Mymmeli81

Meillä 3-vuotias on 90% illoista unessa kello 20. Vaihtelua tulee tietenkin jonkin verran, mutta pääsääntöisesti on unessa viimeistään 20.30. joskus saattaa olla unessa jo ennen kahdeksaa Aamulla herää viimeistään seitsemän aikoihin, eikä päiväunia enää ole. Ennen kellojen siirtoa saatoin vielä aamulla joutua poikaa herättämään leikkikoulun vuoksi (alkaa yhdeksältä) hiukan ennen kahdeksaa, mutta iltauniin ei tuo kellon siirtäminen vaikuttanut.

Melkein kaikki meillä on sallittua, mutta olen niin vankasti pasifisti etten tule hyväksymään aeita poikani leikeissä. Se miten mun hyväksymiseni tai hyväksymättä jättämiseni tulee näkymään konkreettisesti on vielä mietinnän alla. Ainakaan en halua pojalle aitojen aseiden näköisiä leluja, ja uskon että lähipiiri tietää ajatukseni ja toivon että he kunnioittavat sitä. Mies on pienenä ammuskellut isänsä kanssa ilmakivääreillä jne ja on kysellyt saako ne ottaa pappan luota joskus mukaan, mutta ainakin vielä olen kieltänyt. Kun poika on selvästi vanhempi, ehkä 10 tai 12, niin asiasta on täysin eri puhua hänen kanssaan kuin nyt alle kolme vuotiaana. Taistella saa, miekkailla saa ja pyssyjä saa kuvitella/rakentaa mistä vaan, mutta aion tehdä oman mielipiteeni pojalle selväksi enkä aseleikkeihin innosta tai itse osallistu. Vesipyssyt käy, mutta myös suihkupullot on näppäriä.

Pakko tulla kertomaan että ainakin Ulla Lipposella on aihetta koskeva kirja (muistaakseni Din din doora: Laululeikkejä) ja Leea Virtasella on leikkiperinnettä koskevia kirjoja muutamakin, ovat kyllä varmaan 1970-luvun lopulta. Näissä on läpsytysleikeistäkin ja siitä mistä ne on tulleet, tai niin ainakin muistaisin.

Onko jollain kokemusta Villervallan toppahaalareista? Tilasin sellaisen alennuksesta, mutta olisi kiva tietää millaisia ne on käytössä.

Mä olen kyllä huomannut negatiivista suhtautumista lapsiin, varsinkin kaupungin keskustassa ja busseissa. Bussikuskit ei suostu "niiaamaan" bussin reunaa alemmas vaunuille tai rattaille, kun "kyllä siitä korkeammastakin reunasta pääsee", vanhuksille kyllä bussin kynnys laskee, onneksi. Lisäksi matkustajat saattavat pihistä, puhista ja mulkoilla jos lapsesta lähtee tyytymätöntä ääntä, iloiseen höpöttelyyn tai nauruun ei vielä olla saatu mulkoilua. Pahin oli tänä syksynä kun bussiin äitinsä kanssa tullut noin 4-vuotias poika oli kauhean kiukun kourissa ja istui penkillä vaunuosaston vieressä. Poika siis huusi ja raivosi kun selvästi ei ollut saanut haluaamaansa läpi ja oli väsynyt. Äiti oli hiljaa, mutta välillä rauhallisella ja hiljaisella äänellä sanoi jotain pojalle, mutta eihän se sellaisessa tilanteessa auta. Bussin takaa päätti noin 50-vuotias mies huutaa että "nyt turpa kiinni, eikö sanan kuulu" jne. Huutava poika ei kiukussaan onneksi tajunnut, että hänelle huudetaan, mutta pojan äiti oli aivan punainen. Onneksi huudellut mies ei kuullut, että vaikka poika kiukkusi suomeksi niin äiti puhui pojalleen venäjää (tuollaisen käytöksen jälkeen olen valmis leimaamaan rasistiksi ilman syytäkin...). Tätä oli todella kamala seurata sivusta, kun en voinut itse alkaa riitelemään huutelijan kanssa, kun itsellä oli 2-vuotias lapsi mukana. Oli aika paljon selittelyä siitä miksi mies huusi, pojan kiukun sai selitettyä sillä että poikaa harmitti. Niin ja tämäkin bussireitti on pisimmillään 20 minuuttia, ja harva menee koko matkan.

