picea abies

Molempien vanhemmat odottavat varsin innolla mahdollista ensimmäistä lapsenlastaan. Ystäväpiirissäkin vauvahaaveilu on saanut positiivista vastakaikua, vaikka ensimmäisten joukossa sillä saralla ollaankin. Onneksi näin

Minun mielestäni nimeä ei voi varata, mutta harmistuminen on silti enemmän kuin ymmärrettävää. Omastakin lähisuvusta löytyy useita (kutsumanimeltään) samannimisiä henkilöitä, eikä siitä ikinä ole ollut kenellekään mitään haittaa. Ja sama nimi saattaisi kuitenkin kaikesta "varailusta" huolimatta tulla joka tapauksessa vastaan uusien tuttavuuksien myötä tai viimeistään koulussa. Sitten vasta harmittaisikin jos jättäisi sen oman lempinimensä syrjään ja muutaman vuoden kuluttua elämäntilanne olisi muuttunut siten ettei samannimisyys enää olisikaan "ongelma" (vaikkapa muutto toiselle paikkakunnalle/tuttavapiirin muuttuminen tms.).

En yleensäkään ole kova shoppailemaan, joten eipä tule vauvatavaroita tähän taloon ennen plussaa tai ihan heti silloinkaan. Mutta hypistely ja surffausinto on kyllä ollut liki hallitsematon viimeaikoina. Mies on taikauskoisempi kuin minä ja pitää sitäkin huonona enteenä, mutta eipä se ole minua estänyt .

Olen todella huono piilottelemaan omia asioitani. Pakahtuuhan sitä jos ei saa jakaa ajatuksiaan . Yksityiskohdat pidän toki itselläni, mutta piakkoin aloitettavasta yrityksestä on tietoisia liki kaikki ystävät ja ainakin omat vanhempani ja taitaapa jokunen työkaverikin ja muu tuttukin jotain olla aavistellut puheenaiheiden perusteella. En osaa myöskään lainkaan pelätä kuulevani epäkohteliasta joko-joko-kyselyä, lähipiirini on sen verran fiksua väkeä. Ja taitavatpa myös tietää että tuskinpa jättäisin mahdolliset hyvät tai huonotkaan uutiset kertomatta...

Ihanan positiivinen näkökanta!

Painoindeksi näyttäisi olevan 21.

Hmm... Ei minua kohtuuttumasti murehduta työtilanne, taloudellinen tilanne, elämän muuttuminen tai oma jaksaminen, vaikka syytäkin olisi varmaankin enemmän kuin monella muulla kirjoittajalla. Jaksan uskoa siihen, että kaikki järjestyy tavalla tai toisella. Eikä liian isosti murehduta myöskään vastuu pienestä ihmisestä tai opastuksesta elämään. Minä ainakin tunnen monta vähän tai vähän enemmän vinksahtaneesti kasvatettua tyyppiä joista on kasvanut fiksuja aikuisia, ja parhaammehan me tietenkin yritämme. Mutta minä olen vakavissani miettinyt millainen maailma tulee olemaan kun mahdolliset lapset ovat aikuisia. Ovatko silloiset elämänarvot vielä kovempia kuin nykyään, ratkaiseeko raha tai ulkonäkö kaiken? Mitä liikakansoitus, ilmaston lämpeneminen ja monimuotoisuuden katoaminen ovat saaneet aikaan? Onko mitään elämisen arvoista maapalloa silloin enää olemassakaan? Olen onnistunut vakuuttamaan itseni varovaiselle kannalle että mahdolliselle lapselle on tarjolla vielä asumiskelpoinen planeetta, mutta edelleen hirvittää... Kohtalotovereita?