koran_

Aktiivijäsen
  • Content count

    5158
  • Joined

  • Last visited

About koran_

  • Rank
    Ei muuta elämää
  • Birthday 05/07/82
  1. Minusta olisi kyllä ihan mielenkiintoista pitää sut täällä "miehen äänenä" näin niinkuin muutenkin. Sit kun täällä naiset valittaa niin sää voisit kertoa miehen näkökulmaa ja ajatuksenjuoksua erinäisistä asioista Toivottavasti minnihiiri käy lukemassa täältä nämä jutut ja saisitte asiat jollakin tapaa selviämään.
  2. Toi puhumattomuus... mä teen sitä itsekin. Nykyään vähemmän mutta kuitenkin. Monesti ne asiat mistä en puhu on just niitä pikkuasioita (leivämuruja, sukkia lattialla yms.) mutta joskus musta tuntuu vaan nii tyhmältä valittaa samoista pikkujutuista aina uudelleen ja uudelleen.... turhaudun kun aikuinen ihminen ei osaa itte siivota niitä leivänmurusiaan. Siispä olen hiljaa ja siivoan. Ja kihisen kiukusta. Näin kun kuluu kuukausi tai pari ni sit otan superhepulit jostain pikkuasiasta. Tätäpä pitäis kysyä miehiltä... haluatteko te että "nalkutetaan" niistä pikkuasioista kokoajan vai kuitataanko kuukauden pikkuasiat yksillä isommilla kilareilla? Ja se miten mies suhtautuu tähän "nalkuttamiseen" vaikuttaa kovasti siihen jaksaako sitä kokoajan olla puhumassa itseä kiukuttavista asioista. Jos vastaus on aina jotain nuivaa tyyliin "hittoako siinä taas valitat jostain leivänmuruista" niin helposti sitä sit sulkeutuu kokonaan. Ja se miksi nainen helposti valittaa niistä leivänmuruista on se et kun on kotona niin sitä samaa tekee aamusta iltaan. Mä ainaki hermostun jos sit iltapäivällä pitää vielä lasten sotkujen lisäksi siivota miehenkin sotkut. Ja kyllä. Ne murut on pikkuasia.... tavallaan. Mutta musta tollainen pikkuasia kertoo mulle et mies ei arvosta pätkän vertaa mitä kotona teen jos ei vaivaudu omia sotkujaan siivoamaan vaan odottaa et mä teen sen. En tiiä onko tää joku mun omassa päässä oleva juttu vai ajatteleeko muutkin noin. Mutta siis se pieni asia voi olla vaimokkeelle paljon enemmän. Tässä nyt jotain omia ajatuksia mitä sain äkkiä kirjoteltua. Yritin siis vaan avata tota vaimos järjenjuoksua. Minnihiiren pitäis nyt ihan tosissaan alkaa avata sitä sanaista arkkuaan. Meille terapeutti tosiaan antoi ekaksi tehtäväksi sen et kaikki tunteet piti kertoa ääneen. Piti pitää vastapeluria vähän idioottina ja kokoajan puhua miltä mikäkin tuntuu. Ihan tyyliin näin: "Minusta tuntuu kivalta kun veit maitotölkin jääkaappiin etkä jättänyt pöydälle." "Minusta tuntuu kurjalta kun et vienyt maitoa jääkaappiin." Eihän tota ihan kokoaikaa pysty tekemään mutta kun jokapäivä yrittää muistaa ees jotain ni kohtan vaikeemmistakin asioistanon helpompi sanoa. Ja se idea oli myöa siinä et toisen sanomisiin ei tavallaan saanut heti reagoida (ainakaan jos toisen sanomiset sai suuttumaan) vaan piti pystyä laskemaan ensin nollasta sataan ja oikeasti MIETTIÄ miten vastaa. Musta ihan mahtava harjoitus mutta edelleen.. tähän tarvitaan kaksi halukasta.
