Sheanya

Olen jonkin aikaa pohdiskellut ja lähinnä muiden yhden lapsen äitien ja isien mielipiteet kiinnostaisivat, mutta saavathan toki kaikki muutkin vastata ja perustella. Eli kuinka pian esikoisen syntymän jälkeen alatte/aloititte yrittämään seuraavaa lasta, mikäli haluatte lisää lapsia? Meidän esikoinen syntyi 10/11 ja ollaan miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että ainakin 2-3v ollaan yrittämättä toista, sillä yksinkertaisesti talous ei pysyisi pystyssä, ellei itsekin olisi/kävisi siinä välissä töissä. Itse olen myös sitä mieltä, että en välttämättä pärjäisi enkä jaksaisi kahden vauvan kanssa samaan aikaan. Toki tahtoisin pienet ikäerot lapsien välille ja alle 30v tahdon lapset tehdä (nyt olen 23v) ja 2-3v on hyvä ikäero. Olen vanhin neljästä sisaruksesta, minusta seuraava on minua 4v nuorempi, hänestä seuraava on minua 6v nuorempi ja kuopus on minua 11v nuorempi ja äitini on ihan kokemuksesta sanonut, että paras olisi, jos ikäeroa olisi enempi kuin kaksi, mutta vauva ja 4v lapsi voivat olal haaste (niin, olin 4v ja tosi hurja uhmaikäinen kun pikkusisko syntyi).

Little Devil, tervetuloa joukkoon! Hiljaista on juu, mutta kyllä täältä tarvittaessa juttuseuraa ja tukea saa.

En ole aikoihin tänne kirjoitellut, mutta nyt muistin tämänkin ketjun ja ajattelin kirjoitella kuulumisia. Enää en itsekään juuri mietin ikäeroja, sillä toistaiseksi tilanne on se, että asun ja elän yksin esikoisen kanssa ja isäehdokkaita ei ole lähimaillakaan eli päädyin lopulta yh-äidiksi viime heinäkuussa kun perhe-elämä ei toiminutkaan ja 7,5v suhde oli lopulta pelkkää riitaa viimeiset 3kk ennen kuin sanoin, että nyt riittää. Loistavasti pärjätään muksun kanssa kanhdestaan, mutta kauhea vauvakuume iskenyt kun todella monet lähipiirissä odottaa tai ovat just synnyttäneet. Olen onnellinen tuosta yhdestäkin lapsesta, mutta jos vielä josksu löydän itselelni miehen, jonka kanssa voisi perhettä perustaa, niin tartun tilaisuuteen ja annan mennä ^.^

24v ja sinkku + yh-äiti10/11 syntyneelle tytölle

En mä nyt tiedä, onko tää kohtuuttoman iso kun ihan vartavasten hain kolmioo, että on muksulla oma huone ja et oma huone ei oo olkkarissa Harmittaa kyllä tytön puolesta kun isänsä ei pahemmin yhteyksiä pidä tai halua tytärtään tavata/ottaa yökylään. Toisaalta minkäs teet kun toisella jo uusi eukko kierroksessa ja sen uuden ämmän jalkoväli kiinnostaa enempi kuin oma lapsi.

Voi kurjuus Chiamaka! Tollanen on tosi kurjaa, ettei edes halua nähdä lastaan Me ollaan nyt kuukausi asuttu tytön kanssa kaksistaan 69 neliöisessä kolmiossa ja aika hyvin on mennyt. Toisinaan on toki huonompia päiviä ja silloin tuntuu, ettei vaan jaksa. Huomenna me vietetään meidän tupareita ja samalla myös mun 24v ja tytön 1v synttäreitä

Minäkin valitettavasti joudun liittymään tähän kerhoon! Tosin meillä ero on vielä niinkin tuore, että odottelen omaa asuntoa mulle ja tytölle eli asutaan vielä saman katon alla tytön isän kanssa. Meillä on todella pitkään mennyt aika huonosti. Riidellään miehen kanssa jatkuvasti ja ihan mitättömistäkin asioista. Kaikki on stressaantuneita ja väsyneitä ja tyttö aistii kaiken ja reagoi varsinkin siten, että aina kun pitäisi mennä nukkumaan niin huutaa kuin syötävä ja taistelee vastaan minkä jaksaa vaikak yleensä neiti mennyt ihan kiltisti nukkumaan. Yhdessä meihen kanssa tultiin aika sopuisasti siihen tulokseen, että on kaikille parasta kun muutetaan eri osotteisiin, mies omilleen ja tyttö mun kanssani. Mies myös haluaa, että saan yksinhuoltajuuden hänen yötyönsä tähden, joak sopii mulle ihan hyvin. kunpa nyt vaan pian saataisiin uusi koti.

