BabyPhat

Aktiivijäsen
  • Content count

    348
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by BabyPhat

  1. Meillä tyttö siirtyi lastensänkyyn n. 1v 5 kk ikäisenä. Siirtyi sinne tosin meidän sängystä. Pinniksessä ei ole nukuttu enää kuukausiin. Ei vaan suostunut sinne nukkumaan, joten kun sopiva sänky löytyi siirrettiin tyttö sinne. Välillä nukkuu sängyssään koko yön, välillä kiipeää meidän sänkyyn yöllä nukkumaan. Ja sänky on ihan kiinni meidän parisängyssä Onpahan edes välillä hieman enemmän tilaa itsellä nukkua.
  2. Haluaisin tietää kuinka pitkä liitto/parisuhde teillä oli "alla" ennen ensimmäistä lasta? Oltiin oltu yhdessä n. 6 vuotta kun esikoinen syntyi. Seurustelemaan alettiin 26 ja 30 vuoden ikäisenä. Oliko parisuhde ajallisesti sopiva, turhan pitkä vai liian lyhyt? Oli varmasti ihan sopiva. Ehdittiin erotakin välissä ja nyt on sekin kokeiltu ja yhdessä halutaan olla Iän puolesta lapsia olisi toki voinut tehdä aikaisemminkin. Nyt oltiin jo aika vanhoja esikoisen syntyessä (32 ja 36). Mitä positiivisia tai negatiivisia asioita tuli eteen lapsen synnyttyä tai jo raskauden aikana? Kyllä lapsi meitä yhdisti entisestään ja jotenkin vahvisti suhdetta. Ollaan varmasti onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin, vaikkakin ikäväkseni sain huomata, että kyllä se naisen tehtävä on loppujen lopuksi pyörittää sitä arkea miehen istuessa tietokoneella
  3. Taavi on kyllä söpö nimi, mutta sitten taas teinillä ja aikuisella jo vähän liian söpö, mutta annan 8. Mites Peetu?
  4. Kyllä minä pikkuvauvan uskalsin jättää yksin käydäkseni suihkussa ja vessassa. Sitteriin pystyi jättämään turvallisesti melko pitkään. Nykyään taaperon kanssa ei sitten enää suihkussa käydäkään kuin päikkäreiden aikaan jos mies ei ole kotona. Olen myös hakenut postia ja käyttänyt koiraa pikaisesti ulkona lapsen nukkuessa. Vaunuja en ikinä jättäisi kaupan eteen yksinään (en uskalla myöskään jättää koiraa saati sitten vauvaa). Vaunut uskallan itkuhälyttimen kanssa jättää juuri ja juuri omalle pihalle (okt nyt, ennen rivari) ja silloinkin tarkistan tasaisin väliajoin, että vaunut ovat yhä paikallaan. Välillä olen lapsen jättänyt autoon nukkumaan jos käyn kioskilla, automaatilla tms. missä menee korkeintaan muutama minuutti. Auton ovet tietenkin lukittuna, joten kovilla pakkasilla ja helteillähän tämä ei tietenkään onnistu. Eli mun pelko on että joku vie lapsen, ei se, että se traumatisoituisi jotenkin parin minuuutin itkeskelystä tai yksinolosta.
  5. Mä ehdin polttaa yli 15 vuotta (muutamaa lakkoa lukuunottamatta) ennen kuin lopetin ensimmäisen raskauden aikana viikolla 12. Tosin en enää plussan jälkeen montaa tupakkaa polttanut, 1-3 päivässä, mutta poltinpahan kuitenkin ja podin pitkään huonoa omaa tuntoa asiasta Lupasin itselleni, että en enää koskaan polta raskaana. Lopetettuani imetyksen, ajauduin taas polttelemaan satunnaisesti, lähinnä seurassa, mutta paluu töihin aiheutti taas tupakoinnin aloittamisen. Ei onneksi siinä määrin mitä aiemmin poltin. No sitten tulin jälleen raskaaksi ja lopetinko täysin plussaan? No en, mutta tällä kertaa en montaa tupakkaa polttanut plussan jälkeen ja viikon 6 jälkeen en ole polttanut ollenkaan. Ensimmäisen raskauden aikana olin (melko) varma, että en halua enää koskaan aloittaa tupakointia uudelleen, mutta miten kävikään. Nyt yritän olla aloittamasta tupakointia jälleen, mutta nyt tiedän, että ei se näköjään niin helppoa ole vaikka olisikin ollut yli vuodenkin polttamatta. Mies lopetti tupakoinnin ensimmäisen raskauden aikana samaan aikaan kanssani ja on ollut polttamatta siitä lähtien Vastasin siis omalta osaltani "joskus" ja miehen osalta "Ei tupakoi".
