Salama

Aktiivijäsen
  • Content count

    365
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Salama

  1. Monillahan on tapana pitää raskaus omana tietonaan aivan alkuvaiheessa, siitä on keskusteluakin tuolla odotuspuolella. Mutta tästä en ainakaan äkkiseltään huomannut omaa aihettaan. Eli kuinka avoimesti olette puhuneet lapsen yrittämisestä muille, oletteko kertoneet esim. samoille joille kertoisitte heti raskaudestakin, vai kaikille jotka kysyy? Mua askarruttaa tämä sen takia, että meidän lapsisuunnitelmista on kyselty pitkään jo ennen yrittämistä (aika törkeäänkin tyyliin, vieraatkin ihmiset jotka ei voi tietää vaikka oltaisiin yritetty jo vuosia), ja niihin ei olla kommentoitu oikein juuta eikä jaata. Nyt kun oikeasti yritetään, en oikein tiedä kenelle kertoisi ja mitä. Kahdelle kaveripariskunnalle ollaan kerrottu, molemmat hyviä ystäviä joilla aihe itselläkin ainakin jossain määrin ajankohtainen, ja kun asia on tullut luonnostaan esille ei ole sitä salailtukaan. Myös siskoni tietää, mutta omille vanhemmille ei olla kerrottu, vaikka tiedän että olisivat varmaan ihan täpinöissään siitäkin tiedosta (ja ehkä juuri siksi ei halutakaan kertoa...). Nyt jouduin kuitenkin paljastamaan anopille ja miehen siskolle, kun anoppi alkoi taas asiaa voivottelemaan, hermo ei enää kestänyt kuunnella (huoh ). Nyt vaan tuntuu siltä, että tasapuolisuuden nimissä pitäisi kertoa omille vanhemmillenikin, mutta heidän kanssaan asia ei välttämättä tule mitenkään luonnostaan esiin, koska eivät juuri kysele yksityisasioistamme. Ja toisaalta en haluaisi heitä turhaan stressata tai herättää toiveita, jos raskautumisessa kestää vielä kauankin. Ja olisipahan raskaus sitten isompi yllätys... Pelkään vaan että anoppi möläyttää asian heille ensin, vaikka nimenomaan kielsin...
  2. Miten suhtaudutte, tai miten neuvolassa suhtaudutaan erilaisten "superruokien" käyttöön raskausaikana? Siis periaatteessahan nämä macat, gojit ym. ovat vain ruoka-aineita, ja esim. mustikka ym. kotimaiset tuotteet ovat yhtä "supereita", tai parempiakin. Eli noista ei kai pitäisi mitään yliannosta saada. Mutta toisaalta mietityttää, voiko noissa olla jotain aineita, joiden vaikutuksista ei ole tietoa, tai jotain haitallisia jäämiä, raskasmetalleja, torjunta-aineita...vaikka kuinka väitettäisiin että ovat luomua. Kyllähän monia luontaistuotteita ja esim. inkivääriäkin kehotetaan välttämään. Itse olen suhtautunut ulkomaisiin ihmeruokiin aika epäillen, mutta tulin kokeilleeksi maca-jauhetta, kun sitä on kehuttu nimenomaan hormonitoimintaa ja hedelmällisyyttä parantavana aineena. Mieheen tuo ainakin tuntui tehoavan heti. Ennen ovulaatiota en ehtinyt tässä kierrossa ottaa montaa kertaa, mutta ovulaation jälkeen aloin ottaa säännöllisesti luettuani, että maca voisi myös estää keskenmenoja, ja muutenkin olla hyödyksi raskausaikana. Viikko sitten plussasin. Olen tähän asti jatkanut macan käyttöä, tosin aika pienellä annoksella, mutta tietysti mietityttää onko ihan ok. Vaikka sitä onkin Perussa käytetty tuhansia vuosia... Ilmeisesti tuo kontrolloi estrogeenin määrää, mikä voi olla hyvä tai huono asia tilanteesta riippuen. Pikaisella googletuksella löytyi esim. tällaista keskustelua: http://natural-ferti...-pregnancy.html Tuolla oli jossain välissä mainittu, ettei käyttöä kannata lopettaa ihan seinään, vaan vähitellen. Lisäksi käytän kookosta eri muodoissa (öljynä eniten), ja välillä aloe vera -juomaa, mutta ei kai noista voi mitään haittaa olla? Spirulina-tablettien käytön lopetin, kun merilevävalmisteet ovat kiellettyjen listalla, tosin syynä kai ilmeisesti jodi, jota tuossa käyttämässäni tuotteessa ei ole. Itsestään selvää tietysti on, että tärkeintä on muuten terveellinen ja monipuolinen syöminen. Lisäksi olen ottanut B-vitamiinivalmistetta (foolihappo ym.), D-vitamiinia ja omega-3:sta. Mutta kiinnostaisi kuulla mielipiteitä/kokemuksia, oletteko uskaltaneet käyttää muita kuin "perusvitamiineja" raskausaikana?
