Zirppa

Meillä maksaa noin 260/e kk Ja muksu hoidossa 5 pv viikossa klo 8-17 Helsingissä ollaan. Muoks, lisäyksiä

Vastasin päivähoito, mutta itseasiassa tyttö on myös kotihoidossa. Meidän typy aloittaa pian päivähoidon. On silloin 1v 3kk. Olisin mielelläni ollut pidempään kotona, sillä viihdyin hyvin ja tyttö tuntuu olevan kovin läheisyydentarpeinen (aina jos olen pitkään poissa vietämme sitten seuraavan päivän sylikkäin), mutta minkäs teet... Tyttö on näin alkuun päivähoidossa kolme päivää viikossa, päivän isän kanssa kotona ja yhden päivän minun kanssani kotona. Koetamme myös pitää hoitopäivät max. 7 h mittaisina. Viedään siis noin 8 maissa ja haetaan ennen klo 15. OT: Jos tuota hoitopäivää lähtisi lyhentämään vielä vaikka tunnilla se alkaisi olla hankalaa PÄIVÄKODIN RYTMIN takia. Siellähän nukutaan päikkärit siinä 12-14, minkä jälkeen syödään välipala. Jos siis haluaa lyhyemmän päivän kuin 7 h niin lapsi pitäisi joko viedä myöhemmin (mutta kovinkaan paljon myöhemmin ei kannata, sillä klo 9 lähdetään puistoon) tai hakea jo ennen päiväunia, eli ennen klo 12, ja siihen taas ei työ anna periksi. Hassua, jotenkin olin kuvitellut että työaika on se, jolla on merkitystä..

Arvasin ovuloivani, ovistikussa oli haalea plussa ja muutenkin oli ovis"oireita". "pakotin" miehen pupuiluhommiin, vaikka olimme molemmat todella väsyneitä ja seuraavana aamuna oli todella aikainen herätys. No nykyään nuo väsymykset ja aikaiset herätykset ovatkin vielä tutumpia juttuja,..

Kaksi kuukautta siinä meni. Yhdet kuukautiset ehti tulla. Kierto minulla on aina ollut pitkä, joten neuvolassa laskivat edellisten kuukautisien perusteella että raskauteni olisi ollut paaaaljon pidemmällä kuin mitä se oli, vaikka kuinka yritin kertoa pitkästä kierrosta. No ultrassahan se selvisi oikea laita

Ymmärtääkseni TENS stimuloi kehon omaa endorfiinituotantoa yms. kipua säätelevien hormmonien tuotantoa. Siispä se lievittää kipua kokonaisvaltaisesti eikä vaan sinne selkäpuolelle vaikka ne läpsyt sinne tulevatkin. Itse käytin TENSiä synnytyksessä. Se oli erittäin hyvä. Pärjäsin sillä, hengittelyllä ja kaurapussilla 8 cm saakka, jonka jälkeen otettiin epiduraali.

Vastasiin "muuta", sillä käytin suuren osan ajasta synnytyslaulua.

Kiitos Ipsi, Olin tosiaan miettinyt menemistä tuonne Manipuraan (innokas joogi kun olen), joten hienoa jos teille oli siitä apua. Ehkä meillekin. Minulla on kyllä eräs erittäin hyvä ystävä jonka voisin kuvitella "mielellään" tulevan mukaan synnytykseen. Käytännössä sellaisen onnistuminen lienee hankalaa, sillä ystäväni on tietenkin töissä eikä "Hyvän ystävän synntys" taida olla syy sille että yht'äkkiä poistutaan työpaikalta.. Vaimon synnytys taidetaan ymmärtää hieman paremmin.. Luulenpa siis että lähestyn ongelmaa seuraavasti: panen miehen lukemaan lyhyitä synnytyskertomuksia, sekä käymme Mamipurassa ja ehkä muuallakin synnytysvalmennuksessa. (Helsingin Kätilöopiston Haikaranpesään olemme toivottavasti menossa synnyttämään ja heillähän on vielä omakin synnytysvalmennus tämän kunnallisen lisäksi). Jos asia ei näin ratkea mietin uudestaan mitä teen. (Onhan noita doula-palveluita esim.) Epäilen että asia ratkeaa niin että mies tulee mukaan synntykseen ja minä jännitän kuitenkin sitä, miten hän tulee käyttäytymään. Ehkäpä tämä on osittain minun tapani jännitttää synnytystä. On helpompaa jännittää mitä mokia mies tekee kun jännittää sitä itse synnytystä. Mutta toki voisi olla mukavampaa jännittää synnytystä yhdessä miehen kanssa. Eli kyllä minä toivoisin että mies jossain vaiheessa ottaa asioista enemmän selvää. Töihin siis! Muoks. kirjoitusvirheitä..