  3. Minnihiiri ja mies. Tää on teille. Mustanon hyvä että tämä ketju on olemassa. Pääsee sanomaan sen mitä ei ääneen uskalla ja näkee et muillakin on samoja ongelmia. Ja kuten kaikki varmasti ymmärtävät täällä saa lukea yleensä vain sen toisen puolen tarinasta. Nyt meillä on se toinenkin puoli. Ihan ekana haluun kysyä et onko tämä minnihiiren miehen kirjoitus täällä siksi että te haluatte saada "apua" (kommentteja, mielipiteitä) vai siksi että sä halusit saada oman näkökantasi esille? Ruoditaanko me tätä täällä nyt yhteistuumin vai haluatteko jatkaa keskustelua omassa rauhassa? Mulla olis paljonkin sanottavaa (ihan silleen puolueettomasti) mutta haluun ensin kysyä että onko se ok? Itsestä ainaki joskus tuntui siltä et olis mahtava saada muilta kommentteja et mitä mieltä muut on meidän "riidoista". Välillä olis ollut oikeasti kiva kuulla kumpi meistä on oikeassa jostain jutusta. Onko jompikumpi liian ehdoton tai täysin hakoteillä omien ajatustensa kanssa. Ja lisätään vielä se että minnihiiren ja miehen tarinat eroavat paljon toisistaan. Sitä onko tässä nyt jotain väärinkäsitystä tai valehtelua ei varmaan kukaan ulkopuolisista osaa sanoa mutta vähän miestä puolustellakseni sanon sen että pelkästään minnihiiren tekstin perusteella mies kuulostaa suoraansanottuna aika inhottavalta. Itsekkäältä. Mutta nyt kun oli toi toinenkin versio luettavana niin eipä se mies enää niin pöntöltä vaikuttanutkaan.
  4. Pakko tulla kertoo et nykyään meillä menee paremmin ku varmaan koskaan En tiiä mikä tähän on vaikuttanut, ehkä kaksi uutta yhteistä harrastusta ja se et lapset on kasvanu. Ihan sama mistä johtuu mut meillä on ihanaa yhdessä ja se on tärkeintä ♡ Tsemppiä vaan muille kellä on hankalaa.
  5. Kääk, olen unohtanut päivittää meidän tilanteen. Leikkauksesta toipuminen vei lopulta viikonlopuksi sairaalaan. Likka tuli niin turkasen kipeäksi ettei syönyt eikä juonut ja sit oltiin osastolla nesteitä ottamassa suoraan suoneen. Sieltä kun kotiuduttiin tyttö oli kunnossa. Ja mikä parasta tyttö on ollut kunnossa siitä lähtien. Meidän koko elämä muuttui. Apaattisesta ja väsyneestä lapsesta on tullut mahdottoman puuhakas ja iloinen. Motoriikan- ja puheenkehitys ottivat sellaisen megaspurtin että vieläkin ihan joka ikinen päivä mä hämmästelen sitä miten erilainen toi lapsi on. Ja suren sitä miten kipeä ja väsynyt sen on täytynyt olla kaikki ne kuukaudet. Ekana viikonloppuna sairaalan jälkeen itkettiin miehen kans kun käveltiin kaupasta kotiin kun Hippu KÄVELI itse sen matkan (aiemmin kun ei jaksanut, halusi vaan istua rattaissa) ja hyppi lumihangessa ja teki lumienkeleitä ja nauroi vaan ilosta. Ei oltu ennen nähty meidän lasta sellaisena!! Lääkäripelko on kadonnut, pari kertaa on käyty lääkärissä näiden jälkeen mutta kun kerron etukäteen mitä tapahtuu niin kaikki menee hyvin. Kyllä se mainitsee aina ettei tykkää lääkäristä ja muistaa varsin hyvin toimenpiteet mitä sille on tehty. Leikkii paljon lääkärileikkejä ja hyvin tietää mitä milläkin instrumentilla tehdään. Mutta siis. Meidän tapauksessa ongelma oli itsepäiset lääkärit vaikka tosiaan itse oltiin tiedetty diagnoosi jo kauan. Toinen ongelma oli Hipun ikä kun kukaan ei olisi halunnut leikata niin pientä. Onneksi lopulta kaikki hoitui ja meillä on terve lapsi nyt.