  3. En löytänyt tähän liittyvää keskustelua, korjatkaa jos olen väärässä... Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, kuinka herkkiä olette hormonivaihteluille: 1. Onko aina ollut selviä kuukautis-/PMS-oireita? 2. Huomaatteko ovulaatiota helposti limoista tai muista tuntemuksista? 3. Onko e-pillerit tai muut hormonivalmisteet aiheuttaneet oireita? 4. Jos olette olleet raskaana, onko tullut paljon oireita ja missä vaiheessa, ja onko oireiden voimakkuudella ollut mitään yhteyttä noihin muihin oireiluihin? Ehkä tästä voisi tehdä pollinkin, mutta en tiedä osaanko tehdä oikein... Varmaan tämä on ihan yhtä yksilöllistä kuin kaikki muukin raskauteen liittyvä, mutta kysyn nyt kuitenkin. Tietysti jos joku on törmännyt oikein tutkimuksiin aiheesta, nekin kiinnostaa!
  4. Mä oon tykännyt Schmidt'sin dödöistä, on tehokkaita eivätkä tahraa. Nyt viimeisimpänä ollut käytössä tämä hiili-magnesium: https://www.biodelly.fi/deodorantit/1818-schmidt-s-deodorantti-hiili-magnesium.html
  5. Mä nyt olen jo omia kokemuksiani täällä kertonut, mutta sen verran voin jatkaa aiemmin kertomaani, että tosiaan edellisessä raskaudessa söin macaa sinne viikoille 12-13 asti muistaakseni. Raskaus oli helppo ja vähäoireinen, ja lapsi on ollut terve ja kehittynyt hyvin. Nyt uutta raskautta yrittäessä söin jälleen macaa, tärppikierrossa vasta ovulaation jälkeen, kuten kahdessa aiemmassakin raskautumiseen johtaneessa kierrossa, jos nyt vielä muistan oikein. Nytkin aion jatkaa sinne 12-13 viikoille asti, eli noin viikon vielä. Mutta tosiaan, olen vain yksi yksittäistapaus, eikä kukaan voi luvata 100% varmasti, ettei macasta olisi mitään haittaa. Uskon kuitenkin, että monesta muusta ihan arkipäiväisestä asiasta voi olla enemmän haittaa (epäterveellinen ruokavalio, liika sokerin syönti, ympäristön ja ravinnon kemikaalikuormitus...). Omalla kohdallani olen kokenut hyödyt suuremmiksi kuin mahdolliset riskit. Ja etenkin raskautumiseen olen kuullut macan auttaneen muillakin.
