laura!

^ Laitatko mulle yksärillä niin vanha sähköpostiosoitteesi kuin uusikin niin vaihdan sen, salasanan saat sitten vaihdettua uuden osoitteen kautta.

^^ Toimisiko nyt oikein?

Mä yritän ehtiä kohta katsomaan tietokoneen kautta miltä sun asetukset näyttää adminpaneelissa. Luultavasti sieltä valikoituu sulle päälle jompikumpi, joten se lyö päälle kumpaankin toisen eikä anna normaalina.

^ Pieni pilkkuvirhe ohjelmoinnissa, onnistuisiko nyt?

Mä myös ratsastin pitkälle luottohevosen kanssa, rv 27 kävin vielä koulukisoissa Paluu satulaan on tullut joka kerran n. 8vkon jälkeen, oma olo olisi kyllä sallinut jo aiemminkin, mutta sektion jäljiltä oli hyvä ottaa varmuuden vuoksi lisäaikaa. Kolmannen kohdalla alla oli arvaamaton hevonen ja tuolloin jäi ratsastus rv 18 kohdalla pois, ajankohta osui hevosen laitumelle lähtöön, mutta pian olisin sen ratkaisun tehnyt itsekin. Itsesuojeluvaistoa tuli ensimmäisen lapsen myötä rutkasti lisää, mutta lähinnä se kai oli ihan tervettä järkeä. Estekorkeudet ei ole enää nousseet yli 120cm tehtävien ja kisoissa metri on ollut henkisenä rajana, maastoesteillä ollaan tehty entiseen malliin töitä kun ne on lähinnä mielenvirkistystä. Kolmannen raskauden aikana vein rv 12 kohdilla hevosen tutustumaan maastoesteille, toki ehkä tavanomaista varovaisemmalla asenteella.. Olen vasta ihan lopussa joutunut himmailemaan tahtia kunnolla, silloinkin ravi alkoi olla epämiellyttävintä (kunhan alussa huomioi kunnollisten urheiluliivien tarpeen!). Harjoitusravipätkät lyheni jostain hiukan ennen puoliväliä ja rv 28 -> ei enää tullut sitä tehtyä. Laukka on ollut loppuun asti jees, samoin kuin käyntilenkitkin. Mulla on kaksi synnytystä pysähtyneet etenemättömyyteen, joten kolmaskin mentiin sektion kautta. Ratsastajilla usein on tiukahkot lantionpohjanlihakset, joten niitä on ihan hyvä opetella tietoisesti rentouttamaankin. Mulla ei ole ollut mitään totaalista keskivartalon tuen katoamista, tietenkin se muuttuu raskauden edetessä ja on eri tolalla synnytyksen jälkeen, mutta pian se sieltä palautui kun vaan muistutti itseään oikeasta ryhdistä arjessa. Liikunnan määrä ylipäätään näkyi mun mielestä palautumisessa aika hyvin. Tietenkin tauko ratsastuksessa tuntuu selässä, mutta mitä pidempi tausta niin sitä nopeammin sekin tuntuma palaa.

Mutta Porvoota tuo ei koske, heillö vierailut jatkuvat.

Kaksi kiireellistä sektiota tehtiin jonka jälkeen sain luvan alatiesynnytykselle sen spontaanisti käynnistyessä, mutta suunnitellun sektion päivämäärä annettiin silti odottamaan. Synnytys ei lopulta käynnistynyt itsekseen joten suunniteltuun sektioon mentiin ja kohtu oli kuulemma ok, joskin kiinnikkeitä oli reilusti.

