Galentin

Aktiivijäsen
  • Content count

    640
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by Galentin


  1. Meillä esikoiselle on ollut hankala saada lääkkeitä menemään varsinkin pienempänä kun kaikki oli nestemäisenä. Käytännössä pakolla piti ruutata lääkkeet suuhun, onneksi ei osannut oksentaa ulos.   Heti kun mahdollista, otimme Pamol F -tabletit käyttöön kun liukenevat tosiaan hyvin pieneen nestetilkkaan. Se lusikallinen nestettä menee helposti ja juotavaa perään.

     

    Kerran poika joutui ottamaan lääkettä, joka ei liuennut ja ei osannut niellä tablettia. Murskasin tabletin ja sekotin lääkkeet lusikalliseen hunajaa. Kyllä siitä varmasti maistoi edelleen sen lääkkeen, mutta hunajan kanssa meni alas.

     

    Pikkusisko taas on naurettavan helppo tapaus, tajusi nimittäin aika nopeasti että lääkkeet auttavat ja vaatimalla vaatii lääkettä heti kun on pienikin pipi. Onneksi myös lumelääkkeenä annetut ksylitolit tuntuvat tehoavan :D


  2. Sain älyttömän idean lähteä kesällä junalla Eurooppaan 3- ja 5-vuotiaiden (ja miehen) kanssa. Lähinnä kiinnostaisi Tukholma-Kööpenhamina-Amsterdam-Bryssel-Lontoo, mahdollisesti Pariisi vielä välissä. Brysselissä asuu tytön kummitäti ja siellä olen viime vuosina käynytkin eli vakiokohde olisi joka tapauksessa. Mietityttää lähinnä, miten tuon ikäiset jaksavat matkata esim. yöjunassa? Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta reissusta? Sen verran olen katsellut vaihtoehtoja että Amsterdamiin asti pääsisimme kahdella yöjunalla ilman hotelleja ja jäisi päivä aikaa pyöriä Kööpenhaminassa (ja tietysti Tukholmassa). 

     

    Tämä on ihan alustavaa pohdintaa, todennäköisesti esteeksi muodostuu joko raha tai aikataulut jos saan kesäksi töitä. Laskeskelin kuitenkin, että junalla matkustaminen tulisi aika halvaksi ja pari hotelliyötäkin säästäisi yöjunilla tuossa pisimmässä siirtymässä, siellä ytimessä matkat ovat parin tunnin luokkaa. 


  3. Pojalla oli taas vähän parempi kausi hetken aikaa kun kokeilimme tarrataulukkoa, johon sai tarran vain niinä päivinä kun ei käynyt yhtään vahinkoa, mutta nyt on taas pari kertaa käynyt vahinko nukkumaan käydessä. Suorastaan ärsyttää kun poikaa itseään ei asia tunnu ahdistavan yhtään, ihan iloisesti ilmoittaa että pissi tuli sänkyyn. Onneksi sentään se nesteen määrä on vähentynyt jonkin verran ja päiväsaikaan älyää käydä itse vessassa. Tähän on luultavasti auttanut päiväkodin aloitus, siellä ei ole käynyt ollenkaan vahinkoja.


  4. Poika on nyt kohta 4 ja puoli ja välillä lirahtelee. Osaa käydä itse vessassa ja käy kyllä käskettäessä, mutta jos ei muista käyttää riittävän usein, ei kyllä vapaaehtoisesti käy. Tähän kun yhdistetään valtava rakko (on kuvattu pienenä), ei tulos ole hauska. Sitten kun lorisee niin todellakin lorisee. Pitkän aikaa oli ihan ok eikä vahinkoja käynyt, mutta joskus viime syksynä alkoi lirahdella. Käytimme lääkärissäkin kun epäilin ensin virtsatietulehdusta (parikuukautisena ollut kaksi tulehdusta) mutta mitään ei löytynyt. Aika monesti vaikuttaa siltä, että on tosiaan liian hauskaa eikä pysty käyttämään yhtään keskittymiskyvystä rakkonsa hallintaan. Todella monta kertaa vahinko on käynyt kun poika on ollut tietokoneella pelaamassa jotain erityisen kivaa. Viime aikoina myös sänkyyn on lirahdellut, aina siis nukkumaan käydessä. Yökuiva on ollut varmaan puolitoistavuotiaasta.

