Pöpö

Aktiivijäsen
  • Content count

    2603
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Pöpö

  1. Täällä kuumeillaa kakkosta, minä vm. -82 ja mies vm. -80.
  2. Sain pojan heti rinnalle eikä siinä mitään hurjaa tunnemyrskyä itsellä ollut, olin aivan liian puhki. Toisaalta järkyttävän voimakas suojelemisen tarve iski heti ja muistan ajatelleeni että jos joku yrittää jotain pahaa tälle pienelle niin minä olen valmis vaikka kuolemaan hänen puolestaan (jotenkin jännittävä tunne kun se ns. äidin rakkaus heräsi vasta myöhemmin osastolla).
  3. Vauvakin kertoo sit kun alkaa kuulemaan mistä äänistä ei pidä. Kun meidän naapurit poras seiniä ja teki remppaa poika potki kun pieni hullu mahassa ja kun taas mieheni soitti hänelle kitaraa hän rauhottui.
  4. Mulla tuli enemmän kiloja raskaana kun olis pitänyt, osa syynä oli tupakan polton lopetus. Mun kroppa ottaa väkisin kiloja kun lopetan tupakoinnin vaikka elämäntapani ei muutu. Ne kilot otin mielellään vastaan ja olen ylpeä että 15 vuoden kirotun savuttamisen jälkeen sain lopetettua. Olisiko minun siis pitänyt jatkaa tupakointia ja pilata lapsen terveys sillä vaan jotta en saisi liikaa painoa vai onko ne pari ylimääräistä kerättyä kiloa parempi lapseni kannalta? Mulla ei omat kilot pahemmin raskauden aikana rassannu, mulle pääasia oli se että vauva saa parhaan mahdollisen alun ja minua ei todellakaan kiinnostanut mitä joku naapuri tykkää mun painosta tai raskauskiloista.
  5. Minä foobisena ihmisenä ymmärrän täsmälleen miltä irrationaalinen pelko tuntuu ja ei, sitä ei tosiaan voi itse hallita tosta noin vaan mutta niihin saa apua. Ihan jo niistä avoimesti puhuminen on ollut itselleni valtava apu varsinkin kun puhuu ihmiselle joka ei vähättele pelkoa sanomalla että ei sitä tarvitse pelätä. Aviomies on myös ollut loistava tuki ja hänen kanssaan olen pystynyt osittain selättämään fobiani (ei en ole täysin parantunut). On helpompi kokea ahdistava asia turvallisen ihmisen kanssa. Minä siis en pelkää synnyttämistä, sairaaloita tai piikkejä mutta joka kesä minä kärsin kauhua ampiaisia kohtaan (niin pahaa että se pitää minut lähes koko kesän 4 seinän sisällä). Pelkäsin sairaalaan jäämistä yksinäni (siis ilman miestäni) koska ampiaiset liikkuivat jo kun poikamme syntyi ja kerroin pelosta soittamalla etukäteen sairaalaan. He lupasivat järjestää meille perhehuoneen koska pelkoni oli niin suuri ja sen jälkeen minun ei enää tarvinnut stressata. Sairaalassa ymmärrettiin todella hienosti pelkoni ja oma olo helpottui hurjasti kun siihen otettiin kantaa.
  6. Meillä tosiaan pitkä yritys pakittiin vasta useiden lääkärikäyntien, tuhansien eurojen hoitojen ja tutkimusten sekä 5 vuoden yrittämisen jälkeen (jota edelsi parin vuoden ehkäisemättömyys). Loppujen lopuksi mitään syytä meidän lapsettomuuten ei löytynyt. Lääkäri epäili todella huonoa tuuria. Ja pikkumies tuli lopulta luomuna (kun oltiin jo annettu periksi ja keskusteltiin adoptio mahdollisuuksista).
