Symbioosi

Jatkan hyviä kokemuksia. Kätilöillä ja hoitajilla oli aikaa pysähtyä. Imetysohjausta olisi varmasti saanut, jos olisi enemmänkin tarvinnut. Itse viivyin osastolla vain 1,5 vuorokautta ja sain pitää huoneeni sen aikaa ihan yksin. Siinä vaiheessa, kun tehtiin lähtöä olisin saanut vasta vieruskaverin. Ainoa miinus tulee ruoasta. Salaatiksi en oikein lue tomaattisilppua, mutta eipä se sairaalaruoka ikinä kummoista ole ollut.

Kiva kuulla Salty ja varsinkin Maallinen olento, tuoreesta kokemuksesta. Toivottavasti pääsen pian kertomaan omasta kokemuksesta.

Lukisin mielelläni uusia kokemuksia. Kivan positiivinen ketju, joten luottavaisin mielin sinne oon menossa.

Olen pahoillani Ewwwie. Kemiallinen kuitenkin kertoo, että yritystä kiinnittyä on ollut. Niin toivon, että jo ensi kierrossa olisi taikaa ja saisit kaksi viivaa joululahjaksi.

Ooh, Ewwwwie. Peukutukset viivan vahvistumiselle.

Saako kätilöä vaihtaa, jos tuntuu, ettei sen kanssa kemiat kohtaa?

Tässä raskaudessa mun pahoinvointi alkoi tosi aikaisin, vaikkakin samoihin aikoihin ekan hailakan haamun kanssa. Lisäksi pari päivää ennen huimasi aamuisin. Haamukin tuli aikaisin jo dpo9 sitä ennen en testannutkaan. Selvä plussa tuli dpo11. Esikoisesta mulla ei oikein ollut mitään oireita.

Just noi Phil&Teds:in kärryt tuli tänään googletellessa vastaan. Pitää vielä tutustua paremmin.

Meillä on hyvin toimineet Gessleinit(f10:t, jos oikein muistan) vaihtelevissa maasto-olosuhteissa. Ainoa miinushan niissä on,etteivät kovin pieneen tilaan taitu(tosin en tiedä, onko sellaisia yhdistelmiä olemassakaan.) Mahtuu kyllä meidän pienehköön farkkuun, mutta koira ei takakoppaan sitten enää mahdukaan. Itse olen miettinyt uusia rattaita/vaunuja. Haaveissa meillä pikkusisar, ikäeroksi kyllä toivotaan vähintään kahta vuotta, joten yritystä ei olla vielä aloitettu. Jos mahdollinen tuleva vauva on yhtään esikoisen kaltainen, niin ekat kuukaudet hän matkusta kantovälineessä. Juoksurattaa ois mun haaveissa ja sellaisiin voisin nuo nykyiset vaihtaakin. Pitkiä koiralenkkejä esikoinen tuskin jaksaa kävellä, vaikka ikää ois kolme tai neljä. Superleveät tuplat on ehdoton nounou. Jos tää tuntu ekalla kierroksella vaikealta, niin vielä vaikeampaa nyt, kun tietää ominaisuuksia, joista ei ole valmis joustamaan.

Näitä on mielenkiintoista lukea. Meillä on toiveissa noin kolmen vuoden ikäero. Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä. Esikoinen on nyt 10kk. Hän on niin pieni ja haluan antaa hänen olla vielä pieni hyvän tovin. Kiertoakaan ei ole vielä alkanut, todennäköisesti ei alakaan ennen kuin imetys on loppunut. Nyt vasta kroppakin alkaa olla toipunut.

Ei haluttu tietää. Selvisi sitten synnytyssalissa.

Nostelen aihetta. Kokemuksia Karibialta? Me ollaan aiemmin oltu enemmän reppumatkailijoita, mutta lapsen kanssa kiinnostaisi helppous. Alan tulla vanhaksi, kun löhöily rannallakin kuulostaa houkuttelevalta. Ei ehkä koko lomaa, mutta melkein.

Mielenkiintoinen aihe. Myös se, miten erilaiset asiat jäävät ihmisille mieleen ja aiheuttavat pelkoja. Oma synnytys kai luetellaan helpoksi, ainakaa se avautuminen ei kestänyt lukuisia tunteja. Ilman epiduraalia en olisi selvinnyt. Se aukaisi sananmukaisesti taivaan ja kipu oli poissa. Ilmeisesti auttoi ponnistusvaiheessakin, koska se oli helppo parin puserruksen urakka. Mutta se kipu avautumisvaiheessa. En ole ikinä kokenut vastaavaa. Jokainen supistus tuli voimalla ja heitti maihin. Ei puhettakaan, että olisin kävellyt tai välissä ehtinyt lepäillä. Itkin ja huusin. Yritin olla taistelematta vastaan, mutta yhtä helvettiä se silti oli. Ei jäänyt traumoja, koska loppu meni niin hyvin ja kivuttomasti epiduraalin voimin. Ponnistamiseenkin varmaan vaikutti,etten ollut väsynyt siinä vaiheessa. Ja helvetillisestä kivusta huolimatta synnyttäisin mielummin kuin olisin raskaana. Synnytyskivut kestivät kuitenkin niin vähän aikaa, kun raskauden aikaiset toimintakykyä rampauttavat vaivat piinasivat viikkoja. Henkisesti se oli paljon pahempaa.

Ei kuumetta. Olen kyllä ajatellut,että ehdottomasti haluan esikoiselle pikkusisaren. Raskausaikaa ei ole vähänkään ikävä. Liian tuoreessa muistissa. Toisaalta haluan antaa tän ensinmäisen olla rauhassa ainut vauva.

En halunnut tehdä tarkkoja suunnitelmia enkä kummemmin edes ajatella koko synnytystä etukäteen. Jälkikäteen ajatellen hyvä niin. Kaikki meni tosi helposti( joskin supistukset olivat ihan helvettiä ennen epiduraalia)ja nopeasti. Seuraava, jos on tullakseen, niin toivon, että ehdin ajoissa sairaalaan saadakseni epiduraalin.

Mulla myös maaliskuulta positiivinen kokemus. Yhtä henkilöä lukuunottamatta. Silloinkin osasto oli tupaten täynnä. Salissa oli kyllä kaikki mahdollinen pallosta säkkituoliin, mutten käyttänyt mitään. Siihen säkkituoliin taisin nojata.

Vaikka meillä oli pieni tirppa(49cm ja 3150g) , niin hirveetä vaatevarastoa ei alkuun tarvittu. Öisin nukkui vaippasillaan mun rinnan päällä ja samoin aika usein päivälläkin veti siinä tirsoja. Heräsi nimittäin heti, jos ei ollut vieressä. Oltiin molemmat ihan hikisiä jatkuvasti. Ekat pari viikkoa taisi mennä näin. Puklailukin alkoi myöhemmin. Oisko ollut kuukauden ikäinen, kun osa koosta 56 sopi päälle ja silti osa 50cm vaatteistakin oli sopivia.

Ehkä Ässäkin kuuluu tänne, vaikka mun mielestä ei ihan kirppusarjaa ole. Neuvolassa pari viime kertaa oltu huolissaan liian vähäisestä painonnoususta. Itse olettaisin,että alun hurja kasvutahti vain on nyt tasoittunut. Kehoitettu aloittamaan kiinteitä, mutta en usko niiden ihmeellisen voimaan. Ässä on tyytyväinen ja jokatapauksessa kasvaa, Ai niin ja Ässä syntyi siis rv 41+1. Pari viikkoa ennen lääkäri arvioi ultrassa muistaakseni 2,5 kiloiseksi. Syntymäpaino: 3150g ja 49 cm 2vko 4190g ja 53cm 1kk 5010g ja 56,3 2kk 5370g ja 57,7 3kk 6000g ja 61,2 3kk ja 2vko 6160 ja 62 4kk 6500 ja 63,5

Kiva lukea,että monella on palautunut samaan tai ainakin melkein. Mä en yhtään tykkää näistä jättirinnoista. Aikaisemmin kokoa 65D ja nyt imetyksen aikan 65H..

^Totta muuten, ei tullut hiki. Se on varmaan telkkarisarjoista sekin mielikuva.

Synnytys sinänsä oli helppo ja esikoiseksi nopea. Olisin varmaan selvinnyt ilman apujakin, koska keho kyllä tiesi, milloin pitää ponnistaa ja miten. Se oli iso yllätys itsellekin. Toki kätilö oli rauhoittava, koska tiesin toimivansa varmasti oikein.Totesi lopuksi,että minut on luotu synnyttämään(kaikilla on omat erityistaitonsa. ) Synnytyssalissa paikalla oli mies, kätilö ja kandi. Ilman kivunlievitystä en haluaisi synnyttää. Kauhistuttaa ajatuskin, mitä avautumisvaihe olisi ollut ilman epiduraalia. Mulla kipu vei ihan kirjaimellisesti jalat alta. Lisäksi haluaisin synnyttää isossa sairaalassa,vaikkei se olisikaan lähin vaihtoehto niin kuin nyt. Rauhoittaa se tieto,että apu on todella lähellä, jos kaikki ei menekään käsikirjoituksen mukaan. Mies oli myös tärkeä, vaikka kieltämättä oli aika avuton. Oli kuitenkin tärkeä seurana. Vaikken kovin montaa ponnistusta tehnyt, niin mies sai rauhoitettua mut niiden välissä oikeilla sanoilla ja jaksoin ehkä paremmin. Yhteenvetona totean, että kotisynnytys olisi kauhistus. Silloin varmasti pelkäisin,että vauvalle sattuu jotain. Jos toinen kerta tulee, niin pelkään kyllä,ettei ehditä ajoissa sairaalaan.

Vauva täyttää ensi viikolla kolme kuukautta. Todella vähän ollaan ostettu mitään kallista itse, koska vauvan isovanhemmat ovat halunneet ostaa. Suurin yksittäinen hankinta oli Gessleinin yhdistelmät. Vaatteista suurin osa on kirppiskamaa. Ihan muutama hassu on ostettu uutena. Kylpyamme on mun vanha ja lakanat serkkujen vanhoja. Hurjan summan saa ilman niitä vaatteitakin. Vaunut 700e, manduca 90e, itkuhälytin 60e, pinnis käytettynä 40e, leikkimatto 70e, rintapumppu ja pullot 60e ja turvakaukalo autoon 300e. Noista vaunut, manduca ja leikkimatto ovat isovanhempien ostamia. Just katselin Stokken tripp trappin hintaa...

Fakta on, että koirista on paljon vaivaa. Pennun kanssa ekat kuukaudet on vaivanloisia, vaikka aika kultaakin muistot. Siinä vähän niin kuin punnitaan se taustamotivaatio, jonka vuoksi sen koiran on halunnut. Mulle ne on henkireikä ja useimmiten nautin siitä päivittäisestä lenkkeilystä. Viimeistään siinä kohtaa, kun ollaan siellä ulkona. Toki tavoitteellinen koiraharrastuskin vaikuttaa, että tuntee olevansa koiranomistamisessa selkeesti saamapuolella. Lapsiarjesta ei ihan hirveästi ole kokemusta. Esikoinen on 2,5 kuukautta ja arki on vielä helppoa. Liikkumaan lähteminen voi aiheuttaa omat haasteensa, vaikka tällä hetkellä menee hyvin. Sanoisinkin,että helpompaa ottaa pentu sopeutumaan lapsiperheeseen kuin vanhempi koira sopeuttaa lapsiarkeen. Onneksi koirat ovat sopeutuvaisia ja koulutettavissa, joten useimmilla onnistuu ihan hyvin. Meillä on jo ennen lasta eletty koiraporttien välissä. Ja nytkin alkuun koirat tottuivat vauvaan portiin takaa ja saivat rauhassa tutustua muuttuneeseen tilanteeseen. En usko siihen, että koira vain naksahtaa. Yleensä siihen on joku syy taustalla, joka meidän ihmisten pitäisi osaisi lukea ennakolta. Koira voi olla kipeä, arka, resursseja puolustava jne. Rotuvalinnalla voi aika paljon vaikuttaa ja tutustumalla pennun vanhempiin huolella. Miettii niihin omiin tarpeisiin ja resursseihin sopivan rodun ja yksilön. Itse en uskaltaisi rescueta ottaa. Sieltä voi tulla ikäviä yllätyksiä ja pienempienkin ongelmien korjaaminen vaatii aika paljon aikaa.

Ihana epiduraali. Helvetilliset kivut loppuivat siihen ja supistus tuntui vain takapuolessa. Ponnistusvaihe tuntui iisiltä. Kestikin vain hetken(14 minuuttia) ja en muista kovin montaa kertaa ponnistaneeni. Suurimmalta osalta melko kivutonta. Palauduin nopeasti. Liikkuminen tai istuminen ei tuntunut missään vaiheessa pahalta. Ainoastaan reidet tärräsi kuin kovemmankin hikitreenin jäljiltä. Se, miten nopsaan kaikki meni. Aina pelotellaan, että ensisynnyttäjillä kestää kauan. Yllättävintä kuitenkin oli se rakkauden tunne vauvaa kohtaan ihan heti, kun hänet sai syliin. Mä pelkäsin, ettei niin kävisi ja sisäinen äiti vaan jatkaisi uinumistaan.

Kotona panadol(ei apua) ja kuuma suihku. Synnärillä kokeilin ilokaasua muutaman hönkäyksen. Ei auttanut. Tuloksena pöhnä ja oksennus. Synnytys oli kaikenkaikkiaan nopea ensisynnyttäjälle. Saavuttiin sairaalaan siinä vaiheessa, kun supistukset löi kivusta maahan(2cm auki) ja siitä reilu neljän tunnin päästä oli tyttö syntynyt. Sain epiduraalin melkein heti. Se oli oikea pelastus. Pahin kipu loppui siihen. Ponnistusvaihe tuntui iisiltä. Kovin montaa ponnistusta en tainnut tehdä ja epiduraali ei vienyt ponnistamisen tarvetta pois. En synnyttäisi luomuna. Ei jäänyt traumoja, mutta epiduraalin haluan heti, kun mahdollista.