Me saatiin uä:llä kokoarvioksi rv 39+3 3600g (eli siis ilmeisesti olis kai pitäny tuon painoisena syntyä). Tyttö syntyi 40+5 ja painoi 4645g Tosin olin tuosta arviosta huolimatta täysin varma, että tyttö ei millään jää alle neljä kiloiseksi eikä paino siten yllättänyt yhtään.

Myy, neuvolatäti kertoi ja ehdotti kans tuota kotipalvelua, mutta ongelmana on se, että se maksaa tulojen mukaan ja vaikka miehel ihan ok tulot onkin niin nyt on todella tiukkaa Ja tarttisin sitä apua silloin kun mies on töissä ja/tai nukkumassa eli aikalailla päivittäin 6-21...

No voi kökkö... Ei tässä siis tosiaan muuta ongelmaa ole kuin se, että enhän mä sit pysty hoitaa tyttöä saatika edes kaupassa käydä (joo, meillä ei koskaan oo kevyitä pikkuostoksia). Mitähän tässä sitten keksisi ratkaisuksi?

2 viikkoa?!?!?!?! Voi ei, mitä helkuttia mä sitten oikein teen kun ei mies voi olla töistä poissa kahta viikkoa! Enkä mä voi oikein kenellekään itseasiassa sanoa, että tulisko mua kotiin auttaa nostelukiellon takia kun mun vanhemmista tytön kummeihin kaikki käy töissä... Voihan kakka

Täällä lokakuisen tyttösen äiti ilmoittautuu myös eli torstaina menin käymään neuvolapsykologilla ja todettiin jonkin asteinen synnytyksen jälkeinen masennus. Hulluinta koko touhussa on se, että mielialat vaihtelee todella herkästi ja siis kaikki päivät eivät ole hyviä tai huonoja, mutta kun sattuu huono päivä, niin kaikki tuntuu todella turhalta, synkältä ja olo on todella surkea ja yksinäinen. Meillä on siis reilu 3kk ikäinen tyttö ja hän on meidän esikoisemme. Ajoissa onneksi osasin hakea apua, sillä aiemmista masennuksista tutut oireet alkoivat nostaa päätään ja oli helpo tajuta mistä on kyse. Toki pelko siitä, että tyttö otettaisiin masennukseni takia pois oli suuri ja siksi en hakenut heti apua (eli joulukuussa) vaan vasta nyt ihan hetki sitten. Pitäisi nyt sitten päättää, että otanko uni- ja mieliala/masennuslääkityksen terapian tueksi.

