Nat

Aktiivijäsen
  • Content count

    1535
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Nat

  1. Tästä on ollut puhetta täällä jo aikaisemminkin ja varsin kiivasta väittelyä. Näin anestesialääkärinä kehoittaisin ehdottomasti korut pois ottamaan synnyttämään mennessä, mieluusti ne saisi jättää kokonaan kotiin. Sormukset aika monella käy tiukaksi jo ihanraskausaikanakin ja synnytyksen yhteydessä nestetiputus voi turvottaa entisestään. Pahimmillaan sormus voi turvotuksen kanssa aiheuttaa sormen verenkierron estymisen ja silloin tai edes sen uhatessa sormus siten kyllä katkaistaa pihdeillä jos ei muutoin irtoa. Toinen asia on korujen hukkumisen mahdollisuus osastolla. Kaulakorujen poistoa toivotaan viimeistään jos kleikkaukseen joudutaan, samoin kielikorujen ja muiden lävistysten. Perusteluja näille löytyy aikaisemmista vastauksistani, voin toki niitä uusiksikin kirjoittaa jos joku tähän haluaa... samaten on tilanne niiden rintaliivien kanssa, ne kun on toinen asia josta täällä aina välillä väännetään,,,
  2. Kärpänen: laittotekniikka ja välineet on samat mutta aineet ja määrät sitten hiukan erit. Eli sektiospinaali vie liikuntakyvyn hetkeksi, synnytyskipuspinaali taas ei. Armis: Ihan neulan paikkaa muuttamalla tuo spinaalin muuttaminen epiduraaliksi ei onnistu, joskin haluttaessa on mahdollista laittaa ensin selkään epiduraalineula, sitten sen sisällä spinaalineula ja sitten tuon spinaalin laiton jälkeen vielä uittaa epiduraalikatetri paikoilleen. Tämä kuitenkin pitää tietää etukäteen sillä vaatii ihan tietynlaisen välineistön tuo kombinaatio. Toki on myös mahdollista laittaa tuo kombinaatio erillisinä pistoina jälkikäteen.... mutta hiukan enemmän siinä siis väsäämistä on kuin vain tuo neulan paikan muuttaminen.
  3. Epiduraalin vaikutuksen alussa menee sellainen n 15-20minuuttia, spinaalissa taas alle 5 minuuttia. Spinaalin vaikutus puolestaan on sitten sen n 1-1½h kun taas epiduraalilla hiukan käyttötavasta riippuen 2-3h tai loputtomasti... Spinaalia käytetään usein uudelleen synnyttäjillä ja sitten tilanteessa joissa synnytys on edennyt vauhdilla ja äidille halutaan alntaa vielä lepotauko ennen ponnistusvaihetta.
  4. kalvojen puhkaisu on nimen omaan sama asia kuin tuo vesien päästö. Eli tehdään siis sikiökalvoihin reikä jotta lapsivesi pääsee ulos eikä ole ns. kalvorakkoa edessä estämässä lapsen laskeutumista. Tuo kalvojen puhkaisu yleensä aikaan saa supistusten voimistumisen ja tihentymisen ja niin tosiaan kävi myös mulla. Harmi vain että kohtu kävi ylikierroksilla ja tosiaan spasmasi sitten kokonaan. Mielelläni olisi vauvan itse ulos ponnistanut jos se vain mahdollista olisi ollut niin että vauva eloon olisi jäänyt.
