Sue Ellen

Juu tänään ei taas edes viivanpaikkaa. Ärsyttävää kun vihjataan eikä sitten kuitenkaan.

http://aijaa.com/endYZv No tein vielä viimeisen testin pois aamulla, ja taas ihan samanlainen kuin eilen, väritahra ja haamulta näyttävä raita sen vieressä. Kuvassa ylempänä eilisen "haamu", joka nyt tietysti näin pitkän ajan jälkeen on vielä hieman haalistunut. Löyhässä hirressä siis edelleen.

Tais olla minun testissä valuvirhe, ainakin myöhemmin tehty oli aivan puhtoisen valkea nega. Nooo, eka kierros vasta ja tosiaan hitokseen aikaisin hosuttu testaamaankin.

Se minuakin arveluttaa, tuo väritahra. Näkyy siinä edelleen, selkeästi kuivuneenakin. Mutta anyway todennäköisestinihan hirveän aikaisessa olen, joten ei se auta kuin odotella miten homma etenee.

Dpo en tiiä, kp en tiiä muuta kuin että aikainen. Yläpuolella toissapäivänä tehty tahallinen negatesti, koska halusin nähdä tuleeko valitettavan yleistynyt viivanpaikka. Alempana tältä aamulta, jossa mielestäni "jotakin" näen. http://aijaa.com/Vu7qfN

Tänään vielä eilistäkin surkeampi ajatus viivasta.

Eikä tulis mieleenkään kysyä. Miten niin mielenhäiriö?

Seralla ihan selvä, eikä ees mikään haamu! <3

Miten Lalliksen kävi? Täällä aloitettu tikkutreenit suunnilleen dpo1 lähtien, tässä tämän aamun pc (dpo 8 tai 9, luulisin) http://i7.aijaa.com/b/00753/13954824.jpg - Aijaa.com

Hcg veressä alle 1.

Luulen että nuo on niitä ihan taviksia, en oo tiennytkään että on kahdenlaisia!

Nyt on dpo9, kp26 eli eilinen tikku oli päivää aiempia. PC:n liuskaan myös haaleaakin haaleampi raita tulee. On tämä malttamattoman mieli kumma. Ensin iik ääk kauheeta paniikki kun kumi repesi ja nyt ihan täpitäpi päällä mut hyvällä tavalla.

Sepä se. Mut ne on apteekin omia, enkä oo niillä aiemmin viivanpaikkoja saanut.

Aamun haamujenhaamu tai näköharha... http://aijaa.com/IxNeiG

Haamun esiaste vai mielikuvitusviivanpaikka? http://aijaa.com/w2Tety

Pahoittelen heti alkuun typerää ja epäilemättä yleistävää otsikointiani. Muslimikulttuuria on varmaan yhtä monenkirjavaa kuin on yksilöitäkin, mutta en nyt keksinyt parempaakaan. Taustaa kysymyksille: naapurissamme asuu iranilaissyntyinen rouva perheineen, muuttanut Suomeen jo reilu 20 vuotta sitten, suurin osa lapsista Suomessa syntyneitä ja suomalaisia nimiä myöten hyvin integroitunut perhe. Rouva on kertakaikkiaan ihana, esikoisemme syntymästä asti saamme säännöllisesti ruokalähetyksiä kotiovelle kannettuna, eikä mitään ole haluttu korvaukseksi. Ovat kuitenkin tuottaneet meille paljon iloa tällä tavalla, ja jollakin tavalla olisi kiva ilmaista kiitollisuutta. Kerran olemme kutsusta käyneet heillä kylässä, tuolloin vein kimpun auringonkukkia niin kuin veisin suomalaiseen kotiin, mutta vastaanotto oli sen verran hämmentynyt ettei tainnut osua ihan nappiin... Joku joskus sanoi että karkeasti yleistäen muslimit antavat jotain puhtaasti antamisen ja auttamisen halusta, eivätkä sinällään toivo mitään vastineita, mutta sitten kun tarvitsevat apua, tulevat kysymään. Ja se että vastavuoroisesti kiikuttaa ovelle jotain, aiheuttaa sen että heille tulee paineita taas tuoda jotain ettei itse jää kiitollisuuden velkaan. Itselle vaan umpisuomalaisena tuntuu oudolta aina vain ottaa vastaan, eikä ikinä antaa mitään takaisin. Josta päästäänkin seuraavaan kysymykseen: Yksi naapurin pojista kävi elien illalla ovella, kysyi olisiko meillä antaa äidille muutama tupakka, kun hän on sairas eikä pääse kauppaan. On aika kova tupakoimaan siis. No, mieheltäni tottakai löytyi antaa kotiin vietäväksi muutama kääryle, ja vielä teroitettiin että niitä ei tarvitse palauttaa. Niin eikö tänään iltapäivällä rouva itse ollut ovella, tuomassa ei ainoastaan vastaavaa määrää samanmerkkistä tupakkaa, mutta lisäksi kukkurainen ruokatarjotin. Joten se siitä, että kerrankin edes jotain pientä olisi annettu takaisin päin... Kysyin joko hän on parantunut, ja kertoi että kevät ja pöly tehneet huonoa oloa, ja lisäksi surua kun hänen äitinsä kuoli äskettäin. Esitin osanottoni ja kysyin oliko äiti iäkäs, siinä pari sanaa vaihdettiin rappukäytävässä. Rouva ei siis tule koskaan meille sisälle, kun meillä on koira, pojat kyllä tulevat ja myös rapsuttavat koiraa nätisti. Sitten ne itse kysymykset: - onko mitään soveliasta tapaa jolla kiittää jatkuvasta meidän huomioimisesta ja muistamisesta (on siis tullut ruokaa, leivonnaista, lapsille vaatteita ja mitä kaikkea)? - minkälainen on kuoleman käsitys islaminuskoisilla, onko surevaa tapana huomioida jollakin tavalla, ja voiko sen tehdä eriuskoinen ja vainajalle tuntematon henkilö? Tähän ketjuun toki tervetuloa muutkin kysymyksineen, ja ennen kaikkea muslimikulttuuria tuntevat sankoin joukoin vastaamaan.

