Galentin

Minäkin voisin kertoilla kokemuksia uudesta synnytysosastosta. En ollut itse synnyttämässä, mutta sisko sai toukokuun alussa vauvan ja olin tukihenkilönä. Huomattava parannus aikaisempaan. Tarkkailuhuoneissa oli myös tosi siistiä ja löytyi myös televisio ja radio. Erityistä plussaa sitä, että periaatteessa joka paikassa on mahdollista kulkea lähmimättä ovenkahvoja eli on joko automaattiovet tai sitten sellaiset kahvat, ettei tarvitse kädellä koskea. Itse sali on mukavan avara ja viihtyisä, myös vessa oli kunnollinen eikä mikään komero. Vauvaa ei tosiaan tarvitse viedä toiseen huoneeseen vaan kylvetys ja pukeminen tapahtuu samassa tilassa. Itsehän päätin, etten tee lisää lapsia ennen kuin myös uusi synnyttäneiden osasto valmistuu ja sen pitäisi olla valmis kai vuodenvaihteessa. Odotan jännityksellä, riittääkö pelkkä tilojen parannus parantamaan kokemusta.

Poika sai oman lasten tyynyn reilun vuoden ikäisenä kun alkoi omia meidän tyynyjämme itselleen. Jos tuli siis viereen nukkumaan, työnsi minut pois tyynyltäni tai vei jonkun tyynyn itselleen. Nukkuu siis tyynyn kanssa paremmin.

Miten olette hoitaneet kurkkukipua? Nyt tuntuu painavan joku pöpö päälle ja kurkku alkaa kipeytyä. Voiko Bafucinia syödä? Pakkauksessa ei ole mainintaa, ettei voisi käyttää ja tuohan on periaatteessa kai paikallisesti vaikuttava. Yskänlääkkeistä ei kai löydy mitään sellaista, mitä suositeltaisi. Viime raskaudessa oli pakko yhden flunssan aikana ottaa pari kertaa yskänlääkettä (miedointa mitä löytyi) koska en yksinkertaisesti pystynyt nukkumaan. Nenän kanssa pärjään kyllä, koska elämäni on aina ollut yhtä niistämistä (vasomotorinen nuha) eikä flunssa siinä konkurssissa tunnu enää missään.

Lapsia tosiaan tunnutaan määrittävän aika vahvasti hiusten kautta. Omalla pojalla on kihartuvat hiukset ja ne olisivat varmaan nyt olkapäille ulottuvat, jos en olisi ollenkaan leikannut. Olen kolme kertaa siistinyt hiuksia niskasta, otsalta ja korvilta, mutta takaraivolla on melkoinen vaalea kiharapehko. Silmille tulevat hiukset ja takatukka eivät ole minusta kivoja kenelläkään. Kun tähän yhdistetään punaiset tai jopa vaaleanpunaiset vaatteet, aika usein poikaa veikataan tytöksi. En siis pue poikaa vaaleanpunaiseen pitsiin, mutta se ei joka tapauksessa ole mikään "tyttöjen väri" meillä (itseasiassa en itse koskaan pukeutuisi kyseiseen väriin, se ei vain sovi minulle). Kun sitten sanon, että kyllä se on poika, ihmiset pyytelevät monesti anteeksi. Ihan turhaan, tiedän kyllä, että taaperollani ei lue neonvaloilla otsassa POIKA. Ja miksi minun pitäisi loukkaantua siitä, että joku veikkaa sukupuolen väärin? Suvusta löytyy aika hyviä esimerkkejä. Minulla oli 4-vuotiaaksi asti lyhyet hiukset ja kuulemma muutamaan otteeseen joku luuli pojaksi (80-luvulla kaikki pukeutuivat samaan ruskeaan velouriin) ja olin kuulemma pontevasti itse korjannut olevani tyttö. Ei jäänyt traumaa eikä kukaan kiusannut, koska kaikilla kavereillakin oli samanlainen pottakampaus. Sedälläni (kuten myös isälläni) oli aika pitkään pitkät hiukset lapset, ei siis leikattu kuin vasta 5-vuotiaana ensimmäistä kertaa. Kun poikaa oli sitten viety parturiin, oli hän kysynyt kyyneleet silmissään äidiltään "Oonko mie vielä poika vaikka hiukset leikattiin?" Lapsi oli siis assosioinut pitkät hiukset poikiin ja ajatteli menettävänsä jotain miehuudestaan kun hiukset leikataan. Olen lukenut, että varsinkin 3-vuotiaalle hiukset ovat tärkeä osa minuutta ja lapsi saattaa kokea törkeänä loukkauksena jos niitä leikataan kysymättä.