  7. Mulla synnytys käynnistyi supistuksilla eli vedet pysyivät ihan loppumetreille mukana. Latenssivaihe kesti 25h ja supistukset olivat kohtuullisen kivuliaat koko sen ajan. Siinä oli yksi 1.5 h tauko jolloin supistuksia ei tullut mutta synnytystä edeltävänä yönä supistukset tulivat 10-15 min välein ja jokaisen kesto oli melkein 2 min eli sinä yönä ei nukuttu. Itse synnytys meni sitten kuitenkin sen verran nopeasti että sairaalassa vietettiin vaan noin 7h ennen vauvan tuloa ja niistäkin vaan 6h salissa (tämäkin olisi ollut nopeampaa jos kalvojen puhkaisu ei olisi aiheuttanut takapakkia ja vauvan virhetilaa). Toivon tosiaan että latenssivaihe ei olisi seuraavalla kerralla noin intensiivinen ja pitkä.
  8. Synnytyksessä meidän äijä oli oikein reipas, oli koko ajan mukana, soitti kätilön paikalle kun sitä tarvittiin ja jaksoi jopa välillä kannustaa (vaikka ei mitenkään kovin kannustava luonne muuten ole). Kun poika sitten syntyi ja nostettiin minun rinnuksille mies totesi onnellisena: "Se on ihan isänsä poika, se kuolaa ja sillä on karvanen pylly!". Olin liian väsynyt kommentoimaan mitään mutta kätilöä hymyilytti vaikka olikin vanhempi hieman tiukahko nainen.
  9. Poika syntyi 40+0 laskettuna päivänä siis ja vielä virka aikaan 15.18 (joska mies ja kätilöt jaksoivat laskea leikkiä). Sponttaanisti käynnistyi supistuksilla noin puolitoista vrk ennen.
  10. Jeh, mulla on pitkän rannevamman (ja sen kivun) aiheuttamasta tuskasta kohtuu hyvä kivunsieto, tästä syystä ilmeisesti kun kiltisti purin hampaat yhteen enkä valittanut oli kätilö päättänyt että minä pärjään niin hienosti etten tarvitse mitään ilokaasua kummempaa lievittämään kipua. Silti kun olin noin 4cm auki niin avautuminen vauhdittuikin niin (ja supistukset jylläsi taukoamatta noin puolisen tuntia, jolloin avauduin 9cm asti) että mun normaali järkevä tila hävisi kokonaan ja olin jossain tietoisuuden ja tajuttomuuden rajamailla. Silloin kätilö kysyi jos ottaisin epin ja oli hyvä että se laitettiin koska kun kätilö puhkaisi kalvot meni vauva virhetilaan ja olinkin auki vaa 7cm, ponnistutti pirusti eikä saanut ponnistaa (tämän koin kaikkein tuskallisimpana vaiheena vaikka avautumiskipu oli kovempaa). Ilman epiä en olisi pystynyt taistelemaan kovaa ponnistamisen tarvetta vastaan kunnes olin täysin auki ja vauva hyvässä asennossa. Itse kyllä en suunnittele seuraavaa synnytystä jos sellainen tulee eteen. Mitä vaan voi sattua ja tilanteen mukaan mennään. Loppupeleissä minua kiinosti vaan vauvan terveys ja hyvinvointi ja suostuin mihin vaan kätilö käski/neuvoi/suositteli.
  11. Meille kerrottiin rakenneultrassa että poika sieltä on tulossa ja poikahan tuossa nukkuu .
  12. Oceanin pienelle kaunottarelle . Aivan ihana tyttö!
  13. KOS

