mirmuli

Aktiivijäsen
  • Content count

    542
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by mirmuli

  1. duudeli, suosittelisin harkitsemaan, että otat esikoiselle jotkut valjaat mukaan. Mä lensin puolitoista vuotta sitten Dallasista Helsinkiin NY:n kautta silloin vähän päälle vuoden ikäisen Typyn kanssa kaksin ja olisin kyllä hävittänyt riiviön jo Dallasin turvan jälkeen ilman niitä valjaita, kun rupesin laittaan kassiin jotain tavaraa. Muuten ei tosiaan ole ollut mitään tarvetta ja itsestä tuntui vähän oudolta köyttää parka kiinni. Muuta vinkkiä ei oikein kyllä ole antaa. Koneessa, kun itse piti päästä vessaan, pyysin, että viereisellä rivillä oleva lapsiperhe pitää vähän silmällä Typyä, mutta sillä oli oma kaukalo, johon se oli köytettynä (oma paikka siis myös), joten ei muutenkaan ollut muuta vaaraa kuin että lapsi karjuu siellä. Tsemiä reissuun!
  2. Mekin ollaan Austinin pohjoispuolella. Tosin koska ollaan myös Dallasin pohjoispuolella, niin ei taideta ihan naapureita olla kuitenkaan. Harmi.
  3. Dallasin alueella. Entäs te, Burberry?
  4. Täällä on yksi Ameriikan perhe, asutaan Teksasissa vielä kesään asti. Noin puolitoista vuotta takana ja siis vielä reilut puoli vuotta jäljellä. Jouluherkuista puheenollen, onko kukaan keittänyt itse luumuhilloa torttuja varten tai onko tietoa, onko jotain valmista hilloa, joka toimisi joulutortuissa?
  5. Kiitos, Sannuliini! Ehkä niitä ei sit Helsinki-Vantaalla kannata jäädä portille ihmeemmin odottelemaan.
  6. Ollaan tähän asti lennetty Suomeen aina ilman rattaita, mutta nyt ajateltiin tulla matkarattaiden kanssa Suomen lomalle, kun yleensä Typy liikkuu niissä vähän kätevämmin kuin kantamalla (ja saa itse tungettua osan kamoista niihin rattaisiin myös). Lennetään DFW-Chicago-Hesa, ja täällä Dallasissa on rattaat aina saanut viedä portille asti ja tosiaan ilmaantuvat lennon jälkeen siihen ovelle määränpäässä. Näin oletan, että nytkin tapahtuu, koska tuo on USAn sisäinen lento tuo ensimmäinen, enkä ole täällä koskaan joutunut jättämään rattaita ruumaan vietäviksi. Mutta kysymys kuuluu siis, että tietääkö joku, mitä tapahtuu Hesassa? Tulevatko rattaat samaan tapaan tuloportille vai menevätkö suoraan matkatavarahihnalle? Meillä on paluu Lontoon kautta, ja jos Helsinki-Vantaalla ei saa ottaa rattaita portille, niin menevätkö ne sitten ihan ruumamatkatavarana selvitettyinä koko matkan (jolloin meillä siis ei olisi rattaita Lontoossa, mikä olisi harmi, koska siellä vaihtaminen on yleensä muutenkin yhtä jonottamista...). Kiitos kovasti, jos joku osaa vastata!
  7. Siirsinkin kysymyksen tuonne http://www.vauva.info/foorumi/topic/5252-lastenvaunut-tai-rattaat-lentokoneessa/page-6 -ketjuun, kun ei se näihin lainarattaisiin liittynyt oikeastaan mitenkään.
  8. ^^ Jos jostain syystä ei saisikaan viedä vettä turvasta läpi, niin yleensähän kentällä on kuitenkin joku kioski tai vastaava, josta saa ostettua pulloveden koneeseen itselleen laukkuun (nimim. itse en osaa lentää ilman vesipulloa). Mutta luulisi tosiaan, että koneestakin saa. Jollain kentällä olen joutunut kaatelemaan veden pulloista tuttipulloihin, joten jauhe on kätevämpää ehkä pakata pieniin minigrippeihin, ikäänkuin annospusseiksi.
