muimui

Aktiivijäsen
  • Content count

    798
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by muimui


  1. Mulle määrättiin lukio-ikäisenä valohoitoitokuuri juuri tuon kuuloisen ihoreaktion takia. Lisäksi tosi vahvat rasvat. Iho rauhoittui kyllä sitten tosi nopeasti. Olen siis myös atoopikko.

    Lisäksi ihotautilääkäri kehotti rasvaamaan ison aqualan L-rasvalla ennen suihkuun menoa ja sen jälkeen. Toimii!

    Miettikää ja kyselkää tuosta valohoidosta! Kela maksaa osan, ois muuten aika kallis.


  2. Meidän yksi kummivaihtoehto kieltäytyi pitkällisen mietinnän päätteeksi kummiudesta.

    Olin kyllä hieman yllättynyt, mutta se antoi mahdollisuuden pyytää kummiksi sitten toista henkilöä, joka otti tehtävän erittäin mielellään vastaan. Parempi, että lapsi sai kummikseen ihmisen, joka todella sitoutuu tehtävään ja haluaa olla läsnä.

     

    Itselläni on yksi kummilapsi ja kolme on maksimi. Sen jälkeen alan kieltäytyä, ellei toiset kummilapset ole jo ylittäneet 15-vuoden iän.

    Olisi mukava olla läsnä kaikille ja muistaa synttärit yms. ja kun on omiakin lapsia, niin kyllä se kolme on mun maksimi.


  3. 75-80 C oli ennen ensimmästä raskautta ja säilyi imetyksen jälkeen samana, vähän vaan iho venähti. Nyt toisen raskauden/ imetyksen jälkeen iho on lerpahtanut jo huomattavasti, mutta kuppikoko nipinnapin sama (ei vaan enää niin täyteläinen).

    Mua kyllä harmittaa kovasti! Siksi olen pohtinut leikkaustakin avuksi. Aika näyttää päädynkö siihen..


  4. Mulla ei ole omakohtaisia kokemuksia ei toivotuista raskauksista, mutta lähipiirissä niitä on muutama. Kaikissa tapauksissa alkujärkytyksen jälkeen vanhemmat ja muut läheiset ovat nauttineet raskaudesta ja keskittyneet odottamaan yllätystä onnellisina. Eräät vanhemmat olivat vasta 17 v ja 20 v, mutta silti kaikki meni hyvin ja vanhemmat yhä yhdessä ja toinen vauva suunnitelmissa.

     

    Luulisin tuon "nolouden" liittyvän typerään käsitykseen siitä, että "vahinko" lapsi (mieluummin itse käytän sanaa yllätys) olisi jotenkin vähemmän rakastettu tms. Jokainen toki järjellä tietää, ettei moinen pidä paikkaansa. Varmaan myös riippuu paljolti siitä, missä olosuhteissa "vahinko" tapahtui. Pariskunnalle, sinkulle..

    Nykyään myös tunnutaan ajattelevan, että ihmisellä pitäisi olla tietynlainen elämäntilanne, jotta voi kasvattaa lapsen. Vakityö, opiskelut takana ja omakotitalo. Jos näin ei ole, kummeksutaan lapsen hankintaa (oli sitten suunniteltu tai ei..).

     

    Mun mielestä kellään ei ole oikeutta kommentoida ikävästi lapsen saamista. Jos vanhemmat ovat päättäneet lapsen pitää, niin oikeus on vain onnitteluihin ja kannustukseen. Omat negatiiviset mielipiteet voi pitää ihan itsellään, toisen loukkaaminen harvoin tuo itsellekään hyvää oloa.


  5. Mekin annetaan miehen veljen perheen kanssa isovanhemmille kalenteri lapsenlapsista ja mun äidille meidän lapsista.

    Kummipojalle ostetaan varmaankin vauvapulkka. Omalle isommalle tytölle tulee leikkikeittiö ja pienempi saa varmaan jotain vaatteita. Kummeille valokuvat lapsista.

