miiru

Jäsen
  • Content count

    25
  • Joined

  • Last visited

About miiru

  • Rank
    Tavis

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Kiitos Strutsi vastauksesta. Mulla on itse asiassa sellainen tilanne, etta mun oikea puoli halvaantui nelja ja puoli vuotta sitten eika se ole palautunut kokonaan normaaliksi. Mun toinen lapsi oli tuolloin puolivuotias enka ma ottanut silloin laakitysta. Oletus kun oli, etta halvaus paranee ilman hoitoakin ja silloin sita ei suositeltu, jos imettaa. Kavin sen sijaan muutaman kerran sahkohoidossa ja jumpaasin kasvoja. Halvauspuoli on tata nykyaan ok, mutta kylla sen kuitenkin huomaa. Mita ystaviin on luottamista tila paranee hitaasti koko ajan, mutta tuskinpa se koskaan normaaliksi palautuu. Nyt sitten vasemmalla puolella on alkanut tuntua puutumista ja pistelya (viimeisen neljan paivan aikana) ja olen tietysti ihan hermona, meinaako sekin nyt sitten halvaantua. Toisaalta mulla on talla hetkella puutumista ympari kehoa, mika johtunee huonossa asennossa nukkumiseta (kolmas muksu 3kk ja nukkuu usein vieressa) ja kasvojen kihelmointi voi kai olla osa kokonaisuutta. Mutta meinaan kuitenkin heti huomenna menna laakarille ja jutella asiasta. Asun talla hetkella Australiassa enkn tieda, mitka suositukset taalla on laakityksen suhteen, mutta en todellakaan jata sita talla kertaa ottamatta, vaikka meinaisi imetyksen lopettamista. Mutta konsultoin yhta kaveria Suomesta (laakari koulutukseltaan) ja hankin meinasi, etta kortisonihoitoa voi ottaa samalla kuin imettaa. Jain mietimaan sita kun sanoit vaivan uusiutuvan helposti. itsellani on kasitys (perustuu tosin nettitietoon), etta kasvohermohalvaus ei uusiudu helposti. Toisaalta, jos nama mun oireeni ovat orastavaa halvausta, niin tuntuupa uusiutuvan. Mista sa sait tiedon? Kiinostaa vain tietaa. Pida peukkuja, ettei tama olisi sita, mita pelkaan (toisaalta ettei mitaan pahempaakaan).
  2. Upeaa Strutsi, etta halvauksesi parani. Yritin laittaa sulle yksityisviestia, mutta herjasi, ettet voi ottaa sita vastaan. Olisin kysynyt tarkemmin tuosta kortisoonihoidosta. Otit sita siis vaikka imetit? Oliko se suun kautta vai miten? Itsellani on pieni pelko, etta vasen puoli kasvoista olisi halvaantumassa.
  3. Taalla onkin jo hyvin koottuna vinkkeja. Yksi hyva idea on myos pakata pieniin nyytteihin (foliopaperiin) pienta purtavaa esim. kuivattuja hedelmia, rusinoita ja pahkinoita, joita muksut sitten voivat koneessa availla ja napostella. Lentoyhtioiden antamiin lastenjuttuihin ei kannata luottaa: valilla niita saa, valilla ei ja joskus saattaa saada vain toinen lapsista (nain on kaynyt meille kerran) tai sitten ne eivat vain satu olemaan sellaisia, jotka kiinnostava. Ehdottomasti parhaimmat lastenjutut on kokemuksemme mukaan Emirates-lentoyhtiolla. Yksi parhaimmista viihdykkeista meidan lapsilla (nyt jo 4 ja 6 seka pienin 3kk) silloin, kun olivat vuosikkaita ja vahan paalle, olivat koneessa saatavat kuulokkeet ja niiden laitteleminen kiinni/pois kasinojaan ja niiden nappuloiden painelu.
