Dayzee

^ Toki suhtautuminen alkoholin käyttöön yritysaikana (kuten muulloinkin ) on henkilökohtainen asia, mutta ei sitä ole ehdoton pakko lopettaa, ainakaan kaikkina kierron aikoina. Keskustelua aiheesta täällä.

Mulla alkoi tulla kivuttomia harkkasuppareita reilu viikko sitten (nyt rv 26+3). Koko raskauden ajan alavatsaa ja selkää on vaihtelevasti jomotellut menkkakipumaisesti. Nyt sitten noiden supistusten ilmaannuttua pyysin päästä neuvolalääkärille tarkistukseen ja kohdunsuuhan olikin kovin pehmeä ja sisäsuu hieman avautui. Kaulaa lääkäri katsoi olevan jäljellä n.2,5 cm. Lepo-komento tuli ja toki sitä seisoisi vaikka päällään, jos vaan vauva ei syntyisi liian aikaisin. Pahus, että pelottaa. Kannattaa kyllä käydä tarkistuttamassa tilanne, jos yhtään epäilyttää.

Mulle fysioterapeutti on neuvonut, että kun laittaa lattialla selinmakuulla rintarangan kohdalle selän alle tiukalle käärityn pyyherullan tai sukan sisään tungetut kaksi tennispalloa ja liikuttelee itseään varovasti ylemmäs ja alemmas, nikamat "irtautuu". Liian kovaan ei tietty saa runnoa ja on hyvä sitten taivutella rankaa myös vastakkaiseen suuntaan laittamalla leuka rintaan ja pyöristämällä selkää esim. istuallaan. Mulla rintarangan jumiutuminen aiheuttaa pääkipua ja myös rytmihäiriöitä, kun lihakset on rangan ympäriltä on kipsissä.

Motkotin miehelle puolitosissani olevani varsinainen tankki nykyään. Mies totesi innossaan "joo, kahdella tykillä!" ja röhö-nauroi päälle. Thanks, love.

Kukaan ei ole pitkään aikaan kommentoinut tähän emetofobia-aiheeseen, mutta heitän oman kokemukseni kehiin, kun meitä foobikkoja luulen täälläkin foorumilla oleilevan. Aiheesta tietämättömille lyhyenä bfiiffinä, että foobikoille ominaisia outouksia ovat mm. seuraavat: - järjen keinoin hallitsemattomana ilmaantuva paniikki / pakokauhu, kun esim. työkaveri / perheenjäsen sairastuu oksennustautiin, - tarve pestä / desinfioida käsiä aina ja kaikkialla, - ajan mittaan automatisoituva tapa avat ovet kyynärpäällä, painaa hissinnappia hihalla yms., - useilla henkilöillä erinomainen kyky esim. hengityksellään estää oksennusreaktio huonosta olosta huolimatta. Friikkiä siis... No, asiaan. Olen kärsinyt emetofobiasta niin kauan, kuin muistan. Pahimmillaan ongelma oli kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla ja siitä se on vähitelleen laantunut ilman erityistä syytä. Raskaushaaveiden vallattua alaa mietin aihetta paljon. Pohdin uskallanko ottaa oksentamisen riskin ja mitä teen, jos sitten en pystykään sitä mitenkään estämään. Kun raskaus myöhemmin oli todellinen, oli helpottavaa huomata, että vaikkakin kärsin kohtalaisen voimakkaasta pahoivoinnista ensimmäisen kolmanneksen ajan, itse oksentamisen pystyin kuin pystyinkin välttämään keskittymällä hengitykseen. Koen, että oksennustaudissa tilanne on sikäli erilainen, että bakteerin jyllätessä elimistössä on vähemmän mahdollisuuksia itse kontrolloida reaktioitaan, kuin jokseenkin tasaisena pysyvässä raskauspahoinvoinnissa, if you know what I mean. Pahoinvointiajasta siis selvittiin ja nyt voikin alkaa suuntaamaan pelkonsa vähitelleen synnytykseen, jossa moni voi pahoin esim. ilokaasun vaikutuksesta tai muuten vain. "Onneksi" synnytyksessä on niin paljon muuta pelättävää, että aivan ylitsepääsemättömältä oksennuspelko ei siellä seassa tunnu, kauhealta kuitenkin. Sikäli jännä huomata, että fobiassa voi tapahtua kehitystä. Viitisen vuotta sitten pelkästä ajatuksesta olisin pian tärissyt hallitsemattomasti kylmässä hiessä uiden. Sympatiseeraan täysin kaikkia tästä inhasta vaivasta kärsiviä. Niin paljon kun fobia arkielämään vaikuttaakin, raskausaika voi onneksi sujua suuremmitta ongelmitta.

