Sue Ellen

^ Ollaan vaan!

Mulla alkaa tulla Huono äiti-fiiliksiä, kun mun puolivuotias on ollut hoidossa (myös yökylässä mun äidillä) jo nyt enemmän kuin niin monen vaukkarin yli vuoden ikäiset yhteensä... Lisäksi juurikin tuo jatkuva kireys ja räjähtely myös lapselle. Jaa, olikos jotain hyvääkin? No, ainakin tyttö on iloinen ja nauravainen, vilkas ja liikkuvainen lapsi, että ei sitä varmaan vielä ole pilalle pistetty. Ja rakastetaan ruttuun joka ikinen päivä.

Mulla on nyt, kun lapsi on puolivuotias, enemmän omaa aikaa kuin koko parisuhteen aikana koskaan. Päivät olen kotona tyttösen kanssa, silloin tällöin pyydän kummisedän tai ukin tytön kaveriksi ja käyn jumpassa, n. parin tunnin reissu. Samalla käyn kaupassa. Iltaisin olen alkanut juosta jumpissa ja pumpissa, kun isä on kaipaillut kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa ja minä taas tarvitsen reipasta liikuntaa ihan painonhallinnan takia - ylipainoine koko aikuisikäni ja päätin että sama vetelehtimisen perintö ei tule siirtymään lapselle. Tällä hetkellä juoksen siis ehkä liikaakin, mutta pian se tasoittuu kun löytyy jumppasalin tarjonnasta ne pari suosikkia. Nyt siis uutuuden innolla kirmailen kaikessa mahdollisessa rytkytyksessä mukana. Ongelmana alkaa olla nyt enemmänkin se, ettei isällä ole oikein mitään omaa, kun ei työtä sellaiseksi lasketa. Minäkin olen parina sunnuntaina tehnyt keikkaa ja aion tehdä edelleen, ja uusi työ on niin kivaa että käy mulle vielä "omasta ajasta".

Olisi pitänyt vastata aikaisemmin, kun nyt on jo ehtinyt aika hieman kullata muistoja. Muutaman tunnin epiduraalitaivasta lukuunottamatta kipu oli melko karmeaa, vastasin että pahempaa kuin luulin, vaikka ei sekään ihan totuutta kerro. Tiesin kyllä että varmasti on joo kovaa, mutta se oli ihan erilaista, jotenkin kokonaisvaltaisempaa kuin olin osannut odottaa. Siksi tavallaan "pahempaa". Ponnistaminen oli sikäli helppoa, että tarve oli todella kova, ja kätilö ohjasi tosi hyvin ponnistamisen suuntaa. Hankaluutena oli ainoastaan se että avautumista oli kestänyt niin tolkuttoman kauan että voimat alkoi olla jo ihan loppu. Ponnistusvaiheen kipukin oli sikäli erilaista ja "parempaa", että kipua vastaan ponnistaminen jollakin tavalla lievitti sitä. Ei pelota lähteä joskus toiselle kierrokselle.

Meillä kanssa kääpiö, nyt 4 kk neuvolassa pituus 63 cm, paino 5310g. Rintamaidolla elänyt, nyt kolmen viikon ajan saanut kerran päivässä sosetta imetyksen päälle. Viimeisen parin päivän ajan olen antanut illalla imetyksen päälle vielä korviketta pullosta. Kaiken tyttönen syö, minkä luukusta sisään laittaa. Jännä kyllä, kun luulisi että olisi tyytymätön jos imetyksen jälkeen jäisi vielä nälkä! Ja onhan se jonkun kerran itkeskellytkin, siitä älyttiin että saattaisi haluta lisää ruokaa. Useimmiten kuitenkin tyytyväinen, maito valuu nenästäkin kun tulee niin paineella ja vähän pulauttelee syönnin päälle. Silti lisäruokaa menee yllättävän isoja annoksia. Siis tyytyy paljon vähempään, kuin mitä jaksaisi syödä. Ajateltiin jos seuraavaksi alkaisi tarjotta sosetta kaksi kertaa päivässä, ja sen iltalisäpullon jos siltä näyttää. Pelottaa vaan, että jos hirveesti työntää muuta ruokaa, niin hiipuuko imetys.