Täällä taas yks läski kolmannen kierroksen loppusuoralla, tankimpana kuin koskaan... Eka kerran myös todella mojovia liitoskipuja ja olo muutenkin hankala, aiemmat raskaudet helpompia vaikka ihan kunnon läski silloinkin, kummallakin kerralla. Niiden raskauksien välillä kerkesin kyllä käydä salilla ja lihaskunto oli aika hyvä toiselle kierrokselle lähtiessä. Nyt toisen ja kolmannen välissä pelkkää löysäilyä. Varovasti veikkaan että ainakin +20 kg on tullut, ja varaa ei olisi ollut tulla yhtään... Nyt myös eka kerran radi-dg, kun paastoarvo oli 0,1 mmol koholla - eli just siinä rajalla ollen 5,3. Poikkeavia arvoja kotiseurannassa ei juuri ollenkaan, ja nekin harvat yksittäiset on olleet aamun paastoarvoja pitkän yön jälkeen. Luotan siis että tämä vielä menisi hyvin läskistä huolimatta, onhan tämä kuitenkin jo kolmas. Kun vaan edelleen sektiotta selvitään niin hyvin menee. Keväälle jo treeniohjelma odottamassa, että pääsee tekemään asialle ihan oikeasti taas jotakin. Terkka meillä on mainio, sanoo aina että "no, kyllähän sinä tiedät..." eikä jää jauhamaan. Nyt eka kerran joudun myös synnytystapa-arvioon tuon radidiagnoosin takia, polilla voi kyllä olla kylmä kyyti, on sieltä yksi jos toinen itkun kanssa pois lähtenyt. Toisaalta mulla on paha sisu ja terävä kieli, enkä yleensä jää sanattomaksi tai mieltäni pahoittamaan... Mitä sitä turhia silloin kun asiasta asiallisesti sanotaan, mutta turhaa ilkeilyä ei tarvitse kuunnella.

Voi surkeus mikä tilanne, on varmaan tukalat päivät odotella. Niin siskolla kuin tukijoukoillakin. Sellaista paikallista liuotustahan ei ole olemassakaan, kyllä se koko veri ohenee samalla kertaa. Ja sitten tuleekin tuo mitä Nat sanoi, että just puudutuksia ei mielellään lähdetä laittamaan vuotoriskin takia. Mutta se nyt lienee "pienin" paha koko sotkussa, kunhan siskosi ehtisi sen verran toipua ettei reissusta tulisi tuon takia kohtuuttoman rankka.

EI kannata jännittää ainakaan sairaalan vuoksi. Olin taannoin luennolla aiheena sektiot ja sektioanestesiat, ja yksi talon synnytyslääkäri näytti tilastoja jonka mukaan meillä on vähiten puukkoherkkää porukkaa. Kätilöt on rautaisia, ja kanttia riittää katsoa tilanteet "loppuun asti". Tästä taas seuraa se, että meillä jää tekemättä paljon sellaisia sektioita jotka muissa yliopistosairaaloissa olisi jo tehty, eikä meillä silti kuole vauvoja eikä äitejä sen enempää kuin muillakaan. Itselleni tämä oli suuri ilo kuulla, kahdesti talossa synnyttäneenä ja tammikuussa toivottavasti kolmannen kerran. Olen myös samassa firmassa töissä, joskaan mulla ei ole mitään tekemistä synnytysklinikan kanssa kuin asiakkaana... Meitä on moneen junaan, eikä työskentely hormoniherkkien nuorten ja nuorehkojen naisten kanssa taatusti ole sitä helpointa. Kyseessä on kuitenkin heille "vain työ", eikä kenenkään muksu ole erikoisempi kuin sen huonekaverin, tai vaikkapa naapurihuoneen äidin vauva. Parhaansa varmasti yrittävät niukoin resurssein, eikä yksittäistä tylyltä tuntunutta kommenttia hyödytä jäädä vuosikausiksi hautomaan.