  5. yleinen käytäntö on, että ensin kokeillaan ei-lääkkeellisiä keinoja (geelipussi, suihku, amme, jumppapallo, TENS, jne). Sitten tulevat suun kautta otettavat lääkkeet (Panadol, Tramal, Oxynorm), lihakseen pistettävät lääkkeet (Tramal, Oxanest) ja vasta sitten tehdään kajoavampia toimenpiteitä eli puudutuksia (PCB, epiduraali, spinaali, pudendus). Tuo siis on se perusperiaate ja suluissa siis vain esimerkkejä. Jokainen synnytys etenee kuitenkin omaa tahtiaan ja jokainen synnyttäjä on erilainen. Samaten jokaisessa synnytyssairaalassa on hiukan omat tavat. Kohdennetusti kysymyksiisi vastaten: epiduraalia aletaan yleensä järjestämään aikaisintaan siinä kohdassa kun kohdunsuu on 3-4 cm auki. Toki tuota ennenkin on puudutus mahdollista laittaa, joskus jopa ennen synnytyksen käynnistämistä pelkopotilaiden kohdalla. Tutkimusten mukaan aikainen (ennen tuota 3-4cm laitettu) epiduraali ei lisää sektioriskiä, mutta jonkin verran se kyllä imukupin tarvetta lisää. Voimakkaita kipulääkkeitä voi saada sekä svo:lla että osastolla ollessa ja toki myös synnytyssalissakin. Niitä tosiaan yleensä koetetaan ennen epiduraalia jos kohdunsuu on vielä kovin kiinni tai äiti muuten ei ihan infermaalisen kipeä ole. PCB eli parakervikaalipuudutus voidaan laittaa jo ennen epiduraalia, ja usein sitä käytetään esim. ensiapuna tilanteessa jossa epiduraalia syystä tai toisesta joudutaan odottamaan. Ja Pudendaalipuudutus puolestaa on tehokkain juuri ennen ponnistusvaihetta laitettuna.
  6. nimen omaan juurikin noin kuten tuossa yllä on mietitty. Eli varsin yleistä on se, että synnyttäjän kova kivuliaisuus (ja kipulääkityksen tarve) johtuukin siitä että jossain on häikkää. Esim. tarjontavirheet tai epäsuhta saa aikaa kovat kivut. Tarjontavirhe tulee itselle aina mieleen jos äiti kovin kovin kivulias ja tuskainen on, toinen vaihtoehto sitten on se, että synnytys on yhtäkkiä lähtenyt menemään junan tavin eteenpäin. Nuo taitaa olla ne kaksi yleisintä kovan kivun syytä. Itse siis työkseni tuon kivun kanssa ihmisiä synnärillä auttelen ja usein pyydänkin kätilöä tarkistamaan kohdunsuun tilanteen jos äiti tuntuu olevan aivan hirveän tuskissaan. Samoin tuota tarjontaa tulee udeltua. Ja se mikä oma kokemus on, on se, että kovin kovin kipeä äiti tuntuu tavallista useammin tulemaan myös sektiopöydälle ja taustalta paljastuu hyvin usein tuo virheellinen tarjonta. Itselläni pojan synnytyksessä tunnuin mielestäni hyvin pärjäävän ilokaasulla. Supistukset tulivat saliin päästessä noin parin minuutin välein ja vieläkin tiuhemmin. Kalvot puhkottiin kätilön päätöksellä ja yllätyslöydös tuossa kohtaa oli se, että olin jo 8cm auki. Tuossa kohtaa edistystä oli tapahtunut tunti aikaisemmin tehtyyn tutkimukseen hurjat 5 cm. Hämmentävää on se, että tässä kohtaa kun mieheni ei enää kestänyt kipuani katsella päädyttiin pyytämään puudutusta ja "ensarina" (mikä nyt ihan täsmällisesti ei pitänyt paikkansa) sain epiduraalin. Spinaali olisi ehkä olut oikeampi vaihtoehto, mutta tuosta olen enemmän kuin tyytyväinen kuitenkin. Kävi nimittäin nin, ettei kohtuni lopulta enää kestänyt alle minuutin välein tulevia supistuksi vaan supistui jäi varsin pian kokonaan päälle. Kiitos epiduralin, tunsin tuon helvetillisen kivun onneksi vain jatkuvana paineen tunteena. Vauva ei kestänyt muserrusta yhtä hyvin, vaan sykkeet menivät käytännössä olemattomiin ja hätäsektio kutsui täysin auki tilanteessa. Jos joskus vielä synnyttämään pääsen nin voin hyvin kuvitella pärjääväni ilman puudutteitakin. Kalvoja en vain anna kyllä puhkoa. Mutta jos kipu tuntuu sietämättömältä niin sitten pyydän lievitystä. niin yksinkertaista se on. Jääräpäisesti en lähde synnyttämään jollain tietyllä tavalla vaan otan vastaan sen mitä annetaan ja toivon kaiken menevän hyvin. Tosiasia vain nyt on se, että synnytys on tapahtuma jota ei tarkkaan voi suunnitella. Se alkaa kun alkaa, ja menee niin kuin menee. Lopputuloksestakaan ei varma voi olla, on vain toivottava parasta ja annettava kaikkensa. JA jos voimat tuntuvat loppuvan, on joustettava. Nimim. äiti jota ei koskaan missään tilanteessa pitänyt sektoida.....