  6. Ei kuulunut vielä 11+5, mutta seuraavalla käynnillä 16+5 kuului. No olisikin ollut jokseenkin outoa jos ei vielä tuolloinkaan olisi kuulunut...
  7. Tinttis, selkänoja on aika erilainen TT:sä kuin tuossa teidän syöttötuolissa, joten epäilen, että TT:n setti tuohon menisi, koska kiinnitetään käsittääkseni selkänojaan. Itse olen tällä hetkellä todella tyytyväinen, että aikanaan hommattiin TT. Meidän tenava on muutaman kerran meinannut kyläreissulla kaataa perussyöttiksen ja myös kavereilla on tenavat saaneet ainakin noita TT kopioita kaadettua niissä istuessaan ja sen jälkeen tuoli on pitänyt sitoa pöytään kiinni Joten tuo liukuominaisuus on todella hyvä. Itsekin pelkäsin tuota maalin kestävyyttä kun luin (täältä?), että varsinkin valkoinen maali on herkkä kulumaan. No riskillä ostettiin valkoinen ja vuoden käytön jälkeen maalit on yhä pinnassa eikä muutenkaan näy kulumisen merkkejä. Vaikka mulla on tapana putsata tuoli heti ruokailun jälkeen, olen välillä joutunut rappaamaan kuivunutta ruokaa tuolista eikä pinta ole kärsinyt. Ehkä tuohon hintaan olisin kuitenkin odottanut hieman viimeistellympää pintaa (joissakin kohdissa rosoisuutta ja lovissa, joihin levyjä siirrellään, maalipinta on epätasainen ja kuultaa läpi.)
  8. Molemmilla kerroilla olen kertonut NT-ultran jälkeen ja jos sopiva tilanne olisi tullut, olisin voinut kertoa aikaisemminkin. Jotenkin olen halunnut saada asian pois "sydämeltä" ja muutoinkin olla piilottelematta raskautta työkavereilta, joten tuntunut reilulta kertoa ensin esimiehelle. Enkä mä oikeastaan näe mitään syytä ainakaan vakituisessa työsuhteessa olevan olla kertomattakaan hyvissä ajoin. Jos jotain sattuisi ja sairaslomalle jäisi niin asia kai tulisi ilmi joka tapauksessa.
  9. Mulla oli ruokavaliohoitoinen radi, tunnin arvo koholla rasituksessa. Vauva syntyi 39+1 ja painoi 3515 ja oli 50 cm pitkä. Eli ihan normi kokoinen, minusta jopa pieni, koska miehen kanssa ollaan molemmat oltu > 4kg. Olin aika tarkka sen viimeiset 10 viikkoa ruoan suhteen, mutta soin itselleni myös herkutteluhetkiä. Painoarvioksi annettiin LA:na 3,5 kg eli ei paljon mennyt pieleen. Vauvan sokereita seurattiin synnytysosastolla eivätkä olleet missään vaiheessa erityisen matalat, lisämaitoa kuitenkin annettiin, koska maito ei mulla heti noussut.
  10. Mulla on täysin nollalinja alkoholin suhteen raskausaikana. Johtuen ainakin siitä, että mulla ei muutenkaan ole tapana ottaa yhtä tai kahta. Sitten kun juhlin niin otan useamman. Toisaalta mulla ei tee edes mieli alkoholia. Eka raskaudessa tajusin tehdä testin vasta joskus viikolla 6-7, mutta alkoholia ei ollut tehnyt mieli enää viikkoihin ja pikkujouluistakin lähdin aikaisin kotiin ykäämään parin siiderin ja viinilasin jälkeen (raskausviikkoja oli silloin ehkä 3+, ei varmaan olisi siis edes näkynyt testissä). Mä en pidä pahana sitä jos joku silloin tällöin ottaa raskaana lasillisen viiniä/siideriä, mutta itse en halua raskaana olessani juoda.
