Muffe

Jäsen
  • Content count

    23
  • Joined

  • Last visited

About Muffe

  • Rank
    Tavis
  1. Tuota jooh... Mun eka synnytys meni kaikin puolin hyvin, siihen asti kunnes alettiin ponnistamaan. Sen jälkeen mikään ei mennyt niin kuin strömsössä ja lopulta tyttö syntyi imukupilla kohtuu suurien repeämien kanssa, leikkuri oli jo valmiina odottelemassa sektiota varten, mutta YLI-lääkäri tahtoi vielä neljännen (normisti vedetään vain kolme kertaa) kerran vetäistä imukuppia. Menin sitten leikkuriin ompeluttamaan nuo repeämät. Loppuvaiheessa synnytyssalissa oli minun ja mieheni lisäksi 3 lääkäriä (2 minulle ja 1 lapselle) sekä 2 kätilöä. Toiseen synnytykseen sain tasteltua sektion. Kukaan lääkäreistä ei ollut kirjoittanut ensimmäisen synnytyksen epäonnistumisien syitä mihinkään kirjoihin tai kansiin. Mut leimattiin siis pelkopotilaaksi, vaikka syynä oli vauvan lievä virheasento päässä, ahtaat paikat (myös äidilläni oli näin) ja ulkonevat "jotkut" luut tuolla haaruksessa, näin vastasi osastonlääkäri, kun asiaa häneltä kysyin eli "Mikä meni pieleen?" (tosin hän kyllä mainitsi noiden luiden nimenkin, mutten enää muista sitä). Sain sektion ja olen äärimmäisen tyytyväinen siihen. Vaikka haavat olivatkin suht pitkään arat, ei voimakas kipu kestänyt muutamaa päivää kauempaa, kun paraneminen alkoi. Repeämiskivut kestivät minusta pidempään, istuminen ja kävely oli siis hankalaa. Riippuen penkin kovuudesta, toisinaan jopa erittäin hankalaa tuo istuminen... Koska mun ei ollut tarvinut ponnistaa puoltatoista tuntia, olin huomattavasti virkeämpi vastaanottaessani pienen tuhisijan ensimmäisen kerran syliini. Itkuhan siinä tuli. Jos nyt näin voisi sanoa, menisin sektioon uudestaa ihan milloin vaan. Mutta piuhat on nyt "poikki" ja meidän lapsiluku on täynnä. Molemmat synnytykset oli Kättärillä. Ensimmäisessä synnytyksessä oli tuo kuuluisa "The Jumala" anestesialekurina (tyly, käyttäytyy erittäin epäkohteliaasti, ei juttele potilaalle mitään jne., mutta on kyllä ammattitaitoinen epiduraalin laittaja ja antaa kärsijälle taivaan), toisessa joku nainen, jonka kanssa tultiin äärettömän hyvin juttuun.
  2. Kerron nyt siis täälläkin, vaikka Johmi minut jo Naikkareista löysikin, eli: Minulle tehtiin sterilisaatio 13.4. Alkuun olin toki kipeä, sillä mentiinhän vatsan läpi, alavatsalta ja navasta. Kun noista kivuista eroon pääsin ja pieni jomottava kipu munasarjojen tuntumaan, mutta sekin hävisi aikanaan. Kipulääkkeitä en juurikaan tarvinnut. Olisin tahtonut piuhat totaalisesti poikki, mutta verenvuodon takia, suosittelivat mieluummin klipsien laittoa. Eli klipsit ovat riskittömämpi vaihtoehto kuin poikkasu. En sairasta mitään verenvuototautuia, mutta silti tahtoivat tehdä tuon yleisemmän ja helpomman operaation. Operaatio suoritettiin nukutuksessa ja kesti käsittääkseni puolisen tuntia. Päätökseeni ottaa steri olen enemmän kuin tyytyväinen, ainakin seksielämä on parantunut Mä tahdoin itselleni sterin syystä että, jos jonain päivänä eroamme, minä EN ENÄÄ KOSKAAN TAHDO OLLA RASKAANA, kun taas mieheni rakastaa lapsia, sanoo kyllä, että ne on nyt tehty, mutta mielestäni, eihän sitä koskaan tiedä, jos tulee uusi rakkaus jne. jne. Olen siis vain realistinen, en ennustele eroa tms.
  3. Mä olen menossa sterilisaatioon huhtikuussa. Hormonaalinen ehkäisy ei sovi, olen kumiallergikko ja iso kysta estää kierukan laiton (muutenkaan en tahdo hormonikierukkaa, koska hormoonit ei sovi mulle ja kuparikierukka en enää koskaan tahdo), joten sterilisaatio on periaatteessa ainoa vaihtoehto. Lapsia on 2 ja ne riittää, ikää 36, joten noi oli mun kriteerit sekä muun ehkäisyn sopimattomuus eikä lekuri niihin puuttunut. Julkisen kautta pääsin ja koska olen menossa muuhun gynekologiseen operaatioon, niin sain sterilisaation siihen samaan, vaikka lähetteet olikin erikseen. Lääkäri yleensä suosittelee tapaa jolla sterilisaatio tehdään, kunhan on keskustellut potilaan kanssa ja tyypitettyään hänet (näin mulle kerrottiin), en siis saanut valita tapaa, vielä. Minä tahdon, että sterilisaatio on lopullinen enkä aio sitä purkaa. Mutta sii kokemusta ei vielä ole, mutta voin toki tulla kertomaan jälkeenpäin.
