kotikisu

Jäsen
  • Content count

    14
  • Joined

  • Last visited

About kotikisu

  • Rank
    Aloittelija
  1. Mulle lääkäri sanoi, että elimistö voi tulkita alipainon niin, että ei uskalla raskautta antaa kannettavaksi, koska niin "heikko" ei jaksa sitä kantaa...
  2. Emme ole kertoneet oma-alotteisesti kenellekään, mutta kun siskoni kyseli, en viitsinyt valehdellakaan.
  3. Millä oikeudella päivitellään hurjasti alipainoisen painoa, mutta hurjasti ylipainoisten painosta kukaan ei sanonut mitään vastaavaa? Epistä! nimim. BMI 17,5 ja ikänsä alipainostaan huomautteluja kuullut
  4. Lapsuuden perheessäni pikkusiskoni nimi salattiin meiltä sisaruksiltakin (vaikka olimme jo niin isoja että olisimme voineet sen pitää salassa) ristiäisiin saakka. Kun sitten isosiskoni aikanaan sai lapsia, olin jotenkin pettynyt kun koko nimi kerrottiin heti laitoksella. Vaikka tätä keskustelua lukiessa tosiaan tajusin ettei salailussa ole kauheasti järkeä
  5. Mielessäni oli aivan ihana, äänteellisesti ja kieliasullisesti kaunis tytön nimi jonka olin jo varma että annan jos saan joskus tyttären. Mieskin piti nimestä. Kuinka ollakaan luin erään klassikkoteoksen jossa ko. nimen omaava tyttö koki julman päätöksen elämälleen. Ehkä vähän taikauskoista ajattelua, mutta tuo nimi meni kyllä hylkäykseen !
  6. Tämä on kyllä ihan OT, mutta pakko sanoa. Kyllä kerhoihin saa viedä myös kirkkoon kuulumattomia lapsia! Samoin kaikki muut kirkon "palvelut", jumalanpalvelus, diakonia ja nuorisotyö ovat avoimia kirkkoon kuulumattomille. Jossakin kaupungeissa tosin voi olla kirkkoon kuulumattomille maksu/isompi kerhomaksu kuin kirkkoon kuuluville.
  7. Mä en ole ostanut vielä mitään. Olen päättänyt, että sitten ostan kun saan plussan.
  8. halpa nainen, tsemppiä hirveästi. Itse teen myös välillä töitä kasvatusalalla eikä lasten näkeminen ole helppoa. Minä olen pelännyt/arvannut jo vuosia sitten etten tule saamaan helpolla lapsia. Asia varmistui kun lapsettomuutta ilmeni lähisuvussa, tiesin olevani samassa veneessä tulevaisuudessa. Ehkä tuomitsin itseni tähän jo silloin, lueskelin jo etukäteen lapsettomuuspalstoja. Kuitenkin vielä tuntuu hassulta ja oudolta ajatella että oma lapsettomuus on totta.
  9. Mua ei hymyilytä yhtään kun ystäväni, joilla yritys alkoi ties kuinka kauan meidän jälkeen saa pian vauvan. Kohteliaisuudesta yritän olla kuitenkin näytellä kiinnostunutta. Totta, olen hirveä, kateellinen akka.
  10. Kiitos iidanen! Ei muuta kuin sitten lääkäriin ja kokeisiin. Sain vielä lääkäriajan tälle kesälle, mutta kohta on kaikki luukut kiinni ja sitten ei auta kuin odotella syksyä. Tsemppiä sulle kauheesti!
  11. Kyllikki, ei mielestäni sillä ole väliä ottaako aamulla vai illalla kunhan ottaa joka päivä samaan aikaan.
  12. Mulla kyllä terot lopetti tiputteluvuodon kokonaan, sain siis terolutit keskellä kiertoa olevaan tiputteluvuotoon. Sitten alkoi tiputtelu johon ei terot tepsineetkään, jonka takia annos kaksinkertaistettiin, juuri samoin kuin sulla Outi. Pamsu, minulla kuukautiset alkavat noin 3-7 päivän päästä viimeisestä pilleristä.
  13. Liityin uutena tälle palstalle. Kävin foorumilla aikoinaan kun annoimme vauvalle luvan tulla jos tulee 2,5 vuotta sitten. Ajattelimme ettemme halua tehdä vauvan saamisesta pakkoa, eikä meillä nyt mikään kiire ole. Useissa kierroissa olemme kuitenkin yrittäneet aktiivisemminkin ja olen bongaillut ovisoireita jne. Nyt alkaa tuntua siltä että on aika selvittää mikä on vikana, joten varasin tk-lääkärille ajan tälle kuulle. Kuukautiskiertoni on pitkä ja melko epäsäännöllinen kuitenkin aina 30-45pv. Olen syönyt Teroluteja epäsäännöllisesti kahden vuoden ajan tiputteluvuodon takia, joka ilmeisesti johtuu verikokein todetusta keltarauhasen vajauksesta. Välillä olen kokeillut elämää ilman niitä, mutta yleensä tiputtelu palaa muutaman kierron päästä. Ovulaatiota olen alkanut tikuttaa kahdessa kierrossa, ja molemmilla kerroilla olen saanut plussan. Haluaisin kysyä teidän kokemuksianne siitä, minkälaisilla tutkimuksilla aloitetaan ja kuinka kauan kestää ennenkuin päästään (mahdollisiin) hoitoihin?