  11. Kirjoitanpas tänne tämän hetkisen tilanteen jos jollain on vaikka samanlaista ongelmaa... Eli lapsi oli sattumalta täysin laktoosittomalla ruokavaliolla muutaman päivän (ei saanut muita maitotuotteita kuin laktoositonta maitojuomaa) ja kappas kakka muuttui kiinteäksi. Sitten yhtenä päivänä annettiin tavallista jogurttia niin johan taas huilasi sonta. Eli kokeillaan nyt onko laktoosittomilla ja hyla tuotteilla oikeasti vaikutusta. Jospa maha ei vaan tavallisia maitotuotteita kestä. Ei siis ehditty lääkäriin kun yhtäkkiä se kauan kaivattu pökylä tulikin
  12. Meillä tytöllä on kaksi nimeä, joista ensimmäisen nimen minä olen aina halunnut tyttölapselle ja toisen nimen halusi sitten mies keksiä. No jostain syystä nimi sitten oli päätettynä jo ennen syntymää ja lopulta lapsi ei sitten yhtään näyttänyt siltä nimeltä Mies ei suostunut enää keskustelemaan nimestä uudestaan, joten se nimi annettiin ja multa meni ihan älyttömän kauan, että opin tyttöä sillä nimellä kutsumaan. No nyt kun tyttö on jo vuoden, olen jo muutaman kuukauden osannut häntä oikealla nimellä kutsua ja nyt tuntuu, että eipä mikään muu nimi olisi ollutkaan yhtä hyvä, mutta aluksi tuntui, että voi ei, tuliko mokattua nimen kanssa nyt pahemman kerran. Mutta kuitenkin ensi kerralla odotan vauvan mahanahan tälle puolelle ennen kuin päätän yhtään mitään.
  13. Viisi kertaa käytiin: 1. Np-ultra 10+4 (neuvola), joka oli liian aikaisin, joten 2. Np-ultra 12+1 (neuvola) 3. Rakenneultra 20+3 (neuvola) 4. Pelkopolikäynti 33+4 (äitipoli) 5. Seurantaultra (Radi) 36+4 (äitipoli) Muoks. paikat lisätty
  14. Rakenneultrassa tyttöä lupailtiin... ehkä, vaikka kuvakin haarovälistä saatiin myöhemmissä ultrissa äitipolilla sitten varmistui tytöksi. Kaikki ultrat tehtiin "2D:nä".
  15. Supistukset avautumisvaiheessa olivat hyvin siedettäviä enkä sitten ehtinytkään saada mitään puudutusta kun piti jo alkaa ponnistamaan ja se kävi aivan prkleen kipeää. Vauvan ulostulo ei tuntunut enää missään itse ponnistuksen jälkeen. Se supistuksen ja synnytyskanavassa liikkuvan vauvan yhteisvaikutus oli niin kamalaa, että luulin oikeasti kuolevani. Mutta joka tapauksessa haluaisin synnyttää vielä ainakin kerran
  16. Onko normaalia, että vuoden ikäisellä ei ole imetyksen lopetuksen jälkeen tullut yhtään kiinteää kakkaa? Imetys lopetettu n. 8 kk iässä ja siihen saakka kakka oli kiinteää heti kiinteiden aloituksen jälkeen. Nyt korvikekin jätettiin kokonaan pois pari viikkoa sitten. Sitä ennen oikeaa maitoa oli sekoitettu korvikkeeseen pikkuhiljaa parin viikon ajan. Korvikkeen pois jättämisen jälkeen maha meni vielä löysemmälle ja siirryttiin sitten laktoosittomaan maitoon, mutta ei mitään vaikutusta. Kakka on siis nyt niin löysää, että tulee vaipan lahkeensuista läpi. Yksivuotisneuvolassa tästä sanoin, mutta hoitaja vaan hymähteli jotain epämääräistä. Nyt mietiskelen, että käydäkkö lääkärissä vai ei...
  17. Ei siis kerrassaan mitään oireita. No ehkä sellanen, että muistelisin nukkuneeni ennen lapsiveden menoa alkuyön paremmin kuin moneen kuukauteen. Ilmeisesti elimistö keräsi vähän voimia koitokseen, joka kuitenkin kävi nopeasti.
  18. Vastasin n. 1 vuosi, tjotilla mentiin. Vaikka ei tullut mitään oviksia bongailtua, eli raskautumisen mahdollisuus oli monesti aika mitätön, silti aika tuntui pitkältä jälkeenpäin ajateltuna.
  19. Kertikset käytössä. Mietin kestoilua raskausaikana, mutta mies tyrmäsi ajatuksen täysin ja jäi sitten ns. haaveilun tasolle.
  20. Lapsivettä alkoi lorahdella kahden aikaan yöllä ja seitsemältä aamulla tyttö sitten syntyi.
  21. Ultra rv:lla 33+4 antoi sen hetkiseksi painoarvioksi 2,2 kiloa, käyrän mukaan syntymäpaino LA:na 3,5 kiloa. Toinen ultra 36+4 antoi sen hetken painoksi 3,1 kiloa ja yhä käyrä näytti La:lle 3,5 kiloa. Tyttö syntyi rv 39+1 ja paino oli 3515 g.