     

    Joskus epäilen pojan lirauttavan ihan tahallaan että pääsisi suihkuun (kun sitä tosiaan valuu sukatkin täyteen niin on pestävä kunnolla) mut useimmiten taitaa kyse olla ihan siitä, ettei viitsi mennä vessaan kun kaikki muu on kivempaa.

     

    Täytyy varmaan tehdä noin että saa pisteitä niistä päivistä kun vahinkoja ei ole käynyt, jos se motivoisi poikaa ihan oma-alotteisesti käymään vessassa. Himoitsee ihan mitä tahansa Angry Birds -juttuja niin niillä voisi saada olemaan kuivana.


  5. Aloitimme seurustelun 17-vuotiaina (minä tosin täytin 18 vielä samana vuonna) lukiossa. Minä olin menossa kolmannelle ja mies toiselle luokalle. Muutimme yhteen kaksi vuotta myöhemmin kun olin armeijassa ja mies aloittamassa opiskeluja. Kumpikaan ei varsinaisesti ole asunut omillaan, mutta minä olin ensin vuoden armeijassa ja sitten perään mies vuoden eli tuona aikana sai kyllä pyöriä itsekseen ihan riittävästi. Naimisiin menimme neljän vuoden seurustelun jälkeen eli 21-vuotiaina. Hämmennyn aika usein kun muistan kuinka nuorena olemme naimisiin menneet, mutta ikinä en ole katunut. Tuskin elämä olisi yhtään erilaista vaikka olisimme menneet naimisiin vasta myöhemmin. Ensimmäinen lapsikin syntyi (ihan suunnitellusti) vasta kun olimme olleet yhdessä lähemmäs 8 vuotta ja toinen pari vuotta myöhemmin. Olemme opiskelleet kumpikin koko ajan ja kävin 6 vuotta sitten puoli vuotta vaihdossakin. Ruotsista nyt ei ollut kummoinen matka käydä välillä kotona.

     

    Olemme olleet yhdessä kohta 12 vuotta ja naimisissa 8 vuotta. Kukaan ei ole erehtynyt ääneen kritisoimaan "teinisuhdettamme" vaikka tiedän, että häiden aikaan varmasti mummot pyörittelivät päätään että onpas ne nuoria. Meillä ei ole ollut mitään massiivisia kriisejä koskaan vaikka toki aina joistain asioista ei pääse yhteisymmärrykseen ihan helpolla. Nämä asiat varmasti olisivat vielä vaikeampia, jos suhde olisi aloitettu paljon vanhempana. Olemme toisaalta kasvaneet yhdessä, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä kadotettua nuoruutta pitäisi kaivata. Olen saanut teininä mennä ihan niin kuin huvittaa enkä ollut kovin hurja silloinkaan. En muutenkaan tajua, miten oman elämän pitäisi jotenkin päättyä naimisiinmenoon tai lasten saamiseen. Toki lapset vaikuttavat aika konkreettisesti arkeen, mutta kumpikin on saanut tehdä ihan omat valintansa ja harrastaa ihan vapaasti. Ei se ole toiselta pois.


  6. Poika (4v.) heittäytyi yksi päivä sohvalle selälleen. Tuohtuneena alkaa selittää: "No mitäs tämä nyt oikein on? Mitäs hemmettiä tämä oikein on? Mitä hemmettiä tämä on?" Syytä äkilliseen hemmetti-puuskaan ei selvinnyt, ilmeisesti oli vain keksinyt mielestään hyvän fraasin ja sitä piti vähän kokeilla.