Anks, mäkin joudun sappileikkaukseen todennäköisesti juurikin tuonne kirurgiseen sairaalaan ellei sitten tule nyt uutta kohtausta ennen leikkausta. Vielä ei ole tullut tietoa, että milloin se leikkaus olis, mutta jos mulle siis tulee kohtaus ennen leikkausta, niin sanoivat vaan että vauhdilla sit päivystykseen (lanssilla siis varmaankin) ja sitten aika todennäköisesti tekevät päivystyksessä sen leikkauksen. Ensimmäinen kohtaus tuli 30.1.2006 ja Malmin sairaalan päivystyksessä tutkimuksien jälkeen lääkäri sanoi sen olevan ruokatorventulehdus. Sen jälkeen ei vuosiin mitään, mutta noin kuukausi synnytyksen jälkeen kohtauksia alkoi tulla kuin sieniä sateella. Ekalla kerralla eipäili vain närästystä. Tokalla kohtauksella en viitsinyt lähteä sairaalaan kun kesti vain 2,5h se kohtaus, mutta kolmannella kerralla menin taas päivystykseen ja sitten tutkivat kunnolla. Epäilivät ensin närästykseksi antoivat Somacia, Gavisgonia, mutta kun eivät auttaneet ja saivat verikoe tulokset, niin laittoivat tipan, antoivat Petidiniä kipuun (on muuten helkkarin tuju lääke) ja lanssilla siirsivät mut Marian päivystyksestä Meilahteen. Siellä sitten ultrasivat vatsan, mutta mitään muuta ei löytynyt paitsi hieman rasvoittunut maksa. Litalginia määräsivät kohtauksiin ja päästivät kotiin. Alle 2 viikon päästä jouduin kohtauksen takia uudestaan Meilahteen kirurgiseen päivystykseen ja siellä sitten ihmettelivät, tutkivat ja päättivät tehdä magneettikuvauksen. Sieltä sitten löytyikin sappikiviä, joista yksi kivi oli ajautunut sappiteihin. Antoivat kipulääkettä, määräsivät taas Litalginia, käskivät seuraavana päivänä soittamaan aamulla sairaalalle ja tiedustelemaan aikaa sellaiseen nukutuksessa tehtävään tähystysoperaatioon, jossa poistavat sappikiven sappiteistä ja lähettivät kotiin. Ehdin tulla kotiin ja olla tässä hetken kun taas tuli uusi kohtaus ja pakko oli lähteä takaisin sairaalaan. Sitten ottivatkin mut jo kunnolla vastaan eli päivystykseen, juttelivat ja kyselivät kaikkea, laittoivat taas tipan (joka kerta ne sen tekee) ja lopulta mut vielä siinä illalla siirrettiin osastolle. Seuraavalle päivälle sitten laittoivat lähetteen siihen tähystykseen. Pelotti, mutta helpotti sit jälkeen päin. Sairaalassa vietin 2 yötä ja nyt olen sitten pystyn tässä kotona olemaan ilman kohtauksia sieltä asti eli 5 päivää. Luonnollisesti tuleva leikkaus pelottaa, mutta tiedän, että sitten kohtaukset poistuu ja olo helpottuu ja rauhassa voin keskittyä laihtumiseen ja perheeseen. MUTTA: kuinka pitkä se nostelukielto on JA kuinka painavia juttuja se kielto koskee? P.S. Mulla kohtaukset alkavat ihan yht'äkkiä ilman ennakkovaroituksia eikä Litalgin oikein auta vaikka niitä sitten kohtaukseen nappailenkin...

Meillä jää nyt ihan nähtäväksi, että jääkö meidän perhe nyt sitten vain kolmihenkiseksi. Esikoisen syntymän jälkeen on mennyt kaikki niin alamäkeen, että ei kyllä hirveesti ajatus toisesta lapsesta ainakaan nyt naurata saatika kiinnosta. Mulla joko on tulossa tai aika todennäköisesti jo onkin synnytyksen jälkeistä masennusta ja siihen vielä lisäksi mulla todettiin sappikiviä nyt alku viikosta. Ihmettelin kun karmeita kipukohtauksia alkoi tulla noin kuukausi synnytyksen jälkeen ja kohtauksia tuli usein. Nyt sitten edessä jossain vaiheessa sappileikkaus, jossa poistavat multa sappirakon. Väkisinkin mietityttää, että mitäs jos tulee jotain ongelmia seuraavankin raskauden jälkeen Pääasia tietenkin on, että ensi toivun tulevasta leikkauksesta ilman ongelmia (sappikivitaudin jälkitautina voi tulla haimatulehdus, joka voi olla kohtalokaskin) ja saan hoidettua ajoissa masennuksen kuntoon.

Meillä kävi niin, että olin itse enemmän innoissani varpajaisajatuksesta kuin mies. Synnytyksen jälkeen (joka kesti sen reilut 35 tuntia!) mies oli yhden yön minun ja vauvan kanssa perhehuoneessa, mutta sitten loput 2 päivää hänen oli pakko olla töissä. 2 viikkoa synnytyksestä menin tytön kanssa äitini luo yöksi ja silloin mies sitten kotona ollessaan vietti varpajaisiaan veljensä ja työkaverinsa kanssa. En tiedä siitä mikä varpajaisten alkuperäinen tarkoitus on TAI mitä varpajaisissa tehdään, mutta äitini tiesi kertoa, että varpajaiset ovat miehen ensimmäinen humala synnytyksen jälkeen.

