TuiTui

Nostan, kun on niin mielenkiintoinen ketju lukea

Nyt on sitten toinenkin kokemus jaettavana. Oltiin sairaalassa 2 vrk ja saatiin olla tuo aika perhehuoneessa, joten en voi kuin kehua kokemusta! Olo oli kuin hyvässä täyshoitolassa Kiirehän siellä kaikilla oli, mutta koska me ei kaivattu mihinkään sen kummempaa opastusta, vauvalla ja mulla oli kaikki kunnossa, eikä mihinkään ollut hoppu, niin ei koettu tätä hankalana. Ainoa miinus tulee ruuasta joka oli niin hiilarihöttöä kuin voi olla. Puuroa, leipää, kiisseleitä, lisää leipää ja toisinaan vähän salaattia. Olin tosi nälkäinen, vatsa oli sekaisin ja naama kukki. Onneksi oli edes vähän eväitä mukana.

Aukustista tykkään kovasti. Kutsumanimeksi tosin liian pitkä. Kasi puoli. Heino?

Jaajo, Jaani tai Jonne?

Väinö Vihtori on ihana yhdistelmä Itse varmaan silti valitsisin toiseksi nimeksi jonkin muun kuin v-nimen, kun kerran sukunimikin alkaa v:llä. Mutta tämä on niin makuasia Atso tosiaan sopisi hyvin Ohton veljelle! Tai sitten joku muu o-loppuinen ja ehkäpä vokaalialkuinen.

Sahina: Kutsumanimi on haussa. Nyt kun olen Jaako-nimeä muutaman päivän makustellut, niin en ehkä kuitenkaan ole siihen riittävän ihastunut. Sekoittuminen Jaakkoon ei niinkään pelota, mutta Jaakko on nimenä alkanut tuntua muuten vaan paremmalta. Tosin sekin arveluttaa. Me ollaan miehen kanssa ihan toivottomia nimen päättäjiä! Toinen ja kolmas nimi mulla jo on mielessä onneksi.

Mitä mieltä olette nimestä Jaako? Sekoittuuko liian helposti Jaakkoon? Nimi on Jaakkoa vanhempi ja näyttää olevan melko harvinainen: 216 nimeä annettu ja näistä vain 20 viimeisen kolmen vuoden aikana.

Esikoista odottaessani en huomannut limatulppaa lainkaan. Tyttö syntyi 40+0. Nyt toinen raskaus lopuillaan (rv 39+2), eikä ole limatulppaa nytkään näkynyt. Toisaalta muitakaan synnytystä edeltäviä oireita ei ole ollut, joten ehtiipä se limatulppakin sieltä vielä tulla.

Kotiin ei osteta koskaan karkkia (paitsi tummaa suklaata), eikä 3-vuotias lapsemme ole muuallakaan karkkia monesti saanut. Sama linja sipsien, vanukkaiden yms. hiilaripitoisten välipalojen kanssa. Toivottavasti onnistutaan pitämään tämä linja kodin karkittomuudesta vielä koulun alettuakin. Kahvipöytäherkkuja lapsi on saanut nyt noin vuoden ajan aina, kun meillä on vieraita tai kun ollaan itse kyläilemässä. Muulloin emme itsekään syö keksejä tms, joten tämä on mennyt ihan luontevasti näin. Jäätelöä syödään kesällä jonkin verran kotonakin ja varsinkin pienet mehujäät ovat maistuneet niin tytölle kuin itsellekin. Suolapähkinöitä ja muita pähkinöitä meillä menee aika isoja määriä, mutta sitä en pidä ollenkaan pahana. Tyttö saa myös vapaasti syödä hedelmiä ja marjoja, ja esim. hunajameloni on hänen suurta herkkuaan.

Tytöllä on ollut unikaveri vasta jostain 2,5-vuotiaasta asti, eli siitä asti kun siirtyi omaan sänkyyn nukkumaan. Nyt puoli vuotta myöhemmin tapa on jo jäämässä pois, mistä olen vain tyytyväinen.

3-vuotias on kerran maistanut "vahingossa", kun halusi hörpätä kupistani ja olin varma, ettei tyttö pidä kahvin mausta. Likka kuitenkin pyysi lisää! En enää tuon jälkeen ole antanut. Teetä tyttö kyllä juo päivittäin pieniä määriä ja tokihan siinäkin kofeiinia on. Itse olen oppinut juomaan kahvia vasta vanhalla iällä, kun kotona ei koskaan juotu muuta kuin teetä, joten en oikein tiedä, mitä ajattelen sopivasta kahvinjuonti-iästä. Ehkä viimeistään siinä peruskoulun päätyttyä nuoren pitää saada halutessaan juoda kahviakin. Määrienhän ei tarvi mitään suuria olla, eikä kahvittelusta tarvi tehdä päivittäistä rutiinia. Itse olen edelleenkin pääasiallisesti teenjuoja, mutta kyllä kahvillakin on paikkansa suomalaisessa kulttuurissa.