  7. Epäilen, että pojalla (4v.) on migreeniä. Minulla on vahvasti suvusta isäni puolelta periytyvä migreeni, ainakin neljän polven tiedetään migreenistä kärsivän, siksi ei yhtään yllättäisi jos lapsilleni periytyisi. Poika valittaa joskus päänsärkyä ja on aika herkkä valolle ja äänille. Mitään lääkettä ei suostu ottamaan eikä ole pahoinvoiva, mutta yleensä hieman väsynyt niinä päivinä kun migreeniä tuntuisi olevan. Itse olen kärsinyt migreenistä lapsesta asti, mutta en osaa sanoa minkä ikäisestä. Vaikka isäni kärsi migreenistä, äiti ei ymmärtänyt antaa lapselle mitään lääkettä vaikka selvästi tiesi migreenistäni. Ensimmäisen kerran asiasta on puhuttu ihan sillä nimellä kun olen ollut alle 10-vuotias, lääkkeitä sain vasta armeijassa.


  8. Hip hei, taas tulin tänne. Epäilen että esikoisella on elämänsä kolmas virtsatietulehdus. Poika on nyt jo 4-vuotias eli aika erilainen tapaus kuin viimeksi sairastaessaan.

     

    Jonkin aikaa jo pojalla on ollut vaikeuksia ehtiä vessaan, ihan yllättäen lirahtanut pissit. Yleensä pystyy olemaan virtsaamatta hämmentävän pitkiä aikoja, mutta tänään on käynyt pissillä noin kerran tunnissa ja kaksi kertaa on tullut housuihin. Kipua ei kuulemma ole, mutta muut oireet viittaisivat virtsatietulehdukseen. Onko muilla kokemuksia tämän ikäisen oireilusta? Huomenna on soiteltava terveyskeskukseen.


  9. Lapsilla on ollut flunssa viimeiset pari viikkoa ja nyt pari päivää tyttö (1v.5kk) on ollut erityisen kärttyisä, ei ole kuitenkaan heräillyt öisin normaalia enempää. Toissa päivänä yritti niistä korvaansa, pyyhki kovasti paperilla ja pari kertaa on näyttänyt korvaa ja puhallellut, siis pyytänyt puhaltamaan. Tänään jo sanoi AU AU mutta ei kuitenkaan kertonut (mokoma taapero!) että mihin koskee. Kuumetta oli ihan taudin alussa, mutta nyt ovat on ollut vain kovin räkäinen ja sekin on jo väistynyt aika hyvin, pientä yskää enää jäljellä. Olisiko korvatulehdus päällä? 8-kuukautisena tytöllä oli korvatulehdus, jota emme osanneet epäillä ollenkaan kun ei valittanut mitenkään, käytimme poikaa lääkärissä ja lääkäri katsoi joutessaan myös pikkusiskon korvat.

     

    Kysymys siis kuuluu: Lähdenkö huomenna istumaan sairaalapäivystykseen lapsen kanssa vai odotanko maanantaille kun pääsee yksityiselle? Täällä ei löydy yksityiseltä puolelta viikonloppupäivystystä eli keskussairaalan loputtomat jonot kutsuisivat.


  10. Mutta muuten en ole huomannut kovasti vielä eroja. Peppupesuunkin noissa oppaissa kehotetaan käyttämään vettä ja pesulappuja ja imetystä täällä suositellaan vuoden ikäiseksi ja täysimetystä 6 kk asti ja herkuista varoitellaan. Toki siis noita kertakäyttöpyyhkeitä myydään iiiisoissa perhepakkauksissa ja äidinmaidonkorviketta mainostetaan paljon, joten kyllä niillä tietenkin on paljon käyttäjiä, mutta suositukset ovat siis samat kuin Suomessa.

     

    Tämä on minusta tosi hämmentävää kun WHO:n kansainvälinen äidinmaidonkorvikkeen markkinointia koskeva koodi aika yksiselitteisesti kieltää korvikkeen mainostamisen kuluttajille, ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisille saisi markkinoida periaatteessa. Suomessahan tässä asiassa ollaan tosi tiukkoja.

