rouva Tossavainen

Ei tarvitse edes mitään neuvolan lappuja, Suomessa on edelleen subjektiivinen päivähoito-oikeus.

Meillä on kaksi alle kouluikäistä ja hyvin on elämä sujunut ilman autoakin. Asumme noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta, pyörällä ja julkisilla pääsee hyvin kulkemaan, läheisiin automarketteihin kävelemme tai menemme bussilla. Töihin on sekä minulla että miehellä pidempi matka, mutta lasten hoitopaikkojen läheltä pääsemme kumpikin suorilla bussiyhteyksillä töihin. Kotimaan lomamatkat teemme junalla ja tarvittaessa vuokra-autolla, minulla on ajokortti, miehellä ei.

Ainoa autokuumeinen perheessämme on esikoinen, joka on nyt 5,5-vuotiaana alkanut hahmottaa, että suurimmalla osalla hoitokavereiden perheistä on auto. Itse suhtaudun aika nihkeästi henkilöautoiluun jo sen takia, että se vähentäisi huomattavasti sekä meidän vanhempien että lasten arkiliikkumista. Haluan opettaa muksuille sen mallin, että omin jaloin voi ja kannattaa liikkua mahdollisimman paljon.

Lapsuuteni ja nuoruuteni asuin seudulla, jolla ei julkista liikennettä oikeastaan edes ollut, ja sain silloin yliannostuksen henkilöautossa istumisesta. En myöskään erityisemmin nauti ajamisesta itse.

Toistaiseksi ei ole ollut kummallakaan lapsella korvatulehduksia, esikoinen on hieman yli 3-vuotias ja kuopus 4-kuinen. Esikoisella tosin on ollut flunssan jälkitautina sekä keuhkokuume (2-vuotiaana) että keuhkoputkentulehdus (3-vuotiaana)... Itse en ole tietääkseni sairastanut koskaan korvatulehdusta ja lasten isälläkin on kai se ollut vain kerran kouluiässä.

Esikoisella (5,5 vuotta) ei ole edelleenkään ollut yhtään korvatulehdusta, kuopuksella oli nyt pitkittyneen nuhakuumeen jälkitautina ensimmäinen korvatulehdus 2,5-vuotiaana. Esikoinen on ollut päivähoidossa melkein neljä vuotta ja kuopuskin yli vuoden, kumpaakin imetin melkein kaksivuotiaaksi.

Po.P, Villervalla, Aarrekid, Blaa, Metsola, Marimekko, NameIt, Reima, Lego, Molo, Maxomorra, Småfolk... Ostan alennusmyynneistä ja FB-kirppiksiltä, painopiste värikkäissä unisex-vaatteissa, joita voi kierrättää esikoiselta kuopukselle.

Noin 2,5-vuotiaalla kuopuksellamme ovat jalkapohjat aika tarkalleen 15-senttiset ja kengät kokoa 24-26, valmistajasta ja mallista riippuen kun tuo sisämitta vaihtelee ja paljon.

^ Jos työsuhteesi jatkuu silloin, kun äitiysvapaasi alkaa, hakee työnantaja äitiyspäivärahaa puolestasi ja saa äitiyspäivärahan siltä ajalta, kun maksaa sinulle palkkaa. Kannattaa siis kysellä asiaa henkilöstöhallinnosta, koska joitain lomakkeita sinun täytyy täyttää ja viedä sinne paperisina tai täyttää Kelan sähköisessä asiointipalvelussa, ja työantaja sitten täyttää ja lähettää loput Kelaan.

Nähtiin eilen tuollainen strider puistossa (ei super). Se on auttamattomasti liian pieni. Uskoisin, että toi super voisi olla parempi tuon kokoiselle. Suomessa tuota Superia ei näytä olevan myynnissä. 

Eikö sitä saa tilattua suoraan maahantuojalta? http://www.stridersuomi.com/superstrider.html

Esikoisellamme on se Pukyn suurin, käsijarrullinen potkupyörä (LR XL) ja siinä vaikuttaisi olevan vielä varaa nostaa satulaa. Pojalla on pituutta 106-107 cm, joten saattaisi mennä vielä 115-senttiselläkin. Lisäksi löysin googlailemalla Striderin 16-tuumaisen Super Strider -mallin, joka on tarkoitettu 6 - 10-vuotiaille, ja voisi varmaan olla sopiva jo pitkälle nelivuotiaallekin?