  4. Meidan netii syntyi taysiaikaisena (39+4) 0 kk 2420 g 48 cm 1 kk 3880 g 54 cm 2 kk 4265 g 55,9 cm 3 kk 5100 g 59 cm 4 kk 5660g 61,4 cm 5 kk 6115g 63,5 cm . . 8 kk 7000g 67,9 cm . . 1v 7900g 73,4 cm
  5. Voi miten tutun kuuloista. Esikoiseni oli vastaavanlainen huutaja ja muistan kuinka jannitin ulos menoa. Yleensa kuitenkin lahdin ja sitten kannoin vauvaa. Kerran uskaltauduin ystavan kanssa kahvilaan ja menin sinne perimmaiseen nurkkaan, jotta voin salassa imettaa, jos vauva alkaa itkea. Siina sitten sattui olemaan lahella henkilo, jolla ei ollut ihan kaikki kotona ja tama alkoi arvostella tapaani nostaa vauvaa vaunun kopasta. Muistan, miten menin tuosta kommentista tolaltani, vaikka mitaan syyta ei ollut. Sita vain jannitti niin hirmuisesti olla liikkeella itkuherkan vauvan kanssa ja viela niin tuoreena aitina. Nain jalkeenpain aikaa muistellessa hieman hymyilyttaa hermoiluni, mutta sellaista se oli silloin, kun kaikki oli viela niin uutta. Kunpa esikoisen kanssa olisi ollut sama kokemus ja tietamys kuin nyt kolmannen kanssa: enaa en ota vauvan itkusta stressia samalla tavalla eika tama onneksi kovin itkuherkka olekaan. Mutta tsemppia ongelman kanssa kamppaileville. Muistakaa, etta ensimmaiset itkuherkat kuukaudet kuluvat kuitekin tosi nopeasti!
  6. Jopas Caken tyton paa pysyy upeasti ylhaalla ja ikaa kuvassa vasta kuukausi!! Meilla likka talla hetkella kaksi kuukautta ja kolme viikkoa, eika vielakaan kuuppa nouse masulla maatessa noin ylos. CeeKoon kuvat otettu ihanassa paikassa ja poika on niin suloinen, kuten kaikki muutkin vauvat. Tassa meidan likka eilen.
  7. Esikoisesta kipeat supistelut alkoivat kolmisen paivaa ennen vauvan syntymaa. Tulivat aina aamuyosta ja kestivat pari kolme tuntia. Joka kerta mietin, ettei nama voi enaa kipeimmiksi tulla. Kuinka vaarassa olinkaan Harjoitussuppareita oli koko ajan muistaakseni noin viikosta 20 alkaen. Toisen muksun kanssa kipeat supistelut alkoivat klo 19 tienoilla ja vauva syntyi klo 1 yolla. Kolmannesta muksusta supistukset, joissa oli jonkinlaista tuntumaa alkoivat puolen yon maissa ja vauva syntyi 6.26. Taman viimeisen kanssa karvistelin varmaan turhaan kaksi tuntia, koska sairaalaan mennessa (4.20) ei tarkastettu tilannetta, enka osannut sita pyytaa. Kun viimein pyysin katiloa katsomaan, olin jo kokonaan auki ja tama oli varmasti ollut tilanne jo sairaalaan tullessa. Harjoittelusuppareita oli naissakin raskauksissa koko ajan viikosta 20 alkaen.
  8. Kiva tuo passikuva-linkki, kiitos siita. Meilla on pojasta passissa kuva, joka on otettu kuusikuisena ja poika on siina totaalisen erinakoinen kuin nykyaan (vauvana tosi pulska, nyt todella hoikka) eika ainakaan toistaiseksi (ikaa 4,5 vuotta) ole tullissa kukaan sanonut mitaan. Reissattu kuitenkin esim. Jenkeissa ja Kiinassa, jossa ehka voisi luulla, etta tullissa ollaan melko tarkkoja.
  9. Oletteko te altaassa olleet killuneet siella ihan nakuna? Itse aloin miettia, etta joku bikini ylaosa voisi olla kiva pitaa paalla, mutta onko se ihan turhaa haihattelua? Jotenkin vain ajatus siita, etta itse on ihan alasti, kun mies ja katilo taas taysissa pukeissa, ei oikein nappaa.