Periaatteessa vauvallakin on oltava oma matkustusasiakirja eli passi tai henkilökortti. Toki aika vaikea nimettömälle sellaista hankkia. Meillä oli viime kesänä puolivuotiaalla passi ja nyt myös 3-kuukautisella on oma passi. Eihän noita ikinä kysytä, mutta periaatteessa ne on oltava. Muoks. Näköjään Siljan mukaan alle 15-vuotias voi matkustaa Ruotsiin myös Kela-kortilla, mutta Viroon on toki oltava passi tai henkilökortti ja aikuisilla oltava myös Ruotsiin matkustusasiakirja.

Puolentoista viikon päästä lähdemme uusimaan viime kesän reissun eli olemme Tukholmassa yhden yön hotellissa. Matkaseurue on kasvanut parilla hengellä. Oma poika on nyt puolitoistavuotias, minkä lisäksi mukaan tulee vielä sisko kolmekuukautisen kanssa ja toinen sisko 10v. Saimme Siljalta perhehytin, mikä helpottaa tilanahtautta. Muuten alkaa olla kuviot selvänä, mutta kaipaan vinkkejä ravintoloista Tukholman päässä.

Poika on syönyt nyt kaksi kertaa Rossossa oman annoksen. Toisella kerralla meni possua ja toisella broileria, lisukkeena kasviksia ja suolattomat ranskalaiset. Oli aika rentouttavaa syödä itsekin rauhassa kun pieni ruokaili itse tyytyväisenä ja dippaili onnessaan ranskalaisia kastikkeeseen.

Vellamo: "Autot on niille, joille ei ole parempaa käyttöä rahoilleen. Onneksi me kehtaamme asua ihan keskustassa niin ei tarvitse vapaa-aikaansa viettää tien päällä ja bensa-asemilla... saapahan lapsikin raitista ilmaa." Terveisin toinen autoton

Minä odotan innolla sitä kun pääsen tukihenkilöksi tuonne uudelle synnytysosastolle.

Ymmärrän Macillan kannan niin, että jos tietää vakavan sairauden suurella todennäköisyydellä periytyvän lapselle, se on ihan rinnastettavissa siihen, että muilla tietoisilla valinnoilla (tupakan, alkoholin tai huumeiden käyttö raskauden aikana) tuhoaisi lapsen terveyden. Itse en ole perinyt vanhemmilta mitään vakavia tauteja, ainoastaan kroonisia pieniä vaivoja, mutta äitikulta poltti minua odottaessaan ja todennäköisesti tämä on ollut osasyynä terveysongelmiini. Tästä syystä tupakoivat äidit synnyttävät minussa pyhää vihaa ja ymmärrän helposti, kuinka vakavasti sairas voisi olla vanhemmilleen katkera, mikäli nämä ovat tietoisella valinnallaan (varmuus että lapsi tulee olemaan sairas) aiheuttaneet sairauden. Minäkään en kannata mitään rodunjalostusta, mutta tietoinen valinta jatkaa sukua varmasti periytyvästä vakavasta sairaudesta huolimatta on aika ikävä juttu lapsen kannalta. Sitten omaan lisääntymiseen. Kuten jo mainitsin, itselläni ei ole mitään vakavaa periytyvää. Miehellä taas on suvussa munuaissairaus, joka alkaa 40 - 50 -vuotiaana tuhota munuaisia ja johtaa ennen pitkää dialyysiin ja siirtomunuaisen tarpeeseen. Lapsellamme on 50% mahdollisuus kantaa sairasta geeniä. Uhrasimme asialle ajatuksia ennen lapsentekoon ryhtymistä. Olemme kuitenkin nähneet sairauden kulun ja toisaalta sen hoidon kehityksen. Miehen isoisä kuoli 60-luvulla kyseiseen sairauteen melko nopeasti sen puhjettua, koska tuolloin hoito oli aika alkeellista. Miehen isä taas elää melko normaalia elämää, dialyysi ja elinsiirto tosin on jo takana. Sairauden etenemiseen voi vaikuttaa elintavoilla ja uskon, että seuraavan puolen vuosisadan aikana hoitokin todennäköisesti tulee kehittymään paljon. Tiedostimme siis, että lapsellamme on riski sairastua keski-ikäisenä. Samasta sairaudesta on myös aggressiivisempia muotoja, joista osa puhkeaa jo lapsena. Uskon, että ajatukset olisivat olleet toisenlaiset, jos kyseessä olisi jo lapsena elämää haittaava sairaus. Mikäli pojalla on viallinen geeni, hän pystyy kuitenkin elämään täysipainoista, normaalia elämää todennäköisesti vähintään 50 vuotta (ellei sitten sydänkohtaus tai kolari korjaa) munuaisista huolimatta.

