muimui

Mulle määrättiin lukio-ikäisenä valohoitoitokuuri juuri tuon kuuloisen ihoreaktion takia. Lisäksi tosi vahvat rasvat. Iho rauhoittui kyllä sitten tosi nopeasti. Olen siis myös atoopikko. Lisäksi ihotautilääkäri kehotti rasvaamaan ison aqualan L-rasvalla ennen suihkuun menoa ja sen jälkeen. Toimii! Miettikää ja kyselkää tuosta valohoidosta! Kela maksaa osan, ois muuten aika kallis.

Aisla - 9 . Jotenkin tosi ihana ja ei kävele joka päivä sen nimisiä vastaan Kaunis nimi, mutta sopisi huonosti meidän kovin suomalaiseen sukunimeen. Niilo

Luotan julkiseen terveydenhuoltoon, joten en maksaisi yksityisen palveluista. Mullakin vain hyviä kokemuksia keskussairaalasta. Olisin kyllä mielenkiinnosta halukas tietämään, mitä kaikkea yksityinen sairaala tarjoaa asiakkaille.

Meidän yksi kummivaihtoehto kieltäytyi pitkällisen mietinnän päätteeksi kummiudesta. Olin kyllä hieman yllättynyt, mutta se antoi mahdollisuuden pyytää kummiksi sitten toista henkilöä, joka otti tehtävän erittäin mielellään vastaan. Parempi, että lapsi sai kummikseen ihmisen, joka todella sitoutuu tehtävään ja haluaa olla läsnä. Itselläni on yksi kummilapsi ja kolme on maksimi. Sen jälkeen alan kieltäytyä, ellei toiset kummilapset ole jo ylittäneet 15-vuoden iän. Olisi mukava olla läsnä kaikille ja muistaa synttärit yms. ja kun on omiakin lapsia, niin kyllä se kolme on mun maksimi.

75-80 C oli ennen ensimmästä raskautta ja säilyi imetyksen jälkeen samana, vähän vaan iho venähti. Nyt toisen raskauden/ imetyksen jälkeen iho on lerpahtanut jo huomattavasti, mutta kuppikoko nipinnapin sama (ei vaan enää niin täyteläinen). Mua kyllä harmittaa kovasti! Siksi olen pohtinut leikkaustakin avuksi. Aika näyttää päädynkö siihen..

Mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia ei toivotuista raskauksista, mutta lähipiirissä niitä on muutama. Kaikissa tapauksissa alkujärkytyksen jälkeen vanhemmat ja muut läheiset ovat nauttineet raskaudesta ja keskittyneet odottamaan yllätystä onnellisina. Eräät vanhemmat olivat vasta 17 v ja 20 v, mutta silti kaikki meni hyvin ja vanhemmat yhä yhdessä ja toinen vauva suunnitelmissa. Luulisin tuon "nolouden" liittyvän typerään käsitykseen siitä, että "vahinko" lapsi (mieluummin itse käytän sanaa yllätys) olisi jotenkin vähemmän rakastettu tms. Jokainen toki järjellä tietää, ettei moinen pidä paikkaansa. Varmaan myös riippuu paljolti siitä, missä olosuhteissa "vahinko" tapahtui. Pariskunnalle, sinkulle.. Nykyään myös tunnutaan ajattelevan, että ihmisellä pitäisi olla tietynlainen elämäntilanne, jotta voi kasvattaa lapsen. Vakityö, opiskelut takana ja omakotitalo. Jos näin ei ole, kummeksutaan lapsen hankintaa (oli sitten suunniteltu tai ei..). Mun mielestä kellään ei ole oikeutta kommentoida ikävästi lapsen saamista. Jos vanhemmat ovat päättäneet lapsen pitää, niin oikeus on vain onnitteluihin ja kannustukseen. Omat negatiiviset mielipiteet voi pitää ihan itsellään, toisen loukkaaminen harvoin tuo itsellekään hyvää oloa.