     

    Sitten ostetaan lahjat mun sisaruksille, mutta miehen veljelle ja avovaimolleen ei osteta kuin suklaarasia, koska on sovittu, ettei aikuisiin tarvitse tuhlata rahaa, vaan kohdistetaan lahjat ihan vain lapsille. Mun sisarukset on sen verran nuoria, ettei heillä ole vielä perhettä.


  6. Tuossapa tuo otsikossa.. Eli mies on nyt saanut muutamalta vanhalta kaveriltaan oikein aivopierukysymyksen: " Millos tulee kolmas, teettekö niin pitkään lapsia että tulee poika?" :dash2: Joo v*ttu, tehdään toki...

     

    Meillä siis kaksi ihastuttavaa pientä neitiä ja muutama miestuttava onkin ollut sitä mieltä, että "kyllä se poika pitäs saada" (lapsettomia, mikä varmaan vaikuttaa..).

    Oma mieheni on onneksi oikein tyytyväinen ja rakastunut tyttöihimme, eikä tunnu poikalasta erityisemmin kaipaavan. Olisi oikein onnellinen kahdestakin lapsesta, mutta minä olen se, joka haluaisi vielä kolmannen LAPSEN, ei erityisesti poikaa tai tyttöä.

    Olen kokenut todella loukkaavaksi ja tyttöjämme vähätteleväksi tuollaset "poika sen olla pitää" - tyyliset kommentit :girl_cry: Mulle itselle ei tulisi mieleenkään kysyä keltään, että "vieläkö yritätte lasta, että saisitte toistakin sukupuolta??" Onko Suomi vieläkin vuonna 2012 noin mieskeskeinen ja poikia ylistävä??!

     

    Onko muilla samankaltaisia kokemuksia, vai onko meidän lähipiiriin vain sattunut osumaan muutama ihmisperse..?

     

    Ja vielä: Nyt kun kolmas olisi joskus haaveissa, niin pelkään jo valmiiksi, alkaako kysely: no joko tulee poika vai vieläkö neljättä yritätte?? :hysteric:


  7. Ekassa raskaudessa koloja tuli 30 (!) ja puolen vuoden kuntokuurin+syömisten tarkkailun jälkeen paino oli 5 kg alle lähtöpainon. Kävin vaunulenkeillä ja juoksemassa lähes joka päivä.

    Toisessa raskaudessa painoa tuli n. 18 kg ja nyt ( 6viikkoa) synnytyksestä painoa on jäljellä n. 7 kg. Käyn jo säännöllisesti ohjatuilla tunneilla ja salilla. Tavoitteena ois liikunnan ja karkkilakon avulla saada nämä 7 kg ja jokunen enemmänkin pois jouluun mennessä.

    Mahan kiinteytys ja pepun pienennys sitten vaatiikin jo kunnon lihasjumppaa! Kuulun niihin, joilla paino näkyy ensimmäisenä (ja myös viimeisenä) takamuksessa! :girl_mad:


  8. Suuri riski myös nuorena aloitetussa suhteessa on että suhteesta tulee epätasapainoinen kun eletäänkin enemmän toisen toiveiden mukaan ja heikompi osapuoli uskottelee itselleen että ne on hänenkin toiveitaan vaikkei pohjimmiltaan ole.

    Tätä minä vähän pelkäänkin, jotenkin hankala vaan välttää, jos molemmat kuitenkin luulevat niiden olevan yhteisiä toiveita :girl_sigh: Pelkään siis, että olen tahtomattani manipuloinut miehen toiveita, esim. juuri lapsiasiassa, kun itse olen haaveillut äidiksi tulosta niin kauan kuin muistan ja mies ei ollut tullut ajatelleeksi koko asiaa ennen kuin alkoi seurustella minun kanssani. No, toisaalta en kyllä tiedä tiedänkö itsekään niin syvällisesti mitä haluan, joten ehkä elämää vain eletään valiten jotain ja eläen sitten sen kanssa miettimättä niitä valintoja enää jälkeenpäin...

