Galaxy

Meillä neiti oli siinä 3,5-vuotiaana n. 100 cm kotimittauksen perusteella (3 v. iässä 96 cm). Nyt 3 v. 8 kk iässä n. 101 cm - jälleen kotimittauksen perusteella ja Lintsilla pääsikin isommille tarkoitettuihin laitteisiin. Aluksi tyttö kasvoi -1-käyrällä pituutensa puolesta, mutta nyt on pituutta tullut lisää ja on plussakäyrällä, kuten vanhempien pituuksien perusteella oli oletettu.

Meillä esikoisen kohdalla tutin käyttö lopetettiin 1-vuotiaana ja kuopuksen kohdalla 1,5-vuotiaana. Hyvin meni molemmissa tapauksissa. Kummankin kohdalla vieroituksen olisi voinut tehdä jo aikaisemmin. Esikoisen kohdalla hammashoitaja puhui tutista vieroituksesta vuoden ikäisenä, kuopuksen kohdalla kahden vuoden iässä. Kuopuksen hammastarkastuksessa hoitaja totesi, että tutti ei ole niin paha kuin esim. peukalon imeminen, mistä syystä lopettamisajankohta ei ole niin tarkka. Molempien lasten kohdalla siirryttiin pelkkään unituttiin/itkunvaimentimeen julkisilla paikoilla ollessa siinä 9-10 kk iässä, tosin esim. juuri äsken lomareissulla kuopuksen tutinlupsutus repesi käsistä, ts. kyllä lupsutteli myös päiväsaikaan. Tuttipulloa kumpikaan lapsi ei ole muuten kuin hyvin satunnaisesti käyttänyt. Esikoisen kohdalla suosituksena oli pestä hampaat aamuin-illoin vedellä kunnes poskihampaat puhkeavat ja poskihampaiden puhjettua toinen pesukerta hammastahnalla. Kuopuksen kohdalla suositukset olivat muuttuneet ja heti ekan hampaan puhjettua suositeltiin pesemään hammastahnalla. Esikoiselle ostin sähköhammasharjan hammashoitajan suosituksesta ja kuopuksen hampaita olen alusta (9 kk iästä) lähtien pessyt sähköhammasharjalla. Hammaspesun olen pyrkinyt pitämään hauskana, joten pesu jää lyhyeksi, jos lapsi on tosi väsynyt/kiukkuinen, kunhan suurimmalta osin tulee pestyä hyvin hampaat. Ksylitolitabletit ovat käytössä molemmilla lapsilla.

Meidän vajaa 1,5-vuotias poikamme käyttää lähinnä kokoa 80 cm. Myös jotain 86 cm ja 74 cm on käytössä rinnalla. Kengännumero 21 ja pipo 48 cm (50 cm kokoa käytämmetää myös). Mitat 1 v. 4,5 kk iässä olivat 79,3 cm, 10,1 kg sekä 47,9 cm. 3,5-vuotias neiti käyttää lähinnä kokoa 104 cm. Pituutta neidillä on kotimittauksen perusteella siinä 100 cm pintaan. 98 cm housuja ja paitoja on käytössä, mutta molemmat ovat jäämässä lyhyiksi. Olen jo hankkinut tytölle vaatteita koossa 110 cm ja lähinnä tuota kokoa nyt ostankin - ja pystyy nyt jo käyttämään tietysti merkistä ja vaatekappaleesta riippuen jo 110 cm kokoa. Kengännumero on 26-27 ja pipoissa on käytössä koot 50-52.

Alesta anorakit lapsille ensi vuodeksi: Kengät alesta ensi vuoteen:

Käykö nettikauppa? Googlaamalla löytyi tällainen: http://www.meditex.fi Ei tosin mitään kokemusta ko. puljusta.

Jesper Juniorissa ainakin olen nähnyt Hyphenin uv-suojapukuja.

Ruskeat on Angulus-merkkiset ja vaaleanpunaiset Sofie Schnoor -merkkiset.

