Hermione

Aktiivijäsen
  • Content count

    426
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Hermione

  1. Meidän tytölle ollaan laittamassa nimiäisiin näillä näkymin oranssi neulemekko ja pinkit sukkikset. Joku juhla-asun kuitenkin, ei mitään valkoista tai kastemekkoa.
  2. Haikaranpesässä ainakin valmennuksessa suositeltiin ensisijaisesti ainakin kokeilemaan jakkaraa, tai konttausasentokin tuli mielestäni ennen puoli-istuvaa, jonka kätilö vain mainitsi muttei erityisesti tuntunut suosittelevan (sanoi että siinä on yleensä hankala löytää oikea suunta ponnistamiselle). Samoin esim. bebesinfo.fi:n ohjeissa suositellaan pystympiä asentoja kuin puoli-istuvaa, joka on sen mukaan huonoin vaihtoehto. Vähemmän kehittyneissä maissa synnytysasento on yleensä lähes poikkeuksetta joku muu kuin puoli-istuva. Itsekin aion pitää sen viimeisenä vaihtoehtona jos ei muut syystä tai toisesta onnistu.
  3. Mietinnässä on talvilomakohde n. 5kk vanhan vauvan kanssa alkuvuodesta (esim. maaliskuu). Egyptissä olen pariin otteeseen käynyt, toisella kerralla El Gounassa (sekä itse että matkakumppani oltiin peräkkäin mahataudissa) ja toisella kerralla Sharm el Sheikhissä, taas sama juttu (eri matkakaveri). Kummallakin kerralla syötiin lähinnä vain kypsiä ja desinfioitiin käsiä joka välissä, vatsatautihan tulee yleensä seteleistä jne. ennemmin kuin ruoasta. Katselin että Tjäreborgin valikoimiin tulee ihana uutukainen vesipuistohotelli Makadi Beachillä, sinne voisi vaikka uskaltaa baby suiteen all inclusivena mennäkin. Luxorin ja Kairon retket on tullut jo tehtyä, itse en olisi ainakaan jaksanut niitä pienen lapsen kanssa koska bussissa istumista oli paljon ja Luxorissa esim. +43 astetta huhtikuun alussa kun siellä kävimme, itsekin olin aivan puhki eikä siellä olisi oikein matkarattaiden kanssa päässyt edes kulkemaan hiekalla ja temppelin muhkuraisilla kivillä. Lähinnä mietityttää se että jos itse sairastuu vatsatautiin niin miten sitä riittää enää energiaa ja nesteitä imettämiseen. Reissauskokemusta löytyy rutkasti niin Euroopassa kuin eksoottisemmissakin kohteissa, mutta vauvan kanssa homman luonne muuttuu niin että joutuu miettimään ihan erilaisia asioita kuin esim. rinkan kanssa reissatessa.
  4. Mä kävin ratsastustunneilla muistaakseni viikolle 19 saakka, kannattaa tosiaan minimoida putoamisriski mutta kyllä mä ihan kävin maastossa ja hyppäsinkin pariin otteeseen varmoilla hevosilla. Loppuvaiheessa alkoi pikkuhiljaa jo harjoitusravi tuntua vähän huonolta joten ihan hyvään aikaan loppui kevätkausi.
  5. Mielenkiintoinen kysymys, onneksi saatiin jo asiantuntijakommenttiakin asiaan. Itse olen kosmetiikan suurkuluttaja enka ole kylla mitenkaan muuttanut kayttotottumuksia raskauden aikana. No raskausarpivoidetta en ole uskaltanut vatsaan alkaa laittamaan vaikka mulla sellaista onkin, se kun on tarkoitettu myos selluliittialueen hoitoon joten vaisto on jotenkin sanonut ettei valttamatta ole ihan jarkevaa. Ihan normaali kosteusvoidetta olen kylla kayttanyt seka vatsaan etta rintoihin, vai etta pitaisi nannialuetta varoa kuitenkin... hyva tietaa. Pitaisi varmaan joku Weledan oljy hankkia vatsalle, yritan sita kuitenkin rasvailla jotta valttyisin arvilta (sikali kun silla rasvaamisella pystyy asiaan vaikuttamaan). Ja miten ihmeessa esim. kynsilakan kaytto voisi paasta sikioon vaikuttamaan? Eihan sita sisaisesti kayteta.