  6. Meillä on noi Britax B-Agilet. Kasaussysteemihän noissa on superkätevä, vastaava yhden käden kasaus kuin Baby Joggereissa. (Onnistuu ihan oikeasti vauva kainalossa...) Ja isojen takapyörien ansiosta kulkee vähän hankalammassakin maastossa, tosin vielä ei ole kovin paljon ehditty testata. Muutenkin nuo on kyllä paremmat kuin B-Mobilet, esim. 4cm kapeammat ja muistaakseni kuomussa enemmän säätövaraa. Mutta tosiaan tuo istuma-asento, ainakaan meidän 6kk ikäinen ei oikein pysy noissa suorassa, valuu aina jotenkin vinoon. Olenkin käärinyt esim. peiton rullalle pään ympärille tueksi. Ehkä isoin puute on kuitenkin se, että jalkatukea ei saa nostettua ylös. Eli nukkumisasentoa ei saa kovin hyväksi. En tajua miten en tullut ajatelleeksi tätä ennen rattaiden ostoa, tai ajattelin mutta en loppuun asti... Toistaiseksi tyttö on vielä sen verran pieni, että jalat jää roikkumaan vain vähän, niin ei isommin haittaa. Olen välillä käyttänyt vaunujen kantokoppaa istuinosassa (Emmaljungan Quadrolift), jos tarvitsee saada kunnolla nukutettua, mutta kohta ei enää siihen mahdu. Aika monissa matkarattaissahan tuota jalkaosaa ei saa vaakatasoon, mutta saako lapset niissä silti nukuttua?
  7. Jep, nämä oli oikeat veikkaukset! (Tai itse asiassa tuosta Vinhasta en olekaan ihan varma, mutta itse oletin pojaksi.) Piiskusta mulla tulee mieleen kultapiisku eli kukka ja siksi tyttö. Ja muutenkin tuo u-loppu tekee nimestä jotenkin "söpön", paremmin tytölle sopivan.
  8. Toi Lupu Upu Pupu on kyllä aika "ihana"... Tässä muutamia erikoisempia, mitä on tullut vastaan, mutta en ole täällä ainakaan huomannut (on saattanut toki olla): Lemmi Menja Menni Palma Taimo Tiikka Vinha Voitte veikata mitkä on pojan ja mitkä tytön nimiä... Melkeinpä kaikista tavallaan ihan tykkään, mutta kaikissa on jotain "pikkuvikaa" etten omalle antaisi. Eikä mulla nyt mitään akuuttia nimitarvetta olekaan, mutta hauskahan näitä on aina miettiä.
  9. On unohtunut vastailla hyviin vastauksiinne... Eli niissäkö ei saa kunnollista makuuasentoa nukkumista varten? Tääkin on ihan totta, en mäkään kovin pitkiä aikoja haluaisi kaukalossa pitää, eikä vauvakaan siinä kovin hyvin viihdy. Tarkemmin ajateltuna en ole ollenkaan varma, tulisiko meillä kovinkaan usein käyttöä travel systemille. Katsekontaktin tarvetta en osaa vielä arvioida, kun toistaiseksi vaan lähinnä nukkuu aina kun vaunuilla liikutaan, mutta kyllähän se varsinkin pienen vauvan kanssa varmaan kiva olisi. Kiitos vinkistä! Ja noissahan on tosiaan käännettävä istuinosa. Mutta ehkä turhan järeät ja tyyriit pelkkään matkiskäyttöön, ja saako noita edes Suomesta? Tuo on kanssa hyvä pointti, että vuodenajallakin on merkitystä... Meilläkin on nyt talvi kuljettu kaukalopussissa, mutta kohtahan sitä ei enää tarvi, joten sen puolestakaan toi travel system ei olisi ihan välttämätön. Eli nyt olenkin taas lähtöpisteessä pohdintojeni kanssa, vaikka luulin jo päättäneeni. Jos Britax-adapterit jättää pois vaatimuslistalta, niin vaihtoehtojahan on miljoona...