Pojalle ja tytölle sandaalit kesäksi:

Minäkin olen muuten ollut aika poikatyttö pienenä, ehkä sitten on jotenkin sitä kautta tullut jotain mallia minultakin? Mustakin on ihan jees, että tyttö on poikatyttö, ihan samalla tavalla kuin olisi ihan jees, että olisi superprinsessa. Musta on siltikin kiva juttu, kun joskus "joudumme" tilanteeseen, jossa tyttö joutuu leikkimään toisten tyttöjen/rauhallisempien lasten kanssa ja oppii pikku hiljaa ymmärtämään, ettei kaikkien kanssa voi painia ja kaikki eivät tykkää leikkiä autoleikkejä. Päiväkodissa toki tätä myös oppii. Tyttö muuten halusi synttärilahjaksi mieluummin Brion pinkin Hello Kitty -hellan kuin valkoisen Brion hellan, että kyllä se pinkkikin joskus on pop. Barbeja ja muita "prinsessaleluja" en ole kauheasti tytölle ostellut. Meillä on enemmän "sukupuolineutraaleja" leluja (legoja, junarataa, pehmoleluja), joten varmaan sitä on itse tullut myös tiedostamatta ohjattua tyttöä ei-niin-prinsessamaiseksi...

Nyt on tullut osteltua vähän reippaampia vaatteita, yleensä suosin vähän hempeämpää tyyliä: Bodenilta H&M:ltä Lapsimessuilta: Huuto.netistä:

Jollekin uran luominen tarkoittaa aktiivista etenemiseen/ylenemiseen ja kovempaan palkkatasoon pyrkimistä esimerkiksi kovasti ylitöitä tekemällä. Toiselle taas omien kykyjen käyttämistä töissä täysillä ja tietyn osaamistason/aseman/vakityöpaikan saavuttamista. Wirallista määritelmää ei kai ole.

Pätkin vähän tätä tekstiä. Mä en loukkaantunut tästä tekstistä, mutta musta tässä on aika yksipuolinen katsantakanta. Tosiaan, kuten joku jo aikaisemmin totesi, koko lasten hankkiminen on itsekästä puuhaa. On ekologinen näkökulma, jonka perusteella voisi ajatella, että lasten hankkimista pitäisi rajoittaa. Lisäksi jonkun mielestä pitäisi ajatella, ovatko omat geenit/luonteet/elintavat/-ympäristö/varallisuus tarpeeksi hyviä, että sukua kannattaa jatkaa. Kuinka moni ajattelee todella noin syvällisesti lapsen hankkimista? Kärjistetysti ajateltuna lisäksi yhteiskunnan kannalta on itsekästä jäädä kotiin, nostaa tukia ja mahdollisesti jäädä työttömäksi pitkän töistäpoissaolon jälkeen - ja ehkä kerryttää yhteiskunnalle vähemmän verosenttejä kuin mitä kotihoidolla säästää. Ei, itse en ajattele näin, mutta tosiaan itsekästä on mennä työelämään lapsen ollessa pieni, mutta itsekästä on myös olla kotona. Itsekästä kaikki tyynni. Milloin tarkalleen ottaen on sopivaa mennä kodin ulkopuolelle töihin? Kyllähän sitä lapset todella pitkään vanhempiensa hoitoa ja läsnäoloa tarvitsevat. Musta kaikkien vanhemmaksi aikovien täytyisi miettiä tarkkaan, haluavatko lapsia. Ei vain uravanhempien. Kyllä töissäkäyvillä vanhemmillakin on mahdollista viettää aikaa lastensa kanssa. Ei koko päivää, mutta kuitenkin. Toisaalta sitä voi olla kotona lasten kanssa ja olla olematta läsnä. Itse koen tärkeäksi, että työnantajapuolella pyrittäisiin kehittämään mahdollisimman joustavia ratkaisuja siten, että työ- ja perhe-elämä olisi yhdistettävissä mahdollisimman järkevästi. Jos löytyy turvaverkkoa ympäriltä, voisi yrittää lapsen hoitopäivien lyhentämistä. Päivähoitoa olisi hyvä kehittää ja vanhempien pyrkiä etsimään lapselleen/-silleen paras mahdollinen hoitopaikka, jos lapsi sellaista tarvitsee. Mä olen sitä mieltä, ettei kaiken tarvitse olla joko tai. Shades of grey - Musta kahden uraa luovan on ihan yhtä oikeutettua saada/hankkia lapsi kuin parin, joissa toinen luo uraa ja toinen jää pidemmäksi aikaa kotiin. Ensimmäisen perheen vanhemmat joutuvat tarkemmin suunnittelemaan aikataulujaan ja varmasti molempien/jomman kumman täytyy jonkin verran karsia työkuormaansa ja sitä kauttaan luopumaan osin ambitioistaan.

Hyi, mikä kommentti! Miten kukaan voi sanoa kirjoittaa toiselle tällä tavalla. Olisi kiva kuulla, miksi tällaista viestiä toisille laitetaan... Tämä keskustelu vähän junnaa ees taas, jokainen ihminen tekee itse päätöksensä omasta näkökulmastaan ja lähtökohdistaan. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja sitä omaa valintaa ei pidä pitää universaalina totuutena, The One And Only -vaihtoehtona. Minulla esim. on henk.koht. lapsuudesta huono kokemus perhepäivähoidosta, siksi kannatan päiväkotia pienellekin - siis omien lapsien kohdalla. (Tosin nyt olen töissä ja nuorempaa lasta hoitavat mun vanhempani.) Jollain toisella on toisenlaisia kokemuksia. Kyllä mustakin jokaisen vanhemman on hyvä tietää, mitä huonoja puolia missäkin hoitomuodossa on, mutta viestintuojankin on hyvä olla tarkkana, missä vaiheessa viesti on tullut tarpeeksi selvästi perille ja missä vaiheessa menee jankutuksen ja pahan mielen aiheuttamisen puolelle. <- Selvyydeksi, tällä en viittaa kehenkään tässä ketjussa (paitsi nyt ehkä tuohon safiran saamaan privaan, joka on kyllä niin luokaton kuin olla voi).

Meillä esikoinen (lähemmäs 100 cm/n. 16 kg) siirtyi turvavyöistuimeen n. 3 v 3 kk iässä, kun kuopus otti hänen turvaistuimensa käyttöön. Ostettiin molempiin autoihin isofix-kiinnitettävät Concord Transformer T turvavyöistuimet (vissiin Eurotest 2010 voittaja). Mietittiin myös Britax Kid Plus -istuinta. Meille lastentarvikeliikkeen myyjä suositteli turvavyöistuinta, hänen mielestään olisi turha ostaa lapsille "päällekkäisiä" turvaistuimia, kun esikoinen on jo sen verran iso. Olen kyllä samaa mieltä, meillä meni tosin vähän hassusti tuo siirto, suoraan selkä-menosuuntaan turvaistuimesta kasvot menosuuntaan turvavyöistuimeen.

Mä olen valitettavasti nähnyt ja kuullut sellaisista tapauksista, että heti töihin hoitovapaalta palattua on aloitettu ko. henkilöä koskevat yt:t päälle ja soon moro sit. Okei, näissä tapauksissa yt:t ovat olleet jo aikaisemmin (ts. mammiksen/hoitovapaan aikana) omassa yksikössä, joten hyvin mahdollista on, että olisi jo aiemmin napsahtanut kohdalle. Lisäksi olen nähnyt, että pidemmältä hoitovapaalta palaavan kanssa on lähdetty neuvottelemaan paketista lopputuloksena, että ko. tyyppi on irtisanoutunut. (Tän lainmukaisuudesta voisi sitten erikseen keskustella pitkän tovin.) Voi olla, että nuo tilanteet saavat ko. henkilöille loppupeleissä paremmat tilanteet työelämässä, eli löytävät sitten paremmat työpaikat ja reilumman työnantajat. Mulle tulee mieleeni esimerkiksi tietyn alan lääkärit, eli jos vaikka joku kirurgi on poissa 4-5 vuotta töistä, saattavat menetelmät olla muuttuneet, taidot "ruostuneet" ja olla aika haastava töihinpaluu. En tosin ole mikään alan asiantuntija, mutta näin olettaisin. Omalla alallanikin on tapahtunut tosi paljon viidessä vuodessa, säännökset, työkalut ymv. ovat muuttuneet, joten olisi myös itselleni erittäin haasteellinen paluu esim. viiden vuoden kotonaolon jälkeen (molemmat lapset kotona kolmivuotiaiksi). Joutuisin käytännössä "aloittamaan alusta", en niitä työtehtäviä voisi kunnolla tehdä, mitä itselläni on. Ihan muutamassa kuukaudessa en itse uskoisi pääseväni takaisin kelkkaan. Voin tietysti olla väärässäkin. Kaikki nämä toki ovat valintoja, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Koko elämä on yhtä kompromissien tekoa lasten syntymän jälkeen.

Useassa tapauksessa on järjestelykysymys, meillä esimerkiksi olisi ollut nimenomaan taloudellista näkökohtaa ajatellen - mutta ihan oikeasti on myös perheitä, joissa taloudellisesti tämä vaan ei ole mahdollista tai jos on, on talous erittäin ahtaalla.

Pk-seudulla ei valitettavasti aina pysty päättämään, miten lapsensa hoitaa, kun hoitopaikat ovat "kiven takana". Ei ihan kaikilla aloilla niin mene, että oot pari vuotta pois ilman, että siitä on haittaa. Lisäksi parin vuoden poissaolo työelämästä on monelle taloudellisesti mahdotonta tai erittäin hankalaa. Millaliinan kirjoitus on tosi hyvä.