     

    Itse ainakin pyyhin joka kerta neidin pyllyn kosteuspyyhkeillä, kun on niin paljon helpompaa. Ei tulis mieleenkään lähteä joka vaipan vaihdossa pesemään tuota :) Sisko myös tekee näin, Englannissa asustelee :)

     

    Joo ja niin kuin moni muukin niin miksi ihmeessä sitä ulkonanukuttamista mainostetaan ja tuputetaan niin paljon? Neuvolassakin oikein kysellään et kuinka lapsi nukkuu ulkona ja kuinka paljon. Huoh, en ole uloskaan vieny vartavasten nukkumaan, jos nukkuu niin nukkuu sillon kun käydään vainuilemassa.

     

    ja meilläkin on semmoset "matkarattaat" mihin saa turvakaukalon kiinni. Itse ainakin suosin et laitan neidin ihan kunnolla sinne. Ja hyvin ollaan näin tarvellakin pärjätty noilla :)

     

    Sen ainakin oon kuullut siskolta et D-vitamiiniä ei tarvi antaa ja oli ihan ihmeissään, kun täällä pitää antaa ja saa sellaisen kuvan et on huono äiti jos ei anna. Itse haluaisin tietää et vaikuttaako tuo auringon määrä sitten muka niin paljon, kun en muuta keksi et miksi meillä sit pitää antaa? Tottakai sen antamisella on suotuisia vaikutuksia tullu nyt uusissa tutkimuksissa ja hyvä et nostettin määriä.

     

    Niin ja sen et Suomessa ei käytetä vaippapusseja. Me ollaan nyt roudattu niitä Englannista mukana ja saatu jo kahteen kertaan lisääkin, kun Suomessa ne maksaa ihan hirmuhintoja!

     

    Luulen, että d-vitamiinisuositukset vaihtelevat ylipäätään kansallisesti ja Suomessahan tärkein syy lisätarpeeseen on vähäinen auringon määrä. Auringonvaloa saa merkittävästi vähemmän Suomessa kuin vähänkin etelämpänä varsinkin talvisin eikä täällä aikuisillakaan iho tuota vitamiinia tarpeeksi auringosta edes kesäisin välttämättä.

     

    Kumpaakaan omaa lasta ei ole nukutettu ikinä ulkona, toki jos olemme liikkeellä niin nukkuvat rattaissa, mutta koskaan ei ole erikseen viety ulos. Suomessa tämä taitaa olla sellainen "no kun näin on aina tehty" -juttu, jota itse arkkiatri Ylppö suositteli ja jota ei kauheasti ole kyseenalaistettu (vaikka aiheesta on tehty tutkimuskin että ei ole hyötyä eikä haittaa).

     

    Kävin keväällä tuolloin 9-kuukautisen tyttöni kanssa Brysselissä ja siellä ihmisillä tuntui olevan käytössä lähinnä tosi kevyitä rattaita, ei kuitenkaan mitään suojakaukaloviritelmiä tai sateenvarjorattaita vaan sirompia malleja. Lapset oli myös puettu tosi siististi suomalaisesta perspektiivistä, kaikilla oli siistit takit yms. kun täällä kaikilla tuntuu olevan samat kuraiset haalarit keskustassakin päällä.


  11. Esikoinen oli muistaakseni 2v. 2kk kun siirtyi parvisänkyyn. Sänky on tällaineni Sotkan sänky. Sänky on tosin meidän sänkymme päädyn päällä eli teoriassa jos mätkähtäisi alas, putoaisi vanhempien sänkyyn. Tästä jo voitanee päätellä, että syy parvisänkyyn siirtymiseen oli tilanahtaus. Ennen tuota poika nukkui häkkisängyssä ja kun pikkusisko oli tulossa, oli pakko tehdä tällainen ratkaisu suoraan. Meidän parisänkymme + pojan parvisänky + kuopuksen häkkisänky täyttävät aika näppärästi makuuhuoneen niin että tyhjää lattiatilaa jää n. puoli neliömetriä.