Kiitos NAT, Taisit ymmärtää tilanteeni aika hyvin. Nuo ovat hyviä neuvoja. Meidän täytyy kyllä ehdottomasti puhua lisää ennen kuin teemme päätöksen suuntaan tai toiseen. Kirjoituksestasi sain hyviä neuvoja ajatteluni tueksi. Kiitos. Tänään ajattelen että eihän se synnytys nyt ollenkaan "epäonnistu" vaikka mies olisikin mukana eikä käyttäytyisi ihan niin kivalla tavalla. Mutta toisaalta minua inhottaa tilanne että mieheni jollain tavalla pettää luottamukseni ja siitä tulee turhaa konfliktia synnytykseen jossa muutenkin olen emotinaalisessa tilanteessa. Pelkään että kaikki kuitataan niillä synnyttävän naisen emootioilla eikä sillä että tukihenkilö ei tuekaan. Ts. Pelkään ilmeisesti ettei minua kuulla synnytyksessä ja että mieheni olisi osa sitä. Tämä saattaa varmasti olla turha pelko mutta saattaa toteutuakin jos käy huono tuuri esim. kätilöiden suhteen. Ja silloin nimenomaan olisi tärkeää että voisin luottaa mieheeni. Tuo TUKIhenkilöasian painottaminen on varmasti asia josta haluankin mieheni kanssa keskustella. Jotenkin tutntuu että mieheni ei ole oikein ymmärtänyt että hän on tulossa mukaan tukemaan minua, vaan hän puhuu vain siitä kuinka hän haluaa olla mukana kun hänen lapsensa vetää ensimmäiset henkosensa. Että hän haluaisi ottaa lapsen vastaan. Synnytykseen hän suhtatuu siten että "ainahan se tekee kipeää", ja "jollain tavalla se lapsi ulos tulee" ymmärtämättä että sillä todellakin on väliä sekä äidille että lapselle miten tämä tapahtuu. Olen ymmärtänyt että ei suinkaan aina ole niin että nainen synnytyksessä huutaa miehelleen vihaavansa tätä koska tämä on saattanut hänet raskaaksi (miehen toteamus että näinhän aina käy), vaan että moni nainen on kokenut että synnytys on ollut kivuista huolimatta yhteinen kokemus joka on mm. todistanut miehen rakkautta. Tuntuu jotenkin kurjalta että annan hänen olla mukana vaikka en haluaisikaan ja että minun tehtäväni on tuottaa hänelle "elämys" jossa hän saa kokea lapsen syntymän ja minun kokemuksellani ei ole väliä. (karikoidusti näin, vaikka mieheni kyllä jollain tasolla ymmärtääkin kantani) Seuraavissa hengenvedoissa hän on nimittäin mietiskellyt ääneen sitä, kuinka oikein onnistuu varpajaisten järjestäminen, kun minä olen toivonut perhehuonetta (asia josta meidän lienee hyvä keskustella) eikä perhehuoneesta saisi isä/tukihenkilö poistua ainakaan varpajaisia viettämään. Osasyy miehen ajatuksiin lienee se, että hän ei (luonnollisesti) samalla tavalla ole vielä miettinyt synnytystä kuin minä. Hän ei pahemmin jaksa asiasta lukea/eika sillä hänellä on jonkinasteinen (diagnositisoimaton) vaikeus lukemisen suhteen jonka takia lukemnen on hänelle vaivalloista. Siispä hän luottaa miespuolisten kavereidensa (varmasti siivottuihin) versiohin vaimojensa synnytyksistä ja luo kuvaansa synnytyksestä niiden pohjalta. Ehkä asia paranee kun käymme synnytysvalmennuksissa ja hän saa enemmän tietoa siitä mikä hänen roolinsa on (eli tukea ja auttaa synnyttävää äitiä). Ja näkee muita miehiä samassa tilanteesa. Toivon että hän silloin ymmärtäisi että oma pätemisen tarve täytyy jättää nurkkaan ja että parhaalla tavalla hän pätee tukemalla äitiä. Näin hän omalta osaltaan tekee synnytyksestä meitä lähentävän kokemuksen, meni se sitten millä tavalla tahansa. Onneksi tässä on aikaa totutella ajatukseen keskustelemalla eikä asiaa tarvitse ihan heti päättää.