Onnea kirsmo!

Voi ei! Miten kamalan ikävää...

Huih, en voi muuta kuin olla iäksi onnellinen, että mun auraton migreeni vaikuttaa helpottaneen raskauden ajaksi. On se sen verran kauhistuttavaa kipua, vaikkakaan ei mun vaivaa voida samana päivänäkään verrata lauran kokemuksiin. Itse olen pärjännyt triptaanien ja akupunktion kanssa. Etukäteen jännitän, miten migreenin sitten imetysaikana käy...

Päivitän oman tilanteeni, elikkäs kyseessä oli keltarauhaskysta, joka oli suurimmillaan tuon viitisen senttiä halkaisijaltaan. Kystaa seurattiin ja se onneksi lähti tyhjenemään omia aikojaan muutaman viikon kuluttua, niin en joutunut punktioon (olisivat tehneet, jos kysta olisi vielä kasvanut).

Kävin tänään lekurissa tarkistuttamassa tilannetta, kun viikon ajan on ollut lähes jatkuvia, voimakkaita menkkakramppeja muistuttavia kipuja alavatsassa ja selässä. Normaaleja kohdun kasvukipuja kuulemma ovat (viikkoja nyt reilut 15). Neuvolassa terkkari kummasteli kipuja eikä osannut sanoa kuuluvatko asiaan vai eivät, joten passitti lääkäriin.

Meidän ekalla neuvolakäynnillä terkkari kysyi, että haluammeko täyttää kyselyn, sanoi vielä että pakko ei ole. No eipä meillä mitään sitä vastaan ollut, mieskin täytti. Mun saamat pisteet (melko matalat) merkattiin äitiyskorttiin. Mies sai helteisen kesän jäljiltä aika korkeat pisteet ja niihin terkkari vähän kommentoi, mutta kannustavassa hengessä eikä alkanut paasaamaan. Itse vastasin viimeisen vuoden käytön pohjalta, jos oisin pahimpia nuoruuden remuaikoja muistellut niin ois lävähtänyt aika roimat pisteet...

Lisää kokemuksia kaipaisin raskauden aikaisista kystista... Mulla todettiin tänään viisisenttinen kysta munasarjassa, rv 7+2. Tekee ryökäle aikamoisia kipuja ja ehdinkin jo pelätä kohdunulkoista. Onneks siitä ei kuitenkaan ollut kyse, vaan kysta siellä olla mollottaa. Nyt sitä seurataan ultralla parin viikon päästä. Onko kellään kysta puhjennut / jouduttu operoimaan raskauden aikana?

Aili: Onko sinulla koskaan ollut tai onko lähisukulaisillasi migreeniä? Hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen toi ainakin minulla monta viikkoa jatkuneen migreenin... Täsmälääkkeet auttoivat ja kohtaus saatiin niillä katkaistuksi. Kannattaa käväistä lääkärissä, jos särky ei ala kaikkoamaan. Migreenilääkettä voidaan vaikka kokeilla (toki ensin varmistettava testillä että ei ole raskaana), jos auttaa niin säryn syy on selvä. Migreenilääkkeet eivät auta mihinkään "muun tyyppiseen" säänsärkyyn. Tsemppiä!

Tänä aamuna plussasin, kp 37, dpo 15. Dpo 11 piti jo testata se pakollinen nega...

Mä ajattelin aluksi, etten halua kertoa kellekään muulle kuin äidille, mutta jotenkin asia on päässyt lipsumaan... Nyt yrityksestä tietää ehkä puolen kymmentä kaveria. Mieskin on kertonut muutamille perheellisille kavereilleen, jotka on udelleet meidän suunnitelmista. Mun tyttökavereista tiedän sen, että he osaa käyttäytyä tahdikkaasti tiedon suhteen, mutta miehen kaverit saattaa esim. kännipäissään mölistä jotain urpoa, mistä varmasti vetäisin herneet nenään. Ärsyttää siis, että on pitänyt olla niin lärppiä. Nyt kun ei voi enää uteluihin kuitata että ehkä sitten joskus... Ollaan oltu naimisissa reilu vuosi, joten senkin vuoksi kyselyitä tulee. Kaiken kukkuraksi mussa on todettu gynellä jos minkälaista kremppaa, mitkä vaikeuttaa raskautumista. Mutta jospa kuitenkin onnistuttais!