Mä olen verrattain vähän yksin kotona lasten kanssa, kun mies on töissä 24h - 72h vapaalla rytmillä eli viikossa sen kaksi vuorokautta vain touhuan itsekseni. Mutta molemmilla kerroilla olen jäänyt kotiin itsekseni alta viikko sektiosta ja kaikesta ollaan selvitty. Ekalla kerralla kotona oli 2v 8kk joka ohjautui aika hyvin ja ymmärsi sen, että äidin vatsassa on haava joka on vielä kipeä. Sen selityksen (ja muistuttamisen) avulla poika teki paljon itse ja ymmärsi miksei voida painia/riehua/jne. Kyllähän silti niitä välttämättömiä nostoja tuli, mutta pyrin tekemään ne sitten hyyyyyvin varovaisesti. Sylittelystä ohjasin sen verran, että syliin pääsee sohvalla/lattialla, kunhan sinne kapuaa itse ja on siinä nätisti, riehumista ei sallittu. Lisäksi isoveljelle oli hyvä korostaa hänen roolinsa tärkeyttä (tavaroiden hakua, jne.) ja samalla sai kulutettua energiaakin kun juoksutti poikaa eestaas. Toisella kerralla kotona oli 4v ja 1v 4kk, jolloin nostelua oli tiedossa heti runsaasti. Mä tein ne nostelut kun vaihtoehtoja ei ollut, mutta toki pyrin minimoimaan niitä mahdollisuuksien mukaan. Taas syliin kiivettiin mielellään lattialla kun sinne pienempikin pääsi itse, luettiin paljon kirjoja (=rauhallisuutta), leluista valittiin aina muutamat jotka sai olla olohuoneessa leväällään jotta sain oltua sohvalla katsomassa leikkejä, leikkien johtamista hoidettiin puheella, jne. Tukivyön hommasin tälle kertaa ja uskon sen myös olleen apuna kun vatsa sai tukea sieltä eikä siten ollut niin altis potkuille, tms. Mulla on ollut kaksi jälkimmäistä sektiota hyvin helppoja toipumisen suhteen, olen voinut nopeasti hyvin ja päässyt liikkumaan paljon. En sairaalasta kotiutumisen jälkeen ole juurikaan särkylääkkeitä kaipaillut, joten olen samalla uskaltanut myös touhuta melkolailla kun ei tuntemuksia ole ollut. Olen luottanut siihen, että kipu on hyvä opas tekemisen määrälle.

No siis ne perhehuoneet oli ihan niitä vanhoja potilashuoneita, eli vessa oli kahden perhehuoneen yhteinen edelleen.. Mutta tämä on kuulemma siksi että kun potilashotelliin oli saatu lisäpaikkoja niin haluttiin tarjota perhehuoneita myös heille joilla potilashotelli ei ole vaihtoehto. Siis sektioäidit, raskausdiabeetikot, infektioriskit, jne. on nyt otettu huomioon tuossa suhteessa, ruoka ei toki ihan sitä hotellin kanssa samaa ole mutta se nyt on aika pieni murhe nykyään. Mutta synnärin puolella pitää osata puhua jo että haluaa perhehuoneen kun niitä kaiketi on vain siellä 2B osastolla (?).

Mä en tiedä hotellin tarkkoja sääntöjä, mutta osastolla oli lappu jossa sanottiin että osastoltakin on mahdollista siirtyä potilashotelliin. Käsittääkseni mitään ei saa olla vaan pielessä, ei sokeriseurantaa, ei kellertävyyttä, hyvin sujunut alatiesynnytys täysillä viikoilla, ei vihreää vettä/muuta infektioriskiä, jne. MUTTA 2B osastolla oli kuusi (!!!) perhehuonetta, tarkoitettuna heille jotka eivät potilashotelliin pääse. Osastolla oli viime viikolla todella rauhallista vaikka kuulemma paikat olivat täynnä. Käytävällä ei näkynyt juuri kuin isejä hakemassa ruokaa ja ääniä ei kuulunut toki olin saanut yhden hengen huoneen itselleni joten se varmaan lisäsi tyytyväisyyttä..

irppis, Ei auta. Sama vaatimus on kaikille, 10 viestiö tulee todella nopeasti kasaan kun foorumia selailee hiukankin enemmän.