Onko ketään joka ei toivo miestä mukaan synnytykseen? Meillä minä toivoisin voivani synnyttää yksin mutta mieshaluaa ehdottomasti tulla mukaan. Olen siksi taipunut hänen tahtoonsa muttakuitenkin välillä toivoisin, etten olisi. Jotenkin synnyttäminen tuntuu kovin yksityiseltä puuhalta johon haluaisin keskittyä yksin. En haluaisi ketään siihen viereen höpöttämään enkä haluaisi keskittyä kenenkään muun kuin omaani ja vauvan hyvinvointiin. Meillä kun mies on sellainen että hän aina tietää kaikenparhaiten. Siis alkaen perunoiden kuorimisen oikeasta asennosta siitä mitenminun pitäisi elämäni elää. Minua ärsyttäisi jos hän synnytyksessä tapansamukaan ilmaisisi että teen jotain väärin vaikka varmasti teen parhaani. Hän on kauhean puhelias, etenkin hermostuessaa, ja synnytyksessä pelkään että hän puhuuniin paljon että minä en ehdi keskittyä itseeni vaan joudun keskittymään häneenvaikka minulla olisi millaiset tuskat Lisäksi hänellä on lääketieteellisen tutkinnon omaavana kova pätemisen tarve lääkäreiden edessä. Siispä pelkään että hän menee lääkäreiden "puolelle"jos vaikka on erimielisyyksiä kivunlievityksestä. Toivoisin kivunlievitystä mahdollisimman vähän. Joskin tajuan että monissa tilanteissa se on sekä minun että vauvan etu, ja sellaisessa tilanteessa toki ottaisin vaikka mitä vastaan.Olen koettanut selittää tätä miehelle mutta hän on sitä mieltä että kätilökyllä tietää parhaiten. Niin varmasti tietäänkin, ja minä luotan myös hoitohenkilökunnan ammattitaitoon kovastikin. Mutta toisaalta nämä asiat ovat ymmärtääksenimonissa tilanteissa myös sopimisasioita ja kipua voi usein lievittää muillakinkuin lääketieteellisillä keinoilla. Tähän kuitenkin uskon tarvitsevani ainakin jonkun tukea. Neuvolassa sain asiasta esimakua. Mies puhui lakkaamatta "mukavia"ja "asiantuntevia" niin että minun kysymykseni ja ajatukseni jäivät sivuun ja ajatukseni sekosivat. Mies jotenkin pystyy saamaan ihmiset uskomaan että tietää mitä minä haluan vaikka ei tiedäkään. Nyt en tarkoita ettenkö rakastaisi miestäni enkä välittäisimiltä hänestä tuntuu. Rakastan kovasti ja tiedän että hänestä tulee loistava isä. Hän myös aidosti välittää, mikä ikävä kyllä usein ilmenee liioteltuna kontrollina. Kuitenkaan en näe että synnytyksessä mukana olo on miehen automaattinen oikeus jos äiti ei sitä toivo. Mitä mieltä te olette? Olisinko minä epäoikeudenmukainen jos kieltäisin miehen läsnäolon? (Luulutavasti päädymme siihen että mies tulee mukaan mutta olisi ainakin mukava kuulla josko on muita jotka eivät välttämättäpidä miestä itsestäänselvyytenä synnytyksessä kaikissa tilanteissa). Raskausviikkoja minulla on 13 joten aikaa ihmettelylle on. Ja kirjoituksestani ilmennee että kyseessä on ensimmäinen lapsemme.

