Lounatuuli

Nosto- HIIOP!

Minä ajattelen kyseisten kommenttien sanojista niin, että jo se, että he väheksyvät tilannetta kertoo siitä ettei heillä ole siitä MINKÄÄNLAISTA käsitystä mitä sinä käyt läpi. Tiedän, että puolustautuminen on vaikeaa tuollaisten kommenttien edessä, kun muutenkin koko tilanne saa mielen tosi maahan ja mitä se auttaa sellaisten ihmisten kanssa, joilla on niin vahva mielipide, edes auttaa??? Minulla parhaana myötäeläjänä on ollut oma mummi (85v) joka todella on kokenut maatalon emäntänä tämän saman. Minusta tuntuu, että vain yksin hän on ymmärtänyt, mitä olen läpi käynyt, vaikka mies ja omat vanhemmat ovat aina tukeneet. Pidä itsestäsi huolta. On hyvä, että mies on sinulla tukena. Minulle nuo raskausajat ovat olleet todellisia mustia kuiluja ja mieli on ollut tosi maassa. Sitä ajattelee, murehtii ja pohtii kaikkea epäolennaista; työtä, perhettä, vastuita ja sitä, mitä kaikkea pitäisi jaksaa. Muistan aina sen, että päälimmäinen ajatus pahimpaan aikaan oli, että miten ihmeessä minä ikinä enää saan voimani takaisin. Voin myöntää-- olen huutanut ja raivonnut ja itkenyt ja ollut ihan valmis luovuttamaan, mutta usko kun kerron, että lapsi on siitä paras palkkio ikinä!!! Ihmisen mieli onneksi rakentuu niin, että aika kultaa muistot. Siitähän kertoo jo sekin, että minä taas harkitsen leikkiin ryhtymistä . Sen verran olen viisastunut, että mikäli saamme aikaan sen pienen ihmeen, aion ottaa vastaan kaiken tarjotun avun ja helpottaa perheen elämää: tilata siivoojan, jos hukumme sontaan ja ruokkia lapsia eineksillä. Kovasti voimia sinulle Bellina!

Minusta kuulostaa siltä, että sinun olisi hyvä mennä nyt heti lääkäriin! Kuivuminen on suurin vaara tuossa tilassa. Nesteytys voisi parantaa myös muuten oloa! Oletko ollut yhteydessä neuvolaan?

Kiitos Miirulainen tuesta ja myötäelämisestä . Mun kokemukset lääkäreiden asennooitumisesta ovat vaihtelevat. Paras kommentti kyllä ikinä on ollut se, että oletko varma, ettei kyseessä ole vatsatauti!! (Kun olin oksentanut viikko tolkulla ja enää ei edes se vesi pysynyt sisällä ja kyseessä oli jo toinen raskaus) Mä oon 2½ raskauden aikana oppinut sen, että on pakko vaan kovettaa itsensä toisten ihmisten arvosteluille. Sama pätee myös niihin kommentteihin, joita varmasti tulen taas kuulemaan jos raskaudun, että miksi ihmeessä sä sitten lähdet yrittämään, jos tiedät mitä siitä seuraa. Esimiesten asennen on myös oma juttunsa. Kuopusta odottaessani esimies taisi ymmärtää tilanteen vasta, kun mä jouduin sairaalaan. Se tulikin sitten sinne minua katsomaan. Tulevaan mahdolliseen raskauteen mä valmistaudun niin, että menen helpommin hakemaan apua ja esim. nesteytystä, sillä kuivuminen vain kiihdyttää oksentamista. Myös lääkkeiden pyytämisessä aion olla aktiivisempi.

Ennu: Huomasin just, että säkin aikaisemmin kiinnostuit asiasta ja nyt se on sulla ajankohtaista. Missä kävit lääkärissä? Minkä niminen se lääke on? Gerda: Jaksuja sulle!! Sappinesteet: Jaiksssssss!! Muistot hiipii lähemmäs. Nyt taas tulee aaltona se epävarmuus. Mitä? Jaksanko mä tän vielä uudelleen??