  6. Me saatiin torstaina Hipun leikkaus hoidettua. Kummatkin risat lähti ja kaikki meni hyvin. Lääkkeinä menee Panadol, Burana ja Tramal kokoajan ihan täysannostuksella. Lapsi ei oo ollut yhtään niin kipeä mitä lääkäri pelotteli. Ja sehän pelotteli ihan kunnolla. Ihan hetkittäin kurkku on ollut niin kipeä että itkettää mutta muuten on ollut ihan normaali. Seuraava jännänpaikka on sit se kun ne peitteet lähtee kun siinä on se verenvuodon riski. Nyt sit odotellaan tuleeko kuumpiikkejä enää vai auttoiko leikkaus.
  7. Päivitystä, eka leikkausaika siirtyi kun Hippu oli kuumeessa. Uusi aika oli 9.päivä joka siirtyi kun Hippu oli taas kuumeessa. Jännä juttu tässä on se et kuume nousi eka kerran ma 6.päivä, haettiin kortisoni jolla kuume laski ja aateltiin jo et päästään leikkaukseen mut jostain kumman syystä se nousi ke-to yönä uudelleen ja nyt toi onkin sit tosi kipee taas. Kuume ei vaan pysy poissa vaan nousee heti yli 39 kun lääke lakkaa vaikuttamasta. Eilen käytiin päivystyksessä taas kun käskivät ja tänään aattelin soittaa voisko hakea uuden kortisoniannoksen kun ei tää kuumeilu nyt näytä loppuvan. Mä en vaan tiiä miten tiuhaan sitä kortisonia saa antaa.
  8. Meidän leikkaus ei tuu onnistuu kun Hippu on kuumeessa (38,6 tänään kuuden tienoilla). Lääkäriin siis taas et mikähän nyt on kun periodista tää ei oo tälläkertaa kun vasta itsenäisyyspäivänä olis ollu sen aika.
  9. keskiviikkona leikkaus
  10. Viimein saatiin diagnoosi. Lääkäri sanoi että tämä rääkkäys loppuu nyt ja päästään kuukauden sisään korvalääkärille keskustelemaan jatkosta (leikkauksesta). Nyt ei enää Hipulta oteta noita kokeita mutta lääkäriin on kuulema tultava jos on kovin kipeä. Ja jos sattuu käymään niin ettei kohdalle sattuva lääkäri olekaan tämän kyseisen lääkärin kanssa samaa mieltä (ettei kokeita tartte enää ottaa) niin sitten me tehdään vaan niin että lähdetään pois. Ohi nuo aina menee ilman lääkäreitäkin. Ja osataan tässä vaiheessa jo tunnistaa jos on kyse jostain muusta jolloin toki verikokeet yms. on ihan oikeutettuja. Tämä saatiin siis 7kk sairastamisen jälkeen päätökseen. Tulen päivittämään vielä tilannetta myöhemmin, viimeistään sitten leikkauksen jälkeen.
  11. Kopsattu mun päikystä: Torstaina siis crp 17, perjantaina 150 ja mentiin lähetteellä lasten päivystykseen:
  12. ^ Sanopa se. Ollaan päivystyksessä, crp vasta 17 (uskomatonta et noin alhainen). Likka on naatti, kuumetta yli 38 lääkkeistä huolimatta.
  13. Noniin, tytölle nousi kuume. Pari päivää aikaisemmin mitä odotin mutta kuitenkin.
  14. Nii, meillä ei tosiaan oo verikokeissa koskaan ollut mitään. Mut se kuume nousee sinne neljäänkymppiin ihan hetkessä ja samana päiväänä kun menee kattoo crp:n nin se on jo sata, seuraavana päivänä 200-300.
  15. Juuri tuo on syynä ettei haluta leikkausta kun on niin iso operaatio näin pienelle. Mutta ei me näinkään voida kuukausikaupalla jatkaa....