Mulla oli kans reippaasti yli yläkäyrän tuo sf-mitta viimeisillä viikoilla ja 4 päivään ennen laskettua sain lähetteen synnytystapa-arvioon. Lääkäri antoi painoarvioksi 3600g. Rv 40+5 syntyi rakas tyttömme kooltaan 4645g 52,5cm, joten ei tainnut ihan kohdilleen mennä se arvio. Toki sf-mittaan vaikutti myös oma painoni. P.S. Sf-mittani oli viimeisillä neuvolakäynneillä 40cm!

Meidän neiti ehdottomasti kuuluu myöskin tänne Syntyessä 4645g 52,5cm py 35,5cm Kotiinlähtö paino 4575g 1vko 2pvä 4505g 2vko 2pvä 4790g 3vko 3pvä 5085g 53,8cm py 36,5cm 6vko 1pvä 5475g 55,5cm py 37,9cm Tänään on tytöllä lääkärintarkastus ja samalla siinä on mun jälkitarkastus, niin saas nähdä mitkä on tytöllä tänään mitat

Meillä taidettiin ensimmäinen kokonainen yö nukkua tuossa noin 5 viikon iässä ja siitä asti onkin nukkunut koko yön heräten vasta aamulla noin 8 aikaan syömään Vanhemmat kiittää ^^

Minä 4180g 50cm (Rv 41+3) Mies 800g 33cm (Rv 24-26, ilmoitan tiedot tarkemmin kun olen löytänyt ne) Tyttömme 4645g 52,5cm (Rv 40+5)

MAALISKUU 2008 2.3. Citronella poika 3510g/51cm 11.3.08 Ninnuska tyttö 3310g/50cm 27.3. Alluska tyttö 3540g/49cm 28.3. Dominicana poika 3490g/50cm HUHTIKUU 2008 4.4. Lilia tyttö 3690g/52cm 10.4. Isabelleza tyttö 2615g/49cm ja poika 2800g/46cm 20.4. Eppa poika 3015g/49cm 29.4. Pipa poika TOUKOKUU 2008 1.5. Rouva Vee tyttö 3550g/49cm 8.5 Lumikko poika 3785g/53cm 14.5. Mamalicious poika 3920g/53cm 24.5. Noose poika 3705g/51cm KESÄKUU 2008 16.6. Coordinator poika 2665g/48cm 17.6 marde poika 4275g/54cm 22.6. NallePuh poika 4150g/50cm HEINÄKUU 2008 2.7. Nappula poika 3390g/51cm 8.7. Rozie poika 3220g/50cm ELOKUU 2008 18.8. Miuccia poika 4205g/54cm SYYSKUU 2008 9.9. Aurinkoinen08 tyttö 3220g/50cm 14.9. Mirksa tyttö 4360g/53cm 26.9. Suvi poika 4045g/52cm 30.9. Pinja Mii tyttö 3320g/50cm LOKAKUU 2008 1.10. Marninkainen poika 2885g/48cm 11.10. hannat tyttö 3050g/49cm 15.10. siilis poika 3750g/51cm 19.10. keijutiira poika 3550g/50cm 22.10. PossuJossu tyttö 3275g/50cm 25.10. Marmalade poika 3685g/54,5cm MARRASKUU 2008 1.11 anina tyttö 3540g/50,5cm 3.11 blue.eyes tyttö 4205g/51cm JOULUKUU 2008 3.12. matilda.s tyttö 4235g/55cm 20.12. Lelina poika 4210g/50cm 23.12. Bamselina poika 4300g/52cm 30.12. Nadda poika 2840g/48cm TAMMIKUU 2009 19.1. sylvi-neiti poika 3400g/50cm 26.01. *OÄ* poika 4280g/51cm HELMIKUU 2009 2.2. pom tytto 3550g/53cm 16.2. Maro tyttö 3100g/47cm 20.2. miumiu poika 3680g/52,7cm KESÄKUU 2009 13.6. thulin tyttö 3308g/48cm LOKAKUU 2009 3.10. Edwina tyttö 2835g/47cm 19.10. Ronja tyttö 3595g/50cm 20.10. Nat poika 3760g/52cm 29.10. Nanutski poika 3590g/50cm MARRASKUU 2010 28.11. *OÄ* tyttö 3380g/51cm HELMIKUU 2011 2.2. thulin tyttö, 3418g/50cm 15.2. Edwina poika 3215g/50cm MAALISKUU 2011 31.3. miumiu tyttö 3980g/54cm HUHTIKUU 2011 14.4. Rozie poika 3605g/51cm 20.4. Teppana poika 3340g/50cm LOKAKUU 2011 23.10 Sheanya tyttö 4645g/52,5cm