  10. Ma pohdin myos vakavasti vesisynnytysta. Synnytan taalla Australiassa Birth Centressa, jossa jokaisessa huoneessa on vakiona allas ja synnyttaminen altaassa on mahdollista, jos kaikki sujuu hyvin. Nyt vain toivon, etta vauva on masussa oikein pain ja paasen hanta normaalisti alakautta tahan maailmaan tuomaan. Tarkoitus olisi yrittaa synnytys mahdollisimman luomuna hoitaa ja veden tuoma helpotus kuulostaa kylla tosi hyvalta. Saapa nahda, miten suunnitelma kaytannossa toteutuu. Reilu/vajaa kuukausi aikaa h-hetkeen.
  11. Tulipa vaan mieleen, etta mika se sylikummi sitten oikein on, jos sylikummi ei pida lasta kasteessa sylissa? Onko sylikummi jotenkin enemman kummi tai tarkeampi kummi kuin muut? Ihan vain alkoi kiinnostaa.
  12. Mulla on myos erittain positiivinen kokemus peratilasynnytyksesta alakautta reilun neljan vuoden takaa. Kyseessa oli toinen raskaus ja koska ensimmainen synnytys oli sujunut melko helposti oli mulla koko ajan todella voimakas tunne siita, etta taman toisenkin kuuluu syntya alakautta. Paatoksen teko oli silti vaikea, koska netista tosiaan loytyy paljon tutkimustietoa, jonka perusteella leikkaus tuntui vauvalle turvallisemmalta vaihtoehdolta. Erityisesti tuo Hannah et alin tutkimusta, josta aikaisemmin on jo mainittu, lukiessani tuli todella epavarma olo. Kun ajattelin asiaa jarjella, leikkaus tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta, silti tunnepuoli sanoi ihan toista. Neuvolassa katilo antoi mulle luettavaksi suomalaisten laakareiden tekeman kirjoituksen, jossa esitettiin Hannah et alin tutkimuksen ongelmakohtia ja se antoi mulle taas uskoa siihen, etta alakautta synnyttaminen voi tarkkojen kriteereiden taytyttya olla turvallinen vaihtoehto. Ja niinpa lantiokuvassa todettiin, etta lantio on riittavan suuri ja vauvan kokoa mitattiin usein, kaikki osuivat melko hyvin oikeaan, joskaan mikaan ultra ei osnunut yhta lahelle, kuin masun paalta synnytyksen yhteydessa kokeillut katilo: arvioi 3300 g ja poika syntyi 3280 g painoisena. Synnytin Katilopistolla ja mulla jalat olivat telineissa, mutta eivat suinkaan sidottuna. Sairaalaan saapuessani tilanne oli edennyt jo tosi pitkalle ja lopulta ehdin olla siella vain puolitoista tuntia, kun poika syntyi vajaan minuutin ponnistusajalla taysin terveena. Mulle tehtii eppari ja se oli ehka koko synnytyksen kivuiliain vaihe, koska puudutusta ei oltu ehditty laittaa. Lapsivedet menivat synnytyspoydalla ja supistusten maaraa tehostettiin tipalla. Paikalla oli paljon porukkaa, pari synnytyslaakaria ja lasenlaakari seka useampi katilo. Kaikki halusivat nahda peratilasynnytyksen. Etukateen ajateltuna moinen tuntuu tosi hurjalta, mutta ei siina synnytyksen aikana ehdi moista edes huomata. Mies mua infosi jalkeen pain, mita salissa synnytyksen aikana oikein tapahtui. Mulle oli jo varattuna sektioaika 41+1, koska Kattarilla eivat halua paastaa peratila raskautta liian paljon yliakaiseksi, eika synnytysta kaynnisteta, no onneksi mutta vauva paatti syntya alakautta 40+6. Ulkokaannos mulle tehtiin muistaakseni viikolla 36 onnistuneesti, mutta vauva paatti kaantya takaisin istuma-asentoon. Itse koen, etta peratilasynnytys alakautta on hyva ja turvallinen vaihtoehto, mutta aidin taytyy ehdottomasti olla motivoitunut ja halukas siihen. Mulle kokemus oli todella ihana ja olin itsestani aarimmaisen ylpea! Nyt odotan kolmatta taalla Australiassa ja toivon kylla hartaasti, etta vauva ei kuitenkaan olisi peratilassa, koska taalla yleinen tapa on leikata peratilavauvat. Synnytan kylla sairaalassa, jossa on peratilasynnytyksia myos alakautta hoitava laakari, mutta on todettava, ettei luottamusta ole samalla tavalla kuin Suomen laakareihin. Leikkaus olisi kylla ihan ehdoton, jos vauva on peratilassa. Olisi kylla tosi harmi paatya leikkaukseen kahden normaalin synnytyksen jalkeen.