On kerrottu kaikille, jotka on sitä erikseen kysyneet. Meillä sukupuoli näkyi niin selvästi, että uskallettiin kertoa, mutta esim. omat vanhempani ovat aiemmin tuoneet ilmi, etteivät halua sukupuolta tietää, joten en ole heidän kanssaan ottanut puheeksi edes sitä, että sukupuoli ylipäätään on selvinnyt. Esikoisesta sukupuolta ei tietty koko raskausaikana, joten on ollut mukava kokea tällainenkin raskaus. Vauvan tulevalle isosiskolle on sukupuoli myös kerrottu, mutta hän on vasta kolme, eikä käsitteet tyttö/poika ole vielä aivan valjenneet.

^Nuo kriteerit täyttäviä nimiä on onneksi paljon. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen Lauri, Lassi, Leevi, Juuso, Joose, Veeti ja Niilo.

Hoitosopimuksessa sai ottaa kantaa herkutteluun ja tuolloin vastattiin, että erikoistapauksessa ok, mutta kerrottiin, että kotona tyttö ei syö mitään karkkeja, pullaa tms. Ovat he ainakin kerran tämän syksyn aikana syöneet tikkaria (!), jäätelöä, synttärikarkkia sekä lettuja (letut minusta ovat ihan ok, riippuen päällisistä). Mutta toisaalta vähän epäilen, että kerrotaanko meille kaikkia herkutteluja, kun tietävät meidän suhtautumisen niihin. Joskus asiasta kuulee tytöltä itseltään, mutta silloin ei voi olla varma, mikä osa on totta ja mikä ei. Minusta se kunnallisten päiväkotien perusruoka on jo itsessään niin hiilaripitoista (tytön omienkin sanojen mukaan hän syö pk:ssa leipää, puuroa, perunaa ja soppaa ), ettei mitään ylimääräisiä sokereita enää tarvittaisi.

On kyllä aika kurjan kuuloista, että tv on noin paljon päällä. Päivähoidossa ei minusta mitään ruutuaikaa tarvisi olla, ainakaan useammin kuin esim. kerran kuussa, ja silloinkin siinä pitäisi olla joku "itu", esim. joku opettavainen lastenohjelma tai -peli. Meidän pk:ssa pienten ryhmässä ei minusta edes ole töllötintä, tietokonetta tai mitään, mutta isommilla saattaa ollakin.

Meidän pk:ssa ei ole ollut mitään puhetta synttäreistä. Onko se siis ihan yleinen käytäntö, että lapsen synttäreitä juhlitaan aina päiväkodissa jotenkin? Olenko ihan moukka, jos en vie mitään tuliaisia...? Nuo ilmapallot ja tarrat on kyllä ihan kiva idea. Syötävää tuskin veisin.

Tyttö kohta 3-vee nukkuisi vaikka 2,5 h päivässä, jos antaisi. Toisaalta jaksaa olla ilman päiväuniakin tarpeen mukaan. Aika lailla on meistä vanhemmista kiinni, millaista unirytmiä halutaan ylläpitää. Ehkä meille sopivin on ollut se, että laitetaan tyttö unille ainakin lähes joka päivä ja herätetään hänet noin tunnin jälkeen. Silloin tyttö nukkuu öisinkin n. 10 h, eli esim. klo 21-7.00 tai klo 20-6.00 (jälkimmäisessä on se etu, että itselle jää enemmän ilta-aikaa ja tulee mentyä ajoissa nukkumaan. Sitten taas on tosi kurjaa herätä viikonloppuisinkin noin aikaisin...) Kokonaan ilman päiväunia ei ole vielä menty, vaan ainakin muutaman päiväunettoman päivän jälkeen on tyttö päikkäreitä selkeästi kaivannut. Toisaalta unia ei tarvita ihan joka päivä, vaan nukkumaan meno voi tällöin mennä hankalaksi.

Ei ole totta, just olin tulossa kysymään ajatuksianne tytön nimestä Pinjami! Tätä ei ole annettu vielä kellekään, joten olisi ainakin harvinainen.

