Sheanya

Little Devil, tervetuloa joukkoon! Hiljaista on juu, mutta kyllä täältä tarvittaessa juttuseuraa ja tukea saa.

En ole aikoihin tänne kirjoitellut, mutta nyt muistin tämänkin ketjun ja ajattelin kirjoitella kuulumisia. Enää en itsekään juuri mietin ikäeroja, sillä toistaiseksi tilanne on se, että asun ja elän yksin esikoisen kanssa ja isäehdokkaita ei ole lähimaillakaan eli päädyin lopulta yh-äidiksi viime heinäkuussa kun perhe-elämä ei toiminutkaan ja 7,5v suhde oli lopulta pelkkää riitaa viimeiset 3kk ennen kuin sanoin, että nyt riittää. Loistavasti pärjätään muksun kanssa kanhdestaan, mutta kauhea vauvakuume iskenyt kun todella monet lähipiirissä odottaa tai ovat just synnyttäneet. Olen onnellinen tuosta yhdestäkin lapsesta, mutta jos vielä josksu löydän itselelni miehen, jonka kanssa voisi perhettä perustaa, niin tartun tilaisuuteen ja annan mennä ^.^

24v ja sinkku + yh-äiti10/11 syntyneelle tytölle

En mä nyt tiedä, onko tää kohtuuttoman iso kun ihan vartavasten hain kolmioo, että on muksulla oma huone ja et oma huone ei oo olkkarissa Harmittaa kyllä tytön puolesta kun isänsä ei pahemmin yhteyksiä pidä tai halua tytärtään tavata/ottaa yökylään. Toisaalta minkäs teet kun toisella jo uusi eukko kierroksessa ja sen uuden ämmän jalkoväli kiinnostaa enempi kuin oma lapsi.

Voi kurjuus Chiamaka! Tollanen on tosi kurjaa, ettei edes halua nähdä lastaan Me ollaan nyt kuukausi asuttu tytön kanssa kaksistaan 69 neliöisessä kolmiossa ja aika hyvin on mennyt. Toisinaan on toki huonompia päiviä ja silloin tuntuu, ettei vaan jaksa. Huomenna me vietetään meidän tupareita ja samalla myös mun 24v ja tytön 1v synttäreitä

Minäkin valitettavasti joudun liittymään tähän kerhoon! Tosin meillä ero on vielä niinkin tuore, että odottelen omaa asuntoa mulle ja tytölle eli asutaan vielä saman katon alla tytön isän kanssa. Meillä on todella pitkään mennyt aika huonosti. Riidellään miehen kanssa jatkuvasti ja ihan mitättömistäkin asioista. Kaikki on stressaantuneita ja väsyneitä ja tyttö aistii kaiken ja reagoi varsinkin siten, että aina kun pitäisi mennä nukkumaan niin huutaa kuin syötävä ja taistelee vastaan minkä jaksaa vaikak yleensä neiti mennyt ihan kiltisti nukkumaan. Yhdessä meihen kanssa tultiin aika sopuisasti siihen tulokseen, että on kaikille parasta kun muutetaan eri osotteisiin, mies omilleen ja tyttö mun kanssani. Mies myös haluaa, että saan yksinhuoltajuuden hänen yötyönsä tähden, joak sopii mulle ihan hyvin. kunpa nyt vaan pian saataisiin uusi koti.

Me saatiin uä:llä kokoarvioksi rv 39+3 3600g (eli siis ilmeisesti olis kai pitäny tuon painoisena syntyä). Tyttö syntyi 40+5 ja painoi 4645g Tosin olin tuosta arviosta huolimatta täysin varma, että tyttö ei millään jää alle neljä kiloiseksi eikä paino siten yllättänyt yhtään.

Myy, neuvolatäti kertoi ja ehdotti kans tuota kotipalvelua, mutta ongelmana on se, että se maksaa tulojen mukaan ja vaikka miehel ihan ok tulot onkin niin nyt on todella tiukkaa Ja tarttisin sitä apua silloin kun mies on töissä ja/tai nukkumassa eli aikalailla päivittäin 6-21...

No voi kökkö... Ei tässä siis tosiaan muuta ongelmaa ole kuin se, että enhän mä sit pysty hoitaa tyttöä saatika edes kaupassa käydä (joo, meillä ei koskaan oo kevyitä pikkuostoksia). Mitähän tässä sitten keksisi ratkaisuksi?