  9. Ollaan nyt vajaa vuosi asuttu Yhdysvalloissa ja saman verran on vielä edessä ennen paluumuuttoa Suomeen. Bepanthenia on tullut hamstrattua Suomen reissulta, kun en ole löytänyt vastaavaa täältä, samoin suomenkielisiä lastenkirjoja. Varmaan meillä menee kans enemmän niin päin, että ostetaan täältä muutaman vuoden vaatteet lapsille paluumuuton koittaessa.
  10. Salaa toivoinkin, että talviuni olisi laittanut päivitystä vahvistumisesta... Ihan mahtavaa! Paljon onnea! :lipsrsealed: :lipsrsealed:
  11. Jeeee! Ihanaa, onnea talviuni!
  12. Mä nään kyllä kans myös ylemmässä (ja siis myös alemmassa) viivan, talviuni!
  13. Onnea Elkku! Onhan siinä selvä - joskin vielä vähän hailakka, kun on noin aikaista - toinenkin viiva! Toivotaan, että vahvistuu!
  14. Kiitos ihanat! Panikoin tässä pari viikkoa ennen kuin uskallan liittyä yhtään mihinkään, VeraMaria (Oon jotenkin vakuuttunut, että oon onnistunu tekeen noi molemmat testit jotenkin väärin, eikä ne oikeesti mitään plussia oo.)
  15. Uskallankohan laittaa tämän tänne? HUI! (kp27, dpo jotain 8-10) Ei kai noi molemmat voi näyttää väärin? Ja onhan noi viivat näkyvissä muillekin kuin mulle? Viivat (ainakin ne, mitä olen näkevinäni noissa) tulivat näkyviin testiajan sisällä, vaikka kuva onkin otettu siten, että liuskatesti on vähän ehtinyt kuivahtaa.
  16. Venhispullo täälläkin hankittu. Ois kyllä pitäny älytä kysyä noita kapseleita, aika jännittävän makuista. Ehkä siihen tottuu.
  17. En uskalla ostaa mitään - enkä varmaan uskalla ennen kuin mahdollinen tuleva raskaus on tosi pitkällä. Luulen, että jos asiat eivät menekään toivotusti, mikä valitettavasti on ihan mahdollista, en kestäisi nähdä niitä pieniä kamoja, jotka muistuttaisivat puuttuvasta pienestä perheenjäsenestä. Toivottavasti pikkukamoja kuitenkin pääsisi ostelemaan parin vuoden sisällä
  18. Hitusen alle 21. Tuntuu vieläkin hienolta (vaikka nuoruudesta on vierähtänyt tovi), kun PI on yli 20, kun teininä ei paino noussut vaikka kuinka söi mitä.
  19. Meillä on ollut ajatuksena, että kenellekään ei kerrota. En tosin viitsi vaivautua valehtelemaan, jos läheiset ystävät tai perhe kyselevät, laiska kun olen , minkä seurauksena pari ystävää sitten kuitenkin tietää.
  20. ^ Jepu, samaa mieltä. Sain myös CB:llä tuollaisen, normitestillä seuraavana päivänä selkeä nega. Komppaan JennyJiitä kyllä CB:n surkeudessa tuon suhteen, itse ainakin menin pystyviivasta (vaikka se siis olikin liian ohut ja näin ollen nega) ihan sekaisin - kunnes luin ohjeita kiivaasti.
  21. On kyllä käsittämätöntä, miten TJOT voikin kuulostaa niin helpolta ja hauskalta, mutta on käytännössä niin kovin vaikeaa toteuttaa.
  22. Mua ärsyttää kans lähinnä oma kärsimättömyys ja se, ettei pysty suhtautumaan loogisesti ja järjellisesti asioihin (kuten että kuvittelee, että on raskaana, vaikka ei mitenkään VOI olla raskaana).
  23. Onnea plussanneille!