  10. Kiitos pikkurinsessa valaisevasta vastauksesta! Jokseenkin noin olen itsekin ajatellut, mutta kun tarpeeksi pähkäilee alkaa haluta kaikkia kivoja lisäominaisuuksia... Tietysti riippuu tosiaan käyttötarkoituksesta ja lapsestakin, mutta varmaan kaukaloadapterit voisi olla nyt alkuun hyvät. Ja jos tuntuu että myöhemmin sitä käännettävää istuinosaa (tai jotain muuta ominaisuutta) tarvitsee, niin täytyy sitten laittaa rattaat vaihtoon. Eniten olen kallistumassa noiden Babyweltien suuntaan, kohtuuhintaiset, pieneen tilaan menevät ja ilmeisesti ihan kelpo rattaat muutenkin. Moon Kiss (mitähän eroa plussalla ja "ei-plussalla"?) tai Moon Flac, mutta en oikein päässyt perille mitä merkittävää eroa noilla on. Netissä on ristiriitaista tietoa, Muksutallin sivujen mukaan Flac on kevyempi, Babyweltin omien sivujen mukaan painavampi (varmaankin oikeampi tieto). Jossain sanottiin että Kississä on kiinteä jalkatuki ja Flacissa säädettävä, tarkoittaa siis ilmeisesti alatuen korkeussäätöä? Käsitin Moonweltin sivuilta, että Kississä on "taittuva" jalkaosa, eli ilmeisesti saa nostettua ylös vaakatasoon, tietääkö joku?
  11. Tosiaan, onhan toi B-Smart, mutta vähän turhan isot matkarattaiksi (12 kg). Britaxin uusista B-Agileista olikin puhetta edellisellä sivulla, niistä olis kiva kuulla lisää kokemuksia. Mutta käännettävää istuinosaa niissä ei ole, ja vähän mietityttää tuo että jalkaosaa ei saa nostettua vaakatasoon. En ole kyllä edes huomannut selvittää miten on muissa... Kummallekohan käytännössä mahtaa olla enemmän tarvetta, kaukalon kiinnitysmahdollisuudelle vai käännettävälle istuimelle? Eihän tuota kaukaloa kovin pitkään käytetä, ja toisaalta aika pian vauvat kai haluaa eteenpäinkin katsella?
  12. Britaxin rattaat, Gessleinin Swifit ja Babyweltin Moonkissit. Myös Hartan I-Go näyttäisi sopivan. Onkohan vielä muita? Kokemukset kaikista näistä kiinnostaisi, ja myös mielipiteet kuinka tärkeäksi olette kokeneet tuon kaukalon kiinnitysmahdollisuuden? Sellaisia rattaita ei taida olla olemassakaan, joihin saisi (Britaxin) kaukalon kiinni ja vielä istuinosan käännettyä?
  13. ^ Näyttäähän noita olevan myynnissä, esim. täällä: http://www.pedihealt...t/760/elle-tens Eikä tuo hintakaan 98,40 ole kovin paha, kun Aksyn kautta pelkkä vuokraus maksaa näköjään 40 euroa, ja kyseessä ilmeisesti ihan sama laite! Kiinnostaisi kokeilla, mutta miehen(!) mielestä menee liian hifistelyksi! No mitäpä se tästä aiheesta tietäisi... Onhan se tietysti aika kallis hankinta, jos ei tulekaan käyttöä tai ei ole apua, mutta eiköhän tuon aika helposti saisi myytyä eteenpäin.
