Tahra

Meillä oli tänään toinen aamu ilman tissiä, ja Jäppinen 1v3,5kk ei todellakaan ole omasta mielestään valmis tissittömään elämään vielä... Ollaan jo pari kuukautta menty niin, että vain yöunilta herätessä aamulla imetetään, nyt sitten minulla oli sellainen olo, että tämä saa riittää. Neulanterävät hampaat nirhivät nännejä ja yöunilta heräillään huutamaan tissiä jo viiden maissa, ei kiva. Varsinkaan jos vertaa isin luona vietettyihin öihin, jolloin poika nukkuu kahdeksaan, kun tietää ettei tissiä ole tulossa... Olisi myös ihan kiva välillä olla ihan ainoa tämän kropan vakituinen käyttäjä, pitää oma nahka kokonaan itselläni. Eilen jätkä huusi ihan hysteerisenä varmaan puolisen tuntia ja yksittäisiä nyyhkäyksiä loppuaamun siihen asti, että pääsi tarhaan. Ikinä en ole nähnyt pienen ilahtuvan tarhantädin näkemisestä yhtä kovasti! Selvästi ymmärtäväinen syli rääkkäävän äidin jälkeen tuntui paremmalta... Tänään huuto ei ollut ihan yhtä kauhistunutta tai kestänyt yhtä pitkään, mutta silti ah niin sydäntäsärkevää. Voi pientä, toivottavasti sopeutuisi äkkiä.

Pahimmat huono äiti -fiilikset tulevat siitä, että meidän 10kk vanha poika aloittaa ensi viikolla tarhauransa, ja nyt meidän muutettua asumaan kaksin, en mielestäni puhu tarpeeksi pienelle päivän aikana ja joutuu leikkimään yksinään välillä pitkäänkin, kun minä tarvitsen taukoa... Toisaalta ei se varmaan siinä lattialla suostuisi olemaan, jos oikeasti olisi joku huonosti, ja parin metrin säteellä minä kuitenkin olen kuulolla koko ajan. Poika ei myöskään käänny mahalta selälleen, ryömi tai konttaa, ja minä jollain lailla koen sen olevan minun vikani... Vaikka tuo kieltäytyy niin intohimoisesti maha alaspäin olemasta, että kova treenaus saisi meille varmaan lastensuojeluviranomaiset naapurien hälyttäminä kylään. Hyvä äiti - no ainakin imetys on onnistunut hyvin, edelleen poika saa pääasiallisesti maitonsa suoraan tissistä. Syliä ja suukkoja pieni saa paljon, lauletaan yhdessä kovasti ja perusturvallisuus tuntuu olevan hallussa. Iloinen, rauhallinen ja maailmaan luottavaisesti suhtautuva veijari tuosta on kasvanut, joten aika monta juttua on täytynyt osua kohdilleen.

Minä olen aika kovastikin painiskellut nyt omien huono äiti - tunteideni kanssa, kun pikkujäppinen 10kk aloittaa maanantaina tarhauransa. Ollaan ihan kahdestaan, kotihoidontuella ei elä ja minulla suoraan sanottuna pää vähän hajoaa siihen, että välillä päiväkausiin ainoa juttukaveri on tuo mukula, joka kyllä kovasti höpöttää takaisin, mutta jutuissa ei ole päätä eikä häntää. Kaipaan aikuiskontakteja ja aikuistenkielellä käytyjä keskusteluita, välillä vähän jotain muutakin kuin vauvailua. Tosin - ehdin tehdä neljä päivää töitä ennen kuin lomautukseni astuu voimaan. Sitten taas katsellaan jäppisen kanssa vuoroin toisiamme ja seiniä... Vähän kyllä oli tarhassa puhetta, että joku muutaman päivän kuukaudessa sopimuskin olisi mahdollista. Tunnen itseni ihan kamalaksi äidiksi, jos vien mukulan hoitoon vaikka itse olisin kotona, mutta toisaalta... ihan jo rauhassa nukutut omaan tahtiin otetut päiväunet tekisivät mielenterveydelle ja fyysiselle jaksamiselle tosi hyvää.