  13. Ma en taas ole koko asiaa sen ihmeemmin miettinyt ennen ulkomaille muuttoa. Suomessa me pidimme kummankin lapsen nimen salassa ristiaisiin (jotka pidettiin 1kk-ikaisena), vaikka meilla oli ne tiedossa. Toimimme nain ihan vain tavan vuoksi. Ei oikeastaan tullut edes mieleen kertoa nimia etukateen, silla omalla kohdalla en ollut oikeastaan koskaan tormannyt siihen, etta kukaan olisi kertonut nimea heti vauvan synnyttya, vaan vasta kasteen jalkeen. Mutta nyt aiomme vauvan nimen heti kertoa, jos se vain meille on itsella tiedossa. Taalla Australiassakin on tapana kutsua lasta omalla nimella heti syntyman jalkeen, viranomaisille tieto lapsen syntymasta pitaa antaa 60 paivan sisalla syntymasta. Musta salaamisessa ei ole mitaan outoa, se on suomalainen tapa siina missa saunominen 80 asteessa (tiedan, huono vertaus ).
  14. Kiitos Annma nakokulmastasi. Tuota juuri mietin, etta mita mielleyhtmia erityyppisesta nimesta ihmisille tulee ja tietysti sita onko niilla sitten minkaverran merkitysta, jos itse nimesta pitaa. Mutta himputti, kun en ole aivan varma. Olemme kuitenkin miettineet nimea myos silta kantilta, etta se kertoo lapsen syntymapaikasta. Nuo Emmat ja muut samaan aikaan kansainvaliset seka suomalaiset nimet ovat kauniita, mutta eivat vain innosta meita. Nama tytolle miettimamme nimet loytyvat kylla vaestorekisterikeskuksen nimipalvelusta, joten eivat ole mitankaan umpioutoja, poikkeavat vain sisarustensa nimista. Tosin niin poikkeaa oikeastaan kaikki nimet, jotka eivat ala V:lla.
  15. Alya, mielellanihan mina kertoilen hieman tarkemmin. Ensimmaisen kerran ajoimme Bostoniin New Yorkista ja takaisin, toisen kerran tulimme Kanadan puolelta Charlottetownista lentaen (Koko reitti: Helsinki-Reykjavik-Halifax, Charlottetown-Boston-Helsinki). Ensimmaisella kerralla reissussa 5kk ja reilu parivuotias, toisella reissulla reilu puolitoistavuotias ja reilu kolmevuotias. Bostonissa kavimme Lastenmuseossa ja akvaariossa ja kiertelimme kavellen historiallisessa kekustassa ja sataman alueella. Shoppailemassa kavimme Burlingtonin Mallissa ja Wrenthamin outlet villagessa. Asuimme kummallakin kertaa keskustasta sivussa Burlingonin alueella hotellissa, jossa oli erillinen makuuhuone. Meilla oli vuokra-auto kaytossa, joten meidan ei tarvinnut olla keskustassa. Mitaan sen ihmeempaa emme Bostonissa tehneet, aikalailla lasten ehdoilla siella olimme ja siksi esim. tuo Lasten museo oli ihan ykkosmesta ja taisimme kayda siella kummallakin kerralla pariin otteeseen. Sen kylla sanon, etta Jenkit osaavat lapsille hienoja paikkoja tehda. Ravintoloissa syominen oli yleensa tosi helppoa, silla lapsiperheet huomioidaan tosi hyvin. Meilla muksut ovat melko tottuneita matkustamaan pienesta, eivatka pitkat lentomatkatkaan ole tuottaneet ongelmia. Kaikenlaista puuhattavaa parivuotiaalle on tietysti oltava, jotta han paikallansa viihtyy ja meidan onneksemme kumpikin napero on myos yleensa nukkunut hyvin lentokoneessa.