Aleksandra80

Ei löytynyt listalta ketjua KAKSista, joten ajattelin aloittaa... Siis kertokaahan millaisia kokemuksia teillä on Kajaanista? Onko jotain erityisiä käytäntöjä mistä olisi hyvä tietää tms? Me ei olla vielä päästy edes tutustumaan synnytyssalin puolelle, vain kaksi ultraa käyty (siellä synnytysosaston etuhuoneessa). Ultrissa oli molemmilla kerroilla sama kätilö, joka ei ollut erityisen helläkätinen ja puhui niin hiljaisella äänellä että meni puolet asiasta ohi (kun ei viitsinyt koko ajan hokea "mitä"). Semmosta liukuhihnameininkiä. Vähän jäi huono kuva tuon perusteella. Asutaan itse sotkamossa ja täällä on ollut aivan ihana henkilökunta neuvolassa, sekä terkat että lääkäri

Meillä on myös yksi Imse Vimsen AIO koossa NB (=newborn), ja nyt se alkaa valitettavasti olla pieni. Se on ihan paras! Myös mies tykkää siitä eniten, koska se on helppo laittaa ja vuotosuojat toimii, joten ei tarvi vaatteita olla vuotojen takia vaihtamassa. Näitä olenkin nyt hankkimassa lisää S-kokoisina. Meillä tuo NB kesti kunnes tyttö oli 3,5kk vanha, pituus n. 62cm ja paino vajaat 6kg. Minä olen myös tykännyt BumGenios AIO:sta, miehen mielestä siitä tulee vuotoja, mutta väitän että se ei vaan osaa laittaa sitä kunnolla... Alussa käytettiin paljon harsoja, joihin parhaat kuoret oli Muumi ja ÄP:ssa 2010 tullut Mio Bambino. Nyt alkaa harsot kastua liian nopeasti ja lisäimujen kanssa ne on ihan megaisoja.

Aurinko_81, kiitos vinkeistä, tehdään ens kerralla siis noin ja leikitään rauhassa niiden kannujen ja ämpärien kanssa Aattelin kyllä mennä toisenkin kerran ja edetään sitten ihan omaan tahtiin. Ohjaajalle sanon myös että meitä ei tarvi tulla enää tolla systeemillä kastelemaan...Tarkoitushan on ensin totuttaa vauva uuteen paikkaan, ryhmään, elementtiin jne.

Kopioin tähän vuodatukseni tuolta meidän vauvaketjusta... Kävin tänään tytön kans ekan kerran vauvauinnissa. Odotin sitä ihan innolla mutta jouduin kyllä pettymään. Alku sujui ihan ok, ohjaaja näytti miten kannattaa pitää vauvaa ekalla kerralla vaan lähellä sylissä ja totutella veteen. Se meni kivasti kuten alkuleikkikin, mutta sit ohjaaja halusikin "testata refleksejä" tytöltä. Ensin siveli kerran vauvan posket vedellä mistä tyttö ei ollut moksiskaan, mutta sit täysin yllättäen kaatoi ämpärillä vettä tytön päähän! Kun jopa heidän omissa ohjeissaan puhutaan hitaasta etenemistahdista, ennakkomerkeistä ennen naaman kastelua, että kastellaan kannulla ensin hartioita jne! Mä en itsekään ehtinyt reagoida siihen, ja tytölle tuli sitten ihan kauhea paniikki kun yhtäkkiä tuli kunnon läiskäys vettä päälle. Asentokaan ei tainnut olla se mikä piti. No tyttöhän huusi lopulta lähes tunnin, meidän piti lähteä sieltä heti alkuun pois, kaikki joutui kuuntelemaan sitä kun tyttö huutaa hengen hädässä selkä kaarella niin että pieni pukuhuone, sauna ja suihku raikaa, oli niin paniikissa ettei mikään auttanut. Hetkeksi rauhoittui sitteriin mutta sitten minä idiootti otin tytön syliin kun olin suihkussa (kotona tämä on sujunut hyvin), ja huuto alkoi taas. Huonoäitihuonoäitihuonoäiti... Opetinko nyt sitten reilun 3kk ikäisen lapseni pelkäämään vettä? Ei mennyt hyvin meidän eka kerta Paikkana oli Katinkulta. Olen siitä kyllä kuullut muuten hyvää ja muut vauvat näkyi ihan viihtyvän, mutta meidän tyttö pelästyi ihan hulluna kun yhtäkkiä tuli vettä iso annos päälle. Hinta oli 12€ per kokeilukerta, joita saa olla kahesti, sitten pitää liittyä ryhmään ja lukukausimaksusta vähennetään ne jo maksetut kokeilut. Esim syksy 2010 oli 150€ ja kertoja 15. Kai me kokeillaan ens viikolla uudestaan mutta kyllä rauhalliseen tahtiin. Ja harjoitellaan kotona lisää suihkuttelua. Ja jos sujuu niin niitä kannuharjotuksia vasta sitten kun tyttö on ehtinyt tottua paikkaan, ryhmään ja ylipäänsä veteen. Muoks. Ja lisäyksenä että tyttö on yleensä tosi rauhallinen ja hyväntuulinen, siksi toi itkukohtaus tuli ihan puskista ja tuntui tosi pahalta. Edes rokotukset eivät ole aiheuttaneet lähellekään tällaisia huutoja.