Nosto. Multa otettiin pe:na kierukka pois ja ois mukava vaihtaa lisää ajatuksia asiasta jos kohtalotovereita löytyy.

Mulla kävi kuopuksen kanssa niin, että olin käynnistettävänä sairaalassa, kun lapsivesi meni. Makasin sairaalasängyssä ja yritin saada unta supistuksista huolimatta. Yht'äkkiä tunsin hulahduksen ja lapsivesiaallon. Mietin, mitä tekisin ja samalla kun painoin sitä kutsunappia, tuli uusi aalto. Kun kätilö ehti huoneeseen tulvahti kolmanen kerran ja siinä vaiheessa jo kuului lirinä veden loristessa lattialle. Minä ja koko sänky olimme litimärät, ainoastaan hiukset pysyivät kuivina. Kätilö nauroikin ja sanoi, että kyllä vastaava tulva olisi aika tehokkaasti kastellut kaupan lattian. Vesi tuli sellaisella voimalla, että kätilö sanoi, etten missään nimessä etten olisi saaut nousta ylös, sillä esim. napanuora olisi voinut tulla osittain sen mukana. Tilanne oli jokseenkin huvittava, muttei olisi varmaan naurattanut yleisellä paikalla. Minulla olikin lapsivesivirtauksessa ongelmaa ja vettä oli poikkeuksellisen paljon.

^Kiitos silti vastauksesta Lene. Minulla myös on oksentaminen helpottanut liikkeiden tuntemisen jälkeen. Huoh! Tänään on taas sellainen päivä, että mietin, onko minusta tähän.

Missä vaiheessa raskautta sä Rae sait lääkkeen ja kuinka kauan sitä käytit? Oon täällä jo muutaman kerran todennut, että se on jännä, miten suhtautuminen noihin lääkkeisiin vaihtelee eri alueilla. Onko teistä kukaan saanut apua esim. niistä pahoinvointirannekkeista (luin netissä) tai esim. akupunktiosta/muista vaihtoehtoisista hoidoista?

Mulla pahimman vaiheen yli auttoi ne pussikeitot jäähdytettynä ja salmiakki suussa sulamassa pikkuhiljaa. Mulla tuli raskausaikana oksennus jo pelkästä pahasta mielestä (riitaa miehen kanssa ---- yöööök!). Uni oli pakopaikka, jolloin ei tarvinnut oksentaa. Mä myös neuvoisin hakeutumaan lääkäriin ja tiputukseen kun olo on kurja, sillä mulla ainakin kuivuminen kiihdytti pahan olon siihen, että kulaus vettä tuli takas bumerangina! Kun pari päivää sai tipan kautta neisteitä, pysyi jo jotkut nesteet sisällä ja pienet määrät ruokaa. Sitten yksi neuvo, jonka olisin halunnut kuulla itse useammin: Töihin ei kannata mennä oksentamaan. Työnantaja ja muut eivät välttämättä ymmärrä tilannetta, mutta väsymys lisää helposti oksentelua. Rankan pahoinvoinnin kanssa saikku on ok!! Itsekin kuulin usein päivittelyä ja kommentteja siitä, että näin kallisarvoisen asian takia kannattaa kärsiä. Tosiasia on, että ainakin itse vaivuin välillä aika syövereihin oman mielen kanssa ja kaikki tuntui turhalta. Paras tapa on siis sulkea korvat niiltä, jotka eivät tiedä mistä puhuvat! (Tuli monta neuvoa , mutta vetoan kokemuksen syvään rintaääneen ) Voimia siskot!