Ei oo omaa kokemusta, mutta piti vain tulla naureskelemaan kun kaveri muisteli äskettäin omasta vauva-ajastaan kuulemiaan juttuja. Hän oli ollut vuoden ikäisenä vielä hampaaton ja kalju. Isä oli sitten tuumannut että pakko kai tuolle on kohta tekarit ja peruukki ostaa...

Enpä ole kuullut, ettei saisi alakertaa siivota. Itelläni on herkkyys toistuviin virtsatieinfektioihin, ja aina oireiden ilmestyessä huomaa että on päässyt rehottamaan. Tästä melkein päättelisin että trimmi ei ainakaan ole LISÄNNYT tulehduksia, vaan päinvastoin. Noin muuten taas ajattelen että tää on niitä juttuja, joihin ei kyllä todellakaan sikiönkehitys kaadu.

Tämä se suuri haaste onkin, kun toiselle tieto lisää tuskaa ja joku taas pelkää kun ei kerrota mitään. Onneks oli itellä vielä tukka sekaisin ilokaasusta niin ehtiny näitäkin mietiskellä vasta jälkeenpäin.

Millä tavalla se show ja hulina näyttäytyi teillä, jotka koitte että synnytystilanne oli sekava ja levoton? Lisäsikö kliininen sairaalaympäristö sitä epämukavaa tunnetta? Itse olen ihan tyytyväinen siihen kuinka oma synnytys hoidettiin yliopistosairaalassa, mutta jäin vain miettimään että jos sairaalaympäristö olisi vieras ja yhtään pelottava, niin varmaan enemmänkin heittopussi-olo olisi saattanut jäädä. Ei minulta nytkään kohteliaasti joka käänteessä tiedusteltu sopiiko se ja tämä, mutta kun en ollut etukäteen suunnitellut synnytystä, niin olin jo henkisestikin valmis luottamaan annettavaan ohjaukseen. Avautumisvaihe kesti puoli elämää, ja koko ajan oli ihan rauha maassa. Paikalla oli yksi kätilö suurimman osan ajasta, ja mies. Välillä oltiin kahdestaan, ja pitkän keston vuoksi mies joutui käymään pari kertaa kotona ennen kuin saatiin koirille hoitaja kotiin. Epiä pyysin itse, ja vaikka oli hieman aikaista ja eteneminen hidasta, se annettiin. Tippa tyrkättiin käteen kertomatta miksi, tosin tiesin kyllä syyn, mutta ei se kätilö varmaan tiennyt että minä tiesin. Oksitosiini pistettiin tippumaan kertomatta, näin vain oranssin lääkelisäystarran pussin kyljessä. Ihan lopussa kun siirryttiin aktiiviseen ponnistamiseen, lävistykset vaan käskettiin ottaa pois, taas kertomatta miksi. Olin idiootti unohtanut tapin kieleen, vaikka muut korut olin poistanut. Älysin kyllä kertomattakin että jos tulisi nopea lähtö sektioon, ne pitää olla poissa. Kuitenkaan sektio-sanaa ei mainittu, vaan keksivät jotain ihme selitystä miksi pitää poistaa. Ponnistin puoli-istuvassa asennossa, enkä kyllä muista ottaaneeni asentoa itse, että siinä tilanteessa kyllä vietiin. Toinen kätilö otti jalkapohjasta kiinni ja työnsi mulle suunnilleen polven suuhun - ei muuten auttanut yhtään. Sitten kun lopulta pyysin imukuppiavustusta, rupesi todella tapahtumaan. Kätilöt lensi ja suihki pitkin salia, tellingit kasattiin ja eppari nappastiin ennen kuin ehdin älytä mitään. Imukuppi oli siis nopeuttamassa vain siksi, että itse olin 36 tunnin jälkeen aivan lopussa, nukkumatta, syömättä ja 5 kertaa oksentaneena. Vauvalla ei ollut mitään hätää ja oli jo hyvin tyrkyllä, että kevyt kiinnitys ja kaksi rauhallista vetoa riitti. Jäin vain sitäkin miettimään, että kertomatta jättämisen tarkoitus on varmaan rauhoittaa, ettei synnyttäjälle tule hätä ja paniikki että nytkö mennään sektioon ja onko vauvalla joku vialla. Itse kuitenkin koin että kun tajuaa että jotain tapahtuu mutta ei kerrota mitä, niin se epävarmuushan se tekee pelkoa. Tämä nyt varmaan kuulosti hirveän negatiiviselta, mutta olen kyllä tyytyväinen hoitoon ja uskallan mennä uudestaankin. Toisaalta ymmärrän myös niitä, joille vastaavasta tulisi kokemus hallinnan menettämisestä.