Kiva kun kävitte Nadda ja PÄKÄ kirjoittamassa omat kokemukset! Mäkin aattelin nyt kirjoittaa tänne kun on vihdoin omaa kokemusta parin viikon takaa Me tultiin vesien menon jälkeen synnärille (minä lanssilla, mies omalla autolla) sopivasti aamuvuoron vaihtuessa, eli saatiin "tuore" kätilö auttamaan. Synnytys kesti vajaat 8h eli saman kätilön avulla mentiin koko aika. Välillä oli muitakin auttamassa, kun ponnistusvaiheessa vauvan sykkeet lähti heittelemään ja nopeasti huone täyttyi lääkäreistä ja hoitajista. Mulla oli koko ajan silti turvallinen olo enkä osannut siinä edes pelästyä, tuntui että pidettiin hyvä huoli. Vauvan sykkeet normalisoituivat melko nopeasti joten "ylimääräiset" lähtivät muihin hommiin. Tämä "vakiokätilö" osasi ponnistusvaiheessa kannustaa hyvin ja auttoi kivunlievityksessäkin, olen häneen kyllä tosi tyytyväinen. Hänen ehdotuksestaan olin useaan otteeseen suihkussa jumppapallon päällä, ja se auttoi tosi hyvin ekat tunnit. Sain myöhemmin epiduraalin koviin ja nopeasti eteneviin supistuksiin vaikka tarkoitus oli yrittää mennä ilman lääkkeitä. Kätilön ehdotuksesta kuitenkin otin, ja olin kyllä tosi tuskainen sitä odotellessa. Anestesialääkärillä kesti piikin tilaamisesta melkein tunti tulla laittamaan se. Tälle ei voinut mitään, kun häntä tarvittiin teho-osastolla leikkauksessa. Epiduraali ei kuitenkaan auttanut kipuihin oikeastaan yhtään, tai en ainakaan huomannut eroa. Lääkäri sörkki sitä pidemmän aikaa kohdalleen, ja tuntuu että meni ehkä silti väärään paikkaan. Eli turhaan tuli otettua se, toisaalta jos en olisi sitä ottanut, olisin koko ajan jossitellut että olisi pitänyt. Eli ehkä joku psykologinen vaikutus sillä oli? Osastolla oli aivan ihanaa henkilökuntaa Meitä hoiti varmaan n. 10 eri hoitajaa/kätilöä, joista yksi oli vähän yrmeä, muut aivan ihania. Apua sai aina kun pyysi, ja neuvoivat kyllä kädestä pitäen kaiken. Kyselivät myös minun vointiani ahkerasti, ja kun vauva joutui alussa hetkeksi keskolaan pienen koon & sokeriarvojen takia, kätilö lohdutti ihanasti. Hän myös tuli heti kertomaan kun vauva oli tuotu keskolasta osaston valvomoon "lämpölaatikkoon". Vauva sai pienen koon takia jatkuvasti lisämaitoa, mutta silti kannustettiin ja opastettiin koko ajan myös imetyksessä. Hyvät aamu- ja iltapalat jäi myös mieleen Kaiken kaikkiaan jäi tosi positiivinen kokemus KAKSista!