Taitaa tämä päivähoitoasia olla samaa kastia imetys- vs. korvikeruokinta, alatie- vs. sektiosynnytys ja jopa kesto- vs. kertakäyttövaippailu -ratkaisujen kanssa. Aina löytyy ihmisiä, joista vain yksi ratkaisu (yleensä heidän omansa) on oikea, lakataan näkemästä niitä harmaiden sävyjä mustan ja valkoisen välillä. Lapsen paras varmasti painaa erittäin suurella osalla eniten puntarissa, mutta täytyy huomioida, että myös raha-asiat, päivähoitokuviot (siis hoitopaikkojen saatavuus), urakehitys, perheen työtilanne, vastaan tulleet uudet työpaikat jne vaikuttavat myös ratkaisuihin. Lisäksi olen sitä mieltä, että äideistä osa on parempia äitejä lapsilleen, kun he käyvät töissä. Vaikka hoitaisivat lapsiaan hyvin muutenkin, ei kaikille kotiäitiys vaan sovi. Arvostan todella paljon kotiäitejä! Voin sanoa, että minusta itsestäni ei olisi kotiäidiksi, siten, että olisin kotona kunnes molemmat lapset ovat 3 v. En ole huono äiti, eikä kukaan moista ole minulle väläytellyt. Eikä minua kyllä uraäidiksikään ole kutsuttu. Meillä esikoinen aloitti päiväkodissa 1 v 2 kk iässä mun palattuani työelämään. Rahallisesti ei olisi ollut pakko mennä, mutta halusin mennä esikoisen ja toivotun kuopuksen välillä töihin. En ole superuraihminen, mutten myöskään kotiäitityyppiä. Kyllä, pelkäsin myös putoavani kehityksestä. Huomenna on taas eka työpäivä kuopuksen mammiksen ja hoitovapaan jälkeen. Tällä kerralla kohdalle osui lottovoitto, mun eläkkeelle jääneet vanhempani tulevat kevääksi meille kotiin hoitamaan kuopusta ma-to ja minä olen hoitovapaalla perjantait. Syksyllä reilun 1,5 vuoden iässä olisi edessä päiväkotiin meno. Esikoinen on kevään päiväkodissa isojen ryhmässä ma-to.

Kirjoitin tänne tammikuisten 2010 ketjuun meidän eilisestä putkitusreissustamme. Meillä putkitus muuten maksoi 753,20 euroa Itäkeskuksen Pikkujätissä, jossa siis kaikki Pikkujätin putkitukset hoidetaan. Onneksi on vakuutus... Tosin julkisen sektorin toimivuudesta tällä saralla ei ole tietoa, kuinka nopeasti putkitukseen pääsee jne, mutta tuolla Pikkujätissä olen tähän asti ollut tyytyväinen hoitoon ja hoidon nopeuteen.

Meillä poika on ollut kröhäinen (=nuha+yskä) jostain joulukuun alkupuolesta asti. Tammikuussa menimme pelkän kröhän vuoksi lääkäriin ja korvatulehdushan siellä oli. Kuukauden kuluttua oli jälkitarkastus, silloin korvat olivat suht ok, mutta toinen vielä punotti. Meni noin viikko, kunnes toinen koira alkoi yli-innoissaan nuolla lupsutella pojan korvia - tällöin päättelin, että tulehdus siellä taitaa muhia. Korvalääkäri totesi saman. Ab-kuuri tuli ja meni ja seuraavalla viikolla pojalla oli silmätulehdus (siskolla oli aikaisemmin) ja ajattelin, että korvatulehdus on ihan varmasti. Nyt keskiviikkona illalla ei ruoka oikein maistunut ja poika oli itkuinen ja aamulla oli kuumettakin. Korvalääkäriin - korvatulehdus - putkitukseen lähete. Maanantaina näillä näkymin pitäisi siis olla pojan korvien putkitus. Kitarisoja ei pojalta olla nyt leikkaamassa. Toisessa ketjussa oli puhetta kustannuksista, kustannusarvio leikkaukselle oli Pikkujätissä 850 euroa ja titaaniputket ollaan laittamassa. Oudon pitkään on esim. Agatha. joutunut poikansa korvien putkituspäätöstä odottamaan. Meille kyllä tuota ehdotettiin ihan suoraan, itse en asiaa ottanut puheeksi.

Ei sittenkään mitään.

