mebe

Mulla on haave toisesta lapsesta. Esikoinen 1,5v. Valmistun keväällä 2011. Ensi vuoden joululle kaavailen yrityksen aloittamista Onnea curlylle raskaudesta

Näin mullakin.

Luulin etukäteen, että kun supistukset alkavat, niin siinä pystyy vielä jotain touhuilla ja vaikka kassia pakkailla. Mulla alkoi supistukset yöllä kahden aikoihin. Suppareita tuli heti 1-4 minuutin välein, mutta niiden kesto oli vain 15-30s, pisimmillään minuutin. Supistukset olivat niin kipeitä, että pystyin vain itkemään ja karjumaan. Synnäriltä sanottiin, että ovat harjoitussupistuksia ja käskivät ottaa panadolia. Synnärille kun päästiin aamulla, niin kätilö ihmeissään kyseli, että monettako lasta olen synnyttämässä, sillä olin jo reilu 6cm auki. Ne yöllä olleet supistukset olivat kaikista kipeimpiä mitä tunsin ja laitoksella tulleet eivät olleet mitään niihin verrattuna.

rv 42+1 (ultran mukaan 41+2). Käynnistyi spontaanisti käynnistystä edeltävänä yönä.

Kokeilin tuossa yksiä vanhoja housuja. Jalkaan mahtuivat, mutta kyllä on kireät. 14kg tuli ja 11kg lähtenyt, joten lähtöpainoon matkaa 3kg. Kesä menee kyllä vielä lökähousuissa ja verkkareissa.

Yksi lapsi on. Säännöllisistä supistuksista laskettuna synnytys kesti 8h ja päättyi lopulta imukuppiauttoon.

En halua pelotella, mutta mulle kävi just näin. En tiedä onko miten yleistä. Mun piti aluksi ponnistella vauvaa alaspäin, kun ei ollut laskeutunut tarpeeksi. Ponnistellessa meni ikuisuus ja tiesin itse alusta lähtien etten saa lasta ponnistettua ulos, vaikka kätilö muuta väitti. Mulla ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta ja pelkäsinkin ponnistamista, koska tuntui aina, että takamus repeää. Ponnistelin todella kauan ja lopulta päädyttiin imukuppiauttoon.

Mulle tehtiin eppari. Niiden puudutuspiikkien laittaminen nippaisi ikävästi ja se tikkaaminen sattui julmetusti. Mulla ei kai jostain syystä pelannut puudutukset ollenkaan ja huusin koko tikkaamisen ajan. Nyt synnytyksestä lähemmäs kolme viikkoa ja epparihaava ei enää häiritse juurikaan. Mulla ponnistus sattui myös aivan kamalasti, vaikka olin saanut sopivaan aikaan epiduraalin. Mutta ponnistusvaihe olikin pitkittynyt ja päädyttiin imukupin käyttöön.

Eipä tullut meikattua, vaikka suunnitelmissa oli. Supistukset iskivät yöllä heti niin kovina etten olisi todellakaan saanut meikattua. Synnyttämään mentiin siis ihan aamunaamalla. Synnytyksen jälkeenkään kunto oli sen verran huono ettei tullut kaunistauduttua. Lähtöpäivänä taisin vähän ripsaria laittaa. Nyt kun kattoo valokuvia, niin olisi tietty voinut meikata!

Kukaan ei kertonut etukäteen, että imetyksen jälkeen kohtu supistelee sen verran, että vuotoa tulee kuin hanasta laskisi. Ja olin onnellisen tietämätön näistä ummetusjutuista..

Me oltiin Kättärillä perhehuoneessa. Hyvänkokoinen huone oli. Imetysohjausta ja muuta apua sai tosi hyvin ja oli mieletön helpotus, että mies pystyi olemaan paikalla, koska itse olin huonossa kunnossa. Kaikki pelasi hienosti. Tylsäksihän se aika lopulta osastolla kävi, mutta hyvät fiilikset ajasta kuitenkin jäi.