Minulla on kokemusta näistä 'hyvän kokoisista', eli aikas isoista vauvoista. On vaikea kuvitella sellaista parikiloista, kun molemmat omat syntyivät yli nelikiloisina! Tyttö meni muutamalla päivällä yli LA:n ja oli 4110kg. Tuolloin arvioivatkin reilun kokoiseksi. Pojan kohdalla jouduin kontrollikäynnille synnärille, kun vatsakäyrä pomppasi koko asteikolta taivaisiin. Lääkäri arvioi ultralla kooksi 4,5kg vaikka raskausviikkoja oli 38+4!! Ottivat sisälle käynnistykseen ja lääkäri alkoi pohtia, mahtaakohan se mahtua tulemaan. Esikoisen kohdalla tätä asiaa ei edes pohdittu. Tuumin, että eiköhän se sieltä synny. Lääkäri kirjasi, että pidetään kynnys sektioon matalana, jos ei ala syntyä. Seuraavana päivänä syntyi onneksi arviota hieman pienempi isäntä (4,1kg) alateitse. Mahakäyrän pomppaus johtui lapsivesivirtauksen häiriöstä ja kun lapsivedet menivät (lue:Niagara), oli vatsa niin pikkiriikkinen, että kätilö sanoi, että ei kyllä millään ole yli 3,5 kiloinen. Arviot on siis aina arvioita sanon minä.

Mulle vauvakuume tässä kohtaa iltatähteä kuumeillessani on jotenkin aivan erilaista kuin ennen. Toki minäkin kaipaan niitä liikkeitä sisälläni ja sitä pientä vastasyntyneen tuhinaa, jota voi vaan haltioituneena tuijottaa, mutta tällä hetkellä se on myös sitä kaikkea, mitä se uusi ihminen toisi tähän meidän isin, äidin ja kahden sisaren perheeseen. Minulla kuumeen tuntee haluna nähdä kuopus (5v.) isona veljenä ja esikoinen (miltei 9v.) selkeästi isompana sisarena, pientä nyyttiä hoivaamassa. Toisin sanoin meillä kuumeille KOKO PERHE !!!

Kiitti Bianca vastauksesta. Tiedän todella, miten raskasta on elää pahoinvoinnin kanssa. Lääke on varmasti turvallinen, kun lääkäri sen kirjoittaa. Ihmettää vaan nämä sata ja yksi eri tapaa hoitaa ja lääkitä! Voimia odotukseen!

Muutama peukkukommentti myös meiltä. Meidän neiti ei ikinä huolinut tuttia. Ei, vaikka me sitä joka välissä tuputettiin. Aivan vastasyntyneestä asti, kun neiti nukahti, tutti lensi suusta ja peukku meni sen tilalle. On yritetty kaikkea; pahaa makua, hanskoja, tuttia, peukun suusta vetämistä aina ja koko ajan, puhumista... Koskaan valveilla peukku ei silti ole ollut suussa. Ikää tytöllä on nyt miltei 9v, ja silti välillä peukku hakeutuu yöllä suuhun. Vaikka me tehtiin kaikkemme (eikä peukkua onnistuttu häätämään), silti rautahampaat on kasvaneet ihan normaalisti (sillä se oli se meidän suurin pelko, että hampaat kasvaa ulospäin). Voimia siis teille kaikille peukkuvanhemmille. Älkää kuunnelko muiden irvailua, vaan antakaa ajan parantaa. On niitä pahempiakin tapoja kuin peukun imeminen .

Tää kuumeesta/yrityjsestä kertominen ja läheisten uteleminen on aika mielenkiintoinen juttu. Meillä odotettiin jo kolmatta/tuplia keväälä 2006 ja kun se/ne meni kesken, lähipiiri oli valppaana ja koko ajan muka huomaamassa mussa raskauden merkkejä. Nyt kaikki on suurin piirtein jo menettäneet toivonsa ja nyt kun omaksikin kummastukseksi kuumeilu ja päätös iltatähdestä on taas palannut, on helppo vaan naureskella vanhaan tapaan uteluille. Mä oon uskaltanut jakaa tän kuumeilun vain täällä ja yhdelle muulle, joka ei juurikaan jaa mun kanssa tätä mun lähipiiriä, mutta on muuten mulle tosi täkeä!!!!