Mekin annetaan miehen veljen perheen kanssa isovanhemmille kalenteri lapsenlapsista ja mun äidille meidän lapsista. Kummipojalle ostetaan varmaankin vauvapulkka. Omalle isommalle tytölle tulee leikkikeittiö ja pienempi saa varmaan jotain vaatteita. Kummeille valokuvat lapsista. Sitten ostetaan lahjat mun sisaruksille, mutta miehen veljelle ja avovaimolleen ei osteta kuin suklaarasia, koska on sovittu, ettei aikuisiin tarvitse tuhlata rahaa, vaan kohdistetaan lahjat ihan vain lapsille. Mun sisarukset on sen verran nuoria, ettei heillä ole vielä perhettä.

Kiitos NeNNNi! Luenpa tuolta!

Tuossapa tuo otsikossa.. Eli mies on nyt saanut muutamalta vanhalta kaveriltaan oikein aivopierukysymyksen: " Millos tulee kolmas, teettekö niin pitkään lapsia että tulee poika?" Joo v*ttu, tehdään toki... Meillä siis kaksi ihastuttavaa pientä neitiä ja muutama miestuttava onkin ollut sitä mieltä, että "kyllä se poika pitäs saada" (lapsettomia, mikä varmaan vaikuttaa..). Oma mieheni on onneksi oikein tyytyväinen ja rakastunut tyttöihimme, eikä tunnu poikalasta erityisemmin kaipaavan. Olisi oikein onnellinen kahdestakin lapsesta, mutta minä olen se, joka haluaisi vielä kolmannen LAPSEN, ei erityisesti poikaa tai tyttöä. Olen kokenut todella loukkaavaksi ja tyttöjämme vähätteleväksi tuollaset "poika sen olla pitää" - tyyliset kommentit Mulle itselle ei tulisi mieleenkään kysyä keltään, että "vieläkö yritätte lasta, että saisitte toistakin sukupuolta??" Onko Suomi vieläkin vuonna 2012 noin mieskeskeinen ja poikia ylistävä??! Onko muilla samankaltaisia kokemuksia, vai onko meidän lähipiiriin vain sattunut osumaan muutama ihmisperse..? Ja vielä: Nyt kun kolmas olisi joskus haaveissa, niin pelkään jo valmiiksi, alkaako kysely: no joko tulee poika vai vieläkö neljättä yritätte??

Ekassa raskaudessa koloja tuli 30 (!) ja puolen vuoden kuntokuurin+syömisten tarkkailun jälkeen paino oli 5 kg alle lähtöpainon. Kävin vaunulenkeillä ja juoksemassa lähes joka päivä. Toisessa raskaudessa painoa tuli n. 18 kg ja nyt ( 6viikkoa) synnytyksestä painoa on jäljellä n. 7 kg. Käyn jo säännöllisesti ohjatuilla tunneilla ja salilla. Tavoitteena ois liikunnan ja karkkilakon avulla saada nämä 7 kg ja jokunen enemmänkin pois jouluun mennessä. Mahan kiinteytys ja pepun pienennys sitten vaatiikin jo kunnon lihasjumppaa! Kuulun niihin, joilla paino näkyy ensimmäisenä (ja myös viimeisenä) takamuksessa!

Tämän toisen synnytyksen kohdalla yllätti se, että kaikki meni edelleen hyvin! Synnytys oli vielä jouhevampi ja parempi kokemus kuin edellinen, enkä saanut yhtä ainutta tikkiä! Ensimmäinen synnytys meni niin hyvin, että mietin, voinko olla onnekas toista kertaa. Ja edelleen yllätti se, kuinka kaikki kipu ja tuska on poissa kun vauvan saa syliin <3

Tätä minä vähän pelkäänkin, jotenkin hankala vaan välttää, jos molemmat kuitenkin luulevat niiden olevan yhteisiä toiveita Pelkään siis, että olen tahtomattani manipuloinut miehen toiveita, esim. juuri lapsiasiassa, kun itse olen haaveillut äidiksi tulosta niin kauan kuin muistan ja mies ei ollut tullut ajatelleeksi koko asiaa ennen kuin alkoi seurustella minun kanssani. No, toisaalta en kyllä tiedä tiedänkö itsekään niin syvällisesti mitä haluan, joten ehkä elämää vain eletään valiten jotain ja eläen sitten sen kanssa miettimättä niitä valintoja enää jälkeenpäin... Toisaalta, on paljon pereja, jotka kohtaavat yli 30-vuotiaina ja toinen osapuoli ei ole koskaan edes halunnut lapsia, mutta toisen halutessa alkaa haluta itsekin.. Ainahan voi jossitella.