     

    Sänky on meillä niin, että täysin umpinainen laita on edessä ja toinen puoli seinään päin, koska rappuset eivät mahtuneet alas meidän sänkymme kanssa. Poika siis kiipeää tuosta laudan yli sänkyyn ison sängyn päältä. Laita ilman aukkoja pitää huolen ettei kovin helpolla kieri alas. Lapsi on todella rauhallinen nukkuja, joten ei ole ikinä kauheasti epäilyttänyt että putoaisi. Aika vauhdilla saa kyllä pyörähtää että tuon laidan yli tulee.

     

    Itse olen nukkunut yläsängyssä (kerrossänky tai parvi) kai 6-vuotiaasta 22-vuotiaaksi ja vain kaksi kertaa olen tullut yöllä alas. Toisella kerralla olin kääriytynyt peittoon ja mätkähtänyt alas heräämättä alastuloon, toisella kerralla kiipesin unissani kaapin kohdalta ja heräsin äitini sängyssä. Pojan tavoin olen aina ollut rauhallinen nukkuja.


  12. Mieheni ei jämähdä sohvalle vaan tietokoneen eteen. On siis paljon kotona, mutta ei aina ihan henkisesti läsnä. Sieltä se sitten pitää houkutella/huutaa tekemään jotain, jos ei halua hoitaa itse niin kakkavaippoja kuin ruuan syömistäkin. Olen usein sanonut, että olen meillä sekä toimitusjohtaja että sihteeri, sillä hoidan kaikki juoksevat asiat ja organisoinnin, mutta toisaalta saan/joudun päättämään myös isommista asioista. Tai oikeastaan esittelen ne hallitukselle, joka päättää ehdotukseni mukaisesti. Lasten kanssa mies on paljon eli aina kun minä olen poissa kotona ja pärjää kyllä, mutta myönnän huikkaavani viimeikseni ovelta lähtiessäni että muista syöttää lapset. Mies on se nörtti, joka istuu tietokoneella pelaamassa vaikka viikkokausia ja unohtaa syödä sekä peseytyä. Minua ei niinkään häiritse se, että mies pelaa, vaan se, että pelaa koko ajan. Ei ole kivaa käskeä aikuista ihmistä erikseen kun ei kuule eikä näe. Pienen vauvan kanssa tämä oli ok siinä mielessä, että vauva tuhisi tyytyväisenä sylissä kun isi pelasi, mutta kolmevuotias saa vaikka mitä näppärää aikaan sillä aikaa kun isi istuu koneella. Yksivuotiaskin alkaa olemaan jo aika näppärä likka.

     

    Perhehistoriaa tarkastellen miehen passiivisuus (tekee kyllä, mutta ainoastaan vaimon tuuppimana, harvoin on aloitteentekijä) on vähän outoa. No en nyt oikeasti tiedä, onko miehen isä leikkinyt lastensa kanssa paljon, mutta on esimerkiksi perheen pääkokki koska anoppi osaa tehdä vain kahta ruokaa. Joskus mietinkin, että kodinhoidollisissa jutuissa mies muistuttaa enemmän äitiään, osaa tehdä kolmea ruokaa. :grin: Minun isäni taas oli minusta hyvä isä kun olin pieni. Oli jonkin aikaa kotona minua hoitamassa kun äiti meni töihin ja muutenkin muistan viettäneeni paljon aikaa isäni kanssa. Tämä nyt perustuu puhtaasti lapsen muistikuviin, mutta mielestäni isäni osallistui aika tasa-arvoisesti kotitöihin ja laittoi minusta parempaa ruokaa kuin äiti. Vanhempani erosivat kun olin 9-vuotias ja sen jälkeen isäni osallistuminen oli epätasaista, mutta jossain vaiheessa kävi esim. laittamassa meille aamupalan ja saattamassa kouluun kun äiti meni aikaisin töihin. Kummankin isä on kunnostautunut yhdessä asiassa: vaippojen vaihtamisessa. Tässä asiassa mies on samanlainen kuin edeltävät polvet, olen kahden lapsen yövaipoista vaihtanut varmaan kaksi.