Minuakin kiinnostaa kärryt, yritän suostutella miestä hankkimaan tuollaisen. En ole mikään erityinen kävelemisen ystävä ja kahden kilometrin kauppareissu sujuisi niin paljon mukavammin kun pojan (ja kauppakassit) saisi pyörän perään. Meillä ei ole autoa, joten kyllähän tuo tarpeeseen tulisi. Bilteman kärry olisi hintaluokaltaan sopiva, mutta toisaalta rahalla saisi varmasti lisää laatua.

Olen harrastanut kuntonyrkkeilyä 11 vuotta ja jatkoin raskaana ihan normaalisti paitsi että pariharjoitteissa jätin sellaiset tekniikat väliin, missä iskuja olisi kohdistunut vatsaan. Myös hyppyjä vältin puhtaasti siksi, että tuntui epämiellyttävältä hyppiä. Kuntonyrkkeily kuuluu niihin lajeihin, joita voi kyllä jatkaa raskaana mutta aloittaa ei kannata. Olen itse valmentaja ja harmittelen usein, kun moni lopettaa harrastuksen raskauden takia. Aina voi (ja pitääkin) tehdä oman kunnon mukaan ja kunhan ottaa sen mahan huomioon, saa nauttia liikunnasta kuten ennenkin

Pojalla taisi olla viime yönä ensimmäinen unikauhukohtaus. Kävi kirkumaan eikä rauhoittunut sylissä, päinvastoin rimpuili pois. Siinä vaiheessa kun tissikään ei kelvannut, totesin, että kauhukohtauksesta on pakko olla kysymys. Onneksi jaksoi huutaa vain viitisen minuuttia kunnessa nukahti kunnolla uudestaan. Illalla nukahti bussissa ja viereisissä rattaissa istunut isompi poika herätti ravistelemalla kädestä ja kirkumalla niin, että oma poika kävi itkemään kahdesti. Selkeästi näytti tunkeneen uniinkin tuo kokemus, säikähti ihan tosissaan. Perehdyin aiheeseen netissä tänään ja selvisi, että tuo voi olla hyvin periytyvää ja ennakoi myöhempää unissakävelyä, unissapuhumista ja hampaiden nirskuttelua. Olemme siskon kanssa lapsina ja nuorina ravanneet ympäri taloa ja pälättäneet unissamme ihan jatkuvasti, joten kai tässä on totuttauduttava siihen, että pojankin yöt tulevat olemaan villejä. Äiti kertoi, että meilläkin on ollut kauhukohtauksia.

Poika sai leijonakakun, koska leijona oli eka eläin, jonka oppi tunnistamaan. Muuten ei ollut mitään ihmeellistä.

