mina

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About mina

  • Rank
    Aloittelija

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä on täällä sellainen tilanne, etten oikein muista milloin kuukautiset ovat olleet, joskus viime vuoden puolella Ja raskaustesti näytti negatiivista vielä tämän vuoden puolella tammikuussa. Sain plussat vasta viikko sitten, eli taidetaan olla pidemmällä, mitä luulen. Mutta huomenna on ensimmäinen neuvola. Lähdetään molemmat sinne, koska haluamme todella tietää milloin laskettu aika oikein on ja vähän ummikkona tietämään myös, että mitä oikein tapahtuu nyt. Tuttu lääkäri (oma lääkäri) hoitaa näitä neuvolalääkärin tehtäviä ja oli kyllä todella iloinen meidän puolesta. Sanoi puhelinsoittoajalla, että varaa samalla ajan ultraan. Vähän kyllä jänskättää
  2. Lisää pelkoja tulevasta, osa 2 Sanoinkin jossain, että en ole saanut riittävästi tukea perheeltäni. Eivät kai hyväksy raskautta, koska itselläni on ollut melko paljon kaikkia psyykkisiä ja fyysisiä oireita ennen raskautta. Emme ole mieheni kanssa kertoneet kuin muutamalle ihmiselle raskaudesta ja yritän tässä nyt sulatella vielä koko asiaa. Hassua miten elämä voikaan muuttua kuin hetkessä Haluaisin olla onnellinen, tuleva äiti. Mutta kuten sanoin kukaan muu ei näytä hyväksyvän tätä. Pelottaa hirveästi, kuinka yksin jään vielä vauvan kanssa. Vaikka mieheni sukulaiset varmasti hyväksyvät minut ja raskauteni, sen, että saamme lapsen syksyllä. Mutta mites saisit muut hyväksymään aikuisen itsesi, jos et ensin hyväksy itse itseäsi ja samalla ymmärrät, että on olemassa kaikki ainekset siihen, että voit olla hyvä äiti. hmmm..
  3. Yllättävänä oireena oli pyörrytyksen tunne ja itse pyörtyily muutaman kerran. Ei vaan testi suostunut näyttämään plussaa ja haamuviivoja en osannut tutkia. Rinnat ovat olleet myös tosi arat.
  4. Ei tarvitse ottaa, kun tauti on käyty lävitse jo viime syksynä. Pahin tauti taisi olla jos mikä koskaan ennen..
  5. Svenja: Itselläni on vähän samanlainen tilanne kuin sulla. Itselleni on sattunut vaikka mitä lapsena ja olo on ollut kovin turvaton. Nyt pelottaa, että osaako sitä itse toimia eri tavalla mitä vaikkapa äiti toimi omalla kohdallani. Haluaisin lapselleni kuitenkin hyvän ja turvallisen kodin; ainakin jotain sellaista, mitä olisin halunnut myös itselläni olleen lapsena. Ilkikurisesti silti, juuri nämä henkilöt lapsuudestani, jotka ovat nyt arvostelleet minua tulevana äitinä, ovat juuri heitä, joilta hain turvaa ja tukea itse lapsuudessani, koskaan sitä saamatta heiltä Olisi hienoa saada sellainen palaute, että: "sinulla on ongelmia, mutta voit vahvistua ja kasvaa hyväksi äidiksi". Mut litistetään vain kasaan jo ennen kuin lapsi on edes maailmassa, eikä katsota tulevaisuutta kohti ja luoda toivoa tähän tilanteeseen. Kirjoituksesi kosketti.