  4. Mulle ilmestyi pari kuukautta synnytyksen jälkeen nivelkipuja, joita mulla ei ole koskaan ennen ollut. Kivut alkoivat nilkoista. Aamuisin huomattavaa jäykkyyttä ja niin kovaa kipua, että piti ihan kaiteessa roikkua kunnolla, kun tulin portaita alas vauva kainalossa. Kuvittelin särkyjen johtuvan runsaasta turvotuksesta synntystä ennen ja sen jälkeen, joka kuitenkin oli jo helpottanut ajat sitten. Kohta alkoi särkeä oikeaa nimetöntä ja pian vasenta. Tämän yhdistin kulta-allergiaan (molemmissa sormissa sormus). Pian särkyä ilmeni etusormissa ja siitä pikkuhiljaa kaikissa sormissa. Ja kohta jo ranteitakin (peukalon "juuria") särki. Kylmä pahensi särkyjä huomattavasti, joten olenkin kuljeskellut hyvin päljon kunnon rukkaset käsissä. Tuossa kun säryt alkoivat olla muutamassa sormessa (n. 4kk synnytyksestä), ihmettelin asiaa neuvolassa ja hän lähetti minut lääkäriin. Joka otattikin reumakokeet, joiden tulos oli negatiivinen ja käski seurailla tilannetta muutaman kuukauden. Minähän seurailin ja palasin asiaan, koska tilanne ei ollut todellakaan helpottanut vaan oireet olivat pahentuneet. Hän lähetti minut reumatologille. Joka totesi, ettei ainakaan ole reumaa. Otatti lisää verikokeita ja nyt odottelen tuloksia. Sain tujuja tulehduskipulääkkeitä, jotka ovat hieman auttaneet kipuihin, mutta jäykkyys on vielä tallella. Kaverini kanssa pohdimme, olisiko kivut hormonaalisia. Onko muilla vaukkareilla kokemuksia tällaisista kivuista? Onko asiaa tutkittu? Onko kuaan saanut mitään tuloksia/diaknoosia? Mietityttää niin kamalasti tää asia ja kivut alkaa ketuttaa kohtuullisesti, että olisi kiva kuulla kohtalotovereista ja kenties löytää syy ja apu.
  5. Nyt kun sanoit, niin juuh, mullekin tuli tuo kutina ja sain antihistamiinia siihen, mutta aika hitaasti se vaikutti.
  6. Pahoittelen suoruuttani, mutta musta todellakin tuntui tuolta. Jos olisin tiennyt varmasti, että vauva mahtuu alateitse, niin olisin siihen ryhtynyt, mutta kun varmuutta ei ollut, ne ottanut riskiä uudesta kauheasta ponnistusvaiheesta. Eli mielestäni ihan hepposin perustein ei kannata sektiota valita, jos pelko on major-luokkaa tai on todettu ettei normaalisynntys onnistusi, niin sitten toki. Rauhoittavilla tarkoitan sitä että hyvin moni alkaa jännittämään ennen leikkausta ja tätä varten useimmissa leikkauksissa annetaan se esilääkitys ettei niin kovin jännittäisi. Sektiossa siis ei. Ja tuo vauvan ulos autto todellakin tuntui tuolta, kun toinen lääkäreistä vielä totesi: paina, paina! Ja tohinan jälkeen lääkäri oli todella hikinen. Ja todellakin, lääkäri tokaisi tuon suoli-jutun kiukkuisena ja hoitsut sitten kallistivat pöytää (pää alaspäin). Mutta kaikkiaan, sektio oli minulle parempi vaihtoehto ja jos kolmas vielä tehtäisiin, niin valitsisin sektion. Nyt kohta 3 kuukautta sektion jälkeen, tunto ei ole palannut alavatsaan (ihan normaalia, palailee sitten joskus) ja esim. tanssiminen sai mun masun kipeäksi. Joten hiljaa hyvää tulee.
  7. 13,5 kiloa tuli ja nyt 10 viikkoa synnytyksen jälkeen 18kg lähteny
  8. Voi reimun kiljahdus!!! **tana kun alko menkat tähän kuumimpaan helteeseen! Eli kun tyttö täytti 6 vko, ni mulla alko menkat. Hitto! Ekan kans sentään olivat about 5kk poissa.
  9. Mä en edes kehtais tulla tänne esittelemään mun tyhjää nahkareppua... Mulla oli aivan karmasevan kokoinen maha ennen synnytystä. Kiloja tuli vain 12,5, mutta nekin on kaikki jo hävinnyt (kahdessa viikossa) ja jäljellä siis vain roikkuva nahkareppu... Toivottavasti se kuroutuu... Ja raskausarpia on edellisestä reissusta niin paljon, että näytän lähinnä tiikeriltä... Tosi hyvin on kyllä porukka kuronut/imassu massut entiselleen.
  10. Mulla jälkisupistukset tuntuu selässä, aivan karmeina vihlaisuina imetyksen yhteydessä, hengitys melkein salaputuu niistä. Ekan synnytyksen jälkeen niitä ei ollut, mutta tämän tokan jälkeen kylläkin.
  11. KOS