  7. Meillä oli toissapäivänä käyty aamulla mielenkiintoinen keskustelu miehen ja pojan (2½v) välillä. Isä nimittäin oli päätynyt kysymään pojalta, että "oletkos sinä Luke viisas?". Poika oli katsonut isää kovin vakavana ja ihmeissään hetken ja vastannut sitten "ei... mu on kaksi vee..."
  8. Naapurisi ovat kuitenikin tulleet SVO:n kautta, koska saliin ei muuta reittiä pääse, edes lanssikuskit. Käyriä ja muita ei välttämättä otetakaan jos kiireellä tullaan Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin periaatteessa saliin pääsee kyllä toistakin kautta ja ihan paareilla maatenkin.... eli nelos kerroksen aulasta, siitä hissejä vastapäätä tulee kulku esim. osastolta tuleville äideille..... ja tuohon aulaan on ambulanssikyydilläkin teoriassa nopeampi tulla kuin SVO:lle... ;-)
  9. itse olin 25-vuotias, vastavalmistunut, määräaikaisessa työsuhteessa. Mies 28-vuotias ja tuolloin vakituisessa työsuhteessa. Ensimmäinen raskaus alkoi n 1v tjottailun alusta, tuolloin oli juuri itse vaihtamassa työpaikkaa ja olimme aloitteloemassa talon rakennusta. Samaan aikaan miehen työpaikalla alkoivat ongelmat. Tuo raskaus päättyi rv16. Uusi raskaus alkoi ½ vuotta myöhemmin, tuolloin minä jälleen määräsikaisessa työsuhteessa, mieheltä lähti juuri työpaikka alta konkurssin takia ja laittoi oman firman pystyyn vanhan työkaverinsa kanssa n raskauden puolivälissä. Taloa rakennettiin edelleen ja sinne päästiin muuttamaan pojan ollessa 2vkon ikäinen. Ei siis mikään tasaisin elämänvaihe...
  10. Meillä esikoisen odotus päätyi nimen omaan rv 16. Mifegyne tosiaan samalla tavoin otettiin etukäteen ja sitten aamulla klo 8.30 menin osastolle. Yhdeksältä sain kaksi Panacodia, Primperanin ja neljä cytotecia ja sen jälkeen alkoi odottelu. Puolen tunnin kuluttua alkoivat supistukset ja kymmeneltä jouduin pyytämän lisää kipulääkettä. Tramal auttoi sen verran, että supistuksista tuntui vain se kymmenen sekunnin huippu. Puolituntia myöhemmin supistukset tulivat niin tarkkaan minuutin välein, että kellon olisi voinut niistä tarkistaa. Palelin aivan järkyttävästi (cytotecit nostivat reippaan kuumeen) eikä kipulääke tuntunut enää juuri auttavan. Kätilöopiskelija toi lämpöisen geelipussin, joka helpotti oloani kummasti. Siinä puoli kahdentoista aikaan oli pakko taas soittaa hoitaja paikalle, niin kipeä olin. Sain injektiona petidiiniä ja pyynnöstä hoitaja tutki tilanteen... edistynyt oli, ns pienet osat vauvasta jo tuntuivat. Petidiini helpotti oloa aivan mielettömästi ja kaikki alkoi tuntua taas ihan siedettävältä. Kymmentä vaille yksi sitten vauva syntyi ilman sen suurempia ponnistuksia ja istukka varsin nopeasti siihen perään. Minulla siis tuo kokonaiskesto oli se n 4h ja pärjäsin noilla suun kautta otettavilla sekä lihakseen pistettävillä lääkkeillä. Toki on mahdollista myös sitten saada isompaakin lääkitystä jos siltä tuntuu.
