Chikara

Aktiivijäsen
  • Content count

    218
  • Joined

  • Last visited

About Chikara

  • Rank
    Aktiivi

Contact Methods

  • ICQ
    0

Recent Profile Visitors

2367 profile views
  1. Mielenkiintoista keskustelua. Myönnettäköön että olen joskus katsonut kieroon kun selvästi raskaana oleva on ottanut lasillisen valkoviiniä ravintolassa ruoan kanssa ja lähtenyt vielä ajamaan autollakin sen jälkeen. Tossa vaiheessa en itse ollut vielä ollut raskaana, ja ajatusmalli oli aika mustavalkoinen: "raskaana oleva ei saa juoda, piste" Esikoista odottaessa mun teki mieli punaviinilasillista ja ihan vain maun vuoksi. En sitä kuitenkaan koskaan ottanut. Nyt toista odottaessa sama mieli teko, ja juhannuksena otin lasin pohjalle pari senttiä punaviiniä, nautiskelin muutaman kulauksen, totesin sen jälkeen ettei maistu enää niin hyvältä ja annoin loput miehelle. Mutta kaiken kaikkiaan näkökanta on jonkin verran muuttunut. Juon alkoholia muutenkin tosi vähän ja yksi kokonainen ravintola-annos nousee jo jonkin asteisesti päähän, joten ei tulisi mieleenkään juoda niin paljoa, saatika tanskalaistutkimuksen vähäistä 4 annoksen määrää kerralla. Ainahan voi spekuloida mikä taho mitäkin tutkimuksia sponssaa, mutta uskon että samaan tulokseen päätyviä tutkimuksia on niin paljon että silloin tällöin maistelu ei vauvaa vahingoita. Totta on kuitenkin myös se, ettei voida varmaksi tietää mikä määrä on vahingollista, tästä syystä en itse juo edes sitä yhtä kokonaista annosta.
  2. Ihan loisto idea oli tulla tänne lukemaan kun ei onneks ala tekemään mieli mitään, EIPÄ Itsellä himot vaihtelee, aluksi oli rasvainen ja suolainen, nyt mikä milloinkin makaronilaatikkoa, sinihomejuustoa, salmiakkia, luumutomaatteja jne jne
  3. kp 31/32-37 selvä plussa
  4. Tyttöä näytti taulukko ja tyttö on. Nyt näyttää myös toiselle tyttöä, saapi nähdä pitääkö kutinsa
  5. Täysimetys 4,5kk asti, ja sen jälkeen satunnaisesti maistelua, ei voi sanoa vielä syömiseksi. Tarvetta kiinteille ei vielä ollut (ole vieläkään), mutta tyttö on niin kiinnostunut ruoasta, että päätin hyödyntää herkkyyskautta.
  6. Aion ainakin kokeilla tulevalla vauvallamme taskuvaippoja, tutulla on käyttämättömiä, joten saan häneltä ostettua. Merkki on Babyland. Netistä olen lueskellut käyttäjäkommentteja ja oikein yllätyin miten hyviä kokemuksia niistä on ollut. Ovathan aika edullisia kuitenkin. No mutta siis asiaan, eli tällä hetkellä mietityttää miten kodinhoitohuoneen saa pidettyä hajuttomana ennen kuin vaipat menee pesuun? Vinkkejä otetaan vastaan!
  7. Helmikuisten kasvavia masuja bongailemassa Ja päivitys omasta, joka ei ole kovasti edellisestä kasvanut: Lähtötilanne 4+1 ja tuorein kuva 16+2
  8. Aloitan aiheen, koska kuulisin mielelläni muiden "pienempien" odottajien kommentteja raskaudestaan. Itse olen 161cm ja "normaalivartaloinen" eli painoindeksi on normaalin alarajoilla mutten ole mitenkään laiha. Ainoa asia mitä hieman pelkään, on jos vauvasta tulee kovin suurikokoinen. Mieheni kun on painanut syntyessään yli 4kg ja on geeneiltään huomattavasti "rotevampi" kuin minä. Lisäksi äitini alkoi päivittelemään raskausuutisen kuultuaan, että "kyllä sulle tulee iso maha kun oot noin pieni ja mitenhän pystyt loppuajasta edes istumaan. Toivottavasti ei tuu isoa lasta!" Olisin siis kiitollinen muiden kokemuksista
  9. Suunnittelin kertovani nt-ultran jälkeen kunhan kaikki olisi hyvin, mutta koska olin lomalla niihin aikoihin, niin odotin kuitenkin vkolle 14 että saatoin kertoa kasvotusten.
  10. Ensimmäinen kuva 4+1, toinen 12+2 ja kolmas 13+6 Uusimmassa kuvassa näkyy jo vähän selvempi kumpu
  11. Mulle näyttää tyttö - poika yhdistelmää, suap nähdä pitääkö paikkaansa..
  12. Ärsyttää mahan toimimattomuus ja turvotus. Hävisi jo jossain vaiheessa, mutta muutaman päivän ollut tosi pahana. Lisäksi ärsyttää joidenkin kommentit raskaudesta tyyliin "odota vaan sitten kun on iso maha et pääse kyykkyynkään". Muiden raskauskokemuksia on kiva kuulla, mutta jotkut jauhaa samoja jokaikinen kerta!
  13. Eka 4+1 ja toka 12+2 eli tänään otettu (aamulla ennen kuin turvotus iskee). Siinä ja siinä että kehtaan edes laittaa kuvaa tänne, mutta on tuohon jotain muotoa jo tullut vaikkea kukaan vielä vauvamahaksi voi tunnistaakaan
  14. Ostin halvimman Angelsoundsin kun tuntui, että raskausoireet olisi kaikonneet enkä halunnut ylimääräiseen ultraan mennä. Olen 12. viikolla ja ensi viikolla np- ultra, mutta halusin varmistua että kaikki on hyvin jo ennen ultraa. Tänään kun kokeilin niin aivan selvästi sain vauvan sykkeen kuuluviin. Minusta ainakin on hyvä ostos ja halpa siihen nähden että sillä sai varmuuden että kaveri siellä porskuttaa
  15. Itse päätin melko pian positiivisen testin jälkeen, että menen yksityiselle tarkistuttamaan että kaveri on oikeasti matkassa ja oikeassa paikassa. Kävin kin 8. viikolla ja kaikki oli silloin hyvin, alkio vastasi viikkoja ja sydän löi. Tuo rauhoitti mieltä kummasti muutamaksi viikoksi. Mulla on alusta asti ollut eriasteisia alavatsakipuja ja pari viikkoa sitten alkoi kunnolliset kasvukivut, ainakin oletan että ne olivat kasvukipuja, ja saatoin olla rauhassa kun päättelin, että siellä se kaveri kasvaa ja kohtu sen mukana. No nyt ei ole viikkoon ollut minkäänlaisia alavatsakipuja, ei menkkamaista poltetta eikä mitään muutakaan. Pelkään, että se on merkki siitä ettei mikään enää kasva Mulla on np- ultraan aikaa vielä 2 viikkoa ja harkitsen vakavasti menisinkö sitä ennen vielä yksityiselle tarkistamaan tilanteen, koska seuraavista viikoista tulee piiitkät jollei vatsakivut palaa. Mietin sitäkin, että jos soitan neuvolaan niin suostuisivatko kokeilemaan josko sydänäänet jo kuuluisi, mutta koska viikkoja on huomena vasta 11, veikkaan etteivät siihen suostu kuitenkaan. Aaargh!!