     

    Myönnän, että meillä minä järjestän asioita enemmän juuri siksi, että pelkään miehen mokaavan kaiken. Jos joku on minulle tärkeää, mies ei halua siihen koskeakaan. Pyykinpesu esimerkiksi menee melkein puoliksi, minä siis lajittelen pestävät vaatteet, mies vie ne pesuun (pesutupa toisessa rakennuksessa), minä käyn laittamassa kuivumaan (ettei mies pilaa lisää vaatteita kuivausrummussa) ja mies hakee sitten pois. Yhdessä lajittelemme puhtaat. Toisin sanoen, kaiken muka älyä vaativan hoidan minä ja mies on ruumiillisen työn suorittaja.


  13. Jos en ihan väärin muista, neuvolassa viralliseksi mitaksi saatiin 94cm, tosin terkkari epäili, että mitta oli alakanttiin sentin tai pari. Painoa oli 16,1kg. Syntyessään poika oli 49-senttinen ja painoi 3170g. Kengänkoko 3-vuotiaana oli kengästä riippuen 25-26.

     

    Hyvä verrata muiden mittoihin kun lähipiirissä ei kauheasti ole vanhempia lapsia, ainoastaan nuorempi serkkupoika jota pidämme hoikkana. Oma taitaakin olla vain lihaksikas kun painoa on suhteessa pituuteen aika hyvin vaikka näyttääkin suhteellisen hoikalta.


  14. Minulla ei ole tarjota uusia synnytyskokemuksia, mutta omien kokemusten pohjalta on ihan tuurissaan, millainen henkilökunta sattuu juuri silloin olemaan kun synnyttää. Suurin osa on ihan asiallista, mutta aina sattuu muutama työhönsä leipääntynyt. Parempia kokemuksia on kuitenkin synnytysosastolta kuin polilta, lääkärit tosin ovat ihan samoja molemmissa. Tiedonkulku tuntuu olevan (ainakin minusta) se isoin ongelma, mutta jos on jotain keskeisiä toiveita, niitä varmaan joutuisi joka paikassa toistelemaan. Miehelle tai tukihenkilölle kannattaa terottaa, että pitää huolta niistä toiveista, itse ei välttämättä jaksa synnytyksen kuluessa koko ajan selittää. Varsinkin lääkärit haluavat tosin joka tapauksessa kuulla kaiken itse potilaan suusta vaikka papereissa selvästi lukisikin.


  15. Se puhuu! Helmikuussa poika alkoi puhumaan ihan tosissaan ja nyt tulee jo niin pitkiä virkkeitä, ettei jaksa enää sanoja laskea. Äänteissä on vielä paljon puutteita, mutta puhe on ihan vieraille ihmisille ymmärrettävää suurimman osan ajasta. Poika myös taivuttaa hienosti sanoja ja käyttää mitä ihmeellisimpiä muotoja. Joka päivä tuntuu edelleen oppivan jotain uutta. Puheterapia olikin toukokuussa, syksyllä on ainakin vielä kontrolli kun puheessa on edelleen omia erikoisuuksiaan.


  16. Eilen mulla putosi leipä lattialle ja kerrankin maltoin olla sadattelematta. Enköhän kuullut vierestäni heleän äänen: "Voi peehana!" :girl_crazy:

     

    Samaan tapaan meilläkin automaattinen ajatustentäydentäjä toimi kun serkkupoika oli kaatanut maitoa lattialle ja oma poika (3v.) tuli siitä ilmoittamaan minulle "Äiti [serkku] kaatoi maitoa lattialle!" Siskoni meni sitten pyyhkimään sitä naamalleen juuri sellainen ilme, että ilman paikalla olevia lapsia olisi ärräpäät lennelleet. Pojalla ilme kirkastui ja oikein näki kun pienessä päässä syttyi tämän minä tiedän -lamppu: "Voihan pentele!" Niinpä, niin se täti taisi ajatella.