  11. Tällä hetkellä synnärillä on päivystysaikaankin ihan oma anestesialääkäri joka vain kiiretilanteissa saattaa olla toisaalla hommissa. Näin ollen siis puudutukset pitäisi saada suht nopeasti...
  12. anestesialääkärinä noita tulee laitettua ja emla tosiaan ehdottomasti vain toiseen käteen. Emla siis todellakin hävittää nuo suonet ihan kokonaan ja sitten menee pistelyksi ja tulevat tipanlaitot on täyttä tuskaa paniikin takia. Kun suoni on emlattomassa kädessä hyvin näkyvissä, ei ongelmia yleensä tule. Itsekin niitä suonia voi hiukan jo etsiskellä, EMlaa on ihan turha laittaa selaseenkaan paikkaan jossa yhtään ainoaa suonta ei näkyvissä ole. Aikaisemmassa klinikassani tehtiin juuri vuosis itten asiasta virallinen ohjeistus lastenosastolle ja se menee näin: - laitetaan Emla hyvissä ajoin vähintään 60 minuuttia ennen tmp alkua - laitetaan mieluiten vain yhten kohtaan - poistetaan kun ollut 60min (vaikutus kestää poiston jälkeen vielä 2h) - ei alle 6kk ikäisille lapsille
  13. Meillä tuota aikanaan oli kanssa ja kyse on siis ihan vain sakkautuneesta virtsasta. Ihan normaalia pikkuisille vauvoille eikä liity mitenkään aikuisten virtsakiviin...
  14. tuo samainen tieto on täälläkin, eli niille joilla rokote aiheuttaa ihoreaktion, on latentti-infektio mahdollinen ja näin ollen riski sairastua vyöruusuun on olemassa. Ainakin niissä tutkimuksissa joita itse olen lukenut, on vyöruusun puhkeaminen ollut huomattavasti harvinaisempaa rokotetuilla kuin varsinaisen infektion sairastaneilla (tutkimukset tehty esim. syöpälapsilla joilla infektiot tulevat herkemmin).
  15. K-HKS:ssa äiti saa vauvan rinnalle hetkiseksi leikkaussalissa ja sitten isi lähtee vauvan kanssa opettelemaan kylvetystä ja vaippojen vaihtoa. Äiti pääsee sitten heräämön kautta synnytyssaliin kunhan jalat edes ihan hiukan alkavat liikkua. Aikaisemmin pääsee jos synnärillä ei ole ruuhkaa...
  16. täällä on aikomuksena rokottaa poika vesirokkoa vastaan. Saisihan sen immuniteetin sairastamallakin mutta se suurin ero miksi nimenomaan rokottamalla tuon immunisaation haluan tehdä on se, että toisin kuin taudista, rokotteesta ei elimistöön jää ns. latenttia virusta ollenkaan. En siis niinkään halua rokottaa lastani vesirokkoa, vaan vyöruusua vastaan.....
