Tiktak

Jäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About Tiktak

  • Rank
    Aloittelija
  1. Minua lääkäri rauhoitteli kerran ettei aivan alun syömisillä ja juomisilla ole vaikutusta koska istukka alkaa toimimaan n. rv 6 tienoilla
  2. Mielihalut on vaihdelleet eri raskauksissa. Esikoista odottaessa teki mieli lonkeroa jatkuvasti ja kun sitä ei voinut juoda niin greippilimu muistutti maultaan sitä ja limua kului . Joissain raskauksissa on ollut himoa tomaattiin, näkkäriin tomaatin kera, tuorekurkkuun valkosipulidipin kera ja nyt kahdessa viimeisessä greippi-, sitruuna-, puolukka- ja karpalomehuun tai turkkilaista jogurttia kookosöljyn, puolukoiden ja makeutuksen kera. Nam!
  3. Omasta kokemuksesta ja parin raskauden perusteella täytyy todeta että karppaus helpottaa elämää kun raskausdiabetes vaivaa. Virallisten ohjeiden mukaan jos syön niin insuliinit tulisivat heti, karppiruoalla arvot pysyvät ihanteellisina. Olokin pysyy vähän pirteämpänä vaikka tokihan jo näin rv33 alkaa väsymys olemaan taas kuvioissa mukana muutenkin. Painonnousu on myös ollut aika hallittua, ei voi th moittia kun 5,5 kg on lisää tullut
  4. Ensimmäinen vaihtoehto. Omat kokemukset julkiselta puolelta ovat kaikissa kahdeksassa tapauksessa olleet erittäin hyvät enkä koe tarvetta yksityiselle sairaalalle
  5. Ilokaasun tehokkuus oikein otettuna. Muuta kivunlievitystä kaasun ja eri asentojen/liikkumisen lisäksi ei tarvinnut. Ja istuminen sujui hyvin heti synnytyksen jälkeen.
  6. Eipä ole tullut meikattua. Ei jotenkaan kiinnostanut miltä sitä osastolla näyttää, kunhan hiukset oli järjestyksessä ettei peikolta näyttänyt
  7. Eipä tullut aikoinaan edes mieleen mitään lahjoja odotella vauvan synnyttyä. Paras lahja on ollut kun mies on joka kerta siivonnut talon lattiasta kattoon sillä välin kun itse olen ollut sairaalassa (nykyään talon siistinä pitäminen onkin haastavaa kun lapsia on kahdeksan) ja vaihtanut lakanat jne. Mies kun on vielä tarkempi siivoamaan kuin minä niin täällä on ollut todellakin putipuhdasta ja on ollut kiva kotiutua aina vauvan kanssa Joskus sitten silmiin osui tuo Kalevala Korun äiti-lapsi koru, se hela mihin saa upottaa sinisiä tai punaisia kiviä kolme aina yhteen helaan joka lapsesta. Esitin sen toiveena ja kuudetta odottaessa sain sittenjoululahjaksi korun hopeisena ja kahdella helalla jossa oli viisi kiveä - yksi kustakin lapsesta. Kuudes kivi tuli kun kuutonen syntyi. Seitsemännen synnyttyä mies kaivoi salissa koruni esiin ja siihen oli jo laitettu kolmaskin hela punaisella kivellä kun tyttö tuli (oli tutulta kultaliikkeen omistajalta saanut mukaan kummallakin kivellä varustetun helan että palauttaa sitten toisen kun tietää kumpi tuli). Nyt odotan yhdeksättä joten saan kolmannenkin helan kaikki kivipaikat täyteen. Lempikoruni ehdottomasti mutta silti arvosta edelleen enemmän sitä ettei kotona ole kaaos kun vauvan kanssa kotiudun Sen kaaoksen kun tämä lapsimäärä saa aikaan hetkessä ja joka päivä.
  8. Esikoisen synnytys (3790g, 51cm, rv40+6) päätyi kiireelliseen sektioon vuorokauden synnytyksen jälkeen kun avautuminen pysähtyi 9cm:iin otsatarjonnan takia. Tarjonta huomattiin muutama tunti aikaisemmin mutta odotettiin jos kääntyisi vielä oikein mutta kun ei niin ei. Synnytyksen jälkeen sanottiin että virhetarjonta harvoin toistuu. Kakkonen (3920g, 53,5cm, rv39+6) syntyikin ihan normaalisti. Samoin kolmas (4590g, 56cm, rv 40+1). Neljäs (4145g, 53cm, rv40+4) tuottikin sitten taas vähän työtä ponnistusvaiheessa kun silloin huomattiin että tulokas olikin tulossa otsatarjonnassa. Ponnistusvaihe kesti 54min mutta tuli itsekseen ilman imukuppeja, eppareita tai muita enkä edes revennyt. Viides (4460g, 53cm, rv 40+6) syntyi normaalisti. Kuudes (3650g, 50cm, rv 39+5) halusi taas hommasta vähän haasteellisempaa ja syntyi avosuisessa kasvotarjonnassa. Ponnistusvaihe 16min ja ilman apuja tuli. Tämän jälkeen kätilö totesi että ilmeisesti lantiossa on tilaa vauvan kääntyillä väärään asentoon synnytyksen aikana mutta on tilaa myös tulla alakautta tarjonnasta huolimatta Seitsemäs (4314g, 53cm, rv39+4) ja kahdeksas (3884g, 51cm, rv 39+4) tulivatkin sitten jälleen normaalisti. Saas nähdä missä tarjonnassa yhdeksäs maaliskuussa maailmaan yrittää...
  9. 40+6, spontaanisti supistuksilla 39+6, käynnistettiin (ensin prostaglandiinigeeliä ja sitten kalvot puhki) 40+1, vedet meni lasketun ajan puolella juuri ennen puoltayötä 40+4, käynnistettiin (prostaglandiinipuikkoja kohdunsuulle), meni pari päivää 40+6, käynnistettiin (cytotecmuruja kohdunsuulle, yhtenä päivänä oksitosiinitippaa, lisää cytoteceja), meni kolme päivää 39+4, käynnistettiin (cytotecmuruja suun kautta), meni neljä päivää 39+5, käynnistettiin(cytotecmuruja suun kautta, yhtenä päivänä oksitosiinitippaa, lisää cytoteceja, yksi välipäivä), meni viisi päivää 39+4, käynnistettiin(cytotecia suun kautta, yksi välipäivä, lisää cytotecia), meni kuusi päivää
  10. 1. synnytys 24h, lopulta sektio otsatarjonnan takia 2. synnytys 3h, josta ponnistusaika 29min, käynnistetty 3. synnytys 5h44min, josta ponnistin 4min 4. synnytys 2h, josta ponnistin 54min (otsatarjonta), käynnistetty 5. synnytys 45min, josta ponnistusta alle minuutti, käynnistetty 6. synnytys vajaa 4h, ponnistusta 16min (avosuinen eturaivotarjonta), käynnistetty 7. synnytys 3h, ponnistusta 1min, käynnistetty 8. synnytys 3h, ponnistusta 10min, käynnistetty Yhdeksäs kerta maaliskuussa, katsotaan kuinka se menee