Matkaa sairaalaan on joku kymmenisen kilometriä. Meillä ei ole omaa autoa, mutta äitini auto oli lainassa ja sillä mentiin. Muovitetun froteen ja pyyhkeen laitoin takapuolen alle penkin suojaksi, tosin paksu side huolehti kosteusvahingoista ihan riittävästi. Supistuksia tuli matkalla ehkä viiden minuutin välein ja istuminen niiden aikana tuntui aika epämiellyttävältä. Poika päätti syntyä lumimyrskypäivänä ja yöllä lähtiessä lunta alkoi tulla ihan kunnolla. Mies putsasi auton lumesta ja toi sen kauempaa parkista oven eteen. Siinä vartin aikana kun haki minua, lumi oli peittänyt auton uudestaan. Onneksi keskellä yötä ei ollut liikennettä, joten matka sujui ilman suurempia viivytyksiä. Sairaalasta saimme etukäteen synnytysvalmennuksessa parkkilipun, tuolla ei ole ilman lippua ilmaispaikkoja ollenkaan. Jos ei olisi ollut autoa lainassa, olisimme varmaan menneet taksilla. Lähdimme sairaalaan puoli neljältä perjantain ja lauantain välisenä yönä, joten onneksi oli auto, olisi saattanut olla aika hankala saada taksia tuohon aikaan yöstä ja viikosta.

Ei leikattu ja repesin vähän parista kohdasta, neljä tikkiä. Parani aika nopeasti ja hyvin.

Tämä olisin voinut olla minä... suurimmat huolet synnyttämään lähtiessä olivat, olenko muistanut laittaa kaikki ajastukset ja muistinko maksaa parin päivän sisällä erääntyvät laskut

Minä kuvittelin, että istukan synnyttäminen teettäisi työtä, mutta kätilö vähän vain painoi vatsan päältä ja nykäisi napanuorasta niin istukka plumpsahti ulos. En siis ponnistanut itse ollenkaan. Mitään pistosta tai vastaavaa en saanut.

Kävimme syksyllä EMMAssa ja muissa WeeGee-talon museoissa vauvan kanssa ja kokemus oli positiivinen. Hoitohuoneita oli kaksi, joista toinen oli toisessa kerroksessa Leikkilinnan vieressä eli ei tarvinnut lähteä kellarikerrokseen asti vaippaa vaihtamaan. Kahvila oli tilava ja syöttötuoleja reilusti, syöttäminen onnistui siis helposti. Museotiloissa mahtui liikkumaan hyvin vaunujen kanssa.

Poika täyttää huomenna 11 kuukautta ja suunnilleen joka toinen päivä (no okei, ei ehkä ihan, mutta siltä se tuntuu) joku kysyy, imetänkö vielä. Ensinnäkin a) mitä se sinulle kuuluu onko se jotenkin outoa imettää alle vuoden vanhaa c) pitääkö tässä antaa joku työnäytös, että uskovat...

Minulta meni pari viikkoa rakastua lapseeni. Ennen sitä se oli vain joku vauva, joka viettää kaikki päivät kanssani. Olihan poika ihana ja suloinen, mutta se varsinainen lämmin läikähdys tuli vasta kahden viikon jälkeen.

Noin 10 kuukautta synnytyksen jälkeen. Ei ollut ikävä toisaalta, mutta kuukautisia edelsi noin kuukauden jatkuneet pms-oireet, helpotti edes vähän. Jännityksellä odotan, millaiseksi kierto muodostuu kun aikaisemmin pituus oli 25 - 45 päivää. Imetän edelleen, varsinaista yöimetystä ei ole ollut yli kuukauteen.

Niin joo, tulihan tuollakin käytyä edellisenä iltana

En oikeastaan ehtinyt tarkoituksella kokeilla mitään ässiä, mutta kävin kyllä saunassa edellisenä iltana, poika syntyi aamulla. Niin ja olimme lupautuneet sunnuntaiksi siskon muuttoavuksi, poika syntyi lauantaina, pelkäsi kai raukka joutuvansa kauheen myllerykseen muutossa.

Pojalla on kauhea räkätauti. Sipulia (tai valkosipulia) ei talosta löydy. Nenäfriidaa poika väistelee tehokkaasti ja kun kerran osuin, tuli heti verta nenästä Sängyn päätyä on nyt nostettu, mutta kauheasti en uskalla nostaa kun poika saattaa herätessään nousta seisomaan ja sitten olisi pikku-ukko nurin kaltevalla pinnalla. Kurja katsoa toisen sairastamista.