XeNedra

Aktiivijäsen
  • Content count

    372
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by XeNedra

  1. Alkoholia olen raskausaikana ottanut muutaman kulauksen, eli siis maistanut esim. miehen lasista punaviiniä ja appisten 40v. kihlajaisten kunniaksi kilistelin muiden mukana alkoholillisella kuoharilla, join hörpyn omasta lasista ja annoin loput miehen juotavaksi. Lisäksi olen pari kertaa juonut 0,5% 0,33l siiderin. Ennen raskautta tuli kyllä juotua ihan reilustikin ja säännöllisesti. Silti raskaana ollessa ei ole ollut pienintäkään ongelmaa juoda alkoholitonta siideriä/viiniä illanistujaisissa ja tilanteissa joissa normaalisti joisin kyllä ihan alkoholillista versiota.
  2. Omat vanhempani olivat 40 ja 43 kun synnyin, kyllähän ne välillä (etenkin teini-iässä) tuntui ikälopuilta. Meille odotetaan esikoista, täytän 34 ja mies 39. Toki tätä lasta on tehty useampi vuosi, joten oli kyllä tarkoitus olla pari vuotta nuorempi lapsen syntyessä. Mutta koen, että parikymppisenä ei minusta olisi ollut äidiksi. Nyt olen valmis elämää lapsen ehdoilla, koska olen saanut elää omilla ehdoilla ja viettää kaksin elämää mieheni kanssa. Tämä elämänmuutos on nyt toivottu ja odotettu. Ainoa mikä vähän harmitta on se, että omasta äidistä ei esim. ole lastenhoitoavuksi iän vuoksi.
  3. Itse ainakin piikitän koko päivän samalla neulalla, näin neuvoivat neuvolastakin. Eli vaihdan aina testipäivän aamuna sen neulan. Ja kyllä itsellänikin radi-diagnoosi veti mielen matalaksi ja vei hetkeksi ilon koko raskaudesta. Olen kuitenkin ollut sen verran onnekas, että ylityksiä ei ole tullut, eli sokerit pysyy kohdillaan. En edes kovin tarkkaan noudata tuota ruokavaliota, vaan syön kyllä herkkujakin kun mieli tekee.
  4. Meillä on työvuorot 7:45-22:15 välillä ihan miten sattuu. Joskus sattuu tuurilla lääkäriajat niin, että olen menossa töihin vasta iltapäivällä, jolloin saan käytyä omalla ajalla. Sitten, kun lääkärissä käynti sattuu keskelle työvuoroa, olen ollut palkattomalla sen ajan mitä lääkärissä menee. Aiemmin en ole kertonut töissä sen tarkemmin asiasta, maininnut vain, että on lääkärissä käynti. Hyvin on järjestynyt, eikä ole tullut mitään mutinoita. Nyt kerroin lähiesimiehelle, että ollaan lapsettomuushoidoissa. Ajattelin, että löytyy helmpommin ymmärrystä poissaoloille kesken päivää. Esimies tuumasi heti, että on asioita jotka on paljon tätä työtä tärkeämpiä ja että varmasti järjestyy nuo lääkärissä käynnit.
  5. Elän ihan normaalia elämää, mitä nyt hoidot tuovat mukanaan pilleireiden nappauilua/piikitystä.
  6. Kastetuista bongattu Elo (m). Ja aiemmin vastaan tullut Lemmy (m). ^ kaverin tyttö on Rianna, joten en osaa pitää sitä enää erikoisena nimenä.
  7. Kastetuista bongattu Narapat (n) ja Josper (m)
  8. Kiitokset tsempeistä! Hyviä uutisia, että torvet auki. Jännitti ihan sikana, jännitti enemmän kuin sattui. Tuntui oikeastaan vaan todella epämukavalle, mitä nyt pari kertaa otti oikein kunnolla kipeää.
  9. Huomenna sitten olisi tämä rääkki edessä, saas nähdä tarvitseeko sitä jännitykseltä edes nukkua ensiyönä. No pitää tsempata ajatuksella, että sitten se on ohi.