  14. Löytyykö täältä kokemuksia Beibamboon vaatteista ja vuokrauspalvelusta: http://www.beibamboo-shop.com? Aivan mahtava idea mielestäni! Mutta kuinka hyvin toimii käytännössä, ja ovatko vaatteet hintansa arvoisia? Vastasyntyneille tuo vuokrauspalvelu tuntuu tosi kätevältä, kun vaatteet jäävät alkuun niin nopeasti pieneksi. Keskosille on tuolla ihan omat vaatteensa, niitä varsinkin taitaa olla vaikea löytää kaupoista, eikä ehkä kannata ostaa omaksi kovin paljon. Aika arvokkaitahan nuo ovat omaksi ostettuna, mutta vuokrapakettien hinnat ovat ihan kohtuuden rajoissa, ja vuokrattuja vaatteita voi halutessaan myös lunastaa itselleen vähän edullisemmin. Vastaavat kriteerit täyttäviä vaatteita on kuitenkin aika vaikea löytää muualta, vai löytyykö jostain? Käytettynä ostaminen on tietysti ekologinen vaihtoehto, mutta laadukkaiden, vastasyntyneelle sopivien vaatteiden löytäminen kirppiksiltä tuntuu olevan aika työlästä.
  15. Löytyisikö lisää kokemuksia Babywelt Moon Kiss -rattaista? Hakusessa kätevästi pieneen tilaan kasattavat rattaat, joita voisi käyttää vastasyntyneestä alkaen kaukalon kanssa, mutta joilla pärjäisi myöhemminkin. Kaukaloksi on harkittu Britax BabySafe Plus II SHR:ää, joka kävisi ainakin noihin rattaisiin, ja aika moniin muihinkin. Mutta kaukaloa ei siis ole vielä ostettu, osin juuri siksi että olen pohtinut tätä ratasyhteensopivuutta. Muita harkinnassa olevia: - Britax B-mobile - Hartan I-GO Baby Jogger vaikuttaa myös hyvältä, mutta siihen ei taida tuo Britaxin kaukalo sopia, ainakaan tämän listan mukaan: http://www.babyjogger.com/faq.aspx . Ja olisi kiva kuulla lisää perusteluja, miksi niistä kannattaa maksaa 100-150 e enemmän kuin noista muista, onko tosiaan niin paljon laadukkaammat?... Tulisiko muita ehdotuksia mieleen? Gesslein Swift karsiutui siksi, että kaukalon kiinnittämistä varten kankaat pitää ottaa pois kokonaan, eli ei voi käyttää samaan aikaan kaukalon kanssa tai rattaina, eikä selkänojakaan taida mennä tarpeeksi alas muutaman kuukauden ikäistä ajatellen?
  16. Kiitos Arby perusteellisesta vastauksesta Britaxin kaukaloihin liittyen! Siis pitääkö siihen itse viritellä joku tyyny, vai tuleeko mukana? Oon nyt ihan sekaisin noiden Britaxin mallien kanssa, kun lisäksi on vielä BabySafe Standard, esim. täällä: http://verkkokauppa....ts/view/3117/pl Onkohan tuo nyt siis sama kuin vanha BabySafe Plus, vai vielä joku muu? Muoks. Ihme juttu kun Britaxin sivuilla on esitelty vain II-malli, vaikka esim. tuolla BabySafen sivuilla Standardin kohdalla lukee "2011-kuosi", eli valmistusta ei ole kuitenkaan lopetettu?
  17. Kiitos tiedosta! Vaikuttaisi siis tosiaan olevan isompi kuin tuo uudempi malli. Oletko ollut muuten tyytyväinen, ja onko vauvan asento kaukalossa hyvä?
  18. Osaisko joku sanoa, mitä eroa on näillä Britaxin/Römerin kaukaloilla: uusin BabySafe Plus SHR II ja ilmeisesti vanhempi malli BabySafe Plus? Uusin on saanut Autoliiton testissä arvosanan erinomainen (isofix-telakalla) ( http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/romer-baby-safe-plus-ii-shr-tela/ ), vanhempi hyvän ( http://www.autoliitto.fi/testit_ja_ajoneuvot/lasten_turvaistuimet/romer_babysafe_plus_telakalla/ ), mutta ilmeisesti turvallisuudessa ei suurta eroa ole. Tuo SHR kai tarkoittaa "single hand releasea", eli kaukalo lähtee telakasta irti yhdellä kädellä. Autoliiton sivuilla on mainittu, että uudessa II-mallissa asento olisi aika pysty, ja jossain täällä taisi olla mainittu, että kaukalo on myös aika pieni. Mutta tuosta vanhemmasta on ainakin testissä sanottu, että olisi poikkeuksellisen iso, ja lastentarvikeliikkeessä oli sitä mieltä että myös asento on mukava, ei liian pysty. Tuota vanhempaakin mallia on edelleen myynnissä, ja sen saisi aika paljon edullisemmin, olisiko siis edelleen järkevä ostos?
