanssa tultaisiin paremmin toimeen - ja mihin kaikki lapset eivät osallistu. Ja kuten Armis jo sanoi, myös seurakunnan työntekijät usein toivoisivat, että kouluilla vierailut jäisivät pois, juurikin siksi, että on todellista taiteilua pohtia, mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Kaikille parempaa on kutsua lapset omaan tilaisuuteensa, missä saa olla kaikin puolin rennommin.
  3. Tulin käymään. Olen mä täällä aiemminkin jotain lueskellut, mutta nyt yritän olla reipas ja jättää merkkiäkin. Ennen kuin Ilmari syntyi, mä aattelin, että kristillinen kasvatus kyllä tulee siinä sivussa. Onhan vauvalla isä, joka on kirkkovaltuuston puheenjohtaja (tosin toivottavasti vain tämän kauden loppuun), äiti, joka on ollut kaikenlaisissa töissä seurakunnassa - pääasiassa nuorisotyössä, ja mummi, jonka kanssa katsella kuvia lasten Raamatusta. Nyt kummiskin tuntuu siltä, että ei se niin helppoa olekaan. Käydään seurakunnan vauvamuskarissa, mutta siellä ei vielä kuudennellakaan kerralla ollut yhtään selkeästi hengellistä laulua, mikä mua kovasti kummastuttaa. Pari kirkkokäyntiä on takana, pari hapuilevaa iltarukouksen yritelmää yhdessä, paljon kiitollisuutta. Mutta entä sitten kun Ilmari on isompi? Onko seurakunnan kerhossa kivaa, tuleeko luottavainen mieli? Osaako äiti vastata kysymyksiin? Toisaalta - ihan samalla tavalla mä pohdin kasvatusta ja äitiyttä yleensä. Kun vain paras kelpaa, vaatimukset itselle on aika korkealla Onneksi tähän kristilliseen kasvatukseen on apuna Yksi, joka kyllä täyttää ne kriteerit
  4. Ja vielä pari omaa kokemusta... Joskus kesällä kun oli marja-aika kuvittelin että on valtavan näppärää kun soseuttaa ne valmiiksi ja pakkaa pieniin minigrip-pusseihin. Ei ole. Menee pieneen tilaan joo, ja saa pakastettua oikean kokoisen satsin kerralla, mutta sulamisen jälkeen käsissä on epämääräinen löysä paketti, mistä puristella sosetta lautaselle... Paljon näppärämpää on jääkuutioissa ja pienissä purkeissa pakastaminen. Nyt oon pakastellut kasviksia pilttipurkeissa mitä sain naapurilta - ja aika pianhan aletaan syödä niin isoja annoksia, että 3 desin purkinkin voi ottaa kerralla sulamaan ja syödä muutamalla aterialla. Mä päätin heti, että en soseuta ihan hienoksi. Laitan kyllä paljon nestettä niin, että sosetta on helppo syödä, mutta jätän sattumia niin, että vauva tottuu siihen, ettei ruoka ole aina täydellisen sileää. Ja olen tosi tyytyväinen valintaani - Ilmarille uppoaa mukavasti karkeampikin ruoka (okei, aika maisteluvaiheessa ollaan vielä), mikä helpottaa taatusti elämää vauvan kasvaessa - ainakin olettaisin, että muutaman kuukauden päästä riittää että vähän haarukalla pistää pienemmäksi.
  5. Neuvolasta saadussa lappusessa luki, että jos joukossa on maitoa tai korviketta, kaksi päivää.
  6. Kp 28/28 haalea viiva (kiinalaisella laatutestillä tosin), sitä se on vähitellen tummunut.
  7. Toisesta kierrosta, yhdet luomumenkat ehti tulla täsmälleen samalla kierrolla kuin pillereidenkin kanssa. Ilmassa oli kaikenlaista stressiä: mun uusi työpaikka, miehen veljen perheen vaikea kaksosraskaus, miehen sekavat työkuviot, meidän omat asumiskuviot... Seksiä ehkä 2-3 kertaa koko kuukauden aikana. Olin tehnyt pari testiä jo päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa, kun olo oli jotenkin kummallinen. Tänä sunnuntaina menkkoja ei sitten kuulunut, ja kun olokin oli vähän kumma, ajattelin, että testataan nyt kerran vielä. Tikku unohtui kylppärin lattialle kovin samankaltaisessa tarinassa kuin Cinnalla, ja kun viiden minuutin päästä muistin sen, järkytys oli melkoinen. Plussa? Meille? Nyt? Siitä se plussa vain vahvistui, ja kaipa se on uskottava, että raskaana olen. 8+6 tosin vasta, ekaa ultraa odotellessa.
  8. ^ Oli aika turha käynti... äitiysneuvolan th poissa, sijaisenaan kouluterveydenhoitaja, jonka kokemukset äitiysneuvolasta olivat kultaiselta 70-luvulta. Keskusteltiin sitten siitä, että kouluissa pitäisi juoda enemmän maitoa. Mikä on siis "valtavan" mielenkiintoista, mutta yksi tuleva äiti olisi toivonut saavansa jutella raskaudesta. Ei tuolle tätille oikein uskaltautunut murheistaan tai peloistaankaan kertomaan. Varsinkaan, kun se aloitti oikeestaan koko neuvolakäynnin toteamalla "Joo, tervetuloa tänne äitiysneuvolaan. Vaikka ihan alussahan tässä vasta ollaan. Jos tässä kohtaa tulee keskenmeno, sen on luonto niin tarkoittanut". Joo, mut mitä sit jos murehduttaa?
  9. Nyt sikainfluenssan ja kausi-influenssan takia asiasta ollaan ilmeisesti tarkempia lasten suhteen(ainakin Turussa), eli suosittelen hankkimaan hoitajan eikä luottamaan siihen, että koko perheen voimin sisään pääsee.
  10. Rasittavinta on se, että ei saisi olla nälkä, kun silloin tulee etova olo, mutta toisaalta ei saisi syödä vatsaa täyteen, koska silloin vasta paha olo onkin. Lopputuloksena siis pitäisi syödä ihan koko ajan jotain pientä.
  11. Tämä on ehkä sellainen ketju, jossa ei saisi vierailla..nyt hermostuttaa vielä kovasti paljon enemmän. Vaikka ei kai periaatteessa pitäisi olla mitään syytä hermoilla. Kahden tunnin päästä eka neuvola, jospa se puhelimessa valtavan kivalta kuulostanut th saisi mut rennommalle mielelle.
  12. Meillä majailee masussa Viiva. Tulevan kummitädin kehittelemä, johtuen mun laittamasta tekstarista "haalea viiva kiinalaisessa testissä". Alkuun yritettiin kehitellä jotain mielikuvituksellisempaa, mutta Viivaksi on kaveri jäänyt. Joskin on tässä aikaa, nyt vasta rv. 8+3
  13. Ihan käsittämätön väsymys 10-11 tunnin yöunista huolimatta lienee pahin oire, lisäksi tuntuu, että on pakko syödä koko ajan jotain, ettei tule kuvottavaa oloa (olen jo hankkinut itselleni jonkun porkkanayliherkkyyden suuhun, kun olen saattanut syödä naposteluporkkanoita kilon verran päivässä...). Tosi helpolla silti koen päässeeni, nyt rv 8+3.
  14. Toisesta, vaikka taisi se olla ensimmäinen kunnollinen, kun ekan oviksen aikaan majailtiin partioleirillä, kaukana toisistamme ja kaikkea muuta kuin vauvat mielessä.. Nyt sitten totutellaan ajatukseen, että mites tässä näin nopeasti kävikin näin.