mei

Aktiivijäsen
  • Content count

    2553
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by mei

  1. Periaatteessa äippäraha olisi sama kuin esikoisenkin kohdalla (koska hän on ale kolme), mutta jos sun tulot on viime kerrasta nousseet (siinä oli joku minimiprosentti), niin voit pyytää laskemaan myös sen töissäpyörähtämisajan palkan mukaan Sitten on vielä se mahdollisuus, että katsotaan edellisen vahvistetun verotuksen mukaan (tuossa tapauksessa kai 2013?), mutta todennäköisesti olet silloin ollut jo äippälomalla, joten sen vuoden tulot ei liene suhteessa korkeammat?
  2. Joo ehdottomasti lapsen jalkojen pitää päästä liikkumaan polvitaipeista alaspäin vapaasti, muutan asento ei ole ergonominen, selkä ei pääse pyöristymään ja jalkoihin voi tulla jännitteitä voi olla ihan pienestäkin kiinni, että se menisi, mutta paha sanoa, kun lapset on niin eri mallisia ja pituisia! Parin viikon tai kuukauden kuluttua tilanne voi olla jo ihan eri. Kurominen tapahtuu saman tyyppisesti kuin tässä, linkki Manducan size-it kaventimeen, mutta mitä tahansa kapeaa ohutta huivia tai jopa narua voi kokeilla samaan käyttöön http://manduca-blog.com/2013/manduca-size-it Tässä taas linkki tuohon pyyherullajuttuun http://onyababy.com/2012/09/safely-boost-baby-soft-structured-baby-carrier/ En ehtinyt nyt kuin tosi pikaisesti tsekkaamaan noi läpi, toivottavasti ne linkit on ihan ok jos joku näyttää kummalta tai mietityttää, niin kysele täällä vaan lisäohjeita!
  3. Meillä oli ostettuja harsoja, mutta valkoiset pyllypyyhkeenä ja värilliset muuhun käyttöön. Meillä on varmaan yli 50 harsoa ainakin, eikä ees oikeastaan ole vaippaimuina niitä käytetty ;D Ihan pienellä varmaan menee harsona mikä vaan, mutta vähänkään isopissaisemmalla IMO kyllä ei. Jotkut harsot imee tosi huonosti ja on ihan korppuja. Mäkin testaisin, että miten mikäkin imee vettä! Ja miten pidättää sitä myös. Harsosta tulee helposti puristamalla kosteutta myös irti. Lisäimut on varmaan aika pian myös tarpeen, jotain tiiviimpää imua kriittisille paikoille (pojalle eteen!), esim. bambua tai hamppua tai puuvillafleeceä
  4. Lapsi on liian pieni siihen reppuun, jos molemmat jalat ei tule polvitaipeen kohdalta ulos. Tuleeko ne alussa ihan nätisti kuitenkin? Asento ei saa olla toispuoleinen saisko sitä kurottua sitä paneelia vaikka narun kanssa kapeammaksi? Heiluuko lapsen yläkroppa repussa ollessa? Jos jalka suoristuu sinne sisälle kantaessa, se musta kielisi ehkä siitä, että paneeli on himpun liian leveä vielä.. Toinen tapa on kuroa paneelia kapeammaksi ja toinen on laittaa pyyherulla pepun alle korottamaan, vähän samaan tapaan kuin se vauvatuki. Tuon ikäinen ei kuitenkaan sitä sivutukea tarvi enää niin paljon kuin pieni vauva ja voi olla, että vauvatuen kanssa olisi jo ahdas tuo reppu. Kuva auttaisi paljon
  5. Mulla kesti pitkään.. (useamman kuukauden?) Mäkin luulin, että olis loppunut heti synnytyksen jälkeen. Mutta siis toivoa on mulla oli ihan tunnottomat osa sormista loppuvaiheessa, mutta tokassa raskaudessa ei tullut samanlaista. Muuten parani, mutta edelleen mulla on kosteudentunto sormissä vähän huono. Mikä on vähän tylsä juttu kun pesee pyykkiä ei koskaan oo ihan varma, että onko pyykit täysin kuivia, kun mä melkeen aina tunnen, että olis hiukan kosteita vielä..