     

    Toisaalta, on paljon pereja, jotka kohtaavat yli 30-vuotiaina ja toinen osapuoli ei ole koskaan edes halunnut lapsia, mutta toisen halutessa alkaa haluta itsekin.. Ainahan voi jossitella.


  9. Meillä kyllä suukotellaan poskien ja otsan lisäksi myös suulle, ensin pelkäsin bakteereja, mutta sitten ajattelin niiden leviävän muutakin kautta. Halitaan ja pusitaan kovasti, monesti päivässä :give_heart: Mieskin suukottelee lasta, se on meidän tapa osoittaa hellyyttä.

     

    Tuo, että lasta suulle suukottelu olisi luonnotonta, ei oikein istu mun ajatuksiini.Tavat, miten pussaan lasta ja miestä, eroavat kyllä aika paljon.. Eikä kyllä ole tullut mieleenkään, että kellään olisi mikään eroottinen lataus päällä kun pussaa lasta! (ei oteta nyt kantaa kenenkään pervojen ajatuksiin..). Lapselle suukon antaminen suulle on nimenomaan pusu, miehelle annettuna taas suudelma.

    Kunhan lapset kasvavat isoiksi, suulle suukottaminenkin varmasti jää. Itsekin sain ihan pikkuisena suukkoja, mutta jäivät sitten iän mukana vain luonnollisesti pois.

     

    Ja vaikka lapsi ei saisikaan suukkoja suulle, niin en usko jäävän mistään paitsi. Perheet ovat niin erilaisia :girl_sigh: eihän kaikissa perheissä edes halita ja silti lapsi voi tuntea olevansa kovinkin rakastettu.


  10. Mä olin 16 ja mies 15 kun alettiin seurustella. Mies siis aloitti 9.luokan ja minä lukion 1. luokan sinä syksynä. 2 vuotta myöhemmin mentiin kihloihin ja naimisiin 6 vuoden seurustelun jälkeen. Nyt ollaan oltu yhdessä 8 vuotta yhteensä. Muutettiin molemmat suoraan kotoa yhteen, eikä muita seurustelukumppaneita ole ollut, eikä ole koskaan kaivattu.

     

    On ollut toki vaikeitakin aikoja, mutta ei mitään suuria kriisejä. Tunnetaan toisemme niin hyvin, ettei kukaan voi meitä niin hyvin tuntea, se on "teinisuhteiden" voimavara ehdottomasti. Ollaan kasvettu yhteen ja luotu niitä yhteisiä unelmia ja tavoitteita elämään. Ja mikä parasta, yhä edelleen tuo sama mies jaksaa yllättää ja rakastun aina uudelleen!

    Tuo mies vaan on mun toinen puolisko, se peruskallio. Toki ollaan myös yksilöitä, mutta enemmän ehdottomasti tiimi. Tiimivahvistuksena meillä on esikoistyttö ja elokuussa syntyy toinen vahvistus :give_heart:

     

    Oi, tulipa vaaleanpunainen teksti :girl_pinkglassesf: mutta näen mä koen. En ymmärrä ihmisiä, jotka touhottavat siitä, että pitäisi ensin asua yksin ja opetella tuntemaan kunnolla itsensä ja tutustua 150 eri ihmiseen, ennen kun tietää mitä haluaa. Miksi? voi ehkä sopia toisille, mutta itse en ole noita asioita koskaan kaivannut. Vai ovatko nuo ihmiset pettyneet itse teinirakkauteen, eivätkä siihen siksi usko?

    Toisaalta, tottahan se on, että ehkä 9/10 teiniparista eroaa enne aikuisuutta tai varhaisaikuisuudessa. Oletteko te kokeneet vähättelyä/ ihmettelyä/ yms.. reaktioita asian tiimoilta?

    Itse olen saanut myös positiivisia kommentteja, jopa ihailevia asiasta, ei onneksi pelkästään negatiivisia.


  11. Ei iskenyt ollenkaan! Mulla oli aika vaikea ensimmäinen raskaus, mutta synnytys oli helppo, joten tarumoja ei jäänyt.