Kiitos

En nyt mielestäni sopivaa jo aloitettua aihetta tälle löytänyt, niin perustin tämän (vinkatkaa toki joku, JOS jossain on tämän tyyppinen ketju, niin poistan tämän). Eli miten yksinkertaisesti ehtii ylläpitää parisuhdetta synnytyksen jälkeen kun toinen käy yötyössä ja itse olen vauvan kanssa kotona? Synnytyksestä on vasta 5 viikkoa ja tottakai tässä vielä totutellaan uuteen elämänvaiheeseen, mutta tuntuu, että makuuhuoneen puolella meillä taitaa olla pieni kriisinpoikanen/kriisitilanne päällä. Mies tosiaan tekee yötyötä suurimmaksi osaksi (työvuorot joko 16-00, 22-8 tai 00-8) ja sehän vaikuttaa yhteiseloon siten, että suurimmaksi osaksi mies nukkuu aamut ja päivät kun taas minä ja tyttö nukumme yöt. Noh, nyt on alkanut tuntua, että miestä haluttaisi kovastikin ja kokoajan eikä siinä mitään kun haluttaa itseänikin, muttei ehkä kuitenkaan joka päivä kuten miestä tuntuu haluttavan. Mitä kuitenkin tulisi tehdä kun makuuhuoneessa on jo useamman kerran käynyt niin, että hommat ovat jääneet kesken joko pienen heräämisen tähden (sille nyt ei ymmärrettävästi voi mitään) tai sitten minun nukahdettua kesken kaiken? Enhän toki tahallani nukahda saatuani oraalista nautintoa, mutta väsymys saattaa yllättää salakavalasti kesken touhujen ja kun touhut ovat jääneet kesken mies on suuttunut. Ymmärrän sen, että hän on turhautunut ja ehkä vähän vihainenkin, mutta minkä voin jos väsyttääkin? Kieltämättä itselläni alkaa kertyä hieman jo suorituspaineita, sillä tiedän, että jos nukahdan kesken hän suuttuu ja loukkaantuu tai jos vauva herää ja tarvitsee meitä hän turhautuu siitäkin. Myös sekin vähän pelottaa, että mitäs jos heti kohta ollaankin jo taas paksuna? Ei sillä, ettenkö tahtoisi vielä toista lasta (se on vielä suuri "EHKÄ, katsotaan nyt tämän ensimmäisen kanssa" juttu), mutta kun en ole vielä edes jälkitarkastuksessa käynyt saatika päättänyt, että mitä ehkäisyä alkaisin käyttää. Nyt meillä on käytössä olleet kumit, mutta ei se tunnu samalta kuin ilman kumia. Nyt kun mietin, niin taisin ilmaista asiani väärin, sillä muuten suhteemme voi hyvin lukuunottamatta tätä makuuhuone asiaa. Toisinaan myös tuntuu, ettei mies ymmärrä, että minäkin tarvitse unta, sillä kyllä äitiys ja lapsenhoito on aikalailla työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ paitsi, että tästä ei saa rahallista palkkaa. Miten sovittaisin arkiaikatauluun vauvan hoidon ja kasvatuksen, kodinhoitamisen, parisuhteen hoitamisen omalta oasltani ja sitten vielä oma yksityisen aikani, jota tarvitsen minäkin?!?!?!?!?! Toki ymmärrän sen, että jostain on luovuttava ja tässä vaiheessa voin sanoa, että ymmärrän sen, että tällä hetkellä elämän tärkeysjärjestys on 1. Vauva 2. Koti 3. Parisuhde 4. Minä, mutta siltikin... Menikö jo liian sekavaksi?