    Vietin juuri 4 päivää osastolla 6 ja en voi muuta kun kehua. Lähes kaikki kätilöt oli mitä ihanimpia (mukaanhan mahtuu aina muutama, joiden kanssa kemiat ei pelaa). Ainoa ongelma vierailussani oli, etten saanut riittävästi lisämaitoa vauvalle, joka on hiukka kipakampi tyyppi ja sai niin hirveitä rintaraivareita (kaikki pitisaa JutsNytHeti) että muutaman kerran joduin ensin antaa tilkan lisämaitoa, ennen kuin neiti rauhoittui rinnalle ja kun maitoa ei vielä tullut riittävästi, niin paino laski aika roimasti ja tämä meinasi lsiätä meidän sairaala päiviä. Onneks oma-kätilö tajusi asian ja ohjeisti muut, että nyt jos pyydän, niin lisämaitoa on annettava. Ja sen jälkeen homma alkoikin toimimaan sekä lsiämaidon että imetyksen suhteen. Kipulääkettäkin sain sitä tarvitessani (sektio on aika brutaali toimenpide). Mutta siis suuri kiitos osasto 6 henkilökunnalle!
  12. Pe oli leikkaus ja ma kotiin.
  13. Jaa, että oliko jotain ennakoivia oireita... Mulla oli ollu koko raskauden ajan todella alhaiset verenpaineet ja viikkoa ennen kuin synntys sitten käynnistyi, mulla nousi paineet (sekä ylä- että alapaine) varmaan 20 ylöspäin. Synnytystä edeltävänä iltana, mulla tuli aivan järkyttävä paskahätä ja suoli tyhjeni todella rajusti. Siinä pöntöllä istuessa, joku naputti takaraivoa, että oliskohan tää jotain ennakointia? Loppuvaiheessa unen saaminen oli ollut todella hankalaa, mutta tällä kertaa sammuin kun saunalyhty. Nukuin aivan tajukankaalla klo 1.30 asti, jolloin oli pakko käydä pissalla ja sammuin uudelleen, kunnes heräsin 2.30 kummaan "PLOPS"-tunteeseen jalkovälissä ja jotain hieman lorahti pöksyyn. Kirosin, että nykö mä jo pissasin housuihini... Liikahdin ja sitten tuli niagara. Supistukset alkoivat noin tunti vesien menon jälkeen säännöllisinä noin 8 minuutin välein ja siitä aika nopeasti kipeytyivät ja tihenivät. Lapsi syntyi noin 10h vesien menon jälkeen.
  14. Lääkäriyhtymällä on lääkäri Juha Pylkkänen, joka tekee hommia tässä Keravalla ja Tuusulassa (Järvenpäästä en ole varma). Mutta siinä on asiansa osaava lääkäri, joka asettuu lapsen tasolle ja kertoo hyvin yksinkertaisesti mikä vaivaa. Tästä syystä meidän neiti tahtoo heti Pylkkäselle kun tulee pienikin haava sormeen tms.