  6. Malli on kolmipyöräinen Spirit X3, eli muutaman vuoden vanha S3:n edeltäjä. Mutta hyvä siis tietää että Tario toimii myös Gracon kanssa.
  7. Hei onko kenelläkään parempaa tietoa siitä, sopiiko Gracon kaukalo Teutonia Spiritiin? Ostettiin Graco eilen ja myyjä väitti että se sopii Teutonian vaunuihin, mutta nyt en sitten löydä netistä mistään vahvistusta asialle, Teutonian sivuillakin puhutaan vain Britax/Römer ja Maxi-Cosi -kaukaloiden sopivuudesta sovittimella. Meille on tulossa käytetyt Spiritit (se vanhempi malli jossa etupyörä ei käänny) ja nyt alkoi mietityttämään kun kaukalon myyneessä liikkeessä ei ollut Teutonioita myytävänä, josko myyjä puhuikin höpöjä.
  8. Meille tuli tänään AngelSounds-doppleri. Testasin pari tuntia sitten enkä saanut mitään kuuluville (rv 17). No nyt illalla uusi yritys, ja johan löytyi. Muutaman minuutin etsinnällä löytyi ensin viuh-viuh -ääni ja yhdestä kohtaa sen lisäksi myös hevosenlaukka. Jee! Laukan löytyminen oli paljon tarkempi ja hankalampi löytää, joten sitkeyttä vain etsimiseen. Ja riittävän alhaalta kun etsi niin onnasi, ensimmäisen kokeilun otin liian läheltä napaa koska siitä vatsa on itselläni ainakin suurimmillaan joten oletin kohdun sijainnin väärin. Vahvistanee käsitystä siitä että suurin osa vatsan koosta on turvotusta vielä tässä vaiheessa. Dopplerin hankinta oli ehdottomasti hyvä päätös! En nimittäin ole vielä kuullut sykettä kertaakaan vaikka kahdessa ultrassa se ollaan kyllä nähty (varhais ja nt). Toinen neuvolakäynti (ensimmäisellä ei mitään kuunneltu) on vasta melkein kahden viikon päässä enkä todellakaan viitsi huvikseni soitella neuvolaan ja pyytää saada kuunnella sykettä, on niillä siellä muutenkin tiukat resurssit ja kiirettä. Joten me olemme ainakin tyytyväisiä että hankittiin doppler.
  9. Meidän makkariin ei oikeastaan mahdu järkevästi kunnon pinnasänkyä, joten olemme ajatelleet hankkia pienemmän rottinkisen ensisängyn makkariin ja sitten kun vauva kasvaa siitä yli (n. puolen vuoden iässä), siirretään hänet nukkumaan omaan huoneeseen. Omassa sängyssä opetetaan kuitenkin nukkumaan alusta asti, ei meidän välissä.
  10. Meillä alkoi ihan kirjaimellisesti ensimmäisestä kerrasta ulkomaanreissulla. Sitä ennen ei oltu ilman ehkäisyä yritettykään. Mentiin ihan sillä asenteella että "tulee jos on tullakseen", ja plussahan sieltä tuli. Onnellisia ollaan vaikka tapahtuma olikin yllättävä koska ei kumpikaan uskottu että yhdestä kerrasta onnistaisi heti. Ainahan niitä juttuja kuulee kaiken maailman yhden kerran vahingoista, kaveripiirissä tosin yleensä tilanne on ollut päinvastainen että on saanut yrittää tosissaan pitkiäkin aikoja ennen kuin on tärpännyt.