1. kerta: ensimmäiset supistukset 14.7.-10 puolen päivän maissa, laantuivat, ja illasta palasivat takaisin. Puolilta öin voimakkuus ja tiheys merkittävästi muuttuneet, ja 0.15 kirjauduttiin synnärille tsekattavaksi. Vasta pari senttiä auki, mutta saatiin jäädä odottelemaan. Kolmen aikaan poksahti vedet ja sitten alkoi tapahtua ainakin vähäksi aikaa. Lopputulos erinäisten vaiheiden, epin ja oksitosiinin jälkeen: 15.7. klo 23.19 imukuppiavustuksella nenä ylöspäin tietään raivannut pieni tyttö syntyi. 40+6 2. kerta: ensimmäiset epämääräiset tuntemukset 16.9.-11 aamupäivällä, shoppailukierroksella kaupungilla olin. Lämmin, korsettimainen puristus lantiolla säilyi oikeastaan koko ajan, kunnes taas loppuillasta muuttui selkeiksi supistuksiksi, joita tuli muutaman minuutin välein. Jälleen kerran klo 0.15 synnärille näytille, suoraan ammeeseen ja sieltä epinlaittoon, ja 17.9. klo 6.11 syntyi alateitse toinen pieni tyttö. 39+0 Kolmatta kierrosta odotellessa...

Minä toivon että ihmiset osais kieltäytyä. Meillä on lapsille jostain syystä kertynyt hirveesti kummeja joista kaks on sellaisia jotka ei ikinä käy, ei ota yhteyttä kysyäkseen lapsen kuulumisia vaan asia on aina tyyliin "ootteko lähdössä baariin?". Toinen näistä käy jouluna ja synttäreiden alla heittämässä hirmu säkin lahjoja, ihan kuin se nyt ois se pointti, sisälle asti on eksynyt ehkä kerran tytön synttäreille. Toisella taas on huoli, että "ei kai se mitään lahjaa vielä tarvitse?". Ei ois ihan ekana tullut mieleen näitäkään pyytäessä, että se oma aika on niin arvokasta ettei paria kertaa vuodessa samassa kaupungissa asuessa voi käydä lapsen luona, krääsää nämä kyllä saa isovanhemmiltaan, että lelujen puutteen vuoksi ei olla ketään kummiksi pyydetty.

Kiitos.

Iik iik äääk! Ollaan ihan puulla päähän lyötyjä miehen kans kumpikin, samaan aikaan kauhusta jäykkänä ja onnesta kahdeksikolla. Lähden siitä oletuksesta että bongasin oviksen oikein, kun se tuli tavallista aikaisemmin. Tällöin saan jotenkuten venytettyä 3+2, mutta hurjalta tuntuu sekin. Kiitos.

Kp 24/30-32 eli jos ovis ois ollut oletettuna aikana niin tää ois luokkaa 3+1. Joku ei oikein täsmää, paitsi jos mää itse nään tämän toivoviivana enkä sellaisena kuin se oikeesti on.

Me oltiin pari viikkoa sitten lasten kanssa hautajaisissa, miehen mummo eli lasten isomummo kuoli. Kyseessä lapsille melko etäinen mummo, ihan välimatkan vuoksi. Täysin skarppi ihminen kyllä oli loppuun asti, ja viimeisinä toiveinaan oli ilmoittanut että kaikki suvun pienimmätkin haluaa hautajaisiin. Tehtiin sitten niin että otettiin tytöt kirkkoon siunaustilaisuuteen mukaan, ei selitelty heille muuta kuin että on juhlat mutta ei iloiset ilmapallojuhlat vaan muistelujuhlat. Kirkossa jonkun verran supattelivat ja keskittyivät virsikirjan pläräämiseen, mutta tuskin kovin merkittävää häiriötä aiheuttivat kenellekään. Haudalle ei lähdetty, vaan mies meni sukulaistensa kanssa ja minä vein sillä välin lapset autoon. Ensinnäkin satoi kaatamalla, ja toisekseen ajateltiin että kun tuo isompi on aika herkkä ja mielikuvitukseltaan vilkas muutenkin, niin ehkä on parempi kun ei ole katsomassa hautaamista ennen kuin ymmärtää edes auttavasti kuoleman käsitteen ja hautaamisen tarkoituksen. Muistotilaisuuteen toki mentiin taas kaikki, seurakuntatalolla oli kerhohuone joka avattiin näille pienimmille, joten hyvin niilä aika kului. Asiaa varmasti helpotti se että itse olin neutraali kun ei ollut oma läheinen kyseessä, joten ei varmaan ihan HIRVEÄSTI ihmeteltävää ollut lapsillakaan.