  6. Kiitos Monnax, kun vastasit. Tein testin viime maanantaina. Testi näytti selkeää kahta viivaa. Otin lääkäriini heti yhteyttä ja jotenkin lääkkeet lopetettiin kuin "seinään". Onneksi ensi viikolla on ajat näille ammattitaitoisille ihmisille. En osaa vastata, että miksi. Onneksi elämäni on ollut jo kauan tasaisempaa. Ainut, mikä todella vaivaa, on unettomuus. Muuten elämässäni kaikki asiat ovat ihan hyvin. Olen tietysti todella hämmentynyt ja jo "pelko" siitä, että sellaista äidin kaltaista tukea ei voisi raskauden aikana olla, vaivaa kovasti - eli kukaan ei tukisi tällaisessa herkässä tilassa, tarkoitan, että joku muukin kuin työnsä puolesta ammattilainen. Ehkä kirjoitin tekstini vähän liian kiivaassa mielentilassa. (Olin juuri tullut veljeni perheen luota, jossa lujat arvostelut tilannettani kohtaan). Vauvasta huolehtiminen - luulen, että siihen jokainen äiti kasvaa omalla parhaalla mahdollisella tavalla, ja kuten sanoit - ei siitä pärjäämisestä vauvan kanssa voi edeltä käsin tietää.
  7. Anteeksi, että noin suu vaahdossa ruikutin omia asioitani Tulihan tunteet vihdoinkin purettua ja kerrottua kaikille, miten elämässä ovat asiat tänä päivänä. Jos jollakin olisi hyviä neuvoja, kuinka tulla toimeen ja kuinka parannella itseä, kaikki otetaan vastaan. Jostain tarvitsisin myös rohkaisua tähän ensimmäiseen raskauteen. Varmasti auttaa, kun pääsen käymään psykologilla ja terkalla/neuvolassa. Ihan kummallinen olo vieläkin, voinko tosiaan olla raskaana...
  8. Ihana löytää tällainen ketju, vieläkö, kun olen sellainen ummikko raskauteen liittyvissä asioissa Löydän raskaudestani uusia, uusia ja uusia ongelmia. Minulla on aika rankka psyyke tausta, minulla on siis ollut lapsesta saakka pelkoja mm. pimeästä yms. pahasta ja myöhemmin pelot ovat saaneet neuroottisemman puolen. Valitettavasti pelot ovat siis Joskus olleet myös lähes "psykoottisia", vaikka niitä ei virallisesti ole kirjattu mihinkään. Kerroinkin jo tuolla, että psyyke asioissa tarvitsen varmasti apua. Onneksi psykiatrini järjesti seuraavalle viikolle ajan ja sovimme psykan (psykologin) kanssa jatkaa kerran viikossa tapaamisia. Samalla sain ensimmäisen ajan terkalle ja lääkärille, kun ei ihan tarkkaan tiedä, milloin vauva on saanut alkunsa. Ja neuvolaan! Olen ollut monen lääkkeen kierteessä ja nyt lääkkeet lopetettiin kuin seinään n.viikko sitten, kun raskaus ilmeni. Tiedä, tiedän, että unet mulla on aina olleet hankalat. Nyt vielä hankalemmat, koska ilmeisesti mulla on viekkareita lääkkeistä. On myös pelkoa kuinka kauan noita lääkkeitä on otettu ilman, että tiesin olevani raskaana.. Sosiaalisesti nämä ongelmani näkyvät niin, että puoli sukua vetää varmaan lääkettä sydänkohtauksen uhan johdoksi = pelkäävät, kuinka pystymme mieheni kanssa hoitamaan vauvan ilman ongelmia. Että näin. Miehen isä on jo melko vanha ja sieltäkään puolelta ei ole tukea tulemassa. Voi olla, että jostain saadaan miehen sukulaisista vara "mummi" ja kaikki kääntyy iloksi, mutta nyt tässä itse nieleskelen tuskaa ja ahdistusta kopallinen päivässä, mieheni ottaa asiat paljon rennommin, onneksi, koska taspainottaa itseäni todella paljon. Tulin raskaaksi kaiken sen päälle, että mun ei pitänyt tulla raskaaksi ollenkaan. No, suosiolla ajateltiin jättää lapsettomuushoidot käymättä ja aloin syödä pillereitä, että ei sitä lasta sitten koskaan kuuluisi ja saataisiin kierto kuntoon. Ja sitten siitä kuuluikin! Tulinkin raskaaksi ja olin ehtinyt kääntää tilanteen päälaelleen odotuksesta