kamomilla

Fifi, mä olen myös kuullut että suurin osa synnytyksistä käynnistyy myöhään illalla/yöllä. Kun aloitin Klexanen käyttämisen, mulle muistaakseni sanottiin että ei ole väliä mihin aikaan vuorokaudesta pistää ja olen sitten aina pistellyt iltaisin. Viime viikolla äitiyspolin lääkäri puhui myös tuosta että 12 tuntia pistämisen jälkeen ei voi puudutteita synnytyksessä käyttää, mutta toisaalta ei sanonut mitään siitä että mun kannattaisi muuttaa pistoaikaa. Ainoastaan kehotti jättää pistämisen väliin jos on jotain merkkejä synnytyksen käynnistymisestä. En nyt sitten tiedä yrittäisinkö ehkä pikkuhiljaa kuitenkin aikaistaa tuota pistämistä. Viikon verran olen nyt pistellyt reiteen, kun mahaan pistäminen kävi mulle liian vaikeaksi (kipeäksi). Ei reiteen pistäminen sekään mitään herkkua ole. Neula tosin menee helpommin ihosta läpi kuin jos mahaan pistäisi, mutta jälkikipu on kyllä vielä pahempi. Vaan minkäs teet, kun en enää yksinkertaisesti pysty pistämään neulaa mahaan. Näköjään ohjeistukset vaihtelee siitäkin mihin kannattaa pistää. Äippäpolin lääkäri sanoi että jos en pysty mahaan enää pistämään, niin toinen vaihtoehto on pistää reiteen.

Mulla on todettu verikokeissa tukostaipumus (protrombiini) ja käytössä sen vuoksi Klexane. Olen sen aloittanut jo alkionsiirrosta ja piikitys jatkuu koko raskausajan ja kuulemma 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Miten teillä muilla kun masu kasvaa, oletteko huomanneet että pistäminen kävisi vaikeammaksi? Mulla on tullut jo kammo pistää, kun sattuu niin järkyttävästi. Eihän tuo mikään kovin kiva pistettävä ole missään vaiheessa ollut, mutta on sen silti saanut laitettua. Pistämisen kanssa sinänsä mulla ei ole ongelmaa, siihen ehti hoitojen aikana tottua ja kyllä sen saa tehtyä. Vaan kun se sattuu nykyään mun mielestä selkeästi enemmän kuin ennen. Voisi kuulemma kokeilla välillä pistää reiteen tai pakaraan, mutta eka tuntuu ajatuksenakin ihan mahdottomalta ja toiseen tarvisi miehen apua, joka kammoaa neuloja. Joten masu saa kaikki piikit varmaan jatkossakin...

Melkein 5 vuotta ehti kulua ennen kuin saatiin tämä pysyvämpää laatua ollut plussa.

Mammahousut otin käyttöön rv 14, farkut ja parit rennot kotihousut. Ulkoiluun tarvisi kai pakosti uusia vaatteita, toppahousujen vetskari ei aiokaan mennä edes puoliväliin ja koiran kanssa lenkkeillessä näin -20 asteen pakkasilla tarvisi jotain lämmintä päälle. Yläosia en ole ostanut vielä yhtä kirppikseltä löytynyttä paitaa lukuun ottamatta, eikä sekään ole ollut vielä toistaiseksi käytössä. Vaatekaapista on onneksi löytynyt pitkiä paitoja ja neuleita, joilla on vielä pärjännyt.

24.1. eli normaalin painon rajoissa. Jokunen kilo ois kyllä kiva saada pois, viimeisen parin vuoden aikana kun on tullut n. 10 kiloa lisää.

Molempien perheet tietää yrityksestä, miehen perheelle tosin kerrottiin siinä vaiheessa kun oltiin menossa lapsettomuustutkimuksiin. Samoin mun läheisimmät ystävät tietää meidän tilanteen. Töissä olen myös muutamalle ihmiselle kertonut hoidoista, kun alkoi niin käydä hermoille jatkuvat vihjailut mahdollisesta raskautumisesta.

Silloin kun yritys alkoi, ostin ihanan pehmoisen nallen pikkuista varten. Sielläpä tuo nalle edelleen odottelee piirongin päällä sitä pikkuista... Vaatteita tai mitään muita tarvikkeita en ole ostanut. Ai niin, lapsuudenkodista toin ihan äskettäin soittorasian, jonka sävelmää mulle itselle oli silloin aikanaan soiteltu.

Tätä on mullekin sanottu, viimeksi alkion siirrossa pari päivää sitten. "Oikein kaunis limakalvo sinulla."

Kahta lasta toivottiin, mutta saapa nähdä. Nykyisessä tilanteessa yksikin lapsi olisi haaveiden täyttymys.

Viime vuonna oli kuudessa kierrossa clomit apuna, plussaa ei tosin tullut kertaakaan. Kahdessa tai kolmessa kierrossa kävin kontrolliultrassa (ei voi enää muistaa tarkasti) ja aina oli yksi munis kasvanut hienosti, limakalvokin oli aina hyvä. Mulla ei clomeista tullut mitään fyysisiä sivuoireita, mutta pään ne sekoittivat ja pahasti. Edes ekassa ivf:ssä en ollut yhtä hormonihirviö kuin clomikierroissa.

Ensimmäistä vauvaa ollaan yritetty vähän alle 2,5 vuotta eikä koko aikana plussan plussaa. Pientä häikkää on mulla hormonitoiminnassa ja miehellä simpat ehkä vähän hitaanlaisia. Näistä huolimatta ollaan kuitenkin selittämättömästi lapsettomia. Viime vuonna tehtiin yksityisellä pari inssiä ja tämän vuoden puolella julkisella ensimmäinen IVF. Tuoresiirto ei onnistunut ja eilen tehtiin eka PAS siirto, kaksi pikku sissiä tuolla nyt rymyää ja toivon mukaan asettuu taloksi. Hartaasti plussaa ja ihmettä odotetaan.

Vähän yli vuosi oltiin oltu yhdessä kun yritys alkoi ja jätin pillerit pois.

Sisko ja miehensä kävivät läpi monen vuoden hoitorumban ennen tärppiä. Siihen aikaan en ite osannut edes kuvitella haluavani joskus lapsia, niin en osannut pelätä lapsettomuuttakaan. Mutta sitten kun vauvahaaveet tulivat itsellekin ajankohtaiseksi ja alettiin yrittää (ja varsinkin kun kierron kanssa oli alusta alkaen ongelmia), alkoi pelko hiipiä aika nopeastikin puseroon. Nyt reilun parin vuoden yrityksen jälkeen tuntuukin että "olishan tämä pitäny arvata".