  6. Me ollaan tykätty Popin sellaisista raidallisista villasekoitelapasista ja sormikkaista
  7. Tän kaupan kanssa on nyt useammalla ollut vaikeuksia. Ostokset ei tuu niin kuin pitäis..
  8. Turvakaukalo ei ole erituisen ergonominen lapselle, joten siinä ei kannata liikoja lasta pitää. Jos siis tarvitsette matkiksia muuhun kuin superpikaisiin pyrähdyksiin, niin suosittelen sellaisia rattaita, joihin saa vauvan muutenkin, eli muunneltavuutta löytyy tilanteen mukaan sitten mitä ominaisuuksia muuten haluatte matkiksilta? Käännettävä istuin, makuuasento? Ja sitten kaikki vauvat ei tosiaan viihdy siinä turvakaukalossa. Meiän on olleet tällaisia..
  9. Stonzit on muuten tosi hyvät kanssa silloin, jos kantaa lasta repulla tai liinalla monet talvikengät on tosi jäykkiä ja epäergonomisia. Taittelisin niitä pohjia vähän kaupassa tutkiakseni joustaako pohjat yhtään.. Ja tosiaan 2-vetoketjullinen haalari on tosi jees! Meillä oli sellainen aina 92cm kokoon asti.
  10. Me ostettiin nyt sitten kuitenkin tuplat, vaikka esikoinen on jo 3v. Se ei kävele tarpeeksi paljon, eikä etenkään oikeaan suuntaan Tilattiin Joolzin Geot, joissa tosin esikoinen on lähinnä päässyt istumaan. Hyvä olla kuitenkin optio laskea myös vauva rattaisiin jos on tarvis. Bebe kulkee siis liinassa tai repussa oikeastaan kaikkialle ja se alakoppa on hyvä myös tavaran säilytykseen, kun sitähän on oli tosi suolaisen hintaiset, mutta kun oon Joolzeja kuolannut jo pitkään ja ehkä viimeinen vauva ja nyt tuli just toi uus malli ja ja.. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Ykköstupliksi itse haluaisin sellaiset, joissa vauva on kasvot työntäjään, mutta meillä ei vauva ole juurikaan rattaissa, niin noi toimii meidän käytössä oikein hyvin. On näppärät myös yksöismoodissa ja teleskooppivarren ansiosta toimii myös seisomalaudan kanssa hyvin! Nää siis jää meille vauvan ykkösrattaiksi kun tuplia ei enää tarvita on kapeat ja turvavyöt on tosi hyvät, ei pääse esikoinenkaan karkuun jos on vyöt kiinni painopiste myös hyvä, pääsee suht helposti kanttarien yli.
  11. Joissain istuimissahan ne isofixit saa piiloon ja pystyy käyttämään myös vöillä..Selkä menosuuntaan pitää yleensä aina olla useampi remeli, jos ei oo isofixejä ja jalustaa. Eli ihan sekunneissa ei välttämättä saa siirrettyä autosta toiseen. Meillä on toi Max-Way ja ollaan tykätty. Meidän pitkä 3v mahtuu siihen vielä ihan hyvin
  12. Joo ne tossut on karseita ja niitä on huonosti. Itse lainasin mukaan äidiltä Crocsit (2011), ne oli just hyvät! Ei oo todellakaan kiva synnyttää huonoissa kengissä. Tuli kuitenkin aika paljon rampattua niitä käytäviäkin silloin..
  13. ^ entä se 2way Pearl? Se vaikuttaa mun mielestä kaikin puolin hyvältä ja on saanut testeissäkin hyvän arvosanan se on 68cm eteenpäin.. Joka tapauskessa tietty paras jos pääsis ihan livenä testaamaan.