^ en ostaisi ton ikäiselle enää nelipyöräistä. Meillä aloitti keskimmäinen 1v 7kk:na pikku-Pukylla (ihan potkupyörällä siis) ilman mitään ongelmia. Nuorimmalle on nyt Wutsch, mutta on nyt vasta 1v 4kk.

Me päädyimme nyt kuitenkin ostamaan Wutschin, koska tutuilta saa tarvittaessa lainaan pienintä Pukyakin. Mieluummin kuopus potkuttelee Wutschilla, mutta ehkä kesällä innostuu enemmän Pukysta.

Ja 4,5-vuotias esikoinen rällää edelleen mieluiten potkupyörällä, polkupyörällä kun ei pääse todellakaan samaa vauhtia. Viimeistään vuoden kuluttua keväällä, ehkä jo ensi syksynä, aiomme hankkia hänelle Pukyn 16- tai 18-tuumaisen polkupyörän.

Toisessa synnytyksessä ei ehditty antaa muita puudutteita kuin pudendaali ja parakervikaali, mutta homma eteni niin vauhdilla, että ne alkoivat vaikuttaa vasta vauvan synnyttyä, synnytyksen jälkeen oikea pakara ja takareisi siis puutuivat joksikin aikaa tunnottomiksi. Kivuliain oli avautumisvaiheen loppu (kuten ensimmäisessäkin synnytyksessä, jonnekin 6-7 cm:iin kivut ovat samaa luokkaa kuin kuukautisteni aikana pahimmillaan), joka siis piti pärjätä pelkällä ilokaasulla, ja ponnistusvaiheessa pään ponnistaminen, se kun jäi aluksi puolitiehen ja piti sitten odottaa toista supistusta. Onneksi lapsiluku on täysi.

Meillä on lapsiluku täysi, mutta taustalta huutelen, että tuo sukurasite on todella merkittävä tekijä. Minäkin olen koko ikäni ollut normaalipainoinen (aikuisiällä BMI 22-23), harrastanut niin kunto- kuin arkiliikuntaakin (autoton elämäntapa) ja syönyt terveellisesti, mutta niin vain kummassakin raskaudessa on ollut ruokavaliohoitoinen radi. Isälläni (ja parilla hänen sisaruksellaan) on tyypin II diabetes ja minullakin siis näyttäisi olevan siihen kohonnut riski. Tämä on siis koko loppuiän projekti, kun pyrin ruokavaliolla ja liikunnalla torjumaan keskivartalolihavuutta, joka suvussamme vaikuttaisi olevan tuon metabolisen oireyhtymän laukaiseva tekijä. Tunnen myös todella monta muuta hoikkaa tai jopa laihaa, urheilullista naista, jotka ovat saaneet radidiagnoosin, kun taustalla on ollut samanlainen vahva sukurasite ja raskausaikainen hormonitoiminta on pahentanut insuliiniresistenssiä.

Mutta jos elämäntavat ovat jo ennalta kunnossa, pärjää radin kanssa aika pitkälti ruokavaliosta ja liikunnasta huolehtimalla.

En ole tainnut tähän kyselyyn vielä vastata, mutta ei, mieheni ei olisi valmis jäämään kotiin hoitamaan lapsia pelkällä kotihoidon tuella, toisaalta enpä olisi minäkään. Menin töihin esikoisen ollessa 19 kk (olisin mennyt jo aikaisemmin, mutta sain töitä vasta tuolloin, ja nostin siis vanhempainpäivärahakauden päätyttyä ansiopäivärahaa). Kuopuksen ollessa 11-13 kk työskentelin pari kuukautta miehen vuosiloman ja isäkuukauden aikana, ja näillä säästöillä olin taas vuorostani kotona, kunnes kuopuskin meni päivähoitoon 17 kk:n ikäisenä. Olisin palannut töihin jo aikaisemmin, mutta kuopukselle vapautui päivähoitopaikka vasta tuolloin. Tällä hetkellä olen osittaisella hoitovapaalla, teen siis 60-prosenttista työviikkoa ja saan joustavaa hoitorahaa kuopuksesta.