Nyt kolme vuotta myöhemmin on hyvä antaa vähän tilannepäivitystä Korusta tykkään edelleenkin, mutta helinästä en. Enkä kyllä lapsen syntymän jälkeen huomannut, että helinä olisi ollut lapselle mitenkään tuttu ääni, enkä pian jaksanut koko korua pitää, kun se oli lasta kantaessa aina edessä. Nyt kun odotan toista lastamme, olen pitänyt korua taas sillon tällöin ja tässä vaiheessa se kiinnostaa meidän esikoisvauvaammekin, kohta 3-v neitiä Mulla koru on pitkässä vahvassa hopeaketjussa, jotta "kehtaan" pitää sitä töissäkin. Jos saisi tuon pallon jotenkin auki ja helinä-äänen ulos, niin käyttäisin korua varmasti paljon enemmän.

Minäkään en huomannut eroa entiseen, mutta en osaa sanoa otinko vitamiinia noita samoja määriä kuin ketjun aloittaja. Aika auttoi tässä toisessa raskaudessa (oksentelu ja pahoinvointi loppui viikolla 20), ekassa raskaudessa auttoi synnytys...

Esikoiselle mietittiin nimeä loppuun asti, mutta nimi, johon päädyimme, oli silti koko ajan vahvasti ykkösenä. Nimi on kaunis, iätön, helppo lausua ja tyttäremme näköinen (ja on sitä yhä), mutta nimessä on yksi mutta: se on tilastojen mukaan hyvin suosittu ja yleinen tytön nimi. Me ei alun perin haluttu näin yleistä nimeä, mutta kun nimi muuten on täydellinen, niin tuosta tingittiin. Välillä asia käy mielessä, mutta en edelleenkään keksisi tytöllemme osuvampaa nimeä. Hämmästyksekseni en kuitenkaan ole törmännyt saman ikäluokan lapsissa tähän nimeen. Jonkun verran nimeä näkyy kastetuissa ja jonkin verran muutaman vuoden vanhemmilla lapsilla, mutta tällaisia 2-4-vuotiaita samannimisiä ei ole vielä vastaan tullut. On tässä nimen suuressa suosiossa hyväkin puoli: poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet tyttäremme nimeä, eli nimi on suosittu hyvästä syystä.

Kompit Samuelille Jos ette halua s-kirjaimella alkavaa, niin esim. Oliver, joka on kylläkin ollut tosi yleinen viime vuosina (jos siis tätä pitää pahana )

Me on kans tätä miehen kanssa pohdittu. Tuttavapiiristä löytyy parikin tapausta, jossa mies ei ole lapsen/lasten kanssa ilman äitiä edes sen aikaa, että äiti voisi käydä hammaslääkärissä tai kampaajalla. Ja syynä on nimenomaan se, ettei isä kuulemma osaa olla lasten kanssa. Kyse voi olla jo melko isoistakin lapsista ja itsestä tuntuu aivan kauhean surulliselta, että isä tuolla tavoin hukkaa mahdollisuutensa saada hyvä kokea aito isä-lapsisuhde. Ehkä tällaisella miehellä ei ole ollut kovin läheinen suhde omaankaan isään, eikä hän siksi tuota suhdetta edes osaa kaivata? Ja jos vielä perheen äidilläkin on samat kokemukset omasta lapsuudestaan, niin hänkään ei osaa vaatia muuta. Ehkä äitien voi joskus olla vaikea sisäistää, että miehellä on ihan samanlainen luontainen kykyä oppia lapsen hoitoa kuin äidilläkin ja ettei äidin tapa toimia ihan oikeastikaan ole sen parempi kuin isän tapa. Isä ei ole, eikä hänen pidäkään olla samanlainen vanhempi kuin mitä lapsen äiti on. Isän pitää päättää ihan itse, miten hän lastaan hoitaa ja miten hän lapsensa kanssa on, ja uskon, että juuri tämä on se, mikä kasvattaa miehen nopeaksi isäksi. Ehkä sitä miestä ei kiinnosta pukea lasta sävy sävyyn tai katsoa, että joka päivä ulkoillaan juuri se tunti, mutta isää voi kiinnostaa tehdä lapsen kanssa monta sellaista asiaa, joka ei koskaan tule äidin mieleenkään. Lapsenkin kannalta on rikkaus, että hän oppii, että asiat voidaan tehdä monella tapaa, eikä mikään ole mustavalkoista. Sitä paitsi, se tapa, mikä toimii erinomaisesti äidin ja lapsen välillä, ei ehkä ihan aidosti natsaa isän ja lapsen välillä. Jos nainen ei luota miehensä oppimiskykyyn, vaan antaa tälle kauheasti neuvoja ja ohjeita, ettei lapsi vain mene miehen hoidossa rikki, niin pian ohjeista hämmentynyt mies vakuuttuu itsekin siitä, että vain äiti tietää, mikä lapselle on hyväksi. Sellainen isän oma kekseliäisyys, oma-aloitteisuus ja itseluottamus karisee lapsen hoidosta, ja samalla menee myös iso osa isyyden nautinnosta. Sitten mies pakenee töihin, jossa hän kokee olevansa itsevarma ja tutulla maaperällä, ja äiti jää katkerana kotiin ihmettelemään pöllöä miestään.