Mun on vaikea ymmärtää kun joku uskoo, mutta yritän kaikkeni että ymmärtäisin enkä missään nimessä arvota uskomista huonommaksi kuin oma uskonnottomuuteni. Tämän vuoksi toivonkin, että uskovat koittaisivat ymmärtää sitä, että heille melko samantekevä ja maallistunutkin virren tai uskonnollisen laulun laulaminen voi olla iso asia kun ei usko. En jaksa uskoa, että uskonnottomat tai eri uskontokuntaan kuuluvat nostaisi tällaista meteliä ihan turhasta. He ihan oikeasti kokevat ruokarukouksien, joulukirkkojen, virsien jne. olevan heidän maailmankuvansa vastaisia eivätkä halua sellaista opetusta lapsilleen. Kokemus on myös henkilökohtaista kuten uskontokin ja mielestäni tähän kokemukseen ei ulkopuolelta voida tulla sanomaan, että ei se virsi nyt lasta muuta kristityksi, kun kerran lapsen vanhemmat kokevat sen olevan väärin. Ei tässä ole kyse siitä, ainakaan itseni kohdalla, että haluaisin pyyhkiä kristinuskon pois vaan haluan tasa-arvoa.

Norsu, uskoakseni vanhemmat pyrkivät kasvattamaan lapsensa oman maailmankuvansa mukaisesti. Näin tekivät myös omat vanhempani kun kastoivat minut ja kun kävin uskonnon opetuksessa koulussa. Ev.lut. kirkon opit ja kristillisyys eivät vain ole minun maailmankuvaani kuuluvia asioita, joten niitä ei lapsellenikaan opeteta kun kerran voin sen päättää. Toivon että lapseni jakaisi maailmankuvani, myös uskonnon osalta, aikuisena, mutta jos näin ei käy niin toivon että osaan olla avarakatseinen. Se että minä olen käynyt varhaiskasvatuksen ja peruskoulun (sekä lukionkin) pakkouskonnon läpi, ja silti päätynyt erilaiseen käsitykseen maailmasta ei tarkoita sitä, että haluaisin lapseni joutuvan tekevän niin. Luonnollisesti koitan opettaa hänelle asiat kuten minä ne näen ja koen ilman että joku muu opettaa hänelle minun maailmankuvaani ja moraalikäsitystäni vastaisia asioita (ja ikävä kyllä näin saattaisi käydä jos hän osallistuisi esim. uskonnon opetukseen, jumalanpalveluksiin tai hartaushetkiin ev.lut. kirkon toimesta). Jos pyörä on jo keksitty niin miksi seuraavan sukupolven pitäisi keksiä se uudestaan, seuraavan sukupuolen pitäisi jatkaa kehitystä siitä mihin se on meiltä jäänyt.

Mä kirjoitin pitkän sepustuksen suomalaisista vuotuisjuhlista, mutta teksti hävisi ja koska uskon että kaikkia ei asia kiinnosta näin intohimoisesti kuin minua (kandini ja tuleva graduni liippaavat todella läheltä), niin kerron vain että kannattaa etsiä kirjastastosta Sirpa Karjalaisen Juhlan aika. Suomalaista vuotuisperinnettä (1998) tai Vuotuinen ajantieto (1989). Varsinkin ensimmäinen on hyvä perusteos ja sieltä saa tietoonsa kuinka joulukuusi, joulusauna ja tontut liittyvät suomalaiseen jouluun ja koska ne ovat siihen "liitetty". Kirjat ei ole kristillisiä tai ei-kristillisiä, jos oikein muistan niin kirjoittaja on kansatieteilijä. Toinen oivallinen tietopaketti on tässä: http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/index.htm Syksyyn ja alkutalveen osuu monta ihanaa juhlaa, joita kukin juhlii tavallaan, ja noista kirjoista sekä SKS:sta voi katsoa mistä oma tapa on lähtöisin tai miksi se tapa liittyy juuri siihen juhlaan. Toivottavasti joku saa näistä yhtä paljon riemua irti kuin minä.

Mä tahdon lisätä, että kirjoitin kristiuskosta, koska se on Suomessa valtauskonto, ihan samalla tavalla suhtaudun muihinkin uskontoihin. Tietenkään kristinuskoa ei pyyhitä pois, pitää vaan antaa tilaa muillekin ja elää rauhassa rinnakkain yrittäen ymmärtää erilaisia ihmisiä, eikä aina ottaa niin kovin itseensä jos toinen ajattelee/uskoo eri tavalla (ja pätee kaikkiin, ei vain kristittyihin tai ateisteihin).

