Galentin

Tuli muuten mieleen, että sairaalassa kyllä yritettiin kovasti kannustaa imettämisessä ja neuvottiinkin, mutta kyllä sitä lisämaitoakin sai sitten kun pyysi. Se vain tuntui jotenkin nöyryyttävältä, että listassa (syöttämisestä piti pitää kirjaa) luki aina lisämaidon kohdalla "syy: nälkä". Miksi ihmeessä muuten vauvalle ruokaa antaisi? Siitä tuli vain sellainen fiilis, että olen jotenkin vajaa, kun lapsella on vähän väliä nälkä enkä tajua erittää riittävästi maitoa...

Minä olin triosta pienin, paino 2660g ja pituus 47cm (vaikka synnyin viikolla 42). Mies painoi muistaakseni 3600g ja oli 49-senttinen (lasketun ajan tienoilla syntynyt). Poika on siitä välistä, 3170g ja 49cm (rv 39+0).

Poika oli viisi päivää sairaalassa (virtsatietulehdus) ja olin siellä sitten seurana ja ruoka-automaattina. Sairaalassa ollessa poika tihensi entisestään syömistä, mistä tuntuu olleen seurauksena entistä vilkkaampi maidontuotanto. Nyt vain näyttää siltä, ettei lapsi jaksa kaikkea tilaamaansa syödä. Maidon nouseminen on paljon kivuliaampaa kuin aikaisemmin

Raskaana ollessa näin unta, että vauva oli tyttö ja jostain syystä hänet vietiin pois luotani heti syntymän jälkeen. Sairaala oli yliopisto ja sitten harhailin siellä käytävillä etsimässä lasta. Vauvalla ei kuitenkaan ollut mitään hätää, sillä hän osasi puhua heti synnyttyään ja selitti kaikenlaista lääkäreille. Sitten mietin, miten pärjäämme sellaisen huippuälykkään lapsen kanssa.

Kotona vielä kärvistellessä käytin kuumavesipulloa (eli vastasi useimpien kauratyynyä). Laitoksella sitten pääsin ensin ammeeseen (ei oikein sopinut minulle, sillä makuulla supistukset tuntuivat tosi pahoilta) ja sitten sopivassa vaiheessa sain epiduraalin. Kätilö sanoi, että muutama supistus vielä tuntuu, sitten alkaa helpottaa. 45 minuutin kuluttua kätilönkin oli pakko myöntää, että epiduraali ei toiminut. Ei siis minkäänlaista vaikutusta yhtään missään, jotain meni pieleen. Siinä vaiheessa nyppi pahasti, sillä en voinut epiduraalin takia liikkua ja käteen oli laitettu kammoamani tippa. Vasta kun kätilöiden vuoro vaihtui, sain ilokaasua. Sillä sitten mentiin kunnes piti ponnistaa. Ilokaasua ei helpottanut kipua, olin vain niin kännissä, ettei mikään jaksanut liikuttaa. Naama ja toinen pakara puutuivat ilokaasusta, hyvä että sain suutani auki. Kun (toivottavasti joskus) seuraavan kerran synnytän, tuskin haluan epiduraalia. Olin aika pettynyt kun kaiken hehkutuksen jälkeen sain pelkkää piikitystä ilman vaikutusta. Toisaalta selvisin ilmankin, joten varmaan selviäisin uudestaankin. En olisi halunnut tuollaista semiluomusynnytystä, mutta ei voi mitään.

Sitä ne minun ilmavaivani tiesivät!

Oli aika iso juttu, kun pojan ollessa seitsemän viikkoa vanha uskalsimme mennä kahdestaan suihkuun. Ennen sitä poika ei nukkunut riittävän pitkään illalla että olisi voinut jättää vahtimatta. Muutenkin se hetki kahdestaan illalla kun poika tuhisee makuuhuoneessa on aika hieno, kunhan vaan muistaisi olla kahdestaan eikä kumpikin omalla koneellaan...

Kondomit sopivat meille. Ehkä kuparikierukkaa voi sitten joskus harkita, mutta nyt ei ole vielä järkeä laittaa. Hormonaalinen ehkäisy ei sovi minulle ollenkaan.

- Raskaana ollessa yritin syödä terveellisemmin ja söin monivitamiineja - Yritin raskauden aikana olla stressaamatta ja vieroitin itseni Coca-Colasta, lisäksi lopetin lääkkeiden syömisen (syön normaalisti allergialääkkeitä ympäri vuoden, nyt selvisin ilman) - Yritän imettää puolivuotiaaksi ja osittaisimetyksestä huolimatta niin paljon kuin pystyn - En juo enkä polta, en ennen raskautta tai sen aikana, en myöskään nyt kun lapsi on syntynyt (olen täysraitis) - Kunhan lapsi alkaa syömään muuta kuin maitoa, yritän opettaa syömään mahdollisimman monipuolisesti ja terveellisesti - Kannustan lasta liikkumaan riittävästi ja toivottavasti onnistun myös tuomaan liikuntaan iloa - Rokotutan lapsen normaalisti - Rajoitan karkkien syömistä ja muuta herkuttelua, se on varattu erikoishetkiin, ei arkeen - Lapsi vakuutettiin jo ennen syntymää, nyt pitäisi ottaa lapsivakuutus - Jos tarve vaatii, annan vaikka toisen munuaiseni lapselle (huonolla tuurilla tähän saattaa olla tarvetta periytyvän sairauden takia)

Maitoa kyllä riittää, mutta muuten imetys on ollut aika ongelmallista. Alussa poika ei meinannut millään oppia hyvää imuotetta ja jo kahden päivän päästä sai toisen nännin rikki. Maito ei lähtenyt herumaan sairaalassa ja vasta sitten kotona poika oikeastaan alkoi saada minun maitoani. Sairaalassa oli sellainen fiilis, ettei koko homma lähde ollenkaan sujumaan ja stressasin ihan kauheasti, kun koko ajan joku oli opettamassa emmekä pojan kanssa osanneet. Vauva sai lisämaitoa sairaalassa ja kotona ekana iltana jo korviketta. Tällä hetkellä osittaisimetän. Suurin syy tähän on se, että stressaan aivan älyttömästi imetyksestä välillä. Poika haluaisi syödä suunnilleen koko ajan ja välillä saa raivareita tissillä. 50% kerroista syö kunnolla eli imee ja nielee, loput sitten joko hörppii niin, että olemme molemmat maidossa tai sitten vain lipsuttelee kielellä, mutta hermostuu jos otan pois tissiltä. Joskus olen huvitutti ja poikaa ärsyttää, kun sitä maitoa tuleekin imiessä. Pahinta on aamuisin, kun poika tihentää syömistä neljästä lähtien. Kun sitten kello on seitsemän ja mies herää, olen aivan poikki ja päätä särkee. Siinä vaiheessa on yleensä tartuttava pulloon. Olo on aamuisin tosi kurja, varsinkin tuon päänsäryn takia. Tiedän täysimetyksen hyödyt ja täydellisessä maailmassa minunkin lapseni olisi täysimetyksellä. Hymy huulilla kasvot loistaen ruokkisin lastani omilla antimilla. Harmi vain, että tämä ei ole täydellinen maailma ja joskus en vain yksinkertaisesti jaksa imettää. Jos yrittäisin täysimetystä, olisin sekä fyysisesti että henkisesti niin poikki, ettei minusta paljon muuta iloa lapselle olisikaan. Silti tunnen, että minua paheksutaan aina kun ruokin lasta pullosta esimerkiksi kylässä käydessä. Jos imetys on kotonakin välillä hankalaa, vielä vaikeampaa se on kun on muita ihmisiä läsnä. Anoppikin luulee, ettei maitoa riitä, se olisi ilmeisesti ainoa hyväksyttävä syy antaa pullosta. Sanokoot sitten itsekkääksi, mutta joskus on pakko laittaa oma hyvinvointi lapsen "täydellisen" ruokinnan edelle niin kauan kun se tarkoittaa sitä, että jaksan vielä loppupäivänkin.

Ei ollut tiedossa, emme halunneetkaan tietää.