  14. Jep, alusta asti vaan pystyssä kietaisuristissä! Ja imettämiseen toimii ainakin löysennetty kietaisuristi ja rengasliinassa on musta myös aika kätevä imettää (samoin repussa tai neliöliinassa). Ihan pienen kanssa imettäminen liinassa on haasteellista, alussa (ekat viikot ainakin) keskittyisin hyvän imuotteen hakemiseen ihan ilman liinaa. Muutenkin liinassa usein se imetysasento on vähän kompromissi, jos ottaa huomioon lapsen ja äidin ergonomian ja kätevyyden suhteen. Lapsi on usein vähän lysyssä ja niskat kenollaan. Täysin Hands Free -imetys ei musta ole välttämättä hyvä tavoite, koska se asento ei tosiaan ole välttämättä paras mahdollinen (etenkin vauvalle), enkä pienellä vauvalla lähtisi päätä tukemaan niin, että ei pysty kääntämään päätään itse pois siitä rinnalta. En tosin isommallakaan, mutta kyllä isompi lapsi osaa itse ilmoittaa jos asento on huono tai maitoa suihkuaa liikaa/väärään kurkkuun jne. Kyllä mäkin ihan huoletta reissussa imetän liinassa jos tarve tulee, en lähde sitä varten purkamaan sidontaa kokonaan, jos tiedän, että ei olla imettämässä pitkän kaavan mukaan.. Joillain vauva nukkuu vain tissi suussa ja silloin tietysti ei ole paljon vaihtoehtoja tässä
  15. Kantoliinalaukussa tsekkaa vaikka Liinalapsen valikoimasta Slingyroo! http://www.liinalapsi.fi/kauppa/liinailulaukut/category/55-slingyroo-varastossa Siinä on sellainen levitettävä liinaolkain, jonka voi laittaa lapsen selänkin päältä just siksi, että se on liinamainen ja leveä, eikä aiheuta siis painetta samalla tapaa kuin normiolkain. Tietty ihan järjettömän painavaksi en sitäkään virittäisi pienelle vauvalle, ettei tule selkään liikaa painetta. Sit reppu on myös ihan jees, jos edessä kantaa ja ton Slingyroon saa kahdella olkaimella myös repuksi! Jos oikein paljon tarvii tavaraa, niin silloin mummokärry on oiva valinta, vaikkapa tällainen Urbanista..
  16. Jotkut villat on viileämpiä kuin toiset Oschallakin on tosi erilaisia villoja. Niista Orion/SN Maya ja NV Bramble on sellaista ohuempaa ja pehmeää, toki hengittävää ja kiva kesällä, mutta itse en pitänyt taaperoliinana (jotkut kyllä käyttää, mutta mä kaipaan liinoihini enemmän kuohkeutta). Sitten ne 48% villat (näitä on eniten) on tosi tukevia ja keskipaksuja/paksuhkoja, sellaista villaisempaa villaa, joka saattaa herkempiä kutittaa, mutta ne on just taaperolle mainioita ja ihania kantotuntumaltaan. ToLA on villisilkki-villa ja menee siihen karheampaan ja taaperokelpoiseen kategoriaan, siinäkin kantotuntuma huippu. Strato Rosaline on yks mun suosikkeja, menee mulla ihan ihollakin, mutta ei mikään silkinpehmeä. Keskipaksu ja vauvasta taaperoon sitten Alto Zen on cashmereä ja aika erilainen kaikenkaikkiaan.. Melkein silkkisen/bambuisen oloinen. Tukeva ja puoliohut/paksu. Aika sileä ja tiivis. Mitäs niitä muita sitten ainiin Roses & Paradise Nova ja Capulet on kanssa tosi kivaa blendiä, kuohkeita ja puolipaksuja, vauvasta taaperoon taas, mutta sieltä pehmeämmästä päästä! Jos pitäis yks blendi valita, niin se olis varmaan toi Novan 30% villa <3 Aukeskohan tää nyt yhtään Natibabyn silkit on pääosin musta kymppikiloisille sopivia Ihan muutama kuosi on sellaista ohuempaa (Branches ja Passiflora tulee nyt äkkiseltään mieleen).. Didyllä taas on enemmän aika ohuita, enemmän vauvasilkkejä.. Jos kuohkeasta tykkää, niin Oschan villisilkkiblendit on ihan mahtavia, taas kerran todellakin vauvasta taaperoon sopivia! Samoin musta monet Natin merinot ja silkit on se villisilkki ei oo sellaista silkkisen kiiltävää ja sileää, mutta noi Natin on. Molemmista silkeistä tykkään.
  17. ^ En ehdottomasti ostais tosta liian isoa, koska se ei ole sitten välttämättä edes turvallinen silloin. Ei siis kannattele vauvaa kunnolla jos ei kiristy tarpeeksi tiukkaan. Siihen muutenkin kyllä melkein suosittelisin jotain vaakasuuntaista trikookaistaletta lisäksi jos haluaa saada lädet ihan vapaaksi. Lapsilla on aikamoinen taito tempoilla joka suuntaan ja tossa on teorissa (ja oon kuullut että ihan käytännössäkin) se mahdollisuus, että lapsi tempaisee itsensä selkä edellä siitä rististä läpi.. Pikaliinana vois mennä, jos ei tarvi kumarrella tai muuta.