airua, Juu. Mä olen toisen estolääkkeen (Cymbalta) nyt tässä laskenut pikkuhiljaa alas, toinen (Propral) saikin jäädä myös synnytyksen läpi ihan normaalisti. Tää on sinällään niin tuttu tie, mutta ei silti vain jaksaisi tätä kaikkea säätöä jos kohtaus pitkittyy niin sitä kierrettä on hankalaa katkaista ja se toki väistämättä vaikuttaa myös mielialaan jos kipu jatkuu kuukausia. Mä voisin olettaa, että koska sulla on kohtauksia sen verran harvoin ainakin ollut, niin sun kohdalla ei neurologit ole heti valmiina antamaan lupaa sumatriptaanille vaan ekana joudut käymään läpi sen normaalin suositussetin ja jos kohtaukset lähtevät lisääntymään (taivaan kiitos yleensä ei!) niin sitten harkintaan nousee mukaan toisetkin keinot. Mutta JOS sattuisi käymään niin, että kohtaus tulee eikä laukea kotikonstein niin hae siihen apua ajoissa. Se, että kerrot ottaneesi reilut annokset kipulääkkeitä antaa viestiä että ne keinot on jos testattu ja päivystyksessä on syytä ottaa järeämmät keinot käyttöön - kuitenkin kortisoni- tai magnesiuminfuusio on mahdollinen raskausaikana ja osalla suonensisäinen nesteytys ylipäätään tekee jo paljon. Mua ärsyttää niin paljon kaikki ne lääkärit jotka toteaa että ota vähän Panadolia ja mene kotiin lepäämään, keinoja hoitamiseksi kuitenkin on olemassa ja kivun hoitamatta jättäminen altistaa aina kivun pitkittymiselle ja vaurioille elimistössä.

No niin, täällä taas. Kolmas kerta toden sanoo, migreenini pahenee jos estolääkkeet lopetetaan. Näin se vain on ja näin se täytynee uskoa. Menossa viides päivä putkeen migreeniä, viimeisin vuorokausi ollut totaalisen kammottava. Panacodia menee 1g ja Panadolia sitten ne seuraavat 3g vuorokauteen että selviydyn jokseenkin toimintakuntoisena. Viime yön unisaldo jäi alle tuntiin ja ajatus ei enää kulje oikein mihinkään suuntaan, autoa yritin lähteä ajamaan mutta kun ei pää rekisteröinyt kaasun ja jarrun yhteistoimintaa niin oli todettava että mies toimikoot kuskina. Mulla on sovittuna sektioaika jo, se sovittiin samalla kun päätös lääkityksen lopettamisesta tehtiin. Näin mulla on se yksi ainoa tavoite, selviytyä siihen saakka keinolla tai toisella. Tänään äitipolilta todettiin, että mikäli tilanne käy täysin sietämättömäksi voin ottaa heihin yhteyttä. Mikä sitten on täysin sietämätön tilanne? Se sama jossa olin esikoista odottaessani kun pohdin ihan vakavissani itseni ampumista sairaalassa niin että lapsi voitaisiin vielä pelastaa, mutta itse pääsisin kivuista eroon? Vai se kun en kykene muistamaan esikoisen ensimmäisistä kuukausista mitään kun olen ollut niin täynnä kipulääkkeitä? Väsyttää ja ahdistaa. En haluaisi joutua olemaan oman itseni asianajaja vaan haluaisin ainoastaan uskaltaa luottaa että muut osaavat tehdä ne parhaat ratkaisut ilman mitään taistelua. Luotanko siihen oikeasti? No en. Mulle kelpaisi nyt untuvanpehmeä pesä ilman valoja tai ääniä ja kunnon kipulääkkeet, mutta tarjonnassa olisi vain Panadolia, päivä lasten kanssa touhutessa ja meteliä todellakin kahden edestä.

Mutta jos migreeni on hemiplegistä muotoa, on kohtauslääkkeiden käyttö ehdottomasti kiellettyä oli raskaana tai ei. Sama taitaa olla basilaarimigreenin kanssa koska verisuonia supistava vaikutus on se, joka korostaa oireita entisestään.

^Näytti profiili löytyvän ja @gmail.com loppuinen sähköposti siinä. Tilaa uusi salasana ja jos sen kanssa tulee vaikeuksia niin huhuile täällä.