Kaksi ns. poikamahaa on ollut, ensimmäisellä kerralla syntyi poika, toisella tyttö. Varsinkin toisen raskauden aikana kaikki toitottivat, miten ihan selvästi on poika tulossa, vaikka oli jo ultrassa varmistunut tytöksi ja olin asiasta kertonutkin.

^ Ei se yksityinen gynekologi ole välttämättä sen parempi vaihtoehto kuin ehkäisyneuvolan gynekologi, saattaa usein olla jopa kokemattomampi, sillä ehkäisyneuvolassahan noilla gynekologeilla nimenomaan on paljon kokemusta kierukoiden asentamisesta, kun niitä siellä lähes liukuhihnatyönä laitetaan. Toivottavasti onnistuu seuraavalla kerralla!

Meillä käytettiin talkkia tai perunajauhoa. Riippuen kumpaa oli missäkin tarjolla En oo koskaan älynny tota ohjeistusta käyttää bepanthenia tai vauvaöljyä tms kun oman ajatuksen mukaan se hautoo enemmän. Yhtään siis kysyjää syyllistämättä koska tämä ohje on monesti tullut vastaan.

Talkki tai sinkkivoide ovat parhaat ärtyneisiin kaulapoimuihin. Perunajauhokin toki kuivattaa, mutta on myös tärkkelyksenä erittäin hyvä kasvualusta sienille, joten sitä käyttämällä hautuneisiin kaulapoimuihin voi tulla sieni-infektio.

Onko kellään kokemusta, että mahatauti voisi olla ohi periaatteessa tunnissa? Meillä lapsi itkeskeli viime yönä ensin hieman ja siitä noin tunnin päästä oksensi kerran (iltapuuron) ja sen jälkeen ei ollut mitään oireita. Tänään on syönyt ja leikkinyt normaalisti. Vai mistä muusta syystä tuollainen 3,5-vuotias voisi oksentaa kerran? Voiko ummetus aiheuttaa oksentelua? 

Kyse voi olla myös ruokamyrkytyksestä eli on syönyt jotain pilaantunutta aterialla tai esimerkiksi ulkoillessaan laittanut/saanut jotain suuhunsa. Toki myös norovirus voi ilmetä toisinaan lieväoireisena, jos siis on samantyyppiselle virukselle altistunut joskus ennenkin.

Pikkusisko perii aikanaan ton potkupyörän, mutta ensi kesä sillä kyllä vielä ajetaan. Saa nähdä, pitäisikö siskolle sitten välissä hankkia samanlainen mutta nelipyöräinen. Olisi se varmaan parempi ajettava kuin Plaston muovimopo.

Tästä tulikin mieleeni kysyä, että hankkisitteko elokuussa 2 v. täyttävälle, nyt 84-senttiselle lapselle nelipyöräisen Wutschin vai pienimmän, jarruttoman Pukyn? Esikoiselle hankittiin se suurin, jarrullinen Puky vasta hänen ollessaan yli 3-vuotias, joten taaperon potkupyöräilystä ei ole mitään kokemusta... Mittasin kuopuksen sisäjalan pituuden pikaisesti rullamitalla ja vaikuttaisi olevan hieman yli 30 cm, mikä on rajana tuohon pienimpään Pukyyn, mutta onko se liian vaikeasti hallittava alle 2-vuotiaalle ensimmäiseksi menopeliksi?

Martta88: Jatta, Salla, Peppi?

En tuosta Cirafista tiedä, mutta itse menetin hermoni muutama vuosi sitten Reimaan, koska silloiset kurikset alkoivat jo parissa ensimmäisessä pesussa "halkeilla" nurjalta puolelta, ja sittemmin olen käyttänyt lapsilla vain Ticketin rubber rainia. Ovh niissä on n. 55 €, mutta ostan yleensä joko kivijalkakaupan talvi- tai kesäalesta tai Ticketin omasta outletista noin 30 eurolla. Ovat kestäneet uskomattoman hyvinä, vaikka varsinkin housut ovat olleet kovalla kulutuksella päivähoidossa.