Kiva lukea kokemuksia tästä, itselläni on jotenkin ihan värisyttävä inho koko ajatusta kohtaan, niin pudendaali- kuin sitäkin... No... Mikä tää nyt on?!! Paracervikaalipuudutus! Se se oli! Niin, eli synnärille tullessa kun tehtiin hoitosuunnitelmaa, sanoin että niistä en halua kumpaakaan, eikä myöhemmin tarjottukaan. Aktiiviseen ponnistusvaiheeseen en koe että olisin sitä niin tarvinnutkaan, kun ponnistaminen helpotti supistuskipua. Tai se mielikuva kipua vastaan työntämisestä, että ponnistan tuon perkeleen pois. Sain ilokaasumaskista vedellä happea (yrittivät kusettaa että kaasua tulee vielä), siitä lisävoimaa lihaksille.

Meillä pestään erillään vauvan vaatteet, pyyhkeet ja liinavaatteet ja juurikin koirankarvojen vuoksi. Väkisinhän niitä lapsenkin vaatteissa välillä on, mutta sotku on vielä hallittavissa kun ne on yksittäisiä jouhia.

Vastasin että tehtiin eppari ja ei repeämiä, koska repeämät tuli eri paikkaan. Niin joo, minäkin kyllä kävelin itse salista suihkun kautta osastolle. Tikkejä tuli eppariin vain yksi, mutta sisäpuolelle 6 cm:n matkalta ja kahteen kerrokseen...

Mulle kyllä jäi tosi positiivinen kuva niin salista kuin osastoltakin. Synnytys kesti sen verran kauan että ehti olla 4 eri kätilöä (ja ponnistusvaiheessa 2 kpl eli yhteensä 5) ja lääkäreitäkin vilahti useampi. Iltavuoron kätilö oli mun kanssa koulussa samaan aikaan, eli naama ja nimi oli tutut. Yövuoron kätilö oli aivan kertakaikkisen mahtava, onneksi syntyikin hänen vuorollaan. Apuna siis toinenkin kätilö - tosi rempseä tyyppi - ja älyttömän tehokkaan oloinen nuori lääkäri. Pyysin itse imukuppia kun oli kestänyt tosi kauan ja alkoi olla ihan voimat loppu, niin avustivat sitten sillä. Mua käytiin sit tapaamassa myöhemmin osastolla ihan vain siksi että oli imukuppisynnytys. Ne kuulemma on usein sen verran rajuja että äidille voi jäädä traumoja tilanteesta. Mulla just päinvastoin; itse pyysin vetoapua ja sitä annettiin, koin tulleeni kuulluksi ja että otettiin tosissaan. Osastolla oli kesätöissä ainakin 5 entistä opiskelukaveria, ja muukin henkilökunta kokonaisuudessaan oli ihan huippua. Sain ohjausta sen mukaan miten koin tarvitsevani, ei tuputettu mutta ei myöskään jätetty yksin jos tarvitsin apua. Kipulääkettä sai pyytämällä. Muuten sai olla ihan rauhassa vauvan kanssa, vuoron vaihteessa kävivät toki kiertämässä huoneet ja painelemassa ja katsomassa haavaa, mutta muina aikoina tulivat pyydettäessä. Hyvä reissu, sen perusteella uskallan kyllä mennä uudestaankin jos joskus vielä ajankohtaista.

Eka kerta oli ihan äskettäin, kun tyttö oli just täyttänyt 6 viikkoa. Mulla siis epparin lisäksi emättimen syvä repeämä, pituus 6 cm. Tikit oli hyvinkin jo sulaneet ja jälkivuoto loppunut. Alkuun sattui vähän enemmän ja lopuksi vähän vähemmän. Eiköhän siitä vielä värkki tule kunhan kunnolla vetristyy. Plussaa ompelun suorittaneelle kätilölle siitä, ettei mun tarvitse tehdä alapääjumppaa että paikat kiristyisi - teen sit ihan muuten vaan.

