ragazza

Jäsen
  • Content count

    32
  • Joined

  • Last visited

About ragazza

  • Rank
    Tavis
  1. Yhteensä kuusi raskautta. Kolmesta ensimmäisestä ihanat vauvat. Sitten keskenmeno, tuulimunaraskaus ja taas keskenmeno puolen vuoden sisällä. Nyt yritystä takana muutama kuukausi näiden jälkeen... Toivottavasti vielä onnistuisi <3
  2. Ymmärrän tuonkin, etenkin siskojen kesken puituna. Meillä on se tilanne, ettei lastenhoitoapua (rahallista nyt en ole edes ajatellut) ole saatavilla mistään suunnasta, huolimatta siitä, että olen itse nuorempana ja lapsettomana (ja nyt myös äitinä) määrättömästi hoitanut omien sisarusteni lapsia niin päivisin kuin yökyläilijöinäkin. Mielellään niin tein ja itse heitä kutsuin sen lisäksi mitä vanhemmat itse pyysivät, mutta kyllä tuntuu epäreilulta, ettei yksikään ole nyt kiinnostunut meidän lapsista. Itse en enää edes toivo muuta apua kuin että lapset joskus pääsisivät (ihan vaikka yksi kerrallaan) leikkimään serkkujensa kanssa kun sitä niin kovasti toivoisivat. En siis kärtä itselleni vapaata vaan lapsille sellaista (mielestäni aika helposti toteutettavaa) kivaa, mitä toivoisivat.
  3. Molemmat 39 ja neljäs lapsi kyseessä. Vanhaksihan tässä itsensä tuntee tätä ketjua lukiessa...
  4. Just näitä minäkin pohdin. Kolmannen kohdalla oli vastaanotto monesta suunnasta kovinkin ihmettelevää. Puolituttu kyseli oliko vahinko (kuka kysyy tollasta??) ja läheisemmätkin ihmettelivät eikö meillä ole minkäänlaista perhesuunnittelua ym. Ärsyttävää on myös se, että kun meillä on kolme tyttöä, olettivat kaikki jo kolmannen kohdalla että haluamme pojan. Jopa synnytysosaston kätilö (!) kyseli josko meinaamme tulla vielä neljännen kerran "jos vaikka sitte tulis se poika...". Olin juuri synnyttänyt kolmannen tytön ja olin hänestä erittäin ylpeä ja onnellinen. Jos onnistumme neljännen saamisessa, ei kyllä mitenkään houkuttele kertomaan raskaudesta muille. Tällä hetkellä on tärpännyt heti ekasta kierrosta kesän alussa. Se meni heti kesken. Sitten tärppäsi taas heti ekasta kierrosta keskenmenon jälkeen ja se paljastui (eilen) tuulimunaksi. Eli saa nähdä miten tässä vielä käy
  5. Vaikutta siltä että KAIKKI riippuu niistä henkilöistä, joita sairaalassa kohtaa. Jokaisen pitäisi tietysti ottaa asiakas vastaan niin että hän tuntisi olonsa turvalliseksi! Itselleni kävi lopulta niin, että kävin pelkopolilla Porvoossa ja kokemus oli TODELLA hirveä. Vastaanottava kätilö oli todella kylmä ja hän halusi vain korostaa sitä ettei ensimmäisessä synnytyksessä ollut tehty mitään virheitä (itse olin samaa mieltä, mutta pelkäsin silti). Samoin hän paheksui vahvasti sitä että mieheni oli mukana pelkopolikäynnillä. Itse en edes ajatellut meneväni sinne yksin koska mies olisi tulossa myös synnytykseen mukaan. Itse näyn kommentoineen tuossa, ettei puolen tunnin matkakaan olisi paha. Jälkikäteen voin todeta, että vauva olisi syntynyt matkalla jos olisimme Helsinkiin asti lähteneet... Toinenkin synnytys Porvoon sairaalassa meni hyvin. Kätilö oli mahtava ja saimme parin tunnin odottelu jälkeen taas perhehuoneenkin. Mutta sekin pitää paikkansa, että pitää vähän tietää mitä tahtoo ja pitää osata vaatia. Ja sehän on käytännössä ihan mahdotonta ensisynnyttäjällä.
  6. Kommentoinpa nyt sitten vielä toisen synnytyksen jälkeen uudestaan. Eka synnytys kesti 26 h ja toinen sitten alle 3 h. Niinpä avautumisvaihe oli tosi raju ja hirmu kivulias enkä ehtinyt saada minkäänlaista lievitystä. En pystynyt edes laittamaan tohveleita jalkaan kun en pystynyt nostamaan jalkaa sitä puoltatoista senttiä irti lattiasta. Hetken jo pelkäsin myös että vauva syntyy autoon kun tuli niin kiire ja lähdettiin siinä vaiheessa kun en enää pystynyt edes istumaan vaan olin autossa kontallani. Eli vaikka kyseessä oli toka kerta niin edelleen sanoisin että synnytys oli kivuliaampi kuin olin kuvitellut Ponnistusvaihe oli helppo ja kesti 4 minuuttia!
  7. Mulla ei myöskään ole tarmoa hinkata salaatinlehtiä niin että voisin olla varma (jos ikinä voi olla) niiden puhtaudesta ja kuitenkin kasviksia ja hedelmiäkin pitäisi saada syötyä. Yritän parhaani ja vältän just esim. ravintoloissa kasvisten syömistä, mutta valitettavasti täytyy myös vaan toivoa, ettei kohdalle osu mitään tarttuvaa.
  8. Mulla on tästä ikävä kokemus. Olin tosi poikki 26 h synnytyksen jälkeen kun lapsi syntyi aamulla. Ilmoittelin ihmisille vauvan syntymästä vielä tohkeissani melko pian syntymän jälkeen ja kysyin isältäni haluaako hän tulla käymäänkin illemmalla. Ei sovittu mitään, mutta ilmoitin vähän ajan kuluttua että väsähdin ihan täysin ja toivoisin että hän tulisikin vasta seuraavana päivänä. Hän ymmärsi asian täysin. Ilmoitin myös äidilleni että toivoisin vierailuja vasta seuraavana päivänä koska vointini olikin yllättäen huonontunut ja totesin vielä lopuksi että sovitaan siitä vierailusta sitten tarkemmin huomenna. No siitäpä sitten oli syntynyt valtava myrsky. Äitini oli täysin pöyristynyt ja soitellut kaikille perheen jäsenillemme ja ihmetellyt miten olin voinut sanoa noin. Mitä ihmettä hänkin sitten sanoisi jos joku kyselisi vauvasta jotain... yms. Yritin olla välittämättä asiasta ja lepäsin sen päivän. Seuraavaksi päiväksi sovimme heti vierailuajan alkajaisiksi mieheni vanhempien vierailun. Olin juuri päässyt suihkusta ja yritin vähän raikastautua huoneessani ja suunnittelin vielä imettäväni vauvan ja ottavani sitten miehen vanhemmat vastaan kun ovesta paukkasikin äitini seurueineen (pari muuta aikuista ja pari muuta lasta hänen lisäkseen) yllätysvierailulle!! Olin todella pettynyt ja hormonihuuruissani kävi mielessäni jopa että tässä meni nyt jotain peruuttamattomasti pilalle kun hän ei kunnioittanut toivettani. En ehtinyt raikastautua enkä myöskään imettää rauhassa ennen vierailuja. Vähän ajan kuluttua sitten myös mieheni vanhemmat saapuivat enkä pystynyt kunnolla keskittymään heihinkään kun äitini imi huoneesta kaiken hapen läsnäolollaan Asiaan liittyy myös se, etteivät äitini ja isäni voi missään tapauksessa olla samassa huoneessa (etenkään jos isäni vaimo on mukana) ja olisi voinut olla ihan mahdollista että he olisivat törmänneet siellä kun äiti kerran poukkoili sinne miten sattuu sopimatta minun kanssani. Pääasiassa ihmiset kyllä sopivat vierailuistaan etukäteen, mutta ihan viimeisenä sairaalapäivänäni yllätysvierailulle tuli myös eräs vanha opiskelukaverini. Vierailu oli tavallaan ihan kiva yllätys, mutta ihmettelin kyllä miten hän noin vaan päätti ilmestyä ovelle kun ei olla mitenkään erityisen läheisiä. Ihana lukea, etteivät muutkaan välttämättä halua avoimia ovia sairaalaan!
  9. En tiedä kuinka ajankohtainen ketju on enää, mutta vastaanpa nyt kuitenkin. Mä olen myös synnyttänyt Porvoossa ja toivon saavani synnyttää siellä myös ensi kesänä. Joinakin vuosina Porvoon synnytysosasto on suljettu kesäksi ja toivon todella, ettei niin käy ensi kesänä. Vaaraakaan ei näytä enää olevan. Lähinnä mua houkuttaa Porvoossa se, että matka sairaalaan kestää 6 minuuttia, vaikkei se reilu puoli tuntiakaan mikään paha varmaan ole. Riippuu synnytyksestä tietenkin. Samoin tuntuisi nyt toisella kerralla ikävältä joutua taas uuteen paikkaan nyt kun Porvoon sairaala on jo niin tuttu. Meillä oli viimeksi perhehuone ja Porvoossa tarjottiin kyllä myös ihan riittävästi mömmöjä. Mun ongelmani oli vaan se, että pelkäsin mömmöjä enemmän kuin helvetillistä kipua enkä siis uskaltanut niitä ottaa ennen kuin parikymmentä tuntia kärvisteltyäni. Pääasia mun mielestä on se, että pääsee sellaiseen paikkaan, jossa tuntuu turvalliselta.
  10. Se tuli vielä mieleen, että saatiin tosiaan aamupala miehen kanssa vauvan jo synnyttyä, mutta se oli ihmeellistä kiirehtimistä koko ajan. Kätilö tuli siihen hoputtamaan sitä syömistä ja patisti suihkuun. Suihkussa sitten suljin hanan kun oli saatu vartalo ja tukka vain märäksi ja ajattelin ottaa saippuaa ja alkaa oikeasti peseytyä. Kätilöpä alkoikin pyyhkiä mua heti pyyhkeellä ja kiirehtiä alushousuja mun päälle ja totesi, että tässä on vähän kiire kun siivooja tekee tänään lyhyemmän päivän ja hänen täytyy saada tämä synnytyssali siivottua että siirrytäänpäs nopeasti tonne osastolle... Kiva... Ja juomisesta tuli mieleen, että olispa ollut kamalaa jos ei olis edes saanut juoda. Ponnistusvaiheessa oli suu koko ajan ihan ennen kokemattoman kuiva ja pyysin varmaan joka ponnistuksen välissä miestä kaatamaan vettä pullosta mun suuhun
  11. Oli jopa kivuliaampaa kuin olin kuvitellut, ponnistaminen oli helpompaa kuin kuvittelin, avautumisvaihe oli pahempi. Olin tosiaan kuvitellut ihan karmeaa kipua, mutta kuitenkin se yllätti. Ajattelin koko ajan ennen synnytystä, että pääsen varmasti sanomaan ettei se ollut yhtä paha kuin aivokalvontulehduskipu, mutta en kyllä päässyt. Se oli vaan ihan erilaista ja tietenkin synnytyskivussa oli helpompaa se, että tiesi mistä on kysymys ja että se johtaa johonkin ihanaan (toisin kuin aivokalvontulehduksessa). Synnytys kesti 26 h ja siitä ponnistus puoli tuntia. Ponnistusvaiheen kipu yllätti myös kovuudellaan. Olin ymmärtänyt, että ponnistusvaihe on helpotus verrattuna avautumisvaiheeseen, mutta kylläpä sekin sattui kovasti ja voimat olivat tosiaan aika finaalissa muutenkin. Vastasin kuitenkin että ponnistaminen oli helpompaa kuin olin kuvitellut, koska olin kuullut, että joillekin tekniikka ja oikeiden ponnistuslihasten löytäminen tuottaa vaikeuksia. Mulle se taas oli kyllä helppoa. Ponnistusvaiheessa yllätyksekseni sattui erityisesti jokaisen ponnistuksen jälkeen, mutta olen jälkikäteen ajatellut, että se kipu ehkä johtui repeämisestä. Pahinta oli ehkä jopa se, etteivät jälkeiset meinanneet oikein tulla ja kun kaiken piti olla ohi niin makasin vielä pitkään synnytyssalissa runnottavana kun kätilöt kävivät vuorotellen painamassa kovin arkaa vatsaa kaikin voimin Onneksi kuitenkin sitten tulivat ilman muita toimenpiteitä. Ihaninta synnytyksessä kivun osalta oli muutaman tunnin epiduraali, jolloin pääsin jopa nukahtamaan hetkeksi.
  12. Muakin harmittaa se että mulle tulee nykyään tuntemuksia jo pelkästään siitä, että huomaan mieheni hilpeyden kohoavan ja varsinkin siinä vaiheessa kun puhe alkaa vähän muuttua. Mulle nousee melkein pala kurkkuun ja rakennan pienen muurin ympärilleni ja muutun kylmäksi ja epäileväksi häntä kohtaan. On vaikea ajatella mitään alkoholipitoisia juhlimisia hänen kanssaan kun asiasta on tullut tällainen ongelma.
  13. Tein itse tuon testin ja laitoin vastauksen ns. varman päälle eli jopa vähän alakanttiin. Sain toiseksi "pahimman" tuloksen. Näytin testiä miehelleni, joka kuulemma on itsekin tehnyt testin jokin aika sitten. Hän piti vastauksiani oikeina, luki tekstin ja jäi mietteliääksi. Luulen että hänen ajatuksensa kypsyvät koko ajan. Hän suhtautuu hyvin aina kun haluan puhua aiheesta, mutta ei ole reagoinut siihen että olen ehdottanut että menisimme yhdessä johonkin keskustelemaan asiasta. Mieleni on kuitenkin vaihteeksi parempi ja toiveikkaampi Täytyypä tutustua myös tuohon kirjaan. Kuulostaa hyvältä!
  14. Olen samaa mieltä siitä, että alkoholiongelmia on monentasoisia. Mutta ongelmaksi minäkin sitä kutsuisin kun se näin vaikuttaa arkeemme. Koska hän suhtautuu ymmärtäväisesti huoleeni, on minusta huolestuttavaa, ettei hän tee asialle mitään. Kertoo minusta siitä, ettei hän pysty tekemään sille mitään ilman apua. Luulisi, että hän olisi edes muutaman päivän ihan ilman alkoholia sen jälkeen kun asiasta on keskusteltu. Tänään taas huomasin iltasella että hän on selvästi juonut enemmän kuin olen pannut merkille. Vaikka olimme molemmat kotona, oli hänellä luonnollisesti välillä "vahtivuoro" lapsen kanssa koska en ollut huomannut humaltumista. Kun kyselin määriä, mies kertoi juoneensa viisi olutta ja lasin viiniä. Mielestäni taas ihmeen suuri määrä noin ohimennen. En voi koskaan tietää humaltuuko hän tänän iltana vai ei. Useana päivänä olen nyt kiinnittänyt huomioni siihen, että hän on juonut alkoholitonta olutta. Yritystä siis taitaa kuitenkin olla. Nyt olen suureksi huolekseni huomannut tämän vaikuttavan minun suhtautumiseeni häntä kohtaan. Fiilikset putosivat taas tänään heti kun havaitsin tilanteen. Sen jälkeen ei ole juuri huvittanut katsoa häntä silmiin saati jutustella hänen kanssaan. Tuntuu, että hän on hitaampi kuin normaalisti ja muutenkin erilainen. Ei kiinnosta keskustella kun ei tiedä mikä osa ns. menee perille ja mikä ei. Samalla huomaan halveksuvanikin häntä vähän ja se on todella huolestuttavaa
  15. Olin syönyt päivällisen kuuden aikaan (tiesin muutaman tunnin kuluessa lähteväni synnyttämään). Kun kymmenen aikaan saavuimme sairaalaan aloin oksennella rajusti. Vähän ajan kuluttua olin ihan järjettömän nälkäinen, mutta sain vain mehua ja mustikkakeittoa. Olin itse vähän huolissani jaksamisestani, mutta kätilö sanoi, ettei ole hyvä syödä mitään koska se tulee todennäköisesti myös ylös. Nälkää oli enemmän tai vähemmän ja hörpin mustikkakeittoa pitkin yötä. Lapsi syntyi aamulla ja aamupalaa sain synnytyksen jälkeen ennen kymmentä aamulla. En ollut tähän päivään mennessä ajatellut, että omia eväitäkin olisi voinut olla ;-)