Ollaan saatu miehen kans juteltua rehellisesti ja avoimesti ja nyt on hyvä kummankin olla kun on ilma puhdas (ja luminen) ja hyvä Jos ei muuten tule kirjoiteltua tänä vuonna tänne, niin Hyvää Joulua jokaiselle ^^ (voihan se olla, että palaan tänne kirjoittelemaan kun joulustressitaso nousee pilviin)

Hyvin on jokainen tänne kirjoittanut Imetyksen loppuminen ei meillä vaikuta asiaan kun periaatteessa voisi kai sanoa, eeten imettänyt ollenkaan kun maito ei vaan noussut. No joo, 2,5 viikkoa kituuteltiin, mutta minkäs teet kun ei tule niin ei tule. Noh, on täällä jo ehditty sopia ja puhua ja nyt on vähän helpompi ollakin. Ihan kohta alkaa miehen isyysloma (15.12.) ja sitten itse ehdin touhuta joulujuttuja kun mies on kotona auttamassa vauvan kanssa. Tämän ketjun aloitus oli siinä mielessä hyvä, että sain vähän vinkkejä, purkaa mieltäni (ja miksei sydäntäkin) ja sain paljon tukeakin tuntemuksilleni. Toivottavasti tästä ketjusta on jollekin toiselle samojen aiheiden kanssa painivalle myös jeesiä. Nyt mun pitäis vaan opetella siihen(kin), että antaisin miehen auttaa muissakin asioissa kuin vain vauvan hoidossa. Ristiäistenkin kanssa kävi niin, että itse kun olin alkanut niitä suunnitella ja järjestää, niin itse myös sitten hoidin lähestulkoon kaiken (isäpuoli teki täytekakun, isäni kihlattu teki gluteenittoman ja laktoosittoman täytekakun, isäpuolen äiti teki karjalan piirakat ja munavoin, äitini teki pullat) voileipäkakusta siivoukseen ja sen kaiken lisäksi piti juosta hammaslääkärissä, hoitoo lasta ja kotihommia. Mutta ongelmana on se, että mies esimerkiksi tyhjentää astianpesukoneesta astiat ihan vääriin paikkoihin vaikka tietää varsin hyvion mihin mikäkin kuuluu ja sitten itse saan aina tunti tolkulla etsiä aina sen mitä milloinkin tarvitsen. No joo, pakko mennä taas kun tyttö huutaa ja olen yksin kotona kun meis on töissä... Enää hetki ja sitten alkaa se miehen odotettu isyysloma, niin mulle jäis enemmän aikaa tehdä muutakin kuin koti- tai vauvajuttuja...

Kiitos ihmiset kommenteista Helpottaa oloa kun saa vähän ymmärrystä Ennen raskautta olin todella seksuaalinen ihminen ja oikeastaan se ilmeni aaltoina... Välillä oli todella tyyntä, mutta sitten kun tyyneys kaikkosi, niin pupuiltiin monesti päivässä ja mies ei meinannut pysyä minun perässäni mutta viimeisen kolmanneksen alettua touhuilu hiljeni ja harveni (no joo kun väsytti, kaikkialle kolotti ja maha oli tiellä) ja tietyllä tapaa se ärsytti itseäni ja ärsyttää hieman vieläkin, mutta jospa sitä tosiaan keskittyisi nyt tärkeämpään eli tyttöömme ja sitten kun tähän uuteen elämään on tottunut hiljalleen ja jälkitarkastus tehty + ehkäisy varmasti kunnossa, niin ehkäpä sitä sitten voi alkaa sitä suhdetta ihan kokonaisuudessaan pitämään kunnossa Tää vaukkari on kyllä maailman paras paikka kun täällä saa aina neuvoja ja tukea muilta äideiltä Mutta tuo itseni etusijalle laittaminen vie aikaa ja tulee taatusti olemaan todella vaikeaa, sillä en oikeastaan koskaan ole osannut ajatella ensin itseäni ja sitten vasta muita...