    Kättärillä kyllä yrittävät järjestää perhehuonetta niitä toivoville ja varsinkin ensisynnyttäjille. Näin meille ainakin sanottiin. Kannattaa esittää toivomus kun tulee sairaalaan niin järjestävät mahdollisuuksien mukaan. Me saatiin 2 hengen huoneesta tehty parihuone miehen kanssa ja oli kyllä ihan loistavaa kun mieskin pääsi heti kiinni vauva arkeen ja yöllä heräämisiin.
  14. Mulle tehtiin eppari eikä siinä paljoa kyselty kun vauvan sydänäänet oli romahtaneet aiemmin oli vissiin vähän kiire saada poikaa pihalle. Imukupista puhuivat ennen ponnistusvaiheen alkamista mutta totesivat nopeasti että ei tarvitse kun äiti on niin hyvä ponnistaja. Epparista huolimatta sain 2 asteen repeämän emättimeen ja nirhauman virtsaputken suulle. Esikoisen synnytys siis kyseessä ja ponnistusvaihe kesti vaan 8 min eli aikamoinen rytinä oli. Repeämä ja nirhauma tuntuvat nyt ihan ok mutta epparihaavan ylempi tikkaus repesi pois ja nyt haava on pirun kipeä ja kirvelee . Onneksi sai jotain niin mielettömän ihanaa palkaksi ettei se kovasti haittaa Muoks. Kävipä vielä niin että epparin avoin haava tulehtui eli nyt ollaan antibiooteilla seuraavan viikon ajan.
  15. Mulla oli ton valkkarin kanssa samantyyppisiä ongelmia. Neuvolassa sanoivat että hyvä niksi on pistää paperia muutama pala housuun ja jos se jää paperiin se on valkkaria ja jos menee paperin läpi se on lapsivettä.
  16. Kaikkein positiivisin yllätys synnytyksessä oli ehdottomasti aivan mielettömän ihana hoitohenkilökunta. Kätilöt varsinkin olivan mitä upeimpia ihmisiä . Heidän ansiosta jäi vaikeahkosta synnytyksestä kovin positiivinen olo ja lähtisin uudestaan vaikka huomena.
  17. Meille lupailtiin lasketuksi ajaksi 3500 g lasta (rv 34+1) ja synnärillä arvio oli 3800g, poika syntyi 40+0 painaen 2990g. Ei siis ihan menny arviot nappiin.
  18. Olen kyllä ihan samoilla linjoilla J A Wn kanssa. En kyllä olis oikeen osannu mitään pyytääkkään kun sairaalaan tultiin. Eipä se mua kyllä haitannutkaan kun kätilöt oli niin ihania, totesin vaan että heillä on enemmän kokemusta ja päättäkööt he mun puolesta. Kätilö sanoi kyllä jälkeenpäin että oli vähän ajatellut että olisin pärjännyt koko synnytyksen läpi ihan vaan ilokaasulla kun olin kuulema sen verran sitkeän oloinen suppareiden kanssa . Jos kalvojen puhkaisu ei olisi pistänyt synnytykseen takapakkia olisin todennäköisesti pärjännytkin.
  19. Mä selvisin supistusten kanssa loistavasti sinne 5 cm asti, sen jälkeen kipu muuttui niin kovaksi hellittämättä supistusten välissä lainkaan että ajattelin siihen kuolevani ja kun epiduraalia tarjottiin sanoinkin heti että kiitos ja heti. Epiduraali oli ihan helmi, tuli niin taivaallinen olo kun se kipu hävis. Pahin oli kuitenkin kun piti odottaa eikä saanut ponnistaa, se tuntui aivan kamalalta (ei kivuliaalta vaan todella hirveältä) ja ponnistamista piti mun tapauksessa lykätä melkein 3 h. Ponnistusvaiheen koin todella mukavana vaikka siihen ei annettu mitään kipuun. Olihan sekin omalla tavalla kivulias mutta se oli ihan siedettävää kipua ja kun sai itse vaikuttaa ponnistamalla se tuntui jopa mukavalta. Mitään traumoja ei kuitenkaan ole jäänyt ja kaikesta huolimatta olisin valmis uudelle kierrokselle vaikka heti . Kun vauva tuli ulos unohtu kaikki se ikävyys eikä mikään enään sattunut.
  20. Onnea hurjasti Toivottavasti Kultakalalla lähtee sillee ylläri nopeasti käyntiin kun lähtee (ja toivotaan että se on pian), no et sä vissii muutenkaan joudu enää hurjan pitkään kärvistelee ennen kun käynnistävät. Paljon taas jaksuja
  21. KOS

    Olin juuri Kättärin tavispuolella synnyttämässä ja vaikka synnytys ei ehkä mennyt ihan nappiin oli siellä niin ihanat ihmiset hoitamassa ettei jäänyt mitään traumoja vaan olisin taas valmis menemään uudestaan.
  22. Kultakalalle ja The Crimson Ghostille hurjasti tsemppiä ja toivottavasti lähtö tulee pian molemmille. Teillä sama LA kun itsellä oli ja voin vaan kuvitella että olo on varmaan mitä tukalin, varsinkin kun helteitäkin piti tulla. Muillekin yliaikaisille kovasti tsemppiä ja jaksamista viimeisiin hetkiin.
  23. Täällä 16 h pirun kipeitä suppareita takana ja nyt näyttää hiipuvan eli odottelua taas. Tätä kuulema voi kestää useita päiviä
  24. LA lähestyy eikä mitään kummempia merkkejä synnytyksen lähenemisestä , olo on kurja ja epämukava...
  25. Aviomies nimesi meidän ensimmäisen tulokkaan Toukaksi mutta hän ei jaksanut pitkään pysyä kyydissä. Tämä seuraava on kulkenut (jälleen miehen nimeämänä) Klönttiksenä... huh mikä nimi pienelle suloiselle .