Barbamama, syökö teidän pikkuinen kiinteitä niin paljoa että kurniva nälkä ei pääse liian pahaksi? Jos syö, minä varmaan yrittäisin olla sen 6h antamatta maitoa. Ja toinen juttu tietysti, osaako nukahtaa esim. päiväunille ilman tissiä vaikka vaunuihin? Kannattaa varmaan luottaa siihen ipanaankin, jos se tosissaan on maitoa vaille, kyllä se ennemmin tai myöhemmin syö vaikka olisitte kuukävelyllä. Tosinälässä ympäristö ei enää häiritse liikaa (mutta sen nälän odottelu voi olla äidistä raastavaa, ask me how I know...). Jos sinulla heruu pumpulle yhtään, rintamaidon voi hyvin lypsää jo etukäteen valmiiksi ja ottaa pullossa mukaan reissuun lähtiessä. Meillä on muutaman kerran ollut, minigrip-pussissa pakastettu maito sulaa ja lämpeää näpsäkästi kuuman vesihanan alla melkein missä vain.

Nyt melkein 9kk ja 10kg poika on pitänyt pelkkää paitaan päällään ehkä kymmenisen kertaa elämänsä aikana. Body on aina, niin paljon helpompi saada pysymään kurttaantumatta oikeissa rakosissa. Potkuhousujenkin kanssa häiritsi se olkaimien kanssa pelaaminen, ei suinkaan bodyn kiinnitys parilla nepparilla.

Näyttää kuulemma ihan isolta virkkuukoukulta se puhkaisuväline.

Meillä 8kk Jäppinen joutuu nyt yrittämään ihan oikeasti nukkua ilman tissiä, ei pojantahtisesta menosta tule kuin itkua ja hammasten kiristelyä. Puoli vuottahan tuo on jo heräillyt jatkuvasti vähintään parin tunnin välein, mutta viimeisen viikon 40 minuutin välein huutelu ja hyvä yritys lopettaa kiinteiden syöminen kokonaan katkaisivat kamelin selän. Tissiä annan nyt aamulla ekaksi ateriaksi, päivällä muutaman kerran mutta ei nukkumisen yhteydessä ja illallakin viimeiseksi, ja kiinteitä saisi niin paljon kuin vain söisi. Yöllä sitten ollaan syömättä. Eilen oli aika kiukkuinen poika sitten nukahtamassa päiväunille, mutta lopulta tuo kuukahti pinnasängyn heilutteluun edestakaisin. Olisiko peräti täältä bongattu vinkki?) Ekoille unille simahti kymmenessä minuutissa, toisille mennessä huusi puoli tuntia, mutta nukkui sen jälkeen melkein kaksi pienillä väliparahteluilla. Yö oli yllättäen paras pitkään aikaan. Yhdeksän kieppeillä käänsin toisen takaisin kyljelleen, yhden jälkeen mahalleen ja tutti suuhun, samoin neljän jälkeen. Puoli kuudelta sitten ei enää auttanut mikään, pakko oli saada ruokaa joten aloitettiin päivä. Huomenna venytetään kyllä sinne kuuteen asti, mutta eilinen meni niin vähällä syömisellä, että ihan oikeasti taisi olla tosi nälkäinen pikkumies. Tänään on jo kiinteitä uponnut melkein yhtä paljon kuin eilen koko päivässä. Minulle alkoi tulla ihan järkyttävä stressi tuosta nukkumisesta. Toivottavasti tämä nyt alkaisi laueta tällä! Nyt meillä on vielä pojan isä saman katon alla back uppina pari viikkoa, mutta sen jälkeen tiet erkanevat ja muutetaan eri kattojen alle. Toisaalta olen ajatellut, että kerralla uudessa paikassa unikouluttaminen voisi olla tapa välttää turhaa stressiä, toisaalta ajatus kammoöistä yksin muksun kanssa, kun itsellekin paikka on uusi eikä todellakaan ole enää ketään, kenet voisi siihen hätään herättää jatkamaan nukutushommia... Voi myös hyvin olla, että kireä tilanne vanhempien välillä on saanut pikkumiehen heräilemään useammin kuin mitä muuten tekisi. Enää tuo ei sentään parahda itkuun joka kerta kun minä mainitsen eron, alkuun tuo kai haistoi minun äänensävystäni niin kamalan ahdistuksen, että se pakotti reagoimaan heti. Mitkä muuten ovat parhaat tavat vakuuttaa uniongelmainen lapsi siitä, että uusi koti on koti sekin, ja siellä ihan oikeasti olisi tarkoitus nukkua saman tyyliin kuin vanhassakin?