  11. Kyllähän tuon vakuutuksen kanssa on vähän kahden vaiheilla. Itselläni on sairauskuluvakuutus, tainnut olla vauvasta asti. Kokonaiskorvaussummasta on tainnut kulua yli 30 vuoden aikana alle 1000 euroa, eipä ole juurikaan lääkäreillä tarvinnut käydä. Oman aikuisikäni aikana olen käynyt lääkärissä sairauden vuoksi alle viisi kertaa. Lapsena taisi jotain korvatulehduksia olla, mutta julkisella taidettiin silti päivystyksessä käydä. Ja silti vieläkin pulitan toistasataa euroa vuodessa vakuutuksestani, aika turhalta se kyllä tuntuu. Siinä mielessä omallekin lapselle vakuutuksen ottaminen tuntuu vähän turhalta turvallisuuden etsinnältä, varsinkin kun sinne yksityiselle voi mennä sitten tarpeen mukaan ilman vakuutustakin. Toisaalta ainahan tuossa on se riski että lapselle tulee jokin korvatulehduskierre tmv. jatkuvia lääkärikäyntejä vaativa vaiva. Ehkä olemme valmiita silti ottamaan sen riskin että mennään sitten yksityiselle omalla rahalla jos niin käy, todennäköisempää kuitenkin on että lapsi on sen verran terve että käynnit jäävät minimiin. Pitää kuitenkin vielä keskustella asiasta miehen kanssa ja vähän haastatella sisaruksia kuinka he ovat lastensa kanssa toimineet. Tällä hetkellä olen kuitenkin henkkoht kallistumassa vakuutuksettomaan vaihtoehtoon, pitäisi kyllä irtisanoa tuo omakin.
  12. Mäkin hankin salijäsenyyden tammikuussa ja helmikuussa tulin raskaaksi. Ratsastustunneilla aion käydä vielä 19. viikolle asti, parilla estetunnillakin ehdin käymään raskauden alussa mutta sitten jätin ne putoamisvaaran takia. Eiköhän tässä ole tarkoitus puntilla ja jumpissa käydä niin pitkälle kun vielä tuntuu hyvältä, isompana esteenä tällä hetkellä (14+2) on ennemmin oma laiskuus ja väsymys kuin fyysinen raskauden aiheuttama hankaluus treenaamisessa.
  13. Nyt menossa 14+2 ja vetäisin aamulla ensimmäistä kertaa kaverilta lainatut mammafarkut jalkaan. Syynä ihan se, että ainoat normifarkut jotka päälleni enää mahtuvat alkaa olemaan aikamoiset lökärit kun niiden kohtuullisen korkeaa vyötäröä pitää roikottaa aika alhaalla ja halusin vähän jotain siistimpää versiota päälle. Nyt on ihana olo kun on napakasti istuvat farkut jalassa mutta vatsaa ei kuitenkaan kiristä. Rullasin resoriosan alas kun se löpsöttää vielä liian löysänä. Mulla on kyllä vatsa jo viimeisen viikon pömpöttänyt varmasti osittain turvotuksenkin takia jo niin paljon, että farkkujen kiristävät vyötärönauhat tuntuu aika ahdistavalta. pitääpä lähteä shoppailemaan tunikoita..
  14. Selkeä plussa tuli päivä sen jälkeen kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa, eli kp 29. Olin varustautunut odottamaan sen pari minuuttia mutta ilmestymiseen ei mennytkään kuin ehkä 15 sekuntia.
  15. Ennen plussausta ei ollut oikeastaan muita kuin että kuukautiset jätti tulematta edellisenä päivänä ja oli jotenkin ollut selkeä epäilyksen tunne asiasta. Muutenkin alkuraskaus meni aika lailla ilman kummempia oireita, muutamana päivänä tuli ns. krapulafiilis mutta oksentanut en kertaakaan. Rinnat turposivat kuppikoon verran jo alkuvaiheessa, mutta mitään suurempaa herkkyyttä en havainnut. Väsymys on ollut aika kova, simahdan illalla jo parikin tuntia aiemmin kuin normaalisti ja päivisin myös haukotuttaa. Helpolla on siis ainakin tähän mennessä päästy, ei edes mielialan heilahduksia. Nähtäväksi jää miten loppuraskaus sujuu.
  16. Meillä napsahti ensimmäisestä ehkäisyttömästä kerrasta, tosin ehkäisyrenkaan olin heittänyt pois jo kolme kiertoa aiemmin. Kävi siis aikamoinen säkä ja plussa tuntui kovin epätodelliselta. Mutta voi sitä näemmä käydä näinkin päin ja hyvä niin!