  17. Tuo L1-2 väli on suurin piirtein 1-5cm oikean kokoisten rintaliivien selkäosan alapuolella... eli et todennäköisesti muista väärin.... Tuon paikan voi tosiaan aika helposti ihan itsekin koettaa, eli tosiaan kädet tuohon lantion ylimpänä tuntuvien luiden päälle, siitä vaakasuoraan selkärangalle ja sitten tunnustelee siitä missä kohtaa tuntuu väli kovien luiden välissä. Se on L3-4 noin suurin piirtein. Sitten kuljettaa sormia luuta myöden ylöspäin kunnes tulee seuraava väli, L2-3 ja edelleen taas ylöspäin, L1-2... kas kummaa, huomaa päätyneensä varsin lähelle liivien selkämystä.... ;-)
  18. perusperiaate on että tatuoinnin läpi ei pistetä. Käytännössä tuo kuitenkaan ei ole yleensä ongelma, sillä harvalla meistä on tatuointina täysin musta laatikko rangan päällä. Aina siis löytyy värittämätön alue josta neulan voi ihon läpi pistää. Puudutuspaikka vaihtelee varsin vähän. Spinaalipuudutus laitetaan tavallisesti välistä L3-4 ja epiduraali sitten joko L1-2 tai L2-3. Tuo L siis tarkoittaa lannenikamaa ja numero kertoo monesko nikama on kyseessä kun lasketaan rankaa alaspäin. L3-4 on se helpoiten paikallistettava: kun seisot suorassa ja laitat kädet lanteille siihen kohtaan jossa tuntuvat suoliluunharjanteet (eli ne iso luut kylkien kohdalla kulkiluiden alapuolella) ja vedät sitten niiden väliin selkään suoran viivan niin siinä suurin piirtein on oikea kohta. Jos pitää löytää noita ylempänä olevia tasoja, niin sitten vain lasketaan selkärangan tuntuvia nikamia...
  19. Meillä aloitettiin vauvauinti pojan ollessa 4kk ikäinen ja siitä lähtien ollaan uitu. Ensin 3kk ajan yksityistunneilla, sitten kesätauon jälkeen ryhmään ja siellä ollaan edelleen. Luke rakastaa uimista. Nykyään saa jo pitää tosi kovin kiinni altaalle mentäessä isllä herra hyppää itse veteen jos ei pidä varaansa. Se varsinainen taaperouinti on meilä aina 30 minuuttia sunnuntaiaamuisin ja siellä harjoitellaan uimista ja sukeltamista ohjaajien avustuksella, leikin varjolla. Tällä hetkellä kun herra on 2v 3kk ikäinen meillä laitetaan jo itse pää veden alle kun etsitää pohjasta jotain, osataan uintipotkut ja käsilläkin kauhotaan kovasti. Reunalta hypätään itse veteen ja ponnistaakin osataan. Kellukkeita ei käytetä ja aina jompikumpi vanhemmista kannattaa kevyesti joko vatsalta tai jaloista tai sitten lapsi saa itse uida esim. palloa tai "lötköpötköä" apuna käyttäen. Harjoitellaan liukuja ja itse pintaan tulemistakin jo. Tuon lisäksi sitten aina välillä käydään uimassa kolmistaan. joko uimahallissa tai kylpylässä. Silloin pojalla on käytössä olkavarsikellukkeet ja niiden kanssa ui ihan itse pitkiäkin matkoja. Vaippaa ei uidessa olla käytetty ikinä eikä vahinkoja ole koskaan käynyt. Suihkuunja pukuhuoneeseen poika tulee oikeastaan aina minun kanssa ja varsin rutiinilla menee...
  20. neuvolalääkäri tekee vain lähetteen ja äitipolilla sitten päätetään sektiosta.
  21. juurikin noin, eli kyse on nimenomaan aikaisempien leikkausten aiheuttamasta rakenneheikkoudesta, ei niinkään äidistä itsestään johtuvista tekijöistä.