Vastasin että tärppäsin toisella. Ensimmäisellä kerralla, heti pillereiden lopettamisen jälkeen, minulla oli yllättäen hiivatulehdus (liekö pillereiden lopetuksella osansa tässä). Siispä emme edes pupustelleet otollisina ajankohtina ensimmäisessä kierrossa (jos nyt ovulaatio heti lopettamisen jälkeen kovin säännöllinen olisi ollutkaan). Näinpä en osaa sanoa että oliko tuo ensimmäinen kierto yrityskierto ollenkaan, mutta mielestäni oli, sillä olisimme mielellämme kyllä yrittäneet aktiivisesti silloinkin.

Raportoin tässä käyntiä, Oli oikein mukava käynti ja tehtiin tosiaan kaikkea sitä mitä tässä ketjussakin tuli esille. Täytettiin lomakkeita jne. Sain lähetteen laboratorioon sillä terveyskeksessani ei ole labraa. Terkkari oli oikein ystävällinen ja iloinen, mutta ilmoitti heti alkuun että oli "Ihan uusi", minkä kyllä osittain huomasi. Eräs asia joka jäi mietityttämään oli se milä tavalla synnytyssaisaala määräytyi. Terkkari täytteli lomakkeita ja dialogi me jokseenkin näin (T=terkkari, M=minä) T: "sit ois se synnytyssairaala" M: No sitä pitää varmaan vähän miettiä... T: Ei kun se pitäis nyt päättää M: No Kättäriä me ollaan mietitty.. T: No laitetaan sit se Kättäri se on oikein mukava! Näin meidän synnytyssairaala siis päätettiin. Olin jotenkin odottanut että hän olisi esitellyt synnytyssairaalat ja miettinyt yhdessä meidän kanssamme mikä olisi juuri meille paras (mm. sijainnin jne. suhteen). En ollut ollenkaan valmistautunut siihen että sairaala pitäisi päättää nyt. Vaikka olin saanut kuulla paljon hyvää kätilöopistosta, niin en ollut asiaa vielä omalta kantiltani ajatellut, vaan tämän tuli täytenä yllätyksenä. (Jos olisin tiennyt että sairaala pitää heti alussa päättää niin olisin ottanut asioista enemmän selvää) Onko teille muille terkkari kertonut eri vaihtoehdoista ja synnytyssairaaloista, vai onko päätös todella noin yksioikoinen? Henkilökohtaisesti en usko että synnytssairaaloilla on kauhean paljon eroa, mutta kuitenkin olisin kuvitellut että tällaisestä päätöksestä keskusteltaisiin hieman enemmän kuin nyt. Minkälaisia kokemuksia muilla on tästä?

Otin rokotteen jo ennen kuin olin raskaana (ja yirtys oli aloitettu) kun ikäryhmäni rokotukset olivat käynnissä. En ehkä olisi muuten ottanut, mutta kun raskaus oli toiveissa ajattelin että parempi ottaa jo varulta, kun raskaana kuitenkin kuuluu riskiryhmään.