    "Järjellä" tehty tämä toinen vaavi, haluttiin pieni ikäero ja jätettiin siksi ehkäisy pois kun tyttö oli n. 7kk :girl_smile:

    Aluksi ajateltiin isompaa ikäeroa, mutta sitten alkoi tuntumaan sopivammalta meille, jos tulevat peräkkäin ja onhan tuo "vauvakuume" sitten raskauden myötä noussutkin :give_heart: Nyt pohditaan jo, onko meidän perhe nyt tämän vauvelin jälkeen tässä vai tulisko se kolmaskin kyseeseen..


  12. Synnyttäminen ei ollut niin kivuliasta kuin luulin

    Joo sattui ihan *** , mutta supistukset olivat kestettävissä.

     

    Ponnistaminen oli helppoa

    Ponnistusvaihe keski vain 16 min ja onnistui hyvin, varmaan epparinkin takia

     

    Ponnistaminen oli kamalampaa kuin avautumisvaihe

    Vaikka ponnistus meni nopeasti ja ponnistaminen oli helppoa, niin se työ ja tuska!! Siis se paineen tunne oli jotain aivan..


  13. Mä poltin ennen esikoisen raskautta aika paljon, askin per päivä. Sitten lopetin siltä seisomalta kun sain plussan. Sitä ennen olin jo kyllä vähentänyt roimasti, kun yritys läheni. Lopetin imetyksen kun tyttö oli 5 kk ja sorruin polttamaan uudelleen. Kuvittelin, että voisin polttaa satunnaisesti, mutta olen sen verran nopeasti koukuttuvaa sorttia, että eihän se onnistunut.

    No, syksyllä lopetin uudelleen kun tätä toista aloin odottamaan. Tällä kertaa tiedän, että mä vaan en voi polttaa imetyksen jälkeen edes satunnaisesti. Se jää heti päälle! Eli nyt toiveissa olisi lopulliset hyvästit tupakalle!

     

    Kyllä musta tuntuu aina pahalle, kun nään jonkun polttavan raskaana. Ja ihmettelen kyllä, kuinka avoimesti jotkut sen tekevät. Muutama tuttuni on vetänyt ihan torilla röpöä viimesillään. Vaikka eihän se salassakaan polttaminen sen parempi olisi, mutta kyllä mä pelkäisin ihmisten katseita, jos tuossa tilanteessa olisin.

    Te, jotka olette polttaneet raskaana, miten olette "sen hoitaneet" ?

     

    Vaikeaahan se lopettaminen on, raskaanakin, mutta ehdottomasti vaivan arvoista! Niin lapsen kuin itsenkin vuoksi! Olo on niin paljon raikkaampi ja tiedän, että tämä on lapsilleni parasta. Eipä silti tulisi mieleen mennä valistamaan tupakoivia äitejä, kun kaikki varmaan tasan ovat saaneet valistuksensa koulun penkillä ja neuvolassakin.

     

    Vähättelyä, tyyliin " ei se nyt niin paha ole, kyllä se stressaaminenkin on tosi vaarallista vauvalle.." - juttuja en kyllä siltikään niele. Tätäkin olen muutaman kuullut polttavilta raskaana olevilta. En itsekään vähättele stressin vaikutuksia, mutta hei oikeasti, olisiko se hetkellinen stressaaminen sittenkin vauvalle parempi kuin polttaminen? tai jos edes vähentäisi radikaalisti. Pahaa teki töissä kun työkaveri käveli 8 h päivän aikana 5-8 tupakkapaikalle ja valitti, kun muuten stressaantuu, eikä neuvolakaan kuulema suosittele enää lopettamista! juuh.. :girl_prepare_fish: oltiin vielä samaan aikaan raskaana ja mulle neuvolatäti oli kyllä erikseen antanut kiitosta, kun lopetin polttamisen heti.


  14. Kiitos Neferty!

    Meidän esimies ei voi järjestää itseään mihinkään, kun työpaikka on niin pieni. Ja mullakin on tosi määrätty homma. Mutta usein eri huoneissa ollaan..