Thor on varmaan väännös nimestä Tor, joka on ihan tavallinen vanha ruotsinkielisillä käytetty etunimi. Mm. mun appi on sen niminen

Niin on, angloamerikkalainen versio Torista, ja varmaankin napattu Marvelin sarjakuvista & niihin pohjautuvista supersankarielokuvista, joihin taas on aikoinaan saatu vaikutteita skandinaavisesta mytologiasta.

Meillekin tuli nyt jouluksi tuo jatkettava Sanni-kerrossänky, ja jostain syystä tuo kapeampi jatko-osa hieman nousee siitä kiinteän sänkyosan sisään menevästä laidasta (sälepohjien nostamana?) ylöspäin, jolloin se ei "lepää" kiinni kiinteän sänkyosan tukipalkissa. Edes tuon kolmivuotiaan painolla säleet eivät painu niin paljoa, että ne ottaisivat kunnolla alla olevaan tukipalkkiin kiinni, minun painoni (n. 60 kg) alla sentään ottavat. En tiedä, onko tuo jotenkin kuljetuksessa mennyt vänkyrään, kun noin muuten kyllä tuntuu tukevalta. Pituutena kerrossängyllä on tällä hetkellä 160 cm. Noin muuten asia ei kovin paljoa huoleta, mutta sen tukipalkin ja sälepohjan väliin jää nyt sellainen tila, johon muksu saa menemään sormensa, ja pelkään, että joskus vielä joko oma tai jonkun toisen lapsi satuttaa siinä sormensa. Täytyy yrittää asetella sitä jatko-osaa paremmin esikoisen ollessa mummolassa yökylässä tai delegoida ongelman paikallistaminen joskus täällä vierailevalle ukille... Jos esikoinen kavereineen alkaa kovin harrastaa pomppimista tuolla yläsängyssä, ajattelin hätävararatkaisuna kiinnittää sälepohjan parista kohdasta runkoon kiinni pikakuormaliinalla. Noita kuormaliinoja myydään rautakaupoissa ja isommissa marketeissakin, eivätkä maksa paljoa. Asumme nykyisessä asunnossa todennäköisesti vielä viisi vuotta, joten tuon pitäisi kestää kerrossänkynä siihen asti, kun lapset ovat 8- ja 5-vuotiaat.

Ai niin, mehän sitten laitoimme valokuvat Veken kalusteelle, josta ne välitettiin tehtaalle. Sälepohjaa varten tehdyt raot olivat eräissä lyhyissä sivupalkeissa väärällä korkeudella, mutta saimme suoraan tehtaalta uudet osat ja se kesälomalla vieraillut ukki vaihtoi ne paikoilleen. Sen jälkeen sänky on ollut suorassa eikä sälepohjan ja tukipalkin väliin enää jää sormenmentävää rakoa. Kuopuskin siirtyi alkuvuodesta 1,5-vuotiaana alasänkyyn nukkumaan, sitä ennen olimme toki kiinnittäneet alasänkyyn kuuluvat turvalaidan. Esikoinen on nyt oppinut, ettei yläsängyssä hypitä tai leikitä (senkään takia, ettei pienempi yrittäisi tehdä samaa perässä), joten ainakaan toistaiseksi ei ole kuormaliinoille ollut tarvetta.