  22. yleistäen voidaan sanoa että kahden sektion jälkeen synnytykset tuomitaan sektioiksi heti suosiolla. Poikkeuksiakin kuitenkin on ja alatiesynnytys on mahdollinen jos äiti niin kovasti haluaa. Tyypillisesti gynekologi tarkistaa sektiossa kohdun seinämien paksuuden ja siitä on sitten kiinni se, suositellaanko tulevista raskauksista pidättäytymistä. Eli perusohje on, että 2 sektiota = sektio synnytystapana tulevaisuudessakin, mutta poikkauksia on aina...
  23. Työskentelen anestesialääkärinä ja tiettyjä rajoituksia työssä raskausaikana oli: en voinut hoitaa lasten ns. maski-anestesioita (joissa siis lapsi pidetään anestesiakaasun avulla unessa, mutta hengitysputkea ei laiteta vaan anestesialääkäri pitää maskia lapsen kasvoilla toimenpiteen ajan) koska siinä anestesiakaasun pitoisuudet maskin lähellä saattavat nousta hyvinkin korkeiksi ja kyse on teratogeenisesta aineesta. Samaten ns. ulkopisteanestesiat tekee joku muu, sillä noihin kuuluvat mm. ERCP-tutkimukset jotka tehdään läpivalaisua käyttäen. Päiväsaikaan tietysti eristyspotilaat (MRSA, ESBL, VRS, TB, meningiitit...) menevät jollekulle muulle hoidettavaksi, mutta päivystysaikaan iltaisin ja öisin ei sitten vaihtoehtoja ole. Eli kun on talossa yksin töissä ammattinsa edustajana, on pakko hoitaa aivan kaikki riippumatta siitä mitä pöpöjä ihmisessä on. Lukea odottaessa hoidin esim. erään meningiittipotilaan tietämättä ensiksi että siitä oli kyse. Niinpä altistuin itse tuolle bakteerille varsin runsaasti kun potilasta koetin elossa pitää, laitoin hengityskoneeseen, laittelin isoja kanyyleita ja katetreja sinne sun tänne. Kun tuo meningiitti sitten nousi epäillyksi tajuttomuuden aiheuttajaksi, vedettiin suojaukset päälle. Mutta koska olin jo altistunut, otin ison kerta-annoksen antibioottia estoksi. Se siitä. Enempää ei voinut tehdä, ja tuo riitti, en sairastunut. Tosin oma valintahan se on että tähän työhän on hakeutunut, tietyt riskit nyt vain on hyväksyttävä tai sitten on vaihdettava alaa. Tottakai oma turvallisuus on se ensimmäinen asia, mutta oman alansa (ja tällä tarkoitan nyt nimen omaan omaa valintaani jossa hoidetaan niitä kaikkein sairainpia potilaita nopeasti ja ilman sen suurempaa varoitusta) riskit on tiedotstettava ja joissain kohdissa vain hyväksyttävä... Ja tosiaan MRSAta ei testattu multakaan synnyttämään mennessä TAYSissa... siinä vaan olikin miettimistä että mitä vastaa kysymykseen "oletko viimeisen vuoden aikana ollut yötä sairaalassa".... lukuisiakin, mutta en potilaana.....
  24. auts..... nyt tuli varsin laaja kysymys..... toki vastausta löytyy, pitkältikin. Välttämättä en suosittele perehtymään ns. ammattikirjallisuuteen,ellei omaa hyviä hermoja sillä tieto monesti lisää tuskaa. Jos välttämättä kuitenkin haluaa, niin sitten se oikeasti tutkittu ja todistettu tieto löytyy esim. Duodecimin Naistentaudit ja synnytykset -kirjasta sekä saman kustannusyhtiön Anestesia ja tehohoito -kirjasta. Noissakin tosin vain pintaraapaisu aiheeseen joka siis antaa ammatin sekä kahdelle eri erikoisalan lääkärille että kahdelle hoitajaryhmälle... Riskejä on sekä alatie- että sektiosynnytyksessä, mutta rehellisesti voin kertoa etten vielä tähän päivään mennessä ole tavannut yhtäkään ammattilaista (en gynekologia, anestesialääkäriä, kätilöä tai leikkaussalihoitajaa) joka sektioon vapaaehtoisesti suostuisi... toki heitäkin varmasti löytyy, mutta harvassa tuntuvat olevan...