  17. Nyt reilu kolmevuotias poika on talvesta lähtien kärsinyt toistuvista nenäverenvuodoista. Aluksi vuotoa oli vain flunssan aikana, mutta nyt myös ilman. Nenästä on tullut verta esim. kiikkumisen ja nenään osuneen kevyen iskun (=1-vuotiaan pikkusiskon jalka) seurauksena. Joskus vuoto on tullut ihan yllättäen, ilman näkyvää syytä. Flunssan aikana verta tulee helposti niistäessä, mutta muuten alkaa ihan valua suoraan paidalle. Myös iltaisin nukkumaan käydessä tulee usein verta nenästä.

     

    Tämä on lapselle ikävä vaiva eikä äitiäkään jaksa naurattaa kun joka paikka on veressä. Sappisaippua on ollut hyvä konsti, mutta kaikki veritahrat eivät lähde silläkään kun on ehtineet kuivahtaa. Muutamat lakanat on jo saatu pilalle. Kärsin itse alle 10-vuotiaana samasta vaivasta ja muistan, miten inhottavaa se oli. Poika on vielä niin pieni, että rimpuilee välillä vastaan kun yritetään tyrehdyttää vuotoa, mutta nyt alkaa jo vähän ymmärtää sen päälle.

     

    Akuuttihoidon alan hallita, nenän painelu ja kylmä, mutta miten tästä eteenpäin? Miten lääkäri on suhtautunut ja onko esim. poltettu verisuonia? Olisiko mitään lempeämpiä ennaltaehkäisykeinoja tarjolla?


  18. Meilläkin esikoinen pelkää/pelkäsi imuria. Oikeastaan pelko tuntuu olevan kaksiosaista: ensinnäkin poika ei pidä äänestä (vihaa kovia ääniä) ja toisekseen pelkää, että imuri syö tavaroita. Ratkaisuna on nykyään kuulosuojaimet (Peltor Kid) ja se, että lattialla ei ole missään näköpiirissä mitään, mikä voisi mennä imuriin (roskien lisäksi toki).

     

    Aikaisemmin poika kävi joko huutamaan heti imurin nähdessään tai juoksi karkuun sohvalle tai sänkyynsä, kahmien matkalla mukaansa kaikki mahdolliset lelut turvaan. Vähän kun on ikää tullut lisää, on oppinut vähän luottamaan imuriin ja rikkaimurilla haluaa joskus jopa itse imuroida, toki kuulosuojaimet päässä. Kuulosuojaimia tarvitaan myös jos esiin otetaan pora tai vatkain, korvat ovat selkeästi aika herkät.

     

    Yksi tekijä pelon voittamisessa on ilmeisesti ollut Pikku Kakkosen sivuilta löytyvä Paha imuri -musiikkivideo, jossa pahasta imurista tulee hyvä. Aina katsottuaan videon lapsonen menee eteiseen taputtamaan omaa imuria, joka on kuulemma hyvä imuri.


  19. Vastaan itselleni Brysseliä koskien.

     

    Palasimme eilen matkalta, tyttö on nyt tosiaan 9-kuukautinen. Bryssel oli oikein lapsiystävällinen kaupunki siinä mielessä, että ihmiset suhtautuivat tosi positiivisesti ja innostuneesti lapsiin. Neiti nyt tietysti on todella vaalea ja sinisilmäinen kaunotar, mutta oli se silti hämmentävää, miten paljon huomiota vauva saa. Museossa toiset turistit, kaupassa myyjät, ravintolassa tarjoilijat ja metrossa matkustajat tulivat kaikki kujertamaan tytölle jotain ja yrittivät hauskuuttaa.