    Mäkin ajattelin, että kattelen nyt ihan hissukseen tilannetta. Kun tosiaan pelottaa ottaa asiaa esille, pelottaisi, vaikka kaveri olisikin ja kun tosiaan ei olla muuta kuin alainen - esimies-pohjalta tuttuja..

    Kurjaa, jos hänestä edelleen tuntuu pahalta myöhemminkin, mutta mä en oikein voi sille sitten mitään :( Elättelin jo toiveita, että pahin olisi ohi kun ehkä palaan töihin. Voi kun en tietäisi hänen yrityksestään! Vaikka toisaalta, silloin saattaisin hehkuttaa omaa odotustani ja tahtomattani tuottaa hänelle pahaa mieltä vielä lisää..


  15. kriteerit nimille

     

    - kolme nimeä

    - toinen nimi on kutsumanimi

    - vanhoja nimiä

    - ei sitä nimeä, joita sitten löytyy samalta luokalta 5 kpl..

    - ei montaa R-kirjainta

    - oltava samaa "sarjaa" sukunimen kanssa, eli kun on suomalainen sukunimi, niin etunimi ei voi olla ulkomaalainen

     

    ja pakko lisätä, että nyt mä nauran tolle Pentti Hirvoselle :girl_crazy: enpä oo ennen tajunnut ja noitahan suomi on vääränään!


  16. Itseasiassa mäkin olen alkanut ajatella tätä sukupuoli kasvatuksessa asiaa vasta, kun täällä luin tätä ketjua. Moni asia on ihan itsestäänselvyyksiä, ja kuten Fala mainitsi, niin on tosi vaikea erottaa tätä käsitettä muusta kasvatuksesta erilleen.

    Mun mielestä on ihan ok, että naiset ja miehet on erilaisia. Eriarvoisuus taas ei ole ok.

    Yhteiskunta tulee varmasti aina erottelemaan poikia ja tyttöjä, mutta tärkeintä olisi, että vaikka erotellaan, niin osattaisiin myös tarvittaessa katsoa sinne kuplan ulkopuolellekin. Tämä olisi varmaan enemmän muun kasvatuksen osa-aluetta, esim. suvaitsevaisuuden, kuin sukupuolisensitiivisuuden.

     

    Mielenkiintoista joskus ehkä lukea, millaisena sukupuolineutraalin (tai äärimmäisen sp-sensitiivisen) kasvatuksen saaneet ovat lapsuutensa ja muuhun yhteiskuntaan kuulumisen/ei kuulumisen kokeneet.. Jos joskus näitä lapsia haastatellaan heidän kasvettuaan aikuisiksi.


  17. Mulla on miespuolisia kavereita ja miehelläni naispuolisia (lue: enemmänkin hyvänpäivän tuttuja), mutta ei tavata heitä koskaan kahden kesken kahvilla yms. Tämä on vaan meidän välinen sanaton sopimus, koska ollaan molemmat ehkä vähän mustiksia välillä, vaikkei koskaan ole ollut mitään syytä. Eli ei ole varsinaisia vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä, joiden kanssa tulisi hengailtua ilman omaa puolisoa tai muuta kaveriporukkaa.

    En tykkäisi, jos mieheni tapailisi naista, jota en tunne, tai itseasiassa, vaikka tuntisinkin, en pitäisi ajatuksesta. Miehenikään mielestä sellainen ei olisi sopivaa.

     

    Aloittajalla on kyllä kurja tilanne :( Ymmärtääkö mies, miksi olet hämilläsi yhteydenpidosta?

    Voihan kyse tosiaan olla jostain viattomasta, mutta itse olisin huolissani juuri niistä viesteistä, mitkä on poistettu.. Eli miehesi pelkäsi, että menet ne lukemaan. Mitä se kertoo?

    Ymmärrän miksi menit lukemaan viestit, mutta olisiko parempi tunnustaa, jotta voisitte nostaa kissan pöydälle ja setviä kaikki asiat rehellisesti?

    Tsemppiä sinulle hirmuisesti!