2 viikkoa?!?!?!?! Voi ei, mitä helkuttia mä sitten oikein teen kun ei mies voi olla töistä poissa kahta viikkoa! Enkä mä voi oikein kenellekään itseasiassa sanoa, että tulisko mua kotiin auttaa nostelukiellon takia kun mun vanhemmista tytön kummeihin kaikki käy töissä... Voihan kakka

Täällä lokakuisen tyttösen äiti ilmoittautuu myös eli torstaina menin käymään neuvolapsykologilla ja todettiin jonkin asteinen synnytyksen jälkeinen masennus. Hulluinta koko touhussa on se, että mielialat vaihtelee todella herkästi ja siis kaikki päivät eivät ole hyviä tai huonoja, mutta kun sattuu huono päivä, niin kaikki tuntuu todella turhalta, synkältä ja olo on todella surkea ja yksinäinen. Meillä on siis reilu 3kk ikäinen tyttö ja hän on meidän esikoisemme. Ajoissa onneksi osasin hakea apua, sillä aiemmista masennuksista tutut oireet alkoivat nostaa päätään ja oli helpo tajuta mistä on kyse. Toki pelko siitä, että tyttö otettaisiin masennukseni takia pois oli suuri ja siksi en hakenut heti apua (eli joulukuussa) vaan vasta nyt ihan hetki sitten. Pitäisi nyt sitten päättää, että otanko uni- ja mieliala/masennuslääkityksen terapian tueksi.

Anks, mäkin joudun sappileikkaukseen todennäköisesti juurikin tuonne kirurgiseen sairaalaan ellei sitten tule nyt uutta kohtausta ennen leikkausta. Vielä ei ole tullut tietoa, että milloin se leikkaus olis, mutta jos mulle siis tulee kohtaus ennen leikkausta, niin sanoivat vaan että vauhdilla sit päivystykseen (lanssilla siis varmaankin) ja sitten aika todennäköisesti tekevät päivystyksessä sen leikkauksen. Ensimmäinen kohtaus tuli 30.1.2006 ja Malmin sairaalan päivystyksessä tutkimuksien jälkeen lääkäri sanoi sen olevan ruokatorventulehdus. Sen jälkeen ei vuosiin mitään, mutta noin kuukausi synnytyksen jälkeen kohtauksia alkoi tulla kuin sieniä sateella. Ekalla kerralla eipäili vain närästystä. Tokalla kohtauksella en viitsinyt lähteä sairaalaan kun kesti vain 2,5h se kohtaus, mutta kolmannella kerralla menin taas päivystykseen ja sitten tutkivat kunnolla. Epäilivät ensin närästykseksi antoivat Somacia, Gavisgonia, mutta kun eivät auttaneet ja saivat verikoe tulokset, niin laittoivat tipan, antoivat Petidiniä kipuun (on muuten helkkarin tuju lääke) ja lanssilla siirsivät mut Marian päivystyksestä Meilahteen. Siellä sitten ultrasivat vatsan, mutta mitään muuta ei löytynyt paitsi hieman rasvoittunut maksa. Litalginia määräsivät kohtauksiin ja päästivät kotiin. Alle 2 viikon päästä jouduin kohtauksen takia uudestaan Meilahteen kirurgiseen päivystykseen ja siellä sitten ihmettelivät, tutkivat ja päättivät tehdä magneettikuvauksen. Sieltä sitten löytyikin sappikiviä, joista yksi kivi oli ajautunut sappiteihin. Antoivat kipulääkettä, määräsivät taas Litalginia, käskivät seuraavana päivänä soittamaan aamulla sairaalalle ja tiedustelemaan aikaa sellaiseen nukutuksessa tehtävään tähystysoperaatioon, jossa poistavat sappikiven sappiteistä ja lähettivät kotiin. Ehdin tulla kotiin ja olla tässä hetken kun taas tuli uusi kohtaus ja pakko oli lähteä takaisin sairaalaan. Sitten ottivatkin mut jo kunnolla vastaan eli päivystykseen, juttelivat ja kyselivät kaikkea, laittoivat taas tipan (joka kerta ne sen tekee) ja lopulta mut vielä siinä illalla siirrettiin osastolle. Seuraavalle päivälle sitten laittoivat lähetteen siihen tähystykseen. Pelotti, mutta helpotti sit jälkeen päin. Sairaalassa vietin 2 yötä ja nyt olen sitten pystyn tässä kotona olemaan ilman kohtauksia sieltä asti eli 5 päivää. Luonnollisesti tuleva leikkaus pelottaa, mutta tiedän, että sitten kohtaukset poistuu ja olo helpottuu ja rauhassa voin keskittyä laihtumiseen ja perheeseen. MUTTA: kuinka pitkä se nostelukielto on JA kuinka painavia juttuja se kielto koskee? P.S. Mulla kohtaukset alkavat ihan yht'äkkiä ilman ennakkovaroituksia eikä Litalgin oikein auta vaikka niitä sitten kohtaukseen nappailenkin...

Meillä jää nyt ihan nähtäväksi, että jääkö meidän perhe nyt sitten vain kolmihenkiseksi. Esikoisen syntymän jälkeen on mennyt kaikki niin alamäkeen, että ei kyllä hirveesti ajatus toisesta lapsesta ainakaan nyt naurata saatika kiinnosta. Mulla joko on tulossa tai aika todennäköisesti jo onkin synnytyksen jälkeistä masennusta ja siihen vielä lisäksi mulla todettiin sappikiviä nyt alku viikosta. Ihmettelin kun karmeita kipukohtauksia alkoi tulla noin kuukausi synnytyksen jälkeen ja kohtauksia tuli usein. Nyt sitten edessä jossain vaiheessa sappileikkaus, jossa poistavat multa sappirakon. Väkisinkin mietityttää, että mitäs jos tulee jotain ongelmia seuraavankin raskauden jälkeen Pääasia tietenkin on, että ensi toivun tulevasta leikkauksesta ilman ongelmia (sappikivitaudin jälkitautina voi tulla haimatulehdus, joka voi olla kohtalokaskin) ja saan hoidettua ajoissa masennuksen kuntoon.

Olen jonkin aikaa pohdiskellut ja lähinnä muiden yhden lapsen äitien ja isien mielipiteet kiinnostaisivat, mutta saavathan toki kaikki muutkin vastata ja perustella. Eli kuinka pian esikoisen syntymän jälkeen alatte/aloititte yrittämään seuraavaa lasta, mikäli haluatte lisää lapsia? Meidän esikoinen syntyi 10/11 ja ollaan miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että ainakin 2-3v ollaan yrittämättä toista, sillä yksinkertaisesti talous ei pysyisi pystyssä, ellei itsekin olisi/kävisi siinä välissä töissä. Itse olen myös sitä mieltä, että en välttämättä pärjäisi enkä jaksaisi kahden vauvan kanssa samaan aikaan. Toki tahtoisin pienet ikäerot lapsien välille ja alle 30v tahdon lapset tehdä (nyt olen 23v) ja 2-3v on hyvä ikäero. Olen vanhin neljästä sisaruksesta, minusta seuraava on minua 4v nuorempi, hänestä seuraava on minua 6v nuorempi ja kuopus on minua 11v nuorempi ja äitini on ihan kokemuksesta sanonut, että paras olisi, jos ikäeroa olisi enempi kuin kaksi, mutta vauva ja 4v lapsi voivat olal haaste (niin, olin 4v ja tosi hurja uhmaikäinen kun pikkusisko syntyi).

Meillä kävi niin, että olin itse enemmän innoissani varpajaisajatuksesta kuin mies. Synnytyksen jälkeen (joka kesti sen reilut 35 tuntia!) mies oli yhden yön minun ja vauvan kanssa perhehuoneessa, mutta sitten loput 2 päivää hänen oli pakko olla töissä. 2 viikkoa synnytyksestä menin tytön kanssa äitini luo yöksi ja silloin mies sitten kotona ollessaan vietti varpajaisiaan veljensä ja työkaverinsa kanssa. En tiedä siitä mikä varpajaisten alkuperäinen tarkoitus on TAI mitä varpajaisissa tehdään, mutta äitini tiesi kertoa, että varpajaiset ovat miehen ensimmäinen humala synnytyksen jälkeen.