  19. Kiitos linkityksestä, satuinkin juuri tässä pari päivää sitten lukemaan tuon blogipostauksen, hyvältä vaikuttaa! Ei nyt liity tähän aiheeseen, mutta olen itsekin ihmetellyt mihin noita yöpukuja tarvitaan? Onko kokopuku mukavampi nukkumisen kannalta tai jotain? Itse olen nyt aika hyvin löytänyt kietaisubodyja, jopa "tumpullisia" käytettynäkin, mutta pienimpiä kokoja en ole juuri ostanut, kun ei ole tietoa tarvitseeko niitä välttämättä ollenkaan. Varmaan ihan vaan loistavan yritysidean kannatuksenkin takia aion ainakin tuollaisen minisetin tilata kokeeksi. Jos toimitusaikakin on tosiaan vain pari päivää, niin täytyy vaikka pistää mies tilaamaan kun vauva on syntynyt, niin ei tarvitse etukäteen arpoa koska vaatteille saattaisi olla tarvetta...
  20. ^ Katsoin oikein käyttöohjeesta, ja siitäkään ei selvinnyt otetaanko sivujen kovikkeet pois. Kokemusta ei vielä ole, mutta luulisin että voi poistaa? Turvakaari jää tosiaan paikoilleen, ja kuvan mukaan kansi kääntyy kaaren päälle niin että lapsen mahtuu kyllä laittamaan rattaisiin, en tosin tiedä kuinka kätevästi. Vastailen itselleni, jos joku muukin pähkäilee pesun kanssa. Sekoilin jalkopäädyn kovikkeesta, tarkoitin siis irrotettavaa pääpäätyä. Pesin senkin kovikkeineen koneessa 40 asteessa, hyvänä pysyi. Ekalla kerralla jäi kuivuessa vähän valumajälkiä, joten pesin vielä toisenkin kerran vähän isommalla linkouksella. Myös fleece ja karva pysyivät hyvinä. Karvaa irtosi jonkin verran, mutta kuivuttuaan on taas oikein hyvä ja pehmeä. Fleecen pehmeys ehkä ihan vähän kärsi. Kuomun pesu olikin hankalampaa. Yläosa ja sisäpuoli on tosi siistit, joten yritin jättää ne kastelematta ja pesin alaosaa leveässä lavuaarissa. Vielä en ole kuitenkaan tulokseen ihan tyytyväinen. Myös yläosa tietysti kastui jonkin verran, ja siihen näytti jäävän helposti valumajälkiä.
  21. Kiitos vastauksista! Tulinkin jo ostaneeksi City Crossit vm. 2009 vähän käytettynä, ja oikein hyviltä vaikuttavat! Väri on vaalea beige+ruskea (suunnilleen sama kuin khaki nykyisissä väreissä), pysynyt vaaleudesta huolimatta tosi siistinä, ja pesun jälkeen kankaat näyttävät olevan lähes uudenveroiset. Quadrolift-kopan kankaita en vielä uskaltanut heittää koneeseen, jalkopäädystä ei taida saada muovikoviketta pois, voiko silti pestä koneessa? Ja mitä harmaa tekokarvapehmuste tykkää pesusta? Ohjeiden mukaanhan pitäisi pestä käsin, mutta hyvin näyttävät kestävän konepesua. Mitenköhän kuomun pesu onnistuu parhaiten, siitä ei kai saa kankaita irti?