Gerda, jostainhan se reppu pitää joka tapauksessa hommata vauvan ulostauduttuakin Ja aika harvassa kivijalkaliikkeessä niitä on, joten tilaamaan joutuu aika moni... Mutta yleensä kai verkkokaupoilla niitä ainakin on hyvin varastossa, meille ainakin tuli vuosi sitten reppu ihan parissa päivässä tilauksesta. Voithan ostaa sen vaikka lähellä laskettua aikaa, silloinkin ehtii hienosti. Manducan säädöt ovat tosi laajat ja tehokkaat, minä sain repun kokeilulaitettua päälleni vauvamahankin kanssa, lähtöjäänkin lihava ihminen ja maha oli ihan hervottoman iso. Aika lennosta tulee säädettyä nykyään kantaessa, kun aina yrittää hakea sitä hyvää tuntumaa, vaikka milloin on muksu edessä tai selässä, sisävaatteiden tai takin päällä. Kertaakaan ei hihnoissa ole ulottuvuudet loppuneet, ja myös naapurin tosi hoikkis äiti sai kokeillessaan sen itselleen oikein hyvän kokoiseksi. Jälleenmyyntiarvokin on hyvä, jos esim. ostat huutonetistä vähän käytetyn ja pistät sen sitten myyntiin, jos kantaminen ei toimikaan teillä ollenkaan, saat todennäköisesti omasi takaisin.

Toukokuussa 09 kävin ekakertalaisena pojan siellä saamassa. Maanantaina mentiin käynnisteltäviksi puolilta päivin, synnyttämättömien osastolle yksin jääminen tuntui aika ankealta. Harmitti ihan pirusti, ettei mies saanut jäädä sinne pitämään seuraa edes käytävälle istuskelemaan! Illalla meni lapsivedet ja vuorossa ollut kätilö komensi minua silti vain sänkyyn, kun olin jo ehtinyt saamaan nukahtamislääkkeenkin. Ainoa, mikä jälkeenpäin harmittaa oikein kunnolla synnytyksessä on se, että uskoin! Eli siellä tuli sitten kärvisteltyä muutama tunti mahdollisimman hiljaa paikallaan, vaikka supistukset lähtivät siitä saman tien käyntiin ja olo kipeytyi koko ajan. Yhden maissa yöllä sain sitten tädin kertaheitolla vakuutettua siitä, että supistaa, tekee kipeää ja homma etenee, sitten pääsin saliin... Kuitenkin siinä vaiheessa tuntui paras oma puhti menneen siihen hiljaa olemiseen, enää ei osannut luontevasti lähteä liikkumalla yrittämään helpottaa oloa. Alhaalla synnytyssalissa homma kesti pitkään, mutta kaikki meni muuten oikein hienosti. Koko ajan oli sellainen olo, että meistä pidettiin hyvä huoli, heti saatiin apua jos osattiin jotain pyytää, mieskin sai sängyn jossain välissä että päästiin vähän nukkumaan. Loppuvaiheessa mukana olleen lääkärin nimestä ei ole hajuakaan, mutta kovasti oli hänkin kannustava ja "tunteella" mukana, kun muksu lopulta suostui luopumaan pesästään... Aamukuuteen asti mentiin ilokaasulla, sitten siitä iltakuuteen epiduraaleilla. Osastolla pärjäiltiin ihan jees, eka aamuna oli vähän orpo olo, kun kukaan ei ehtinyt näyttää, miten vauvaa nostettaisiin tai muuten käsiteltäisiin heti alkuun (yökätilö antoi sen minulle kainaloon omien tutkimustensa jälkeen, ja siitä sain omien kyljen kääntämisten mukaan tönittyä pientä aina puolelta toiselle nostamatta). Tomera kätilö vain nappasi vauvan ja sängyn ja komensi minut aamupalalle, "aamuhoitojen" yhteydessä sitten sain eka kurssit siihen nostamiseenkin. Hyvin kertoivat aina kaiken, mitä tekevät muksulle ja miksi, keltaisuuden takia oltiin sunnuntaihin asti osastolla eli viiisi päivää syntymästä. Minulla kyllä oli pinna kireällä jatkuvasti, kun en saanut nukuttua ja ahdisti siellä oleminen, mutta eipä siitä voi hoitajia syyttää. Ihan hyvä mieli jäi reissusta, ainoa mitä tekisin mahdollisella seuraavalla kerralla toisin olisi juuri se synnytyksen käynnistyessä liikkuminen. Jos vielä pääsen uudestaan hommiin, taatusti en pysy paikallani jos tekee mieli liikkua!