  25. enpäs näköjään ole tänne kirjoittanut lainkaan... Eli hätäsektio rv 41+1. Synnytys meni siis yliaikaiseksi, mutta käynnistyi lopulta itse rv 41+0. Supistukset alkoivat säännöllisinä n klo 18 ja tihenivät vähitellen niin että, 22.30 oli pakko lähteä synnärille kun ei enää pärjännyt. Siellä vastaanotossa tutkivat, kohdunkaula kadonnut ja 3 cm auki, käyrälle piirtyi voimakkaat supistukset. Pääsin puolessa tunnissa saliin ja siellä sitten kätilö päätti että puhkotaan kalvot jotta homma vauhdittuu. Gynekologi (joka sattui olemaan ystäväni) tuli kalvoja puhkomaan varsin nopsaan ja totesi samalla että olen jo 8cm auki. Edistystä oli siis tapahtunut n 1h aikana hurjat 5cm. Kalvot kuitenkin puhkottiin ja sitten hälytettiin epiduraalin laittaja paikalle. Tässä kohtaa supistukset tulivat minuutin välein ja tiukkenivat koko ajan. Epi saatiin kohdilleen ja n 10 minuutissa vointi helpottui, tuntui enää vain paineen tunne supistuksen tullessa. Ehdin nauttia kivuttomuudesta alle 30 minuuttia kun tajusin että paineen tunne muuttui jatkuvaksi. Se ei helpottanut enää ollenkaan. Samassa huomattiin CTG-käyrän romahtaneen ja hälytettiin kätilö äkkiä paikalle. Pari minuuttia myöhemmin paikalle hälytettettiin taas gyne ja sitten alkoi tapahtua. Vauvan syke oli jo 4 minuutin ajan ollut 40, alle elvytysrajan. Aloitettiin hätätokolyysi jotta supistukset saataisiin loppumaan, nitrosuihketta kielen alle ja gyne koetti epätoivoisesti työntää vauvaa ylöspäin minun ollessa kontillani kasvot tyynyssä. Ei auttanut, käyrä pysyi muuttumattomana. Nopea päätös hätäsektiosta, pullollinen natriumsitraattia alas kurkusta, siirtyminen paareille ja kärräys sektiosaliin 10 m päähän. Muistan esihapetusvaiheen, käden kaulallani ja kylmän tunteen kädessäni anesteetin kiitäessä suonissa. Sitten katkesi. Havahduin heräämössä jokunen tunti myöhemmin. Aikaa sektiopäätöksestä vauvan syntymään kului 2 minuuttia. Lopputuloksena veltto ja reagoimaton poika, 4 pistettä. Ventiloimalla kuitenkin oli vironnut, 5min pisteet 8. Hän syntyi klo 0.58, vain vajaa 7 tuntia supistusten alkamisesta täysin auki tilanteessa. Itse tapasin hänet vasta aamukuudelta päästessäni heräämöstä osastolle. Osastollavietin pystyviiltoni kanssa kaikkiaan 4 päivää, poika siis syntyi ma-ti-yönä ja kotiuduimme perjantaina. Kipulääkkeitä en kotona enää käyttänyt laisinkaan, osastolla otin vahvoja lääkkeitä parin päivän ajan sen jälkeen vain satunnaisesti. Ensimmäisen vuorokauden aikana en saanut edes nostaa vauvaa, toisena en enää kysellyt vaan nappasin vauvan sängystä syliini ennen kuin hoitajat paikalle ehtivät.