  22. Kärjistetysti meillä tilanne on se, että minä hoidan lapsen, siivouksen ja ruoanlaiton, mies hoitaa aloittaa pihahommat yms. miesten hommat ja sitten ne jää kesken ja hommat lojuu keskeneräisinä siihen saakka, että MINÄ alan ne organisoimaan miten ja millon ne tehdään. Kyllä ne yleensä jollain aikavälillä valmiiksi saadaan, mutta oman aikansa kaikki ottaa. Hieman olen kyllä pettynyt tuohon mieheen mitä lapsen hoitoon tulee. Mies odotti tosi malttamattomana lapsen syntymää ja juurikin tuosta syystä oletin, että hän osallistuu yhtälailla vauvan hoitoon. Mulle tuli jokseenkin yllätyksenä, että näin ei käynytkään koska niin innolla mies oli vauvaa odottanut. Mies istui tietokoneella ja minä hoidin vauvaa eli siis syötöt tottakai kun imetin, mutta myös vaipanvaihdot, nukutukset ym. Ja siis hoidan edelleen vaikka en siis enää imetä, joten siksikään en ole enää korvaamaton Jos mies on lapsen kanssa kahdestaan niin kyllä se sillon hoitaa kaiken mallikkaasti, mutta jos minä olen kotona niin kaikki lankeaa minun hoidettavaksi ellen erikseen pyydä jotain tekemään. En tiedä onko vika minussa tai siis siinä, että olen jonkin verran dominoiva ja helposti sanon miten asia on hyvä tehdä ja neuvon pyytämättäkin. Nykyään yritän olla puuttumatta Nyt mies jääkin lapsen kanssa kotosalle kun itse lähden töihin. Olenkin miettinyt, että taidan vielä töiden jälkeen istahtaa tietokoneelle ja lepäillä hieman (n. 6 tuntia) raskaan työpäivän jälkeen No mutta ehkä tässä mua vaivaa eniten se, että koska ollaan jo yli kolmekymppisiä, mies jo lähempänä neljääkymmentä, alkaa viimeiset lapsentekohetket olemaan käsillä ja ehkä äitiä saattaa vaivata myös pahemmanlaatuinen vauvakuume, että miten mä jaksaisin tai ennemminkin ehtisin hoitamaan kaksi pientä lasta (ja kiillottamaan kotia ) jos meille toinen suotaisiin...
  23. Itse lasken viihteellä käymiseksi baarittelut ja illanistujaiset, joissa lapsi ei ole mukana (ja nautiskellaan väkijuomia ). Ennen lasta käytiin vähintään joka toinen viikonloppu viihteellä. Mies kävi raskausaikana muutaman kerran viihteellä, ehkä kerran kahdessa kuussa tjs. Kun lapsi syntyi miehen tahti on pysynyt samana. Itse en käynyt ensimmäiseen 8 kk missään, koska imetin. Imetyksen jälkeen olen käynyt viihteellä 4 neljä kertaa (ei meillä tietenkään lasketa, mutta lasketaan kuitenkin), joista kahdella kerralla olen päässyt ihan baariin saakka. Yhdessä emme ole käyneet juhlimassa missään lapsen syntymän jälkeen. Jostain syystä mulle on hirveen vaikeeta jättää lasta mihinkään hoitoon, varsinkaan jos sitä ei mulle itse ehdoteta eikä ole ehdotettu No en tiedä jättäisinkö vaikka ehdotettaisiin... No onneksi olen jo sen verran vanha, että olen ehtinyt juhlia kyllästymiseen saakka ja viihdyn kotona tosi hyvin niin ei tarvitse isovanhempia tämän takia vaivata. Miten tästä nyt tuli niin katkeran kuuloinen tilitys Ei vaan olen ihan oikeasti tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen. Pääsen kyllä menemään jos siltä tuntuu, mies on joutunut mut melkein pakottamaan lähtemään nuo kerrat mitkä olen käynyt.
  24. Laitoin tuohon myös alkuraskauden pahoinvoinnin ja väsymyksen. Nehän kuitenkin helpottivat melko nopeasti. Koko raskausajan tais olla noita mielialan vaihteluita ja kamala akne iski selkään. Turvotusta mulla oli runsaasti heti viikon 25 jälkeen. Oli radi ja närästi ihan äärettömästi. Toinen pohje oli musta suonikohjuista ja kiloja kertyi yli kaksikymmentä. Mitähän muuta mä tuohon laitoin... Niin ja selkä oli välillä todella jäykkä ja kipeä. Ja jälkeenpäin aina mietin, että eipä mulla ollu mitään vaivoja raskausaikana, että oli niin ihanaa että Olipa hyvä listata tuohon nuo asiat ettei totuus pääse ihan unohtumaan.
  25. Ainokaisen synnytys kesti tasan viisi tuntia, josta ponnistettiin 24 min. ja jälkipuintiin käytettiin aikaa 11 min.