En ole koskaan kuullutkaan, että klamydia jäisi muhimaan vielä senkin jälkeen kun kontrollitesti on tehty. Se kontrolli on ehdottoman tärkeä, kuten tässäkin ketjussa joku kertoi ettei tauti suostunut lähtemään yhdellä kuurilla vaan vaatikin kaksi. Mutta siis että vieläkin olisi tartunta vaikka näyte puhdas - ainakin mulle ihan uutta tietoa tällainen. Lieköhän paikkansa pitävää? Käsittääkseni sen tulehduksenkaan ei pitäisi sinällään vaikuttaa munasarjojen toimintaan, vaan se arpeuttaa ja tukkii munatorvet, jolloin irtoava solu ei pääse matkaan. Sitä varten on aukiolotutkimus, että nähdään onko tuubat auki.

Odotus-osiossa paljon keskustelua aiheesta, mm. niistä oireista ja hermoilusta.

Juu, tietenkin toivotaan ja kaikkihan on mahdollista. Minulla takana lääkkeellinen keskeytys, ja tuollon ensin otettiin suun kautta (pieni!) pilleri - tarvittaessa senkin varmaan saisi esim. puolitettua, ettei tarvitse vedet silmissä kakoa. Muutamaa tuntia myöhemmin piti sitten laittaa se tabletinmurunen emättimeen, ja siitä muutaman tunnin päästä alkoi vuoto. Kipuun sain Panacodia, ja sitä otin ohjeen mukaisesti. Vuoto kesti muutaman päivän ja oli koko ajan järkevissä määrissä, ja lääke piti kivun poissa kokonaan.

Lääkkeellinen tyhjennys on parempi, koska sen vaikutukset keholle on samat kuin spontaanissa keskenmenossa. Kaavinta on aina toimenpide. Muihin kysymyksiin löytynee runsaasti vastauksia, kun availee noita ketjuja, kuten alkuraskauden oireet jne...

Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe, lisää vaan kokemuksia tänne, please! Meillä siis LA 9.7. Mies on kesälomalla kesäkuun alusta elokuun melkein puoliväliin, eli isyyslomapäivät säästyy, milloin sitten haluaa ne käyttää.

Meillä ei teetetä yövuoroja rv 28 jälkeen. Työpaikka KYS.

Ei ole ihan vielä ajankohtaista, mutta luulen että yksi opiskelija olisi ihan ok. En haluaisi huoneen täydeltä porukkaa missään tapauksessa, en edes ammattilaisia. Ja jos opiskelija tulisi mukaan, niin toivottavasti ei mikään uunelo kandi (niitäkin on), vaan joku reipas ja noheva, opiskelualasta riippumatta.

Meillä seksi on ollut se parisuhteen osa-alue, joka on toiminut silloinkin kun muualla mättää. Määrään on väkisin vaikuttanut minun kolmivuorotyö, mutta laatu on ollut aina jossain fantastisen ja yliluonnollisen välimaastossa. Ensikolmanneksella olin koko ajan puoliunessa tai pahoinvoiva, ja sen kerran kun pystyi harrastamaan niin koin elämäni ensimmäiset kuivuusongelmat ja myös liikkeestä tuli huono olo. Nyt kun toinen kolmannes vaihtui, seksi on parempaa kuin ikinä. Tunto on herkempi, normaali kosteus on palannut ja kaikki on vain jotenkin taas aivan upeaa. Nam.

Lääkärisukulaiset tai mun tapauksessa -ystävät kyllä naureskelee yleensä kaikelle, mikä ei ole peräisin länsimaisesta koululääketieteestä...

Meillä on Sipsu - nimi, jota käytimme perunalastuista ensimmäiseen ultrakuvaan asti.

Nyt en kyllä lonkalta osaa vastata enkä löytänyt pikaisella haulla tuon valmisteen metaboliasta mitään, mutta onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä? Spekuloida voi vaikka ensi vuosituhannen vaihteeseen asti, jolloin on varmaan ihan sama jättää koko rokote ottamatta.