Kiva oli lueskella tätä ketjua ja omia vanhoja vastauksia. Nyt on töihin paluu edessä kuukauden päästä. Kuopus on sen saman 1 v 2 kk ikäinen kuin esikoinenkin töihin palatessani. Tuskin kävelee vielä tuolloin, kun motorisessa kehityksessä ei ole ollut mikään vauhtihirviö. Tällä kerralla mun vanhempani hoitavat poikaa kesäkuun loppuun asti kotona ja minä teen nelipäiväistä työviikkoa (ja esikoinen nelipäiväistä päiväkotiviikkoa). Loman pidän heinäkuussa, joten päiväkotiuran pikkumies aloittaa elokuussa reilu 1,5 v iässä. Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Kotona olisi ihana olla, mutta työelämäänkin on kiva palata. Tämä ratkaisu tuntuu tosi hyvältä, siis että pojan ei vielä näin pienenä tarvitse mennä päiväkotiin. Jälkikäteen ajateltuna tuo 1 v 2 kk päiväkodin aloitusikä ja täysillä töihin paluu, minkä viimeksi tein, ei ehkä kuitenkaan ollut se helpoin ratkaisu lapselle tai itselleni. Olenkin kaikille tutuille sanonut, että mikäli vaan mitenkään mahdollista, kannattaa jonkinlainen pehmeä lasku työelämään ottaa. Oli se sitten lyhennetty työviikko, kotihoito, isyysloman/miehen hoitovapaan/miehen loman ajoittaminen töihinpaluun kohdille tai muu vastaava. Kaikille tuo ei toki ole mahdollista, mutta mä olen joka tapauksessa suositellut miettimään, josko joku helpotus varsinkin tuohon ihan alkuun olisi mahdollinen.

Mielestäni Cupcaken välikausivaatteet 2011 ovat suurempaa mitoitusta kuin talvivaatteet 2010. Meidän tytöllä (marraskuussa 96 cm) on käytössä 104 cm haalari ja se on just sopivan kokoinen, ei yhtään kasvunvaraa. Meinasin keväälle ottaa isompaa kokoa eli 110 cm, mutta oli niiiiin iso, ettei kyllä millään olisi siihen kasvanut. Ts. välikausivaatteet ovat nyt mielestäni normaalimpaa/kokoa vastaavampaa mitoitusta kuin nuo talvivaatteet.

Tää vastaus tulee sulle myöhässä, mutta jos jotain muuta askarruttaa, niin vastaanpa. XL Cocoon riitti meidän tammivauvalle niin pitkään kuin vain viitsin sitä käyttää. Toki riippuu lapsen koosta, mutta joulukuun vauvalle olettaisin, että pitäisi riittää, jos yhtään normikäyrillä kasvaa. Sopi paikoilleen, vaikkei sisaristuin ollutkaan ylimmässä paikassa. Mä ottaisin Vibeihin ehdottomasti XL Cocoonin, jossa on pituutta 70 cm. Englannista tuota ei mielestäni saa tilattua, mutta minä tilasin Saksasta erikseen. Kyllä se kuljetuskassi on tosi tiukka, itse jouduin ohjetta katsomaan, että sain kärryt sullottua kassiin. Varmasti lampaantalja vaikuttaa, me esim. emme ole laittaneet sadesuojaa tai uv-suojaa kuljetuskassiin, kun eivät mahdu sinne kuljetettaessa.

Lähtö-BMI oli molemmissa raskauksissa 19,5 huitteilla, kiloja molemmissa raskauksissa tuli n. 6,5. Esikoistytön syntymämitat olivat 3272 g ja 49 cm (rv. 40+5) ja kuopuspojan 2924 g ja 47 cm (rv. 38+3). Söin hyvin eli samalla tavoin kuin ennen raskautta, mutta kilot eivät minuun tarttuneet. Imetys ei minua kuihduttanut, joten minulle tämä oli ilmeisesti sopiva painonnousu. Syömisiä enemmän uskon perimän vaikutukseen vauvan kokoa määrittävänä tekijänä. Itse olen ollut syntyessäni rv. 41+0 isohko "sokerivauva" (4,1 kg ja 52,5 cm) ja siskoni puolestaan minikokoinen keskonen, joten omalta puoleltani on vaikea sanoa, millainen olisi "normaali" perimä (muistaakseni toisaalta molemmat vanhempani ovat olleet suht pienikokoisia syntyessään). Mies oli 3,6 kg ja 50 cm syntyessään jonkin verran lasketun ajan jälkeen.