Pakko tulla laittamaan oma lusikka tähän soppaan. Meidän perhe ei kuulu kirkkoon ja pyrkii siihen, että totuutena kristinuskoon liittyviä asioita ei kukaan meidän lapselle opeta. Uskokoon kukin miten tahtoo, mutta kyse on uskosta, ei totuudesta. Nimiäiset usein muistuttavat kristillistä juhlaa, koska usein perusidea on sama, ei saa myöskään unohtaa että usein nämä vanhemmat jotka nimiäisiä järjestävät ovat lapsena kastettuja joten kastajaisten juhliminen kuuluu heidän perheensä/sukunsa tapoihin. Tällöin nämä vanhemmat ovat siis eläneet (tapa)kristityssä juhlakulttuurissa koko lapsuutensa ja saattavat haluta esimerkiksi nimiäisillä pitää yhteyttä perheeseensä ja sukuunsa, nimiäisten pitämisen voisi siis nähdä kristittyjen sukulaisten ja kirkkoon kulumattomien sukulaisten yhteisenä juhlana jossa kenenkään maailkuvaa ei loukata eikä mitään tuputeta totuutena. Tiivistettynä: vaikka en usko, niin olen saanat maallistuneen ev.luterilaisen kasvatuksen, joten se on myös omaa perinnettäni jolloin näen oikeudekseni juhlia siihen kuuluvia juhlia niin että ne sopivat omaan maailmankuvaani. Sitten jos aletaan ihan nillittämään, niin kristityt juhlat ottivat paikan vuodenkierrossa pakanallisilta juhlilta, joten eikö ole ihan "normaalia", että modernit ei-uskovat ottavat samalla tavalla juhlat haltuunsa ja jatkavat näin kulttuurin (ja siihen kuuluvan perinteen) jatkuvaa hidasta muutosta. Suomalaisiin kirkollisiin pyhiin (tai häihin, hautajaisiin, kasteeseen) kuuluu loppujen lopuksi hyvin vähän varsinaista uskonnollista kokemusta, enemmän on kyse tavasta. Miksei siis muillakin saisi olla omat tapansa.

Huomasin tällaisen ketjun vasta. Meillä on 2-vuotias poika joka syö ihan kaikkea ja minä miehen kanssa syömme kalaa, munia ja maitotuotteita kasvisruoan ohella. Meillä ruokailu on toteutettu niin, että välillä teen pojalle ruokaa missä on lihaa ja vastaavaa meille aikuisille vaikka soijasta. Usein kyllä poika syö esimerkiksi soijasta tehtyä makaronilaatikkoa, koska tykkää siitäkin ja onhan se helpompaa tehdä vain yksi ruoka. Yleensä poika syökin päivän toisen aterian lihalla ja toisen sitten meidän kanssa samaa. Jos huomaan että on pelkkää kasvista -vaihe kokkailussa niin saatan ostaa nakkeja pojalle naposteltavaksi (tai jotain muuta vastaavaa) ihan vaan helpottaakseni omaa mieltäni proteiineista. Olemme miehen kanssa ajatelleet, että pojalle tarjotaan liharuokia niin kauan, että hän on tarpeeksi vanha tekemään päätöksen lihasta itse ja saa tietenkin jatkaa lihan syömistä jos haluaa.

Ei iskenyt. Kriisejä voi olla jos vaikka mitä kun kuvittelee että pitäisi olla enemmän kuin mitä on, sekä henkisellä että materiaalisella puolella, mutta ikä ei kyllä siihen ole vaikuttanut. Saattaa olla että alkaa ensi kuussa ahdistaa kun 31-vuotiaana menee luennolle 21-vuotiaiden kanssa, mutta on mulla lapsi ja mies ja koiria jne, mitä ei ollut 21-vuotiaana (enkä silloin kyllä halunnutkaan). Mulla oli ehkä ikäkriisi enemmän jo siinä 25 hujakoilla kun ystävät valmistui ja meni töihin ja mulla oli opinnot vasta ihan lähtökuopissa, ehkä sain sillä kuitattua ikäkriisin toistaiseksi.

Meillä poika sai ensimmäistä kertaa karkkia mun äidiltä hiukan alle kahden vanhana, ja nykyään poika osaa vaatia karkkia mummiltaan muttei muilta. Kotiin ei olla ostettu koskaan karkkia, eikä olla ostamassakaan. Karkkina menee kotona kuivatut marjat ja hedelmät, mutta rusinoita ei saa enää karkiksi vaikka kuinka koittaisi huijata. Poika on nyt kaksi, joten saattaa karkin vaatiminenkin olla vielä edessä. Nyt ainakin vielä on helppo mennä karkkihyllyn ohi kaupassa.

Mä kikattelen ääneen täällä näille. Meidän poika on nyt kasivuotias ja kääntää sanoista konsonantit väärin päin. Eli kun on kipeä niin pikeä tai pikee, tippui on pittu (mikä kuulostaa tosi pahalta kun poika kaatuu ja toteaa kiukkuisena pittuneensa eli maasta kuuluu vaan "pittu").

Ah, kyllä taas on hienoja säästöjä. Ihan kuin se joka tuuraa töissä tätä kotona lastaan hoitavaa ei maksaisi verojaan. Vai oletetaanko että se kotona oleva on työtön ja saa heti työpaikan kun päättää sitä hakea, työpaikkoja kun ei ikävä kyllä tule samaa tahtia kuin työnhakijoita.