  10. Onhan tämä vähän hassua, että ei pääse enää keskusteluihin joihin on jo kirjoitellut. Omalta osaltanikin tuli aika epämukavana yllärinä, että en pääse enää lapsettomuuspuolelle, vaikka juuri nyt sieltä saatava vertaistuki olisi tärkeää ja olen siellä jo keskuteluihin osallistunutkin.
  11. ^Mun yhden veljen toinen nimi on Iikka.
  12. MrsJ, ei ne ole mitään syytä sanoneet. Alkuun epäiltiin osin tuota kilpparia, mutta sekin ollut arvojen puolesta nyt reilun vuoden ok. Yhdet luomukuukautiset mulla on ollut tänä aikana. Lapsettomuustutkimuksissa verikokeissa kaikki normaalia. Ylipaino varmaan vaikuttaa osaltaan asiaan. Toki mulla oli äärimmäisen epäsäännöliset kuukautiset ennekuin aloitin pillerit; käytönnössä 4-6 kuukautiset vuoteen ja silloin olin ihan normaalipainoinen ja kuukautisten alkamisestakin useampi vuosi. Kuulostaa kovin tutulta nuo muutamat rivit mitä omasta tilanteestasi kerroit. Jotenkin lääkärissä käydessä menen aina ihan lukkoon ja en ole osannut edes kysyä, että mistä tämä johtuu ja millä perusteella ne sanoo, että kaikki olis ok, kun lääkärikin tietää että kuukautisia ei ole. No, ehkä sitten aukkarin yhteydessä saan suuni auki.
  13. Me ollaan oltu ilman ehkäisyä keväästä 2010. Mun kuukautiskierto ei ole missään vaiheessa käynnistynyt, vaikka sitä on koetettu tuupata terotuleilla liikkeelle pariinkin kertaan. Keväällä 2011 todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, mutta ne arvot on nyt lääkityksellä ok. Hoitoihin päästiin viimein viime keväänä, mutta kaikki tapahtuu niin hitaasti. Eilen saatiin labratuloksia ja kaikki testit on kuulemma ok. Olin satavarma, että niistä testeistä löytyisi jotain hormoonihäiriöitä osaltani, koska kuukautisia ei ole, mutta lääkärin mukaan kaikki on niin kuin pitääkin. Seuraavaksi aukkari tämän kuun lopulla ja jos torvet auki niin inssijonoon. Olo on näiden uutisten jäljiltä sekava, tuntuu kuin olisi lyöty märällä rätillä naamaan, en minä halua olla mikään keinosiemennettävä kanttura. En haluaisi, että tämä lapsenteko on ihan puhtaasti kliinistä tekemistä. Hankala selittää, mutta olisin toivonut, että siinä olisi säilynyt sellainen mystiikkaa. Diagnoosi viittaa meillä toistaiseksi selittämättömään lapsettomuuteen. Toisina päivinä tuntuu, että haluaisi vaan lyödä hanskat tiskiin.
  14. Itse en ole ikinä polttanut oikeasti, sillon tällöin baarissa ja silloin vain poskareita, joille kaikki oikeasti tupakoivat nauroivat. Mies lopetti heinäkuussa poltettuaan yli puolet elämästään. Lopetti ilman mitään lääkkeitä tai korvaavia valmisteita. Osasyynä vauvantekoprojetki, osasyynä hammasremontti.
  15. Kastetuista bongattu Heleä, pienen makustelun jälkeen tykkään.
  16. Josephinella hyvä idea, eli riita puoliksi. Ja toisaalta, se lasten tekeminen ei ole niin itsestään selvää, eli kukaan ei voi taata, että edes saatte niittä lapsia 7 vuoden päästä. Lasten tekeminne voi pahimmillaan olla useamman vuoden projekti.