     

    Käytännön puolella taas on vähän niin ja näin. Syöttötuoleja oli aika harvassa ainakin niissä ruokapaikoissa, missä itse kävin. Toisaalta iltaisinkin ravintoloissa oli lapsia. Liikkuminen taas sujui kohtalaisen hyvin, etenkin busseissa oli helppo matkustaa. Metrolla matkustaessa oli otettava huomioon että a) suurimmalla osalla asemia ei ole hissejä eli on mentävä liukuportaissa rattaiden kanssa b ) muutamalla asemalla liukuportaatkin olivat remontissa eli rattaatkin sai kantaa. Onneksi asemat eivät ole kovin syvällä. Muutenkin rappusia oli vähän kaikkialla ja kadut ovat kivettyjä eivätkä sileää asfalttia. Rattaiden kanssa ei siis siinä mielessä ole kaikkein leppoisinta liikkua. Paikalliset tuntuvat suosivat todella pieniä ja kevyitä rattaita, mitään massiivisia hyökkäysvaunuja ei katukuvassa näy.

     

    Imetin pariin otteeseen ravintolassa ja kukaan tuskin edes huomasi, mutta en kyllä nähnyt kenenkään muun imettävän julkisesti vaikka vauvoja ja lapsia tuntui olevan kaikkialla.


  20. Tuolla toisessa ketjussa olenkin jo kertonut pojan puheen oppimisesta, mutta kerrataanpa tännekin...

     

    Ensimmäisen sanansa (äiti) poika sanoi jo alle 7-kuukautisena ja sen jälkeen tuli monta sanaa. Kun oppi yksivuotiaana kävelemään, puhe ns. jäi jalkoihin eli kehitys hidastui reippaasti. Silloin tällöin tuli uusia sanoja, mutta joitain myös häipyi matkan varrella. 2-vuotisneuvolassa saimme ohjeen varata puolen vuoden päästä aika puheterapeutille, jos puhe ei lisäänny. Siinä puolessa vuodessa lapsi oppi ehkä kaksi sanaa ja 2,5-vuotiaana (kesällä 2010) oli ensimmäinen aika puheterapeutille. Siellä todettiin, että muuten oikein terävä poika eikä ymmärryksessä ole mitään vikaa, puhe vain on viivästynyt. Pikkuhiljaa saimme avuksi mm. tukiviittomia ja kuvakorttikirjan, jonka avulla lapsi pystyy ilmaisemaan itseään. Suurin helpotus oli se, että puheterapeutti sanoi, että lasta saa ymmärtää ja tärkeintä onkin antaa kommunikointikeinoja ettei lapsi turhaudu. Meillekin kaikki vain hokivat, että ei saa ymmärtää osoitteluja ja omia sanoja. Eikä todellakaan ollut kiinni siitä, etteikö lapselle puhuttaisi, luettaisi tai laulettaisi.

     

    Eniten auttoivat todennäköisesti tukiviittomat, niiden avulla poika alkoi muodostaa yhdyssanoja ja lauseitakin pikkuhiljaa. Kolmevuotispäivän tienoilla puhetta alkoi tulla koko ajan enemmän ja nyt tulee jatkuvasti lauseita ja poika puhuu kuin papupata. Siellä pienessä päässä vain tapahtui joku tajuaminen ja puhe pääsi vapautumaan. On ihanaa vihdoin kuulla, mitä poika ajattelee, vaikka jotenkin mystisesti olemmekin jutelleet keskenämme jo pari vuotta. Joskus tuntui kuin lasta pidettäisiin jotenkin hitaana kun ei osaa puhua, vaikka puheterapeutinkin mukaan ajatukset kiisivät kaukana puheen edellä.


  21. Meillä on tullut pari uutta sanaa kun poika tykkää puuhapetestä. Poika siis yrittää laulaa puuhapete laulua ja siitä nuo sanat.

     

    Kookoo = kaiken korjaa

    entenkin = tietenkin

     

     

    Meillä uusin

     

    Puuha-Pete, kaiken korjaa, puuha-pete, Kinninni!

     

    (ei tuo tietenkin ole ihan iskostunut oikein)

     

    Pojan ensimmäinen lauluyritys on ollut Puuha-Peten tunnari. Ensin karjui pontevasti "Pete Pete Pete koooojaa koojaaa" mutta sitten laulu muuttui vähän enemmän sinne päin, "Pete Pete Pete kaiten koooorjaa tiitintin!" :grin: