Symbioosi

Aktiivijäsen
  • Content count

    1417
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by Symbioosi


  1. Pääosin avuliaita. Täällä ei ehkä niin tuppauduta, jos on joku tilanne päällä, mutta ovia avataan ja viiime talvena avustettiin rattaiden pukkaamisessa suojatien lumipenkan yli. Kivoin fiilis tuli kassajonossa. Esikoinen itki kantoliinassa ja toisella kädellä hyssyttelin.  Nuori mies edellä reippaasti halusi auttaa ja latoi mun ostokset hihnalle.  Olisin aivan hyvin selvinnyt itsekin, mutta ajatus on tärkein. 

    Hissien käyttö kyllä herättää kummastusta. Laivalla erään erään keski-ikäisen herran piti päästä meidän ja parin vanhuksen kanssa väkisin samaan hissiin. Oltiin kaikki ihan puristuksissa ja kehtasi vielä neuvoa siirtämään rattaita sen viimeiset pari senttiä,että hän mahtuu paremmin sisään. Teki mieli sanoa,että mahasta päätellen, voisi olla terveydelle parempi kävellä ne pari kerrosta, kun ilman muita kantamuksiakin on liikkeellä. Totesin vain hymyillen,että vähän on pienet hissit. :rolleyes:


  2. @ChimelliJoo, eihän se etukäteen stressaamalla parane.Olen varmaan liikaa lukenut artikkeleita siitä, miten vanhemmat ei anna lapselleen luovaa aikaa vaan pompottaa sitä eri harrastuksissa. Toisaalta on tosi ihanaa, kun lapsi puolen vuoden jälkeenkin muistaa niitä kivoja pieniä muistoja silmät loistaen.  Hyvä pointti,että onpahan sitten vähemmän ruutuaikaa.:D Ruutuaika on ollut itseasiassa tosi helppo pitää hänellä vähäisenä, kun lähtee helposti mukaan kaikkeen. Ihan vain kysyy, jospa padin sijaan maalaisit, niin vastaus on joo. :D

    Persoonakohtaisia varmasti. Itsehän olen ollut ennen lapsia malliesimerkki siitä, millaista on aikataulutettu elämä, kun vapaa-aikaan piti saada mahdollisiman paljon kivaa. Vasta lasten myötä olen oppinut arvostamaan myös niitä ihan puhtaasti oleilun hetkiä. 

     


  3. On 22.10.2018 at 11:06 PM, Symbioosi said:

    Esikoinen on puhunut hevosista melkein siitä lähtien, kun oppi puhumaan.:D Hän saa 4 vee synttäreinä lahjaksi ponitunteja. Jalkapallo on toinen laji, mikä tulee puheisiin. Jos keväällä on innoissaan, niin pääsee futiskerhoon. Tarkoitus on tässä vaiheessa pitää kahta harrastusta ja niitäkin vähän vuorotella,ettei välttämättä joka viikko kävisi molemmissa. Herkällä korvalla kuulostellaan, jos kiinnostaakin joku muu juttu vielä enemmän.Tarkkana pitää olla siitäkin, miksi ei halua mennä jonnekin. Esimerkiksi pyöräily oli tovi sitten vastenmielistä, koska pelkäsi kypärän laittoa. Mökillä oli jäänyt isovanhemman laittaessa kypärää ihoa lukon väliin. Pienistä asioista voi olla kiinni.

     

    Tulin tänne päivittelemään ja herättämään keskustelua. Homma on lähtenyt ihan lapasesta. Lapsi on päässyt noin kerran kuussa ponin selkään. Sen lisäksi ihan innoissaan tanssitunneista.  Jalkapalloa pääsee kokeilemaan ensi keväänä, kun ikää tulee tarpeeksi.Paikkakunnan vaihdoksen vuoksi, on eri käytännöt. Mitä, jos sekin on ihan tosi kivaa?  Parin vuoden päästä esi/koululaisella saattaa olla neljä harrastusta, jos mikään ei tipu pois. Kyllä kieltämättä vähän hirvittää, riittääkö pelkät lomailut tauottamaan tarpeeksi,ettei arjesta tule liian kuormittavaa.


  4. Esikoinen oli jo 3v5kk, kun hän pääsi aloittamaan päiväkotitaipaleensa. Tässä vajaa vuoden aikana hän on vaihtanut kerran päiväkotiakin muuton vuoksi. Käsittämättömän hyvin on sopeutunut. Hän itseasiassa oikein odottaa, että koska on päikkypäivä. Toki hän ei ole vieläkään kokopäiväisenä, koska olen vielä nuorimmaisen kanssa kotona. Kevyt aloitus ja kaverin kaipuu-ikä varmasti auttoivat sopeutumista. 


  5. On 23.3.2015 at 0:20 AM, Symbioosi said:

    Kotona panadol(ei apua) ja kuuma suihku.

     

    Synnärillä kokeilin ilokaasua muutaman hönkäyksen. Ei auttanut. Tuloksena pöhnä ja oksennus. Synnytys oli kaikenkaikkiaan nopea ensisynnyttäjälle. Saavuttiin sairaalaan siinä vaiheessa, kun supistukset löi kivusta maahan(2cm auki) ja siitä reilu neljän tunnin päästä oli tyttö syntynyt.

    Sain epiduraalin melkein heti. Se oli oikea pelastus. Pahin kipu loppui siihen. Ponnistusvaihe tuntui iisiltä. Kovin montaa ponnistusta en tainnut tehdä ja epiduraali ei vienyt ponnistamisen tarvetta pois.

     

    En synnyttäisi luomuna. Ei jäänyt traumoja, mutta epiduraalin haluan heti, kun mahdollista.

    Näinkö oon kirjoittanut. Vähänpä tiesin. :lol: Kuopus syntyi ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Istuin ammeessa suihkun kanssa, kun sen vaikutus lakkasi ja kipu alkoi todella, halusin jotain vahvempaa. No en ehtinyt. Kolme metriä ja paria supistusta myöhemmin ponnistutti.  Ponnistuskipu oli aivan jäätävää, mutta onneksi kesti vain pari minuuttia. 

    Esikoisesta en pystynyt liikkumaan. Kotona makasin suihkussa ennen synnärille lähtöä. Toisesta taas kotona liikuin, synnärille tullessa olin auki 4 senttiä ja siellä otin supistukset vastaan seinään tukien & ammeessa istuen. 


  6. On 18.10.2018 at 11:56 PM, iinnn said:

    Mieli muuttui ja en halunnut seuraavalla kerralla :D Mentiin ilman ja vaikka epiduraali sinänsä ekalla kerralla toimikin, niin oltiin kyllä sekä minä että vauva virkumpia synnytyksen jälkeen lääkkettömällä kerralla. Ja ponnistaminen oli helpompaa. 

    Samankaltainen kokemus. Oma olo oli vireämpi kuin myös vauvan. En tiedä oliko ponnistaminen helpompaa, kivuliampaa ja nopeampaa kyllä. Silti varmaan menisin lääkkeettä seuraavankin kerran. Helppo sanoa, kun lapsiluku on täynnä. :P


  7. Nostelen tätä vanhaa aihetta. En tykkää lokeroinnista tässäkään suhteessa, mutta ruokavalioni on lähes vegaaninen. Eläinperäisistä mukana on hunaja ja puolisoni kalastamat kalat. Muutos on tapahtunut pikku hiljaa, mutta lopullinen stoppi tuli tänä syksynä.  Puoliso syö lihaa, mutta kotona tehdään ruokaa, joka sopii kaikille. Kuopus on näin ollen melko vegaanisella ruokavaliolla. Esikoinen syö päivähoidossa samaa kuin muutkin, vaikka se vähän minua ahdistaa. Vaikea kuitenkaan laittaa vegaaniruokavaliolle, koska kotona saa isänsä kanssa silloin tällöin juustoa tai retkellä grillimakkaraa. Kysymyksiin olen pyrkinyt vastamaan mahdollisimman rehellisesti. En nyt suoraan ole sanonut,että äidistä possujen tehotuotanto on eläinrääkkäystä, mutta olen kertonut maidon olevan tarkoitettu vasikalle, siksi sitä ei kotiin osteta. Muiden lasten maidon juominen onkin herättänyt ihmetystä.

