Danni

Aktiivijäsen
  • Content count

    311
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Danni

  1. Rv39+1, jotenkin edelleen niin epätodellinen olo koko raskauden ja vauvantulon suhteen että ei tämä olotilakaan kypsytä.
  2. Minulla on takana kaksi synnytystä. Ensimmäinen kivulias käynnistetty mutta silti nopeasti ja ihan hyvin sujunut, toinen itsestään käynnistynyt ja todella upea kokemus. Ja silti on alkanut pelottaa nyt kun kolmannen lapsen laskettu aika on viikon päästä. Minä en pelkää niinkään sitä kipua, repeämistä tms. vaan että vauvalle tai itselleni käy jotain. En tiedä mistä olen tämän pelon kehittänyt mutta ahdistaa kovasti. Pelkään että vauvalla on joku vika tai että synnytyksessä tulee joku vika. Mitään syytä ei ole pelätä ja senpä vuoksi pelottaa vielä enemmän, ajattelen että äidinvaisto yrittää kertoa jotain.
  3. Meille on kolmas vasta tulossa mutta onhan tuota silti tullut mietittyä miten arki ja elämä muuttuu. Kakkosen syntymä oli ehdottomasti suuri muutos, esikoinen oli silloin noin 2,5vuotias ja juuri pahimmassa uhmassa. Vauva oli itkuine nja valvoi öisin. Ensimmäinen puoli vuotta kaksilapsisena perheenä oli todella rankka. Uskon että siihen vaikutti suurelta osin lasten suhteellisen pieni ikäero sekä esikoisen temperamentti. Nyt on tilanne se että esikoinen on jo seitsemän vuotta, menee syksyllä kouluun. Kuopus on kasvanut itkuisesta vauvasta aurinkoiseksi pikkupojaksi joka on vauvan synnyttyä 4,5 vuotta vanha. Tilanne on siis aivan erilainen kuin aiemmin kun vauva perheeseen tuli. Itsellänikin on olo ihan kuin esikoista taas odottaisi, kun isojen lasten kanssa on saanut keskittyä odotukseen taas ihan niin kuin parhaaksi näkee. On aikaa itselle eri tavalla kuin kuopusta odottaessa. Tämä tulee varmasti olemaan se merkittävä ero myös vauvan synnyttyä vaikka tulisi yhtä itkuinen kuin kuopuksestakin; minulla ei ole uhmaikäistä siinä samalla hoidettavana. Lisäksi vuodenaikakin helpottaa, esikoinen viihtyy ulkona kavereidensa kanssa aamusta iltaan ja läheisessä leikkipuistossa löytyy kavereita kuopuksellekin ja arkipäivisin saadaan ilmainen lounas, kunhan vain jaksetaan raahautua tuohon 300m päähän Moni sanoo että toinen lapsi on perheessä suurin muutos ja kolmas menee siinä sivussa. Olen tällä hetkellä samaa mieltä asiassa. Paitsi jos lapsilla on pienet ikäerot.
  4. Nyt ihan käytännönkokemusta Minipoppoosta ja suosittelen! Todella edullisesti äitiysvaatteita ja imetysvaatteita! Harva vaate maksaa siellä yli 10€. Ja toki paljon ihania lastenvaatteita myös Minusta on kiva kun tuolla ei ole yhtä hyllytyspäivää eli vaikka kävisi päivittäin niin on uutta tavaraa pöydissä. Suosittelen käymään jos sattuu matkan varrelle! Samalla suunnalla myös Kaivokselassa on kirpputori Jane. Sielläkin äitiysvaatteita takahuoneessa ihan kivasti mutta on pienempi paikka kuin Minipoppoo ja vähän hankala päästä julkisilla. Toki jos omalal autolla kulkee, kannattaa tsekata samalla molemmat
  5. Täällä tänään tasan 38 viikkoa täynnä. Yhtään ei ole vielä kärsimätön olo, hyvin jaksaa vielä mahaa kantamaan. Olen asennoitunut jo alusta asti siihen että yli rv40 mennään, kuten aiemmissakin raskauksissa, joten pari viikkoa tulee menemään varmasti ihan rauhallisissa merkeissä vielä. Synnytys tuntuu tosi kaukaiselta asialta vielä. Yritän nauttia nästä viimeisistä viikoista, niitä tulee kuitenkin ikävä sitten synnytyksen jälkeen
  6. Meillä on viimeinen raskaus menossa ja vikoja viikkojakin viedään. Olen aiemminkin miettinyt tuollaisen kipsivaloksen tekemistä muistosi isosta mahasta ja nyt alkaisi olla viimeinen tilaisuus sellaista tehdä. Onko täällä ketään joka olisi vastaavanlaisen tehnyt? Pikaisen googletuksen perusteella askartelukaupoista ainakin saa kipsinauhaa joka ilmeisesti kastellaan ja levitetään sitten mahan päälle kuivumaan, kuulostaa melko yksinkertaiselta. Paljonkohan tuota nauhaa tarvitsee? Saako tuota myös