Kuten Nevellä, myös meillä minä olen luterilainen ja mies kuuluu helluntaiseurakuntaan. Haluaisin lapselle kasteen eli lapsi olisi luterilainen, ja sitten vanhemapana voisi halutessaan liittyä helluntaiseurakuntaan ja ottaa aikuiskasteen. Tietystihän lapsi voi vanhempana tehdä ihan millaisen uskonratkaisun haluaa...Mies ei ole vielä ihan samaa mieltä kastamisesta, eli pitää nyt keskustella tästä asiasta lisää. Toisaalta mies kuuluu edelleen oman kotipaikkansa seurakuntaan, joka on 500km:n päässä siitä missä nyt asutaan, eli ei toisaalta ole järkeä liittää lasta sellaiseenkaan seurakuntaan missä ei koskaan käydä. Ja tuntuu hullulta että kuuluttaisi kaikki kolme eri seurakuntiin.

Lisäänpä tänne vielä, että saatiin maanantaina neuvolasta KAKSin infolappu "Tervetuloa synnyttämään", jossa oli lyhyesti koottu perustietoa milloin pitää lähteä synnärille, synnytyksen vaiheet, kivunlievitys, tukihenkilön rooli, mitä voi ottaa mukaan jne. sekä synnärin yhteystiedot. Hyvä lappunen varsinkin miehelle joka luki sen heti neuvolassa mielenkiinnolla, kun se ei ole muuten vielä ottanut näistä asioista selvää ja kaikki oli sille ihan uutta.

No hyvä että isät saa olla ihan vapaasti paikalla! Mulla on la 4.9. eli täytyypä toivoa että menee tonne syyskuun puolelle enkä joudu pahimpaan ruuhkaan

Kiva kuulla että sulla myy79 oli noin positiivinen kokemus keväältä! Kuulostaa tosi hyvältä! Ymmärsin noiden kaksin nettisivujen perusteella, että siellä ei ole mitään varsinaisia vierailuaikoja? Eli tarkoittaako se, että vauvan isä saa olla mukana vaikka koko päivän? (myös muissa kuin perhehuoneessa) Olisi hienoa jos isäkin pääsisi heti mukaan noihin ensimmäisiin päiviin ja voitaisi yhdessä opetella vauvan hoitoa. Meillä ei vielä ole muita lapsia, eli kaikki on uutta. Muista vieraista ei ole niin väliksikään, varmaan vaan ihan hyvä ettei osastolla ravaa hirveästi porukkaa. Täytyy toivoa ettei itsekään joudu synnyttämään just johonkin ruuhka-aikaan, mutta eipä sille mitään voi jos niin käy. Kiitos kun vastasit myy79 ja mukavaa kesää

Kiitos kaikille, jotka ootte jaksaneet kirjoittaa tänne omat tarinanne! On myös rohkaisevaa, että ne on osittain samanlaisia, osittain tosi erilaisia. Joillain on mennyt kaikki kuin unelma, ja joillain sitten ei...Kaikesta on kuitenkin selvitty. Ilon ja pienen kauhun sekaisin tuntein tässä odotellaan, miltä itsestä tuntuu n. 2kk:n kuluttua

Ihan työn puolesta kiinnostuin otsikosta, ja haluaisin sanoa samaa mitä aikaisemmat, eli tosi hienoa että olet ottanut asian vakavasti ja auttanut poikaasi eteenpäin! Jos haluat kertoa, niin jäin miettimään että miten toinen kouluvuosi on mennyt? Ja onko koululla jotenkin osattu auttaa tilanteessa? Jos siis haluat kertoa

Kiitokset tollenille! Toivottavasti teidän reissu meni hyvin! Mä kävin viimeisen kerran lumilautailemassa rv 19+0 ja 19+1 ja molemmilla kerroilla n. 2,5-3h jaksoin laskea. Laskuhousut ei menneet enää kokonaan kiinni vaikka ovat melkosen väljää mallia Molempina päivinä muu porukka jäi vielä lounaan jälkeenkin laskemaan ja mä lähin yksin huilaamaan, mikä oli hyvä ratkaisu. Itse laskeminen sujui edelleen ihan niin kuin ennenkin, kasvaneesta mahasta huolimatta tasapaino tuntui samalta kuin aikaisemmin jne. Toisaalta tuntui että olisi ollut kivampi jos olisi saanut vatsan jotenkin paremmin tuettua, kun väkisinkin tuli pieniä tärähdyksiä jne. Ja jotenkin tuli sellainen olo että tämä oli nyt tässä. En kuitenkaan uskalla laskea niin rohkeasti mitä ennen, ja korvaan ihan hyvillä mielin laskemisen jollain muulla liikunnalla missä ei tarvitse pelätä kaatumista. Nytkin aurinko paistaa ja mies on mäessä, mutta mä oon menossa kävelemään...

