Pöpö

Aktiivijäsen
  • Content count

    2603
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Pöpö

  1. Poika oli aika tasan 10kg 1v neuvolassa noin viikkoa ennen varsinaista 1v päivää. Pojan syntymäpaino oli 2995g.
  2. Me ollaan jätetty esikoinen isovanhemmille lyhyeksi ajoiksi jo 3kk eteenpäin. Päätettiin että pojan on hyvä pienestä pitäen oppia että vaikka äiti ja isä hoitoon jättävät niin kotiin haetaan aina. Yötä poika ei vielä ole viettänyt ilman että jompikumpi vanhempi on ollut samassa osoiteessa.
  3. Shuttle nuo CBn normitestit on kyllä vähän ärsyttäviä. Oon kuitenkin näkevinäni tasapaksun haamun tuossa. Testaa uudestaan huomena tai ylihuomena ja toivotaan parasta.
  4. Mulla ei koskaan ole ihan puhdasta negaa tullut kun oon raskaana ollut. Testaus on alotettu aikasimtaan dpo9 kuten tässä viimeisimmässä jolloin plussa oli roskishaamu. Seuraavana päivänä oli jo selkeä plussa.
  5. Meillä molemmat koirat "vahti" mua kyllä esikoisen odotusaikana aika hyvin mutta ei miehen kohdalla aiheuttanut mitään ongelmia. Pihalla kyllä nuorempi juoksi kokoajan mun perässä ja jätti miehen huomioimisen vähemmälle. Nyt koiria on enää yksi kun vanhus piti viime kesänä lopettaa, tämä tapaus ei niin kovin enää minua vahdi vaan meidän 1v poikaa enemmän.
  6. Hailakka haamu bongattu Kakkaran testissä. Vahvistumiselle peukut pystyssä.
  7. Tsemppiä Tommonen, toivottavasti olo paranee pian.
  8. Istukka ei vissiin muuta paikkaa sen kehittymisen jälkeen. Näin mä olen asian käsittänyt (en tosin ole asiasta 100% varma).
  9. Musta on jotenkin hassua kun ihmiset sanoo ettei sektio ole synnytys. Mun käsitys synnytyksestä on se että lopputuloksena on vauva, tää on mun ymmärtääkseni lopputulos myös sektioissa. Meillä oli sektio lähellä esikoisen sydänäänien romahtamisen takia enkä kyllä olis alkanut kitisemään jos siihen olis kätilöt päätyneet. Tärkeintä mulla synnytyksessä on saada se lapsi sieltä terveenä maailmaan. En kyllä mene sanomaan että synnytys olisi ollut mitenkään kovin voimauttava kokemus omalta osalta enkä käsitä miten se olis jotenkin parempi synnyttää alateitse kun sektiolla. Tärkeintä musta on että tuleva äiti voi henkisesti ja tietty myös fyysisesti niin hyvin kun mahdollista. Jos pelko on kova ja sektio on mieluisampi tapa synnyttää en ymmärrä miksi sitä pitäisi vähätellä. Se alatiesynnyttäminen ei tosiaan tee ihmisestä mitenkään parempaa vanhempaa lapselleen.
  10. Itse olin nähnyt meidän esikoisen pitkään tyttönä, rakenneultrassa paljastui poika ja voin kyllä sanoa että siinä vaiheessa kun sai tietää poikaa odottavansa niin koko raskaus ja tuleva lapsi konkretisoitui ja olin onneni kukkuloilla siitä että meille tulee pieni poika. Nyt tavallaan toivon tyttöä koska poika meillä on jo mutta taas jos poika tulee on hän aivan yhtä toivottu ja tervetullut taloon kun olis tyttökin. En usko että esikoisen kannalta on pahemmin eroa kumpi sieltä tulee, ehkä sitten teini iässä kahdella pojalla on enemmän yhteistä mutta äitini oli kaikista läheisin veljensä kanssa vaikka hänellä kaksi sisartakin oli. Sukupuoli ei siis välttämättä ratkaise kuinka hyvin lapset tulee keskenään toimeen.
