*Hanna*

Jäsen
  • Content count

    6
  • Joined

  • Last visited

About *Hanna*

  • Rank
    Aloittelija
  • Birthday 07/12/83

Profile Information

  • Location
    Oulu
  1. Olen huomannut että raskaustesteihin saa kulumaan sievoisen summan kun niitä ostaa apteekista. Olenkin saanut vihiä, että halvemmalla pääsee kun testit tilaa suoraan netistä. Nyt tarvisinkin neuvoa kokeimmilta siinä, että millaisia testejä kannattaa tilata ja mistä? Myös ovulaatiotestit olisivat itselleni aiheellisia, koska useamman kuukauden yrittämisen jälkeen ei plussaa ole kuulunut. Voisiko joku vielä kertoa hieman, että miten sellaisen ovistestin kanssa sitten toimitaan? Suuret kiitokset jo etukäteen
  2. Olen kyllä ostellut. Ostin paljon vaatteita ja tarvikkeita jo ennen esikoisen syntymää ja olen ostanut nytkin kun toisesta haaveilemme. Omaa vauvakuumetta on lievittänyt aina se, että saa ostella ihania pikkuvaatteita, siksi hiukan kausittaisesti tulee jotain hankittua. Esikoisen kohdalla etukäteen osteleminen osottautuikin aika käteväksi kun ei sitten raskausaikana ollut enää niin paljoa hankittavaa sen verran malttia oli kuitenkin silloinkin ja nytkin hankinnoissa etten ostele mitään sellaisia vaatteita jotka olisivat selkeästi jommalle kummalle sukupuolelle. Olen aina ajatellut niin, että jos ei raskautta sitten ikinä kuulu niin lahjoitan vaatteet ja tavat sitten sukulaisten ja tuttujen vauvoille. Niin ja en ole taikauskoinen
  3. Itsekkin näen asian niin, että on aivan sallittua haaveilla ja toivoa. Niinhän ihmiset tekevät kaiken aikaa monenlaisista erilaisista asioista. Ei haaheet ja toiveet aina vastaa todellisuutta tai varsinkaan tarkoita sitä etteikö esim. pojasta haaveileva voisi olla onnellinen tytöstä tai päinvastoin. Itse haaveilin tytöstä, joka näin myöhemmin ajateltuna johtui varmaan siitä ettei suvussani ollut aikaisemmin ollut poikalapsia. Joten poikalapsi tuntui itselleni silloin vieraalta. Tyttö meille sitten syntyi ja tietenkin olin ikionnellinen, kuten aivan varmasti olisin ollut pojastakin. Nyt kun hoitolapsistani suurinosa on ollut poikia, tuntuvat ne pojatkin aivan yhtä ihanilta Eli seuraavalla on aivan sama kumpi tulee
  4. Ninja ja Sissi olisivat mielestäni ihania nimiä, mutten viitsisi/rohkenisi omalle lapselle laittaa kun tulee taistelu- ja armeijameininki niistä mieleen. Muuten olisivat ihania
  5. Itse merkkaan ohutkärkisellä permanenttitussilla.
  6. Esikoisen syntymän aikaan olin 21v. ja mieheni 26v. Raskautumista olimme jo jonkin aikaan kerenneet toivoa ja odottaa Itse olin määräaikaisessa työsuhteessa ja mieheni yrittäjä/opiskelija. Tyttären ollessa 1,5v. siirryimme kummatkin täysipäiväisiksi opiskelijoiksi. Nyt olemme alkaneet suunnitella 5v. tyttärellemme sisarrusta ja jos kaikki menee hyvin saamme riemuita vauvan syntymistä vuonna 2011. Kakkosen plussausta odotellessamme olemme 26v ja 32v. Minulla on vakituinen työpaikka ja mieheni porskuttaa vielä opintojen kanssa