Olen menossa elämäni ensimmäiselle neuvolakäynnille ensi viikolla. Mies halusi ehdottomasti tulla mukaan. Ihan hyvähän se on. Mies on kovasti kiinnostunut asioista ja varmaankin asiat konkretisoituvat hänellekin silloin helpommin. Toisaalta pelkään vähän että jään sivurooliin kun rakas ukkoni on mukana. Mies kun on sellainen mukava ja oikein lörppäsuu, joten hän yleensä on se, joka on huomion keskipisteenä sosiaalisissa tilanteissa. Pelkään että en muista/saa kysyttyä kaikkea jota haluaisin (tätä varten ajattelin kirjoittaa kysymykset ylös etukäteen) tai mikä tilanteessa tulee mieleen kun mies etenkin hermostuneena tupaa puhumaan paljon ja keskeyttämään. Ja etenkin kun olen ollut tosia väsynyt niin keskittyminen on minulle tällä hetkellä tavallista vaikeampaa. Toisaalta en oikein tiedä mitä perinnöllisiä sairauksia miehellä on suvussa, joten siltä kantilta on myös hyvä että hän tulee mukaan. Mutta enpä tiedä tuota oikein omastakaan suvustani. Mikä sairaus oikein lasketaan perinnölliseksi? Astmaa on ainakin molemmin puolin ja se kai on perinnöllinen, mutta eiväthän kaikki sukulaisilla olleet sairaudet ole välttämättä periytyviä. Vai mikä tuo "periytyvän sairauden" määritelmä tässä tilanteessa oikein on? Eli pitääkö luetella kaikki suvun sairaudet, vai nekö vaan jotka tietää periytyviksi? Minkä takia tuota muuten kysytään? (Äidin hyvinvoinnin takia, vai sen takia että lasta osataan tämän syntyessä paremmin hoitaa?) No. Ensi viikon jälkeen olen viisaampi. Ja viisaampi olen myös luettuani näitä kertomuksia. Kiitoksia kaikille kirjoittaneille! Tulen neuvolan hjälkeen kertomaan miten meni!

Tämä on nyt vähan OT, mutta havaitsin että internet on pullollaan neuvoja siitä mitä joogaliikkeitä raskauden aikana on hyvä/ei saa tehdä, kuten esim. http://yoga.about.com/od/prenatalyoga/a/firsttrimester.htm

Oi kiitos syksyn tyttö! Juuri tuollaisia neuvoja kaipasin! Hiukkasen kyllä tuntuu hassulta kertoa jo tässä vaiheessa joogaohjaajalle raskaudesta, kun siitä ei tiedä vielä kukaan muu (vanhemmille tosin kerromme varmaan ensi vikolla). Mutta ehkä en vielä tarvitse ohjaajalle kerrokaan, vaan jätän vaan liikkeitä väliin jos siltä tuntuu. Onneksi jooga on sellainen laji että aina pitää kuunnella omaa kehoa, oli sitten raskaana tai ei. Millaisessa joogassa olet muuten käynyt? Onko esim. astanga ollut vähän myöhemmin jo liian rankkaa? Tosin uskon että myös monet tasapainoliikkeet saattavat sitten loppuraskaudesta jäädä väliin kun vatsalihaksia ei samalla tavalla ole, eikä sitä mielellään haluaisi kaatua ainakaan vatsalleen.. Entä oletko menossa mammajoogiin? Onko joku muu käynyt mammajoogassa, ja jos olette, niin missä vaiheessa raskautta? Manipuran sivuilla sanotaan että voi aloittaa peruskurssin milloin vain, mutta mitä aikaisemmin aloittaa, sen parempi. Kuitenkin tuntuisi hassulta aloittaa ihan liian "aikaisin", nyt kun keskenmenon riskikin on vielä suuri.. vaikka kaikki onkin mennyt todella hyvin tähän mennessä..