  17. Olen aikonut pitää värin päässä täysin normaalisti, kampaajakin oli sitä mieltä (tai kai se perustui ennemmin faktaan kuin mielipiteeseen) että värjäyksestä ei ole mitään haittaa. Nämä asiat on sellaisia hysteerisiä ylireagointeja joita pyrin itse välttämään. Toki varovainen saa ja pitääkin olla asioiden suhteen.
  18. Rane, Reiska tmv. ns. rahtarinimi. Mahdollisimman epäsöpöjä nimityksiä, se on joku meidän outo oma vitsi. Masuasukki-nimitystä kammoksutaan kummatkin. Ehkä raskauden edetessä työnimikin muutuu vähän lempeämmäksi. =) Itse kyllä toivon söpöä tyttöä joka olisi mahdollisimman kaukana "Repestä".
  19. Oli kyllä ihanan positiivinen kokemus kun baarissa haastoin baarimikon tekemään jonkun hyvän hedelmäisen alkoholittoman drinksun. Lopputuloksena sain ihanan raikkaan hedelmäisen juoman joka ei ollut mitään mehusekoitusta vaan ihan kunnolla blenderillä tehty systeemi. Ja mikä parasta, hinta oli 3,40 normaalin n. 8 euron sijaan mitä alkoholillisesta drinksusta olisi saanut pulittaa! Ihanaa vastapainoa perinteiselle limuvaihtoehdolle.
  20. Mulla on nyt 14. viikolla jo ihan selvä pömppis, mutta johtunee siitä että jo ennenkin raskaaksi tuloa oli välillä tosi turvonnut pallomaha joka näytti ihan kuin olisin jo ties kuin pitkällä raskaana. Nyt on vain ihana kun pömppikselle on ihan oikea syykin (siis jokin muu kuin ilma).
  21. Harrastan ratsastusta ja kevään tunnit päättyvät sopivasti ennen raskauden puoliväliä, joten aion käydä tunneilla kauden loppuun ja aloittaa sitten uudestaan pari kuukautta synnytyksen jälkeen vuoden vaihteesta. Parilla estetunnilla ehdin käymään plussauksen jälkeen mutta viime viikolla opettaja ehdotti että kannattaa putoamisriskin takia jättää esteet väliin loppukevääksi. Harmittaahan se kovasti mutta esteillä on aina putoamisen vaara, koulutunneilla en niinkään putoamista pelkää. Jos harjoitusravi kovasti rynkyttää saan ihan vapaasti keventää fiiliksen mukaan. Toistaiseksi olen kylllä harjoitusraviakin pystynyt ratsastamaan eikä ole ollut tukala fiilis. Tänään kävin tosin ostamassa isommat housut kun vanhojen ratsastushousujen vyötärö on alkanut kiristämään. Muistelen lukeneeni jostain että suositusten mukaan ratsastusta voi jatkaa raskauden puoliväliin ilman huolia, toki putoaminen on aina riskitekijä.
  22. Meidän työpaikalla suhtaudutaan raskauksiin ja lasten saamiseen erittäin positiivisesti, suuri osa työntekijöistä taitaa olla "ruuhkaiässä". Moni isä pitää isäkuukauden ja omakin esimieheni suhtautui ihan positiivisella mielellä, vaikka leikkimielisesti olikin ärsyyntynyt siitä että joutuu miettimään miten saadaan mulle sijainen. Meillä kun on tällä hetkellä rekrytointikielto, joten korvaaja pitäisi löytyä firman sisältä mikä voi aiheuttaa vähän ylimääräisiä vastuiden uudelleenjärjestelyjä tiimin sisällä. Noh, ainakin järjestelyille heillä on 5 kk aikaa ennen lomille jäämistäni. Työskentelen yksityisellä puolella markkinointitehtävissä.
  23. Femedassa rv 7+2 ja maksettavaa jäi jotain 84 €. Erittäin positiivinen kokemus, Fredrika Forsskåhl oli oikein mukava ja ystävällinen. Voin suositella!