ihanko

Aktiivijäsen
  • Content count

    600
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by ihanko

  1. Se että itse aloin aivan liian aikaisin odottamaan että joko synnytys käynnistyisi, ja nyt tuntuu että mitään ei tule ikinä tapahtumaan. Ja laskettuun aikaankin on vielä neljä päivää. Pah.
  2. Jostakin vauvalehdestä luin taannoin espanjalaisesta naisesta joka kummeksui suomalaista tapaa pimittää raskausuutista melko kauan. Hänen mukaansa Espanjassa kerrotaan avoimesti heti. Tiedä häntä... Itse kerroin heti niille joille olisin kertonut keskenmenostakin. Minulla oli alkuraskaudessa verenvuotoa ja näiltä omaisilta ja ystäviltä sainkin sitten tukea. Vieraammille, esim. työkavereille kerroin vasta rakenneultran jälkeen (mulla oli aika pieni maha) ihan siitä syystä etten olisi halunnut keskustella heidän kanssaan niin henkilökohtaisesta asiasta kuin keskenmeno tai muut mahdolliset häikät.
  3. Onneksi täällä Suomessa on niin hyvä terveydenhuolto ja meistä pidetään hyvää huolta. Mulla pääsi trompparit romahtamaan täysin ja tosi nopeasti pahan flunssan yhteydessä rv 27 (meni alle 10) ja jouduin sairaalaan, mutta siitä lähtien on ollu hallinnassa joskin alhaisena (jotain 40-60). Nyt niitä nostetaan lääkityksellä synnytystä varten... Eli trombosytopenia + raskaus + flunssa ei ole hyvä yhdistelmä. Joten Neppis, jos sulle tulee flunssa niin mene kipinkapin pyytämään verenkuva! Tsemppiä teille molemmille!
  4. ^Tuohan on täysin älytöntä Käsittämätöntä että neuvolaterkkari voisi kieltäytyä kirjoittamasta lähetettä! Pelkopoleista en tiedä, mutta voisitko soittaa suoraan Kättärille tai Naistenklinikalle ja kysellä sieltä? Infoon tai äitiyspolille. Luulisi että osaisivat ohjata sut sieltä oikeaan paikkaan. Kun ei se saa noin mennä! Neuvolatädin voi varmasti myös vaihtaa.
  5. Mulla vasta 38+1...monet on paljon pidemmällä. Mutta mua on alkanu parin viimeisen päivän aikana ottaa enemmän ja enemmän aivoon. Mua juoksutetaan verikokeissa koko ajan ja synnytys alkaa jännittää enemmän ja enemmän ja haluaisin vaan että koko homma olis jo ohi! Ja tässä saattaa mulla olla vielä neljä viikkoa aikaa miettiä kaikkea karmeeta synnytyksestä! Iik!
  6. Mua on alkanut pelottaa jonkin verran. Tähän asti olen ottanut melko iisisti, mutta nyt olen viimeinkin tajunnut että eihän se synnytys olekaan ihan hamassa tulevaisuudessa niin on alkanut jännittää. En edes ole varma mikä tässä eniten pelottaa, epämääräisesti jotenkin kaikki. Että jokin menisi pieleen, vauvalle tapahtuu jotakin, mulle itselle käy köpelösti, en selvitä kipuja jne... Yhdellä tavalla toivois että vauva alkais jo syntyä ettei mun tarttis miettiä tällaista vielä neljäkin viikkoa... Huh! No kyllä tää kai tästä.
  7. Aivan. Mä olisin kaivannut enemmän tällaista suhtautumista neuvolassa. Nyt on tullut vähän sellainen tunne että jos tunnustan jotain pelkääväni niin leimataan heti vähän hysteeriseksi. Äitiyspolilla jossa käyn tarkastuksessa ollaan sitävastoin oltu tosi ymmärtäväisiä. Oletteko te muut voineet puhua peloista neuvolassa?
  8. Mä olen ajoittain pelännyt tosi paljon tän raskauden aikana. Ihan alussa rv 6, mulla oli verenvuotoa ja olin ihan varma että menee kesken. Sydänäänet saatiin kuulla neuvolassa rv 10 ja silloin vähän helpotti - hetkeksi. Kun liikeet alko tuntua niin tuntu että itselläkin oli jonkinlainen kontrolli, ei ollut pelkästään neuvolakäyntien varassa. Rv 27 mä jouduin sairaalaan, verensiirtoon ym, ja ennenaikainen synnytys oli tosi lähellä, ja kesti aikansa ennenkuin siitä säikähdyksestä selvisin. Sen jälkeen olen ollut niin tarkassa seurannassa etten oikeastaan pahemmin ole ehtinyt murehtia. Silloin tällöin mietin onko vauva ollut jotenkin erityisen hiljainen, mutta yleensä jo seuraavana päivänä se on jo ollut tosi aktiivinen. Mulla ei siis varsinaisesti ole "tapahtunut" mitään joka selittäisi mun hermoilun, ei keskenmenoa tai kohtukuolemaa. (Lähisukulaisella kyllä kaksi kohtukuolemaa) Lieneekö mun tapauksessa persoonallisuuskysymys. Kuukausiketjussa olen kyllä ollut ihan alusta asti. En mä siis koko aikaa ole pelännyt, mutta en kyllä voi sanoa samaistuvani niihin jotka raskaudesta nauttivat. Mä olen onnellinen siitä että oon raskaana, mutta toivoisin että tää olis jo onnellisesti ohi, ja elävä lapsi sylissä. Mies taas on ollut tosi positiivinen ja luottavainen koko ajan.