  11. Ällötys alkoi molemmissa raskauksissa jo ennen kuukautisten pois jäämistä. Oikea pahoinvointi alkoi esikoisen kanssa rv 8 ja nyt kakkosen kanssa 6+3. Esikoisen kanssa en oksentanut kertaakaan mutta pahoinvointi piti kyllä sängynpohjalla rv 16 asti. Siitä lähti vähitellen helpottamaan. Kakkosen kohdalla olen jo kerran päässyt pönttöä halaamaan, paljoa ei onneksi ylös tullut mutta syöminen on ollut vaikeampaa kun esikoista odottaessa. Toivon että paha olo hellittää vähän aikasemmin kun esikoisen kohdalla nyt kun pitää kuitenkin hoitaa esikoista.
  12. Pahoinvointi, palelu, nenän tukkoisuus, rintojen arkuus, herkistynyt hajuaisti, repäisykivut alavatsalla ja älytön väsymys. Myös kova nirsoilu syömisten kanssa on esiintynyt.
  13. Me haluttiin tietää esikoisen kohdalla ja sitä ultrassa kysyttiin lopuksi. Poikaa lupailivat ja poika meille tuli. Sama pätee tässä raskaudessa. Halutaan tietää tai ainakin saada veikkaus.
  14. Täälläkin oli jättipallo loppuraskaudesta vaikka vettä oli ihan normaalisti ja vauva oli alle 3 kg.
  15. ^ Haalean viivan näen . Varovaiset onnittelut.
  16. Esikoisen kanssa dpo 11 tai dpo 12 (oviksen ajankohta vähän auki) CBn digitestillä ilman viikkonäyttöä. Kakkosesta tuli selkeä plussa dpo 10 CBn normitestillä, dpo 9 tuli roskishaamu apteekin omalla.
  17. Puuhis onnea! Phlox näyttäishän tuossa punainen viiva olevan, kuva ei oo parasta laatua mutta näkyyhän siinä viiva, taitaa onnittelut olla paikallaan.
  18. Tickeriäkö meinaat allekirjoituksessa? Mun on lilypie.com ja muitakin vastaavia sivustoja löytyy. Voi esim. hakea googlesta hakusanalla pregnancy tickers.
  19. Esikoista odottaessa tein yhden digitestin joka sanoi raskaana. Enempää ei tarvinnut tehdä. Nyt kakkosen kanssa ei digitestiä ollut ja ensimmäinen testi oli roskishaamu. Sen jälkeen tein vielä 2 selkeää plussaa. Nyt ei enää tarvitse testata, oireet on sen verran vahvat.
  20. Älytön pahoinvointi ja väsymys.. Mitään ei voi/jaksa tehdä. Myös sosiaalinen eristäytyminen ja pinnan kireys ärsyttää.
  21. Ei oo Puuhis enää haamu vaan selkee plussa <3 Onnea kovasti!
  22. Meillä esokoista alettiin yrittämään 2004 tjot meiningillä. 2006 otettiin käyttöön ovistestit ja raskausmonivitamiinit ja kellontarkka puuhailu alkoi. 2009 tammikuussa tein elämäni ensimmäisen positiivisen testin, raskaus päätyi spontaaniin km. Seuraava plussa tuli syyskuussa 2010 kun lapsettomuushoitoihin tuli tauko ja ensimmäistä kertaa vuosiin ei tikutettu ovista koska oltiin jo menossa rankempiin hoitoihin. Tarkoitus oli aloittaa pistokset seuraavista menkoista mutta niitä ei sitten koskaan tullut. Toinenkin raskaus alkoi luomuna tällä kertaa yk1. Kroppa toimii näemmä paremmin esikoisen syntymän jälkeen. Melko stressittömään väliin ovat molemmat saaneet alkunsa. Ensimmäinen juuri lomamatkan jälkeen ja kakkonen juuri ennen matkaa. Kohteina on molempina kertoina ollut Nordkapp.
  23. mur-mur valitettavasti mäkään en näe tossa kuvassa mitään. Uutta testiä vaan myöhemmällä dpolla. Mulla tuli roskishaamu dpo 9 ja dpo 10 vasta ihan oikea viiva. Tsemppiä odotteluun.
  24. Ihan selkeä haamunen Puuhis , onnittelut!