Meillä kyllä suukotellaan poskien ja otsan lisäksi myös suulle, ensin pelkäsin bakteereja, mutta sitten ajattelin niiden leviävän muutakin kautta. Halitaan ja pusitaan kovasti, monesti päivässä Mieskin suukottelee lasta, se on meidän tapa osoittaa hellyyttä. Tuo, että lasta suulle suukottelu olisi luonnotonta, ei oikein istu mun ajatuksiini.Tavat, miten pussaan lasta ja miestä, eroavat kyllä aika paljon.. Eikä kyllä ole tullut mieleenkään, että kellään olisi mikään eroottinen lataus päällä kun pussaa lasta! (ei oteta nyt kantaa kenenkään pervojen ajatuksiin..). Lapselle suukon antaminen suulle on nimenomaan pusu, miehelle annettuna taas suudelma. Kunhan lapset kasvavat isoiksi, suulle suukottaminenkin varmasti jää. Itsekin sain ihan pikkuisena suukkoja, mutta jäivät sitten iän mukana vain luonnollisesti pois. Ja vaikka lapsi ei saisikaan suukkoja suulle, niin en usko jäävän mistään paitsi. Perheet ovat niin erilaisia eihän kaikissa perheissä edes halita ja silti lapsi voi tuntea olevansa kovinkin rakastettu.

Mä olin 16 ja mies 15 kun alettiin seurustella. Mies siis aloitti 9.luokan ja minä lukion 1. luokan sinä syksynä. 2 vuotta myöhemmin mentiin kihloihin ja naimisiin 6 vuoden seurustelun jälkeen. Nyt ollaan oltu yhdessä 8 vuotta yhteensä. Muutettiin molemmat suoraan kotoa yhteen, eikä muita seurustelukumppaneita ole ollut, eikä ole koskaan kaivattu. On ollut toki vaikeitakin aikoja, mutta ei mitään suuria kriisejä. Tunnetaan toisemme niin hyvin, ettei kukaan voi meitä niin hyvin tuntea, se on "teinisuhteiden" voimavara ehdottomasti. Ollaan kasvettu yhteen ja luotu niitä yhteisiä unelmia ja tavoitteita elämään. Ja mikä parasta, yhä edelleen tuo sama mies jaksaa yllättää ja rakastun aina uudelleen! Tuo mies vaan on mun toinen puolisko, se peruskallio. Toki ollaan myös yksilöitä, mutta enemmän ehdottomasti tiimi. Tiimivahvistuksena meillä on esikoistyttö ja elokuussa syntyy toinen vahvistus Oi, tulipa vaaleanpunainen teksti mutta näen mä koen. En ymmärrä ihmisiä, jotka touhottavat siitä, että pitäisi ensin asua yksin ja opetella tuntemaan kunnolla itsensä ja tutustua 150 eri ihmiseen, ennen kun tietää mitä haluaa. Miksi? voi ehkä sopia toisille, mutta itse en ole noita asioita koskaan kaivannut. Vai ovatko nuo ihmiset pettyneet itse teinirakkauteen, eivätkä siihen siksi usko? Toisaalta, tottahan se on, että ehkä 9/10 teiniparista eroaa enne aikuisuutta tai varhaisaikuisuudessa. Oletteko te kokeneet vähättelyä/ ihmettelyä/ yms.. reaktioita asian tiimoilta? Itse olen saanut myös positiivisia kommentteja, jopa ihailevia asiasta, ei onneksi pelkästään negatiivisia.

Ei iskenyt ollenkaan! Mulla oli aika vaikea ensimmäinen raskaus, mutta synnytys oli helppo, joten tarumoja ei jäänyt. "Järjellä" tehty tämä toinen vaavi, haluttiin pieni ikäero ja jätettiin siksi ehkäisy pois kun tyttö oli n. 7kk Aluksi ajateltiin isompaa ikäeroa, mutta sitten alkoi tuntumaan sopivammalta meille, jos tulevat peräkkäin ja onhan tuo "vauvakuume" sitten raskauden myötä noussutkin Nyt pohditaan jo, onko meidän perhe nyt tämän vauvelin jälkeen tässä vai tulisko se kolmaskin kyseeseen..