Halusin ja sain. Toimi ihan ok. Ei mulle mikään taivas auennut ja kivut kokonaan poistuneet, mutta toimi ihan hyvin kipua lievittämässä.

Ilokaasu ja epiduraali. Kumpikin toimivat ihan hyvin. En olisi todellakaan pärjännyt ilman.

Meillä oli just näin. Mies oli ottanut kasan kuvia laitoksesta. Aina ulko-ovelta synnytyssaliin saakka oli joka nurkasta kuva. Jopa hissistä! Perhehuoneesta oli hyllyistä ja pöydistä kuvia.

Synnytyksestä nyt vajaa viikko. Sattui aivan saatanasti. Supistukset sattui, tikkaaminen sattui (tehtiin eppari) ja kaikista eniten sattui ponnistaminen. Aluksi piti ponnistaa vauvaa alaspäin, kun oli liian korkealla. Silloin tuli just tunne, että perä repeää. Pitkittynyt ponnistusvaihe kesti lopulta melkein tunnin ja oli koko prosessin kipein vaihe.

Huomenna en kuulu sitten enää tännekään ketjuun. Huoh.

Joo-o. rv 41+1 ja odottavan aika on todella pitkä.

Muutaman päivän kipeiden supistusten takia oisko ollut n. rv 26 tienoilla. Jäin kuukautta normaalia aikaisemmin äitiyslomalle työn luonteen vuoksi, mutta sitä en laske saikuksi.

^Meille sanottiin Haikaranpesän valmennuksissa helmikuussa, että jääkaapilla saa käydä koska haluaa. On varmaan tullut muutos käytäntöön.

Itselläni on kaksi etunimeä, samoin miehellä. Lapsellekin tulee kaksi etunimeä.

Ei olla kerrottu eikä kerrota ennen kastetilaisuutta. Nimeä on kyllä usein kysytty ja härskeimmät ovat yrittäneet jopa arvailla! Ihmisiä kiinnostaa ihmeen paljon saada se nimi tietoon heti. On kysytty tarkkaan, että millä kirjaimella alkaa, onko tavallinen suomalainen vai erikoinen ym. Mitään nimeen viittaavaa ei olla kuitenkaan paljastettu. Mikäs siinä, jos joku haluaa kertoa. Kukin tavallaan.

Nimiä on pyöritelty koko raskauden ajan. Tytön nimi päätettiin lopulta jo ensimmäisen kolmanneksen aikana. Pojalle meillä ei edelleenkään nimeä. Ultran mukaan on tyttö tulossa ja tähän haluan uskoa. Päätös nimestä oli lopulta helppo. Montaa vaihtoehtoa meillä ei edes ollut. En antaisi lapselleni nimeä, joka löytyy jo lähipiiristä tai vaikka ihan puolitutulta. En ole koskaan tuntenut ketään ihmistä, jolla olisi tämä nimi minkä olemme valinneet. Lapsi ei ole vielä syntynyt, mutta uskon, että päätös nimestä ei enää muutu syntymän jälkeen. Toista nimeä ei olla vielä päätetty.

Vastaan tähän uudestaan. Mulla on todella alhainen kipukynnys, joten sitä vähän jännitän. Enemmän pelkään jostain syystä niitä synnytyksen jälkeisiä vaiheita esim. tikkausta tai vastaavaa, koska liitän sen jo nyt kipuun. Yhtään synnytystä kun en ole vielä kokenut, niin olen onnellisen tietämätön tulevista kivuista, enkä siksi osaa pelätä.

Mulla on aika pitkälti samanlainen lista. Otan lisäksi mukaan rintakumit ja yösiteitä. Synnäriltä löytyy varmasti molempia, mutta on kivempi ottaa omat mukaan.

Carriwellin saumattomat pehmoimetysliivit on kuulemma hyvät pitää varsinkin yöllä. Ovat pehmeät ja joustavat rintojen kasvun mukaan. Niitä saa netistä tilattua useammastakin paikasta; eivätkä ole törkeän kalliitkaan. Itselle huusin sellaiset huuto.netistä. Mulla on lisäksi kahdet Triumphin liivit; kaarituilla ja ilman.