  18. Mustakin Mobi vaikutti hyvältä, mutta jäi sitten vaihtoehdoista, kun sitä ei oikein mistään saanut (ja en muista kuinka pienelle se käy, me haettiin silloin sellaista, joka kävis pienellekin). Meillä oli ekana istuimena Izi Combi (isofix) ja toisessa autossa toi Max-Way. Izi jäi aiemmin pieneksi. Meidän yli metrinen esikoinen istuu yhä mun autossa Max-Wayssa. Se on ihmeellisistä arvioistaan huolimatta IMO siis tosi tilava ja vyöt liukuu hyvin Izi oli paras vaihtoehto silloin ostettaessa, meillä oli vauva vaan vähän päälle 5kk silloin, mutta pakko oli vaihtaa, kun kaukaloon ei enää mahtunut kunnolla ja se ahdisti. Talvi oli vielä tuloillaan.. Nyt jos kuopus tarvii siirtää yhtä aikaisessa vaiheessa, yksi varteenotettava vaihtoehto vois olla 2-way Pearl, vaikka siihen pitäis sitten ostaa se uus telakkakin. Sirona ei houkuta, kun tääkin lapsi on pitkä ja Sironaan ei selkä menosuuntaan olis esikoinen mahtunut ees kahden vuoden ikään, kun siinä on se tunkki sellainen, että ei jalat mahtuneet mihinkään järkevästi. Sama vika Britaxin Max-Fixin kanssa, joka oli yks meidän vaihtoehto tossa 2v ikäisenä. Päädyttiin sitten palkkiin, kun se istuin tuli satunnaiseen käyttöön ja lapsi oli kuitenkin noinkin iso. Tota Pearlia ei silloin ollut vielä ja Izistäkin on kai nyt tullut se uusi, isompi Plus-versio
  19. Niissä taitaa olla myös erilaisia kiinnityksiä. Kuinka vanha toi kaukalo on ja mitä merkkiä?
  20. Juu ei saa olla valkaisuaineita ja saippuaa saa olla maksimissaan toi 5% ja ei huuhteluainetta..
  21. Tuli pieni repeämä, muistaakseni kaksi tikkiä. Eivät juurikaan vaivanneet synnytyksen jälkeen kyllä. Jos lapsi ei ollut syntynyt käsi poskella, tuskin olisi tullut mitään toka lapsi..
  22. Joo villaliinoja on ihan HIRMUISEN erilaisia osat on pehmeitä, osat karheita, osat ohuita, osat paksuja jne.. Onko joku tietty liina tai merkki minkä liina kiinnostaisi?
  23. Iho varmaan rikki? Mä laitoin Locobase Repair voidetta, kun mulla oli sitä muutenkin kotona. Parani päivässä, parissa nyt kesällä (ja muutenkin) siteet hautoo helposti. Mä käytin siksi mahdollisimman paljon kankaisia kestositeitä. Suihkuttelu on hyvä!
  24. En tiedä onko liinan mallilla väliä, mutta nykyään suositellaan vain pystyasentoa liinaan, jo vastasyntyneestä lähtien. Tämä siksi, että lonkat ja selkä on symmetrisesti (ainakin tavallisella liinalla). Jos on kehtoasennossa, menee selkä mutkalle. Nimenomaan pystyssä tulisikin kantaa ja pää kannattaa tukea ns. Moltonilla. Kannattaa liittyä FB:n kantamisaiheiseen ryhmään, missä voi kysellä kaikkea, siellä on muistaakseni tohon Moltoniinkin ohjeet! (eli käytännössä liinan yläreunaan rullataan sisälle harso niskaa/päätä tukemaan).
  25. Tietyssä vaiheessa ei enää lähdetä laittamaan epiduraalia, ettei sotke ponnistusvaihetta. Sama kai spinaalinkin kanssa, mutta ehkä se sopii paremmin ponnistusvaiheen lähellekin (se on lyhytkestoisempi, niin laitetaan yleensä nimenomaan silloin, kun tiedetään, että synnytys ei kestä enää tunteja). Siinä saattaa mennä jonkin aikaa, että saadaan anestesialääkäri paikalle ja sen jälkeen pitää maata paikallaan kai ainakin se puoli tuntia.