Karppaustakin on vain niin monenlaista, itse menin hyväkarpaten kaksi radiraskautta ja verensokerit pysyivät hyvinä ihan ruokavaliolla, eivätkä nuo lapsetkaan olleet syntyessään mitään sokerivauvoja (muista syistä sitten kumpikin kotiutui vastasyntyneiden tehon kautta). Hyväkarppaus siis ainakin minun tulkintani mukaan tarkoittaa sitä, että jonkin verran rajoittaa hiilihydraattien kokonaissaantiakin, mutta ennen kaikkea kiinnittää huomiota niiden laatuun. Söin raskauden vaiheesta riippuen 100-150 g hiilihydraatteja vuorokaudessa painottaen niitä iltapäivään ja iltaan, jolloin kroppa pystyi tuottamaan tehokkaimmin insuliinia, ja suosin tuoreita kasviksia, vähäsokerisia marjoja ja hedelmiä (puolukka, mustikka, kiivi, avokado), täysjyväviljaa (ruis, kaura ja ohra) sekä söin joka aterialla reilusti proteiinia ja rasvaa hidastamaan hiilihydraattien imeytymistä. Aamupalalla söin yleensä karppileipää normaalien leivänpäällisten (margariini, kurkku, tomaatti, juusto/leikkele) kanssa, iltapalalla pystyin syömään "tavallistakin" ruisleipää ja jopa rasvaiseen maitoon tehtyä kaurapuuroa. Pahimmilla viikoilla eli toisen kolmanneksen lopussa ja kolmannen kolmanneksen alussa korvasin lähes aina aterian hiilarilisukkeen (eli perunan, riisin, pastan) juuri noilla kukka- ja parsakaaleilla tai ihan vain salaatilla.

Minulle ainakin tuo virallinen radiruokavalio olisi ollut täysin mahdoton, en normaalistikaan syö niin paljoa leipää ja perunaa kuin siinä suositellaan.

Minäkin varmaan tuossa Kärpäsen tilanteessa ostaisin esikoiselle turvavyöistuimen, sillä jos tulee tarve käydä autolla jossain vain hänen kanssaan, voihan hän edelleen matkustaa siinä palkki-istuimessa (tai siis siihen 18 kg:n painorajaan asti).

Turvavyöistuin on huomattavasti turvallisempi kuin pelkkä koroke, sillä vaikka korokkeessa olisi vyönohjainremmikin, ohjaa turvavyöistuin auton vyöt kuitenkin paljon optimaalisemmin, ja lisäksi turvavyöistuimessa on nuo kunnolliset sivutörmäyssuojat, joista Chimellikin mainitsi. Meillä on kyllä reilut nelivuotiaan esikoisen käytössä myös pelkkä koroke kunnollisen turvavyöistuimen lisäksi, sillä joskus matkoilla ei vain mitenkään saa kuljetettua mukanaan kahta "kunnon" istuinta. Esimerkiksi jouluna otimme yöjunaan mukaamme vain palkki-istuimen kuopukselle ja korokkeen esikoiselle, tosin tuolloin tiedossa oli pelkkää taajama-ajoa hyvin lyhyitä matkoja, ja jos esikoisen olisi pitänyt lähteä käymään jossain kauempana jonkun kyydillä, olisimme tehneet pikkusisaruksen palkki-istuimesta hänelle turvavyöistuimen (on siis Kiddy Comfort Pro).

Tupu*: Myrsky, Pyry, Reima, Sisu, Tapio (tämä tosin on yleinen toisena nimenä), Tiera

Noin kilometri ja kävellen (/rattailla/pulkalla/potkupyörällä) kuljetaan, olemme autottomia.

Sain työpaikan kolmisen vuotta sitten esikoisen ollessa noin 1,5-vuotias ja silloin piti löytää kesälläkin auki oleva hoitopaikka parissa viikossa. Kaupungilta tarjottiin ei-oota, joten parista yksityisestä vaihtoehdosta valitsimme tuon lähimpänä kotiamme sijaitsevan ryhmiksen. Myös kuopus on nykyään samassa hoitopaikassa. Ihan kiva, ettei tarvitse työpäivinä kuskata lapsia ruuhkabusseissa edes keskustaan saati sitten toiselle puolelle kaupunkia. Hoitopaikasta työpaikalleni on noin 9 km ja matkaan kuluu bussilla vuorokaudenajasta riippuen 25-40 minuuttia, mieheni työpaikalle taas 15 km ja 35-60 minuuttia. Pääsemme kumpikin kulkemaan työmatkan suorilla bussiyhteyksillä ilman vaihtoja, joten siinäkin mielessä hoitopaikan sijainti on mainio.