    Uskoisin,että meidän ruokapuoli kotona koostettu hyvin. Pääsen sitä ravitsemusterapeutille ihmettelemään, kun neuvolassa tuli puheeksi. 

     


  8. Esikoinen on puhunut hevosista melkein siitä lähtien, kun oppi puhumaan.:D Hän saa 4 vee synttäreinä lahjaksi ponitunteja. Jalkapallo on toinen laji, mikä tulee puheisiin. Jos keväällä on innoissaan, niin pääsee futiskerhoon. Tarkoitus on tässä vaiheessa pitää kahta harrastusta ja niitäkin vähän vuorotella,ettei välttämättä joka viikko kävisi molemmissa. Herkällä korvalla kuulostellaan, jos kiinnostaakin joku muu juttu vielä enemmän.Tarkkana pitää olla siitäkin, miksi ei halua mennä jonnekin. Esimerkiksi pyöräily oli tovi sitten vastenmielistä, koska pelkäsi kypärän laittoa. Mökillä oli jäänyt isovanhemman laittaessa kypärää ihoa lukon väliin. Pienistä asioista voi olla kiinni.

     


  9. Esikoinen nukkui noin 1,5 vuoden ikään asti meidän vieressä. Omassa sängyssä samassa huoneessa sitten noin 2,5 vuoden ikään asti. Hyvin pitkään ja toisinaan vieläkin haluaa isänsä olevan vieressä siihen asti,että nukahtaa. Ikää nyt 3,5 vuotta. Kuopus nukkuu vielä kainalossa. Siirtyy sitten jossain vaiheessa esikoisen kanssa samaan huoneeseen. Onkohan se sitten helpompi, kun ei yksin tarvitse nukkua? Ei esikoisellakaan vaikeata ollut, kun edettiin tässäkin lapsen tahtiin.


  10. Ja voipi käydä myös niin,ettei ne varsinaisesti mene vaan syntyy huntu päässä kuten oma kuopukseni. Esikoinen sai päähänsä pinnin, joten ns. holahtamiskokemusta vaille olen jäänyt. En tiedä nopeuttiko esikoisen kohdalla mitenkään, koska tahti oli jo siinä vaiheessa avautumisessa kiihtyvä. :)


  11. Ollaan mietitty asiaa siltä näkökulmalta, että mihin meillä on varaa ja toisaalta, miten monta harrastusta on jaksamisen kannalta järkevää. Lapset on vielä niin pieniä, että käytännön kokemusta ei ole. Esikoinen täyttää neljä ja hänen haaveensa ratsastustunneista olen luvannut toteuttaa. Lisäksi olen kysellyt muista kiinnostuksen kohteista sekä ollaan katseltu youtubesta mm. tanssivideoita. Jalkapalloa hän ainakin haluaisi kokeilla. Omia pettymyksiäni en haluasi toistaa, mutta en myöskään niiden pettymyksien takia liian herkästi tuputtaakaan. Meillä on äitini kanssa vähän eri näkemys mun harrastushaluista lapsena. Olin ujo,mutta olisin halunnut kokeilla vaikka mitä. Äiti lupasi, mutta oli sitten todennut,ettei mua ollut asia sitten kiinnostanutkaan ja monet kokeilut sitten jäi toteutumatta. Tähän peilaten olen ehkä liiankin innokas toteuttamaan lasten mielihaluja. Onneksi mulla on puoliso, jonka kanssa voidaan näitä miettiä ennen kuin alan lapselle asioita lupailemaan.