Meillä mies ei ole halunnut varpajaisia viettää. Jos hän kuitenkin olisi toista mieltä, niin ainakaan esikoisen aikana sopivaa aikaa miehen omalle irtiotolle ei vaan olisi ollut. Sairaalassa me saatiin enimmäkseen olla perhehuoneessa ja silloinkin, kun ei saatu, mies sai olla meidän luona aamuseitsemästä iltayhdeksään. Sairaalassaolon aikana miehelle ei siis jäänyt ns. luppoaikaa. Kotiutumisen jälkeen koin oman oloni niin epävarmaksi, heikoksi ja kipeäksi, että en olisi pärjännyt ilman miestä edes paria tuntia. Joskus parin-kolmen viikon jälkeen olisin varmaan selviytynyt ilman miestäkin, mutta vauva alkoi samaan aikaan nukkua yönsä (ja päivänsä) niin huonosti, että en olisi missään tapauksessa halunnut edes yrittää kestää kokonaista yötä yksin. Ja tuota huonoa yönukkumista sitten jatkuikin todella pitkään, eikä kukaan enää lapsen ollessa puoli vuotias mieti varpajaisia. Nyt toista odottaessa on tosi vaikea sanoa, miten suhtautuisin, jos mies yhtäkkiä haluaisikin pitää varpajaiset. Jos kaikki menisi synnytyksessä hyvin ja jos vauva olisi helppo ja tuntisin jaksavani hänen ja esikoisen kanssa kolmistaan ihan hyvin, niin enää en antaisi ajatukselle täystyrmäystä. Yksi ilta/yö lasten kanssa ilman miestä ei enää tunnu ajatuksena mahdottomalta, jos asia on miehelle tärkeä. Mutta toisaalta, synnytyksen jälkeen olo voi olla hyvin herkkä pitkän aikaa, joten on mahdoton sanoa, mitä mieltä olisin asiasta tuolloin. Yleisesti ottaen mielipiteet varpajaisperinteestä on tosi paljon haalistuneet iän myötä. Vielä 10 vuotta sitten ajattelin, että varpajaisia viettävä mies on itsekäs paska sika ja piste. Miksi joku haluaisi juhlia omaa lastaan lähtemällä pois hänen luotaan? Miten joku ylipäätään raaskii olla vastasyntyneestä lapsestaan erossa, jos ei ole ihan pakko? Enää ei toisten pariskuntien päätökset herätä kuumia tunteita, vaan ainoastaan tuon oman miehen päätöksellä on väliä. Omasta miehestä taas tiedän, ettei hän tekisi tällaista päätöstä, ellen myös minä olisi täysin sen takana.

Tyttö kohta 3 v on päiväkodissa hoidossa kaksi päivää viikossa ja lisäksi kaksi päivää mummullaan, jos mies ei hommiensa vuoksi ehdi lasta tuolloin hoitaa. Minä pyrin tekemään nelipäiväistä viikkoa, joten olen ainakin useimmiten tytön kanssa kolmena päivänä viikossa. Lisäksi me pidetään miehen kanssa välillä oma pikkuloma, jolloin varataan ihana hotellihuone jostain lähikaupungista, käydään syömässä, teatterissa, elokuvissa, konsertissa, shoppailemassa tms. ja ollaan vaan kahdestaan. Tätä saisi kyllä tehdä useamminkin, nyt on ollut muistaakseni kolme kertaa viimeisen vuoden aikana ja neljättä suunnitellaan vielä ennen vauvan syntymää. Lapsella on niin läheiset välit mummulaan, että hänet uskaltaa hyvin jättää sinne yöksi tai pariksi, mutta silti tätä ei tule tehtyä tuon useammin. Kaikki baarireissut onkin jääneet lapsen syntymän jälkeen.