  17. Meillä vasta ensimmäinen unelmissa, toimitus tosin kestää kovin kauan ja saapumisesta ei takeita, mutta ollaan koko ajan puhuttu yhdestä lapsesta. Täällä on loistavia ja syvällisiä pohdintoja asiasta. Meidän kotiin mahtuu vain yksi lapsi niin materialistiselta kuin se kuullostaakin. Olen tottunut lisäksi tiettyyn elintasoon ja tahdon tarjota lapselle asioita, joita en välttämättä rahallisesti voisi tarjota jos lapsia olisi enemmän. Toisaalta pohdin, varsinkin miehen sisarusten läheistä suhdetta seuratessa, jätänkö mahdollisen tulevan lapseni ilman jotain korvaamatonta. Toisaalta tässä vaiheessa ennenaikaista pohdintaa, kunhan saataisiin se yksikin alulle.
  18. Solmu Mäkelähän oli kuuluisa taikuri, tai siis kuuluisa ainakin Suomen mittapuulla.
  19. Sain eilen puolen vuoden arpomisen ja verikokeissa juoksemisen jälkeen Thyroxin-reseptin. Huomenna pitäisi lääkkeet aloittaa. Meilla esikoinen toiveissa, joten toivotaan, että nuo lääkkeet saisivat arvot kohdalleen. Olen tosin ihan pihalla, että mitä niiden arvojen pitäisi olla. Sen verran olen netistä onnistunut keräämään tietoa, että yksi syy kuukautisteni puuttumiseen on todennäköisesti noissa vajaasti toimivissa kilpirauhasissa. Itku meinaa tulla, kun on näin vajaa ja epäkuntoinen ihminen. Olin juuri ehtinyt varata meille ekan ajan lapsettomuustutkimuksiin/hoitoihinkin. Tosin ne puhallettiin heti alkuunsa poikki ja ilmoitettiin, että katsotaan ensin tuo kilpirauhasasia kohdilleen. Elokuussa eka kontrolli tuon suhteen. Toivottavasti auttaisivat lääkkeet äkkiä noihin kilpirauhasarvoihin, jotta päästään vauvaprojektissa eteenpäin.
  20. Katsoin myöskin tuon Inhimillisen tekijän. Osanottoni kaikille pienokaisensa menettäineille. Olen aiemminkin käynyt ketjua lukemassa, mutta olen ollut sanaton, joten valitettavasti en ole merkkiä käynnistäni jättänyt. Voimia kaikille, joita suuri suru on koskettanut.
  21. Pakko se on tunnustaa, että vauvakuume on tarttunut minuunkin. Lupa tulla toukalla on ollut jo huhtikuusta alkaen. Ikää minulla kohta 29 ja miehellä 35 ja esikoista toivotaan. Välillä mietittyttää, että olenko liian vanha, mutta toisaalta en olisi nuorempana ollut valmis äidiksi. Oma äitini oli 40 ja isä 43 kun synnyin. Eli toisaalta en ole vielä ollenkaan liian vanha äidiksi.
  22. Me ei olla kerrottu oikeastaan kenellekään. Tai no mä menin möläyttämään miehen siskolle, mutta tiiän, että hän osaa pitää asian omana tietonaan. Tosi ärsyttävää kun kaikki vihjailee, että tehkää tekin niitä lapsia. Joo koko aika, mutta kun ei niitä näytä tulevan. Haluan kuitenkin pitää tän ihan meijän juttuna, koska raskautumisessa voi kestää kauankin.
  23. Muakin ärsyttää tää eka luomukierto. Pillerit jätetty pois 10 vuoden käytön jälkeen ja vikat pillerimenkat oli ennen pääsiäistä. Edelleen niitä ekoja luomuja odotellaan. Oon jo ehtinyt tehdä useammankin testin kaiken varalta ja joka kerta tuntuu pahalta kun negatiivinenhan se on.
  24. Yhdessä reilu kuusi vuotta, mistä saman katon alla reilut viisi. Naimisissakin ehditty olemaan reilu puolivuotta.
  25. Mies haluaisi antaa tytölle nimeksi Laura, mutta veljen tyttö on jo sen niminen, joten minun on pakko hylätä miehen suosikkinimi. (Siis ei vielä edes ole vauvaa tulossa, mutta hyvähän tuo nimiasia on päättää jo etukäteen.)