Päivitän sen verran lumilautailun osalta, että olen käynyt lähes viikottain lautailemassa koko raskausajan tähän asti. Esim viime viikolla oltiin 6 päivää putkeen rinteessä hiihtolomareissulla, ja meni hyvin. Kyseessä 15. raskausviikko, ja mahaa jo vähän kasvanu. En enää hyppiny mistään/käyny paipissa, mutta peruslaskua pystyi ihan hyvin ja offareitakin, kun siellä ei ollu kovin syvää lunta tms raskasta. Iltaisin tietty väsyin muita nopeammin enkä jaksanut aina lähteä baariin istumaan. Pari pelottavaa hetkeä tuli, kun kaaduin kolmeen kertaan naamalleni, joka kerta sain kuitenkin otettua vastaan kyynärvarsilla (ja kerran lisäksi kasvoilla ) eli en mennyt kirjaimellisesti mahalleni. Säikähdin, mutta kipua tms ei tuntunut, joten toivottavasti kaikki on kunnossa. Kaikki kerrat oli hitaasta vauhdista pehmeään lumeen. Myös mulle sanottiin neuvolassa & lääkärissä, että lapsi on niin pehmeässä paketissa vielä, ettei pitäisi olla syytä huoleen. Lasken varmaan vielä pari viikkoa ja sitte alkaakin kausi olla jo paketissa. Täällä oisi lunta melkeen vappuun, mutta luulen että siinä vaiheessa on parempi kun pysyn kokonaan pois mäestä.

Hohhoijaa miten joissakin työpaikoissa edelleen sorsitaan raskaana olevia naisia ja myös niitä jotka ovat "siinä iässä"! Mulla on onneksi kaikki mennyt tähän asti hyvin. Olen määräaikaisessa työsuhteessa, samassa paikassa jo kolmatta vuotta. Tällä hetkellä olen viransijainen ja työsuhde on heinäkuun loppuun. Kerroin pomolle kehityskeskustelussa rv 11+2 ja työkavereille pari päivää myöhemmin. Kaikki ovat olleet iloisia ja onnitelleet. Pomo sanoi suoraan että haluaisi ehdottomasti pitää mut talossa, ja jos avonaisia paikkoja tulee, haluaa palkata minut. Asia ei ole täysin hänen päätettävissään, vaan riippuu siitä tulee tämä sijaistamani henkilö takaisin töihin 3 vuoden virkavapaaltaan. Se taas riippuu hänen tämänhetkisestä työpaikastaan. Mutta pomoni sanoin: "Kyllähän sä tiedät ettei raskaus ole mikään peruste palkkaamatta jättämiselle". Siis työn jatkuminen on epävarmaa, mutta jos meillä on edelleen syksyllä tämä paikka auki, saan jatkaa. Katotaan kuinka mun käy... Kerroin näin varhain, koska raskaus vaikuttaa jonkun verran mun työhöni.

Kävin tänään ottamassa samalla ar-ultran kanssa. Käsi vähän kipeä ja pienen pientä lämpöä, ei mitään pahempaa. Vaikka selvisin ekasta aallosta sairastumatta, kuulin tutuilta sellasia sairaskertomuksia etten todellakaan halua sairastaa tuota jos se tulee uudestaan. Moni sanoi myös, ettei tamiflu tuntunut auttavan yhtään, ja piti vaan virua tosi kipeänä päiväkaupalla.

Kaikki oli ultrassa hyvin, ja vaikka ruskeaa tuhrua tuli viikot 7 ja 8, sikiö voi hyvin ja oli ihan päivälleen oikean kokoinen. Sydän hakkasi hurjaa tahtia ja siellä se vauva pyöri ympyrää Sanoin lääkärille noista vuodoista ennen kuin aloitettiin, ja se sanoi että niitä saattaa vaan tulla ihan ilman syytäkin ja kaikki on silti kunnossa. Kiva että myös annis on saanut hyviä uutisia!

Kiitos Annis_ Neuvolaan soitosta ei ollut sen kummempaa apua, sanoi että tämä on ihan tavallista/yleistä ja kun mulla ei ole mitään kipuja ollut, niin eipä siinä mitään. Ei esim. aikaistettu ultraa vaikka kysyin. Oottelen viikonlopun yli mitä tapahtuu ja jos ei muutosta tule, rupean selvittelemään mistä löytyy tän tuppukylän lähin yksityinen ultra/paljonko maksaa. Pystyn kyllä menemään päivät ihan normaalisti läpi ym. kun on tekemistä mutta jos rupean liikaa miettimään niin sitten alkaa hermostuttaa.

Mullakin on ollut ruskeaa tuhruvuotoa jo 5 päivää ja pelottaa. Välillä koitan olla huolestumatta, mutta huolettaa silti... Kaksi päivää sitten neuvolassa ei sanottu asiaan oikein mitään. Soitan sinne jokatapauksessa huomenna verikokeiden tuloksista ja kysyn samalla pitäiskö jo tälle asialle tehdä jotain. Ensimmäiseen ultraan on vielä 2 viikkoa. Oon itsekseni miettinyt että voikohan tätä vuotoa tulla liiasta rasituksesta? Teen fyysistä työtä ja tuntuu että olo pahenee jos on tosi rasittunut. Voi olla ihan mun omaa spekulaatiotakin.

Hyi saasta...

Täältä löytyi kyllä ihan hulvattomia vastauksia On se ihme miten paljon toisia ihmisiä kiinnostaa muiden lapsiasiat!!! Mua on tultu 3 kertaa onnittelemaan raskaudesta/jopa taputtelemaan mahaa niin etten tosiaan ole ollut raskaana. Ja olen vieläpä erittäin urheilullinen & hoikka ihminen...Kerran olin vetämässä jumppaa ja tunnin jälkeen pomon vaimo oli työkaverinsa kanssa todennut että mä oon varmaan raskaana kun on maha turvoksissa (menkat alkamassa), kertoi kotona miehelleen (= mun pomo) että mä oon raskaana, pomo kertoi siitä heidän toimistolla muille työntekijöille, toimiston pahin juoruakka kuulutti asian koko kyseiselle työpisteelle, kunnes viikon päästä meillä oli yhteinen työpalaveri meidän työpisteellä, ja tämä juoruakka tulee kyselemään että "mitäs kuuluu, on pikkulinnut vähän juoruillut...?" Jaa niin mitä??? Tuli aika nöyrinä noi juorun aloittajat seuraavan jumpan alussa pyytämään anteeksi... Toimiston juoruakka ei tietenkään edes häkeltynyt asiasta, kyllähän hänelle nyt kuuluu kaikkien ihmisten asiat! Minun "raskaudestani" taisi kuulla ainankin 10 ihmistä ennen minua... Kerran "olin varmasti raskaana" kun en silloisen työpaikan pikkujouluissa juonut ilmaista viinaa. Olisi varmaan pitänyt vastata sille mahan taputtajalle että "ei se viina näköjään kaikista niin kauniita tee.."

Mitä mieltä ootte siitä että vanhemmat ostaa nuorisolleen muutaman oluen/siiderin sillä syyllä että "sitten mä ainakin tiedän mitä sä juot ja kuinka paljon"? Mun kavereille tehtiin nuorempana tätä kotona. Sehän oli ihan yks vitsi koko juttu, kun sitten niitä lähettiin juomaan jonnekin puistoon, ja niiden lisäksi oli jostain hommattu vielä se viinipullo...Eli se juomisen määrä vaan lisääntyi eikä tarvinnu käyttää itte niin paljon rahaa. Mulle ei koskaan ostettu kotoa alkoholia enkä sitä alaikäisenä juonutkaan kotona. Enkä oo kyllä aatellu itekkään ostaa tuleville lapsille. Sama koskee tupakkaa. Mies ei juo ollenkaan, eli sillä on vielä tiukempi linja. Kyllä meidän lapsilla tulee olemaan ankea nuoruus

Hyvä kuulla kokemuksia. Oli sen verran hankalaa saada aika sopimaan (eri paikkakunnalle ja ei-työaikaan), että tehään varmaan niin että mä meen yksin ja raportoin sit miehelle kaiken mahdollisen...Se voi tulla sit seuraavalla kerralla mukaan. Täytyykin kattoa valmiiks miehen työkalenteria niin että sais seuraavat ajat sopimaan.

Mä olen positiivisesti yllättynyt että noin monella on käynyt "helposti" toi tärppääminen! Olin itse jotenkin asennoitunut että kestäisi ikuisuuden ennen kuin onnistuu (jos edes onnistuu), ja jo toisesta tärppäsi meillä. Lähipiirissä on monta joilla on ollut yritys/hoidot päällä jo vuosia, ja rankkaa se on. Voimia kaikille jotka noiden asioiden kanssa kamppailevat!

Toinen päätös vielä liittyen työelämään: - en IKINÄ väheksy kenenkään työmäärää sen takia että hänellä ei ole lapsia! Itse teen olosuhteiden pakosta paljon ylitöitä ja kuulen usein, että "niin, kyllähän sä tietysti jaksat kun sulla ei vielä ole lapsia". Ja sitten kun yrittää pitää kevyemmän jakson ja tekee vain sen normaalin työmäärän/vain muutamia ylitunteja, ihmetellään että "miksi, kun eihän sulla ole vielä lapsiakaan". Että ärsyttää! Siis pitäisikö nuorten lapsettomien tehdä jatkuvasti ylitöitä? Eikö meistä kukaan saisi väsyä? On tässä muutakin elämää kun töissä käyminen...

Olen samaa mieltä! Tosin kuulun itse juurikin siihen "lahkoon" joka nuorempana urheili kuin hullu...Ammattikin löytyi sitä kautta. En silti usko että kilpaurheilu on mitenkään autuaaksitekevää tms. mutta jos lapsi/nuori haluaa ite reeneta paljon ja se pysyy järjen rajoissa, niin siitä vaan! Muistan itse kuinka piti itkien vakuutella kaikille miten minä ihan oikeasti itse haluan reenata niin paljon (harjoituksia eri lajeissa n. 8 krt/vko/12v ja lukiossa 20h/vko). Että "Ei meidän äiti mua pakota kun mä itse haluan!" Koin tosi loukkaavana kun esim. mun vanhempia epäiltiin että pakottavat mut, vaikka he oikeasti jaksoivat aina huolehtia minusta, kannustaa, tukea, iloita, kuskata reeneihin, maksaa pienestä palkasta isot harrastusmaksut jne. Rakastin lajiani, koin iloa sitä harjoittaessani, minulla oli sen kautta paljon kavereita, pärjäsin silti koulussa, minulla oli myös "muita kavereita" enkä kokenut että olisin joutunut luopumaan jostain oleellisesta. Jos ei ole itse tuntenut sitä tyydytystä, minkä tavoitteellinen harjoittelu voi vuosien kuluessa tuoda, ei voi ulkopuolelta sanoa että "on jäänyt paitsi jostain". Siinähän saa jotain muuta tilalle kun nauttii siitä mitä tekee! Ja kyllä, koin vaikeuksiakin esim lukio-iässä lievän syömishäiriön, mutta se johtui tasan yhdestä valmentajasta & hänen toimistaan, ei valitsemastani lajista tai kilpaurheilusta yleensä. Joka paikassa on valitettavasti ihmisiä joilla on mahdollisuus käyttää valtaansa väärin. Noita Remuliinan mainitsemia "sankaritarinoita" murtuneista luista jne on varmasti vaikea ymmärtää jos ei ole itse koskaan tehnyt samanlaisia asioita. Ihmisiä vaan kiinnostaa erilaiset asiat, ei siinä sen kummempaa. Ja sairaana ei tietenkään urheilla! Jokaisen vastuullisen vanhemman ja valmentajan kuuluu huolehtia ettei oteta esim. riskiä sydänlihastulehduksesta. Anteeksi kun avauduin tästä täällä, eihän tämä ole edes ketjun aihe En tarkoita kenellekään pahaa, ja ymmärrän hyvin että ärsyttää jos lapsen oletetaan "jatkavan suvun perinteikästä urheilu-uraa" jne. Tarkoitan vaan että jokaisella lapsella on oikeus valita itse harrastuksensa ja sen intensiteetti, suuntaan tai toiseen. Siitähän me ollaan kaikki aiheesta kirjoittaneet ihan samaa mieltä. Ja tossahan tuli nyt yksi mun "äitipäätöksistä"