Onnistuinpas tänään helposti ilahduttamaan meidän pientä miestä. Ulos lähtiessä jo Manducaan pääsy sai leveän hymyn naamalle, ja vielä muutama juoksuaskel äidiltä pihalla, niin pikkumies kikatteli ääneen... Enpä ole ennen tainnut erehtyäkään juoksemaan muksu kyydissä Tätä täytyy selvästi harrastaa enemmänkin, nyt on talvisäällä usein tullut otettua vaunut repun sijasta kulkuvälineeksi. Ja oli kyllä minullakin ihanan vapaa olo, kun pääsi sisään asuntonäyttöön ihan "tuosta vain", eikä tarvinnut miettiä rattaiden sijoitusta alakäytävään odottamaan tai muuta.

Minä taisin saada viimeisen kerran epiduraalin tai ainakin kipulääkettä epiduraalitilaan kun olin täysin auki. Pää oli väärässä asennossa lantion luihin nähden ja ponnistamisesta ei ollut iloa siinä vaiheessa. Odoteltiin hetki, jos vauva kääntyisi vähän ja lähtisi tulemaan, minkä onneksi tekikin. Minulle kätilö selitti asiaa niin, että mitä aukinaisempi kohdunsuu on, sitä pienempi ja lyhytaikaisempi vaikutus epiduraalilla on, vaikka lääkemäärä olisikin sama. Hyvin kyllä huomasin sen itsekin - eka kerran lääkettä laitettaessa olin muutaman sentin auki ja sen vaikutus kesti varmaan kolmisen tuntia, siitä kohdunsuun pikkuhiljaa auetessa myös kipulääkkeitä alettiin tarvitsemaan useammin. (koko aukeamiseen meni reilu 20 tuntia, ilokaasusta siirryttiin epiduraaliin joskus 9 tunnin kohdalla)

Meidän vauva kieltäytyy järjestään kaikesta kunnon ruuasta... Hedelmäsoseita söisi kyllä, mutta jos yrittää tarjota lihapöperöä tai puuroa kylmänä tai kuumana, saattaa korkeintaan maistaa yhden lusikallisen ja sitten sylkee pois. Mie en ala! Juuri kun muutaman päivän jo näytti, että tuo ihan oikeasti alkaisi jotain jo syömäänkin...

Toukovauva, ja meidän kannalta tuo pakkauksen puku taitaa olla ihan täydellinen Pienellä miehellä mittaa nyt reilu 70cm, ja alkaa tuntua todennäköiseltä, että pakkauspuku riittää koko täksi ensimmäiseksi talveksi.

Miten saisi 7,5kk vanhan hoksaamaan, että kiinteitä voi ihan oikeasti syödä ja niillä ihan oikeasti lähtee nälkä? Useimpina päivinä aterialla menee aina muutama teelusikallinen, oikein hyvänä päivänä herkkua ehkä jopa puoli pikkupilttipurkillista. Huonompina päivinä sitten haluaisi vain ja ainoastaan tissiä... Tänäänkään ei syönyt minulta yhtään mitään muuta kuin maitoa, mieheltä oli sitten mummolassa huolinut koko purkin hedelmäsosetta. Yleensäkin hedelmäjutut menevät paremmin kuin puurot tai lihasoseet.

Jos uudestaan vielä pääsen joskus raskautumaan, niin uusi isopäinen vauva, josta johtuu synnytyksen pitkittyminen ja se kipu varmaan ovat pahimmat peikot... Viimeksi avautuminen vei yli 20 tuntia ja ehdin saamaan viisi tai kuusi epiduraalia, toivottavasti seuraava kerta menisi nopeammin!