  22. ^Kiitos lisätiedoista! Niin ne mielipiteet muuttuu, kun tarkemmin asiaan perehtyy... Kaiken pähkäilyn jälkeen ostettiin "heräteostoksena" nimittäin ihan erilaiset vaunut kuin alunperin suunnittelin: käytetyt Emmaljunga City Crossit (joita tässäkin ketjussa oli aiemmin suositeltu aika vastaaviin tarpeisiin). Eli alunperin tärkeiltä tuntuneet kääntyvät pyörät ja heittoaisa karsiutuivat listalta, tärkeimmiksi kriteereiksi valikoituivat kevyt työnnettävyys joka kelissä ja maastossa, istuimen/kopan mukavuus ja kätevä koko. Ekologisuuskriteerikin täyttyi, kun ostettiin käytetyt vaunut (varmaan myös mahdolliset haitta-aineet ovat ehtineet enimmäkseen haihtua). Kääntyville pyörille ja heittoaisalle tulisi kuitenkin varsinaista tarvetta vasta kesällä rataskäytössä, joten sitten voi ostaa säästyneillä rahoilla jo erilliset rattaatkin, jos ei olla noihin tyytyväisiä. Ja jos vielä myy vaunut eteenpäin, niin eipä niille paljon hintaa jää. Jos olisi ostettu pitkän vertailun jälkeen uudet tuliterät, niin sitten kyllä harmittaisi jos ne ei kuitenkaan olisi käytännössä hyvät. Tai jos onnistuisi heti likaamaan, rikkomaan tms., nyt ei tarvitse olla ihan niin tarkkana esim. ulos jättämisenkään kanssa...
  23. ^^ Käytetythän ne tosiaan aina ekologisin vaihtoehto on, on siitä tässäkin ketjussa ollut jo aiemmin mainintaa. Mutta jatkokäyttöä ajatellen on tietysti järkevintä ostaa ne uudet mitkä ostaa mahdollisimman laadukkaina. Saatiin juuri miehellä käytössä olleita 70-luvun vauvanvaatteita, kotimaista laatua ja osa kuin uusia! Ja aivan nykymuodin mukaisiakin vielä! Beibamboon vaatteet ovat myös ekologinen vaihtoehto, sekä materiaaliltaan että ideologialtaan, sillä vaatteita voi myös vuokrata. Ideaparkissa on muuten lastenvaateliike Ballot, jossa on laadukkaita ja ekologisia uusia vaatteita, mutta lisäksi oma puolensa käytetyille vaatteille. Hinnat ovat ehkä hieman kirppishintoja korkeammat, mutta todella kohtuulliset siihen nähden, että vaatteet ovat siististi esillä kokojen mukaan, ja keskimäärin kuitenkin laadukkaampia kuin kirppiksillä. Verkkokauppakin näyttää olevan, mutta siellä on vain uusia vaatteita.
  24. ^ Seisomalautaa mulla ei ole tarjota, mutta kyselisin oletko ollut tyytyväinen F6-vaunuihisi? Muiltakin kyseisen mallin omistajilta olisin kiinnostunut kuulemaan, onko heittoaisalle ollut käytännössä tarvetta, ja onko käsijarru toiminut hyvin? Ja tuleeko noita eturenkaita käytännössä kuinka usein vaihdettua? Jos kesälläkin kuitenkin lenkkeilee maastopolulla, pärjääkö pikkupyörillä?
  25. Täällä myös harkinnassa City Crossit, kiinnostaisi kuulla kokemuksia noista. Ilmeisesti ne ovat aika mukavat työntää erilaisissa maastoissa? Onko heittoaisan puute ja pyörien kääntymättömyys haitannut? Kuinka helppo istuinosa on kääntää ja irrottaa, pystyykö kääntämään tarvittaessa kesken lenkin vai onko liian hankalaa touhua? Meillä istuinosa pitäisi varmaankin nostaa aina sisälle ja jättää runko ulos katokseen, kestääkö runko hyvin pakkasta?