unohduksiin. Miten osaan tästä kääntää oman pääni takaisin odotukseen, joka on ihan tätä päivää. Musta on tullut itkuinen, näen painajaisia öisin (väkivaltaisia) (mieheni joutuu valvomaan mun kanssa...) ja pelkään kaikkea, mitä mun oman suvun puolelta ovat o d o t u k s e t. Pitäisi olla sellainen ja tällainen, että vauvan kanssa pärjää ja oletko sinä nyt sellainen, että pärjäät. Nyt pallottelen itseäni moneen suuntaan, yritän hiljentää muiden odotukset, tapahtuu niin, että käyn sukulaisissa hakemassa hyväksyntää itselleni. Siinä murskautuu moni asia; en ehdi hyväksyä koskaan itseäni tällä tavoin, kaikkineni virheineni ja koukkuineni. Ja on kai siinä toinenkin puoli; kai minussa kuitenkin elää jotain hyvääkin kaiken jälkeen. Ainakin minulla on loistava kumppani, ja hän ei jätä yksin. Minulla on tuki psykassa (psykologi). Ja sitten olen alkanut ulkoilemaan samalla olen ajatellut, että kehoni sitten osaisi vastaanottaa paremmin tulevan vauvan. Toivon voivani olla hyvä äiti, ei täydellinen, mutta onnellinen ja vastuullinen, vaikka saisinkin apua psykalta. Toivon vauvan voivan hyvin ja meidän koko perheen. En tarvitse siihen korkeakoulutusta (sekin on kyllä), vaan enemminkin rohkaisua itseäni kohtaan ja paljon aikuista luonnetta ja varmuutta epävarmuuteen
  9. Olipa helpotus löytää tämä viestiketju Sain maanantaina tietää, että olen raskaana. Minulla on ollut jos jonkinlaista masennusta aiemmin ja olen ollut sairaalassakin sen takia, että senkö takia minua pelottaa niin hirveästi? Äitini ja mummoni eivät jaksa olla onnellisia, vaikka olenkin jo 31-v. ja mies yli 40-v. ja molemmat ovat hoitaneet lapsia nuorempina ja myös vanhempina. Ei, sain vain kuulla (tosin viime syksynä) että olisi varmaan parempi, ettei meidän tarvitsisi saada lapsia ollenkaan. Ja menimme juuri viime syksynä naimisiin... No, kuitenkin pelkään eniten sitä, että tuleeko minusta tarpeeksi hyvä äiti. Osaanko ottaa lapsen tunne-elämän huomioon, kuinka uskallan niin pientä vauvaa pidellä, ettei "hän mene rikki"? Tämäkään raskaus ei ollut ihan suunniteltu, vaikka olen enemmänkin ihmeissäni siitä, että tulin ylipäätänsä raskaaksi. Takana on endometrioosia ja yritimme vuoden saada lasta ja koska mikään ei onnistunut, olin koko ajan kivuissani endon takia, niin aloin syödä pillereitä. "Unohdin" joskus joulun alla ottaa pillereitä ja tässä tämä nyt on. Pelkään niin hirveästi kaikkea, itseäni, että osaanko, puolisoani, että osaako, tätä maailmaa missä on niin paljon pahaa... listaa voisin jatkaa loputtomiin. Onneksi tässä hetki sitten meille miehen kanssa avautui keskustelutuokio ja hänkin kertoi omista tunteistaan. Sanoin, etteivät tunnetilani johdu hänestä, vaan olen niin hämilläni raskaaksi tulosta. Olin aina luullut, että minusta ei tule koskaan äiti, johtuen endosta, niin, että olin laittanut koko asian taka-alalle. Ja oliko vielä reilu viikko sitten, kun lähestulkoon itkin taas sitä, että "kun en koskaan tule raskaaksi". Ja nyt tilanne on ihan toinen. lisäksi ainakin itselläni on joitakin fyysisiä oireita, joiden vuoksi ei saa nukuttua, ja pelkään, miten tilanne on sitten, kun vauva on syntynyt. Nytkin olen ihan poikki, väsyttää koko ajan. Olipa ihana avautua puhumaan näistä asioista.
  10. Kauhean endometrioosin kamppailujen jälkeen, vuoden yrittämisen jälkeen, unohdin jo haaveet... Sitten en välittänyt enää ja aloitin ehkäisyn ja unohdin ottaa puoli listaa pillereitä. Tänään vahva plussa testissä Minusta tuleekin mahdollisesti äiti ja puolisostani isä