  12. Meidän lapset eivät juuri ole olleet hoidossa. Ekan kerran noin 4 kuukauden ikäisenä pari kolme tuntia.Kuopus on nyt melkein 9kk ja isovanhemmat ovat olleet hoitamassa häntä kaksi kertaa. Esikoinen ei ole vielä halunnut mennä yökylään ja hän täyttää keväällä neljä. Silti hän viihtyy vallan mainiosti päiväkodissa. :)


  13. Tästä huomaa, kuinka erilaisia me ollaan.  Milaliinan kanssa kyllä samaa mieltä, en kuvailisi kipua mitenkään menkkamaiseksi jomotukseksi. Mä sanoisin oman kipuni alkavan alavatsalta ja leviävän kylkien kautta selkään asti. Jännästi siitä on enää sellainen utuinen muistikuva. :D  

    Ponnistusvaiheessa ekassa kivun vei varmasti epiduraali, koska tokasta muistan juuri takamus räjähtää-tunteen. Molemmat ponnistusvaiheet silti nopeita(eka 14 min ja toinen pari minuuttia) Jännintä siinä oli,että en kummassakaan joutunut aktiivisesti ponnistamaan vaan keho ikään kuin toimi itsenäisesti. Yritin vain pysyä kyydissä mukana.


  14. On 1.9.2015 at 0:12 AM, Symbioosi said:

    Mielenkiintoinen aihe. Myös se, miten erilaiset asiat jäävät ihmisille mieleen ja aiheuttavat pelkoja. Oma synnytys kai luetellaan helpoksi, ainakaa se avautuminen ei kestänyt lukuisia tunteja. Ilman epiduraalia en olisi selvinnyt. Se aukaisi sananmukaisesti taivaan ja kipu oli poissa. Ilmeisesti auttoi ponnistusvaiheessakin, koska se oli helppo parin puserruksen urakka.

    Mutta se kipu avautumisvaiheessa. En ole ikinä kokenut vastaavaa. Jokainen supistus tuli voimalla ja heitti maihin. Ei puhettakaan, että olisin kävellyt tai välissä ehtinyt lepäillä. Itkin ja huusin. Yritin olla taistelematta vastaan, mutta yhtä helvettiä se silti oli.

     

    Ei jäänyt traumoja, koska loppu meni niin hyvin ja kivuttomasti epiduraalin voimin. Ponnistamiseenkin varmaan vaikutti,etten ollut väsynyt siinä vaiheessa. Ja helvetillisestä kivusta huolimatta synnyttäisin mielummin kuin olisin raskaana. Synnytyskivut kestivät kuitenkin niin vähän aikaa, kun raskauden aikaiset toimintakykyä rampauttavat vaivat piinasivat viikkoja. Henkisesti se oli paljon pahempaa.

    Hauska lukea melko tuoreena kirjoitetut kokemukset esikoisen synnytyksestä. Kipukokemus oli tokassa ihan erilainen, vaikka supistukset tuntuivat kehossa samassa kohtaa. Jos ekassa jalat meni alta, niin toisessa oli alkuun pakko pysyä jaloillaan. Yhteistä molemmille oli,että etunoja helpotti supistuksen vastaanottamista. Kuopuksen synnytyksessähän kävi niin,että odotin niitä kovia supistuksia ennen lääkityksen pyytämistä.Koska eka synnytys oli nopeahko(7h) ja loppu varsinkin yhtä rytinää, osasin onneksi kellottaa niitä laimeita supistuksia, jotka pistivät vain hengittämään. Ihan lopussa vasta alkoi tosissaan sattua ja eihän siihen hätään,mitään puudutteita enää ehtinyt saapumaan. Ponnistus sattui tosi tosi paljon, vaikka kroppa toimi automaatiolla ja aikaakin siihen meni vain pari minuuttia. Heti synnytyksen jälkeen totesin, onneksi ei enää ikinä. 

    En varmaan enää synnytä, mutta jos niin hullusti kävisi,menisin olosuhteista riippuen senkin ilman kipulääkitystä tai ainakin ilman epiduraalia. Ihan vain sen kokemuksen takia,että kuopus oli heti paljon virkeämpi kuin esikoinen. Tosin hällä oli melkein kilo enemmän painoa ja synnytyskin yli puolet lyhyempi. Sain kokea vauvan tissille ryömimisen ja oma olo oli paljon vähemmän utuinen heti synnytyksen jälkeen. 


  15. Meidän Gessleinissä(2015) oli ja nykyisissä Phil&tedseissä on pehmeä vaunukoppa. En kyllä ymmärrä tälläistä suuntausta. Meillä on koppa aktiivisessa sisäkäytössä. Tälläkin hetkellä vauva nukkuu aamupäikkäreitä kopassa sohvalla.