  9. Kavereille kerroin melkein heti plussasta joten he eivät mitään kyselleet, mutta parille työkaverille valehtelin ihan kylmästi päin naamaa että "ei, en ole raskaana" kun menivät suoraan kysymään. Mulla oli alkuraskaudessa verenvuotoa ja kova pelko että pysyykö vauva matkassa enkä todellakaan halunnut että kukaan puolituttu vielä tietäisi. Mä koin että tuossa tilanteessa vale oli ihan anteeksiannettava vaikka rehellinen ihminen normaalisti olenkin
  10. Mulla on ihan sama! Jonkun aikaa sain nauttia heleästä ihosta, mutta nyt vaikutaa taas huonompi kausi olevan edessä...
  11. Mä pyysin neuvolassa että pääsisin testiin siksi että olen töissä paljon lasten kanssa tekemisissä. Lapset tulee ja menee siis päivittäin, eikä mulla ole mitään mahista saada tietää sairastuuko se eilen mun sylissä kiehnännyt pikkuinen tänään rokkoon. Multa otettiin se testi ihan mukisematta vaikka mitään erityistä epäilyä ei ollut ja kävi ilmi etten ole sairastanut parvorokkoa koskaan. Sanoivat teratologisesta - ainakin muistaakseni - että rv 28 jälkeen parvorokosta ei olisi enään sikiölle vaaraa. Tarkasta viikkomäärästä en kyllä mene vannomaan, muisti tuntuu vähän hataralta tänä aamuna.
  12. Tämä ei nyt liity kohtukuolemaan, vaan muuten läheisen ihmisen menettämiseen. Kun isäni kuoli, monet ystäväni ajattelivat näin eivätkä ottaneet yhteyttä. Lisäksi he ovat jälkeenpäin sanoneet että pelkäsivät sanovansa jotakin "väärin". Voin tietty puhua vaan omasta puolestani, mutta mä ainakin koin että oli vähemmän tärkeää mitä sanottiin kunhan vaan sanottiin jotakin. Kun vaan vaiettiin tuli olo että yritettiin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka mun maailma oli juuri järkkynyt tosi pahasti. Siis vaikka mä ymmärrän että tilanne voi olla ystävälle vaikea, niin halaus ja "olen pahoillani" riittää musta pitkälle. Sori kun tungin ketjuun takavasemmalta. En voi edes kuvitella sitä tuskaa jonka kohtukuoleman kokeneet ovat käyneet läpi.
  13. Kp 28 tuli hailakka plussa. Varmistustestejä tein sitten nolon paljon. Näin aikaisin ihan vaan siksi että olin niin kärsimätön ja en halunnut elätellä turhia toiveita.
  14. Mun neuvolatäti joka vaan vähättelee ja syyllistää. Mä en uskalla kohta kysyä enään mitään.
  15. Varmaan joku on jo tän sanonut, mutta: mahan koon päivittely. Mun maha on kuulemma niin pieni vaikka neuvolan mukaan keskikokoinen. Muuten mua ei varsiaisesti häiritsis mutta kun olen niin huolehtivaa sorttia että ekaks tulee aina mieleen että vauva ei kasva kunnolla. Onneks mulla on ollut ekstra ultria joiden mukaan siellä kyllä kasvetaan ihan hyvin.
  16. ^Joo! Viinirypäleitä mäkin syön ihan hulluna. Tosin olen aina ollut hedelmäfriikki, mutta tämä rypäleintoilu on uutta
  17. Samaa mieltä. Siksi ymmärrän myös sen että lasta kutsuttaisiin toisella nimellä eikä ekalla. Jos haluaa lapsensa kutsumanimeksi esimerkiksi juuri Auroran eikä Annaa, niin Anna Aurora sointuu silti paremmin kuin Aurora Anna. Ymmärsiköhän kukaan? (Mulle muuten kuulemma harkittiin nimikombinaatioksi juuri Anna Auroraa kun synnyin.) Itse olen harkinnut juuri kahden nimen yhdistelmiä. Pidän tavallisista perusnimistä ja meillä on hyvin tavallinen sukunimi, joten jos lapsella on myös toinen nimi täyskaimoja ei ole ihan niin paljon.
  18. Mun täyty eilen illalla lähteä kauppaan ostamaan pihlajanmarjakarkkeja. En ole maistanut niitä varmaan kahteenkymmeneen vuoteen enkä silloin muistaakseni pahemmin tykännyt. Eilen olivat kyllä hyviä!
  19. Se että kaikki tutut hokee että raskaudesta pitäis nauttia. Mä olen tosi onnellinen että olen raskaana, ja rakastan jo vauvaa ja odotan innolla että se syntyy, mutta musta tää itse raskaus on ihan pyllystä ja tässä ei ole paljon mitään nautittavaa.
  20. Tämä on tärkeä aihe. Joskus tuntuu että kaikkialla vaan hehkutetaan kuinka raskaudesta pitäisi nauttia koko ajan ja että jonkin pieleen meneminen on niin epätavallista. No hyvä jos on epätavallista, mutta sitten kun iskee joku komplikaatio niin tulee ihan epänormaali olo. Meille odotetaan esikoista syntyväksi kesäkuussa ja viikolla 27 iski yllättäen akuutti kriisi jonka johdosta jouduin sairaalaan viideksi päiväksi, verensiirtoon, lääkitykselle ja tiukkaan seurantaan. Tällä hetkellä tilanne on vakaa ja ennenaikaisen synnytyksen riski kuulemma eliminoitu, mutta pelko jäi kovaksi ja ahdistus myös. On mukava lukea muista joilla raskaus ei ole ollut ihan nautittava, mutta asiat on silti menneet hyvin.