limelime

Aktiivijäsen
  • Content count

    1636
  • Joined

  • Last visited

About limelime

  • Rank
    Addikti

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meille on evot tulossa. Liikkeessä kun testailtiin, oli päätös nopea, iGo:t oli vähän huteran oloiset verrattuna evoihin. Evot myös enemmän muistuttaa meille tuttua ja hyväksi todettua mallia, Transporteria, mutta istuinosan saa käännettyä.
  2. Kiitos Punatulkku, sitähän minäkin Lääkäri oli myös sitä mieltä että T4V ja T3 viitearvoissa ja siten hyvät, mutta kontrollit jatkuu silti koska on huolissaan alhaisesta TSH:sta (mä en).
  3. Mä tulen tänne pällistelemään. Multa mitattiin kilppariarvot ekan kolmanneksen aikana mainittuani että olin todella viluinen ja väsynyt koko talven. Huhtikuun alussa TSH oli hurjan matala, 0.019, ja t4V oli hyvä, 16, (viitearvo 9-19). Kontrolli oli pari viikkoa sitten (n rv 16+) ja nyt sain tulokset (en tiedä miksi vasta nyt..). TSH oli 0,194 ja T4V laskenut, nyt 11. T3 3,5. Th odottaa vielä lääkärin kommenttia. Mutta siitä huolimatta että olen ymmärtänyt että on tärkeää että T4V on korkea, niin ei kai tämä nyt voi olla lääkityksen indikaatio millään kun TSH on noin matala, olenhan nyt ymmärtänyt tän oikein? Tietty tiedän lisää kun lääkäri on kommentoinut, mutta mietin vaan ääneen nyt täällä kun paikka löytyi
  4. Mä sain alkuun (lue raskaus-ekat kuukaudet) kirjoitettua kaikenlaista kirjaan, mutta sitten on ollut TOSI hiljaista. Vaivaa kyllä, ehkä otan kirjan taas esiin ja koitan täyttää ne kohdat jotka täsä vaiheessa onnistuu...
  5. ^ Tuon takia mun mies on aina niin skeptinen kun kaikki vaan hokee että "kunhan on kotimaista", koska nämä ei ole ihan läpinäkyviä juttuja Sama koskee myös muita elintarvikkeita..
  6. Kai minäkin tänne parkkeeraan Niin kauan kun muistan, olen ajatellut että meille tulee 2-3 lasta. Miehellä 2 on "se" luku. Kuitenkin pitkään olen pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä että jos meidän lapset onkin tässä, tämä yksi rakas temperamenttinen, hauska pikkuihminen. Elämä on aika upeaa tällä hetkellä. Liikutaan paljon, kaupungilla, ystävillä, ostoksilla ja syödään ulkona. Ollaan kerran käyty ulkomailla, tehtiin pitempi reissu ja molemmat sylit oli pitkällä lennolla todella tarpeen. Miehen kanssa päästään helposti tasaisin väliajoin jonnekin kahdestaan tai ystävien kanssa, yhdelle lapselle on aina hoito järjestynyt todella helposti. Kaikki vaan sujuu niin mukavasti näin. Kuten aiemminkin täällä mainittiin, olen joutunut ottamaan askeleen taaksepäin ja tarkastelemaan itseäni vähän erilaisessa valossa. En olekaan niin perinteinen äiti-tyyppi kun luulin, en ymmärtänyt että "omat" jutut voikin olla niin tärkeitä ja en ollut valmistautunut siihen pieneen järkytykseen joka vastasyntyneen kanssa iski. Valtava vastuu ja tunne siitä että on sidottu kotiin. Tuntuu pahalta kirjoittaa/sanoa noin, koska tuo pieni ihminen on aivan äärettömän rakas, enkä halua vähätellä sitä sydänjuurissa tuntuvaa onnea jonka hän on mukanaan maailmaani tuonut, miten merkittävästi hän on elämääni entistä paremmaksi muuttanut. Mutta niin se vaan on, keskellä talvea, kaameissa pakkasissa, ei pikkuisen kanssa päästy kotoa mihinkään, ja välillä musta tuntui että näissäkö merkeissä seuraava vuosi menee? Mitä enemmän tyttö kasvoi, sen varmempi olo tuli ja paniikki siitä että jotenkin rikon tuon rakkaan lapsen, väheni. Koko ajan pääsin vanhaan elämään enemmän kiinni, ja tunnistin taas itseni tuttujen asioiden kautta. Ja nyt tämä on vaan niin mahtavaa, seurata kehitystä ja esitellä toiselle maailmaa ja mitä kaikkea pientä ja isoa hienoa se sisällään pitää. Varsinaisesta vauvakuumeesta ei ole vielä ollut tietoakaan, vaikka muiden vauvat toki ihania ovat. En tiedä tuleeko mulle ikinä vauvakuumetta. Ikävöin mahaa, yhteyttä potkivaan sikiöön ja synnytystä. Jos ja kun mulle jonkunsortin kuume iskee, uskon sen liittyvän siihen että haluaisin että saisimme vauvan koska vauva kasvaa sitten taaperoksi. Toki oma tytär oli maailman ihanin vauva, ja on kuitenkin vaikea myöntää ettei hän enää vauva ole Se on lähinnä se oma suuri epävarmuus jota en kaipaa, ja nautin niin tästä miten voin elämässäni yhdistää lapsen ja sitten "vanhan minän", ja se vaan on helpompaa kun lapsi hieman varttuu, ja hoito on helpompi järjestää kun on yksi lapsi. Monesti mietin että tämä on se "best of both worlds", rakas lapsi mutta silti paljon menoa, ystäviä ja myös omia harrastuksia. Olen toisaalta myös utelias, miten toimisin toisen kanssa? Olisinko raskausaikana luottavaisempi, olisiko elämä vastasyntyneen kanssa enemmän hattaraa ja sisäistä rauhaa kun tietää jo mitä tekee? Onko kahden lapsen kanssa liikkuminen niin vaikeaa sittenkään, onko kyse nyt vaan itse rakentamastani mielikuvasta? Uskon että meille se toinen joskus tulee, ja eihän sitä tiedä, voihan olla että kolmaskin. Kai se merkittävin asia on että tällä hetkellä on onnellinen, tehdään nämä päätökset myöhemmin. Iso ikäero tulee jokatapauksessa, 4-5v, ja tämä tietenkin toive, eihän sitä koskaan tiedä tuleeko toiste raskaaksi. Saa olla äärimmäisen kiitollinen jo yhdestä aarteesta
  7. Juuri tänään kävelyllä miehen kanssa todettiin että Transporterit oli kyllä huippuostos Talvella toimii, eturenkaat ei ole mitään pienintä sorttia vaikka ei nyt tietenkään erityisen isoakaan. Toki tänäkin talvena lumentulon ollessa kovimmillaan ja aurat hommassa jäljessä, oli hankalampaa.
  8. Komppaan kaumia, me ei omisteta mitään matkiksia, ja Transporterit oli myös reissussa mukana kun lennettiin Atlantin yli. Paluumatkalle lähdettäessä saatiin ottaa rattaat myös portille asti. Niin näppärät ja menee pieneen tilaan, ja siihen ominaisuuteen tietenkin mies rakastui. Auton takakonttiin mahtuu muutakin kun rattaat ja pyöriä tms ei tarvitse olla irroittelemassa Mutta tosiaan simppelimmät on, eli erityisominaisuuksia vähemmän.
  9. Meillä taisi tuossa vaiheessa olla käytössä Ver de Terren vuorellinen vk-haalari, jossa oli korkea vedenpitävyys. Äitiyspakkauksen/Ruskovillan villahaalari alla viileämmällä kelillä. Meillä toimi noin hienosti. Me nyt tosin ei olla mitään himoulkoilijoita, ja missään sateessa ei mua leikkipuistosta löydä
  10. Mulla oli vaikeaa odottaa täysin rennoin mielin, ja stressasin milloin mistäkin raskauden aikana. Mulle oli jotenkin hurjan vaikeaa luottaa siihen että raskaus menee hyvin, kun oma kontrolli tilanteesta tuntui vähäiseltä. Tytöllä oli mahavaivaa varsinkin ekat 3kk, ja jatkui lievempänä kunnes sai kiinteitä maistaa 5kk 2vko-ikäisenä. Ne loppui tasan siihen päivään ne viimeisetkin vaivat. Jos olisin tuon tiennyt, olisin antanut jo hieman aiemmin maistaa, mutta tuskin ennen 4kk ikää kuitenkaan. Mä olin niin asennoitunut siihen että tytöllä tulee olemaan vatsan kanssa ongelmaa, ihan vaan siksi että itse olin koliikkilapsi. Jostain syystä olin vaan varma että meilläkin tulee olemaan vatsavaivat alussa arkipäivää. Rintareppu oli kovassa käytössä, ja yönsä tyttö kuitenkin nukkui, joten varmaan aika eri tilanne kun niillä jotka joutuu valvomaan...
  11. ^ Mulle oli imetyksen lopetus (pari viikkoa sitten) kova paikka, mutta hetken sitä surtuani ollaan tytön kanssa molemmat hyvin sopeuduttu. Tyttö ei ole yrittänyt rinnalle melkein ollenkaan, joten se on tietenkin auttanut. Tuntuu että rinta ei ollut hänelle enää niin tärkeä imetyksen viimeisenä n. kuukautena.. Äidille kovempi paikka, mutta nyt on kyllä tosiaan äitikin ihan fine
  12. Siinä meni ainakin meillä hetki että oppi aina käyttämään vaan sitä omaa kieltä lapsen kanssa. Se vaati meiltä molemmilta ihan tietoista toimintaa jonkin aikaa Ja meillä mä olen mamma, ja mies puhuu tytölle mammasta ja tämä tietenkin samalla lailla myös toistepäin, eri kielten nimitykset sekaisin. Tuntui alussa älyttömältä kun on "eriapari", mutta suht nopeasti sekin muuttui ihan luontevaksi.
  13. Mulla oli sama homma kun vauva oli n 6kk, ja samalla tavalla tarjosin "hyljeksittyä" rintaa aina ekana. Jostain ihmeen syystä vauva suostui sitten makuuasennossa melko hyvin sitäkin rintaa syömään kun vaan hoksasin kokeilla. Hidastunut maidontulo lisääntyi taas vähitellen ja kuukausi ehkä meni niin oltiin taas ihan normitilanteessa. Imetyksen lopettamiseen asti (1v 3kk) tarjosin useimmiten ensin hylkyrintaa, jäi vissiin jotenkin kummittelemaan.. Tsemppiä!!
  14. Omasta puolestani voin sanoa että olin tosi kiitollinen kätilön jämäkästä otteesta jonka ansiosta meillä heti alusta lähtien nukuttiin perhepedissä. Mä olisin muuten jännittänyt sitä niin pienen vieressä nukkumista. Olin toivonutkin suunnittelutapaamisessa lempeää mutta jämtiä ohjausta ja se toteutui hienosti. Mä olin niin epävarma vauvan hoidosta ekan/ekat kuukaudet, että olisin ollut täysin pulassa jos olisi vaan kehoitettu seuraamaan vauvaa ja päättelemään itse. Kunnon perinteinen maalaisjärjen kadotus
  15. Niin puhumattakaan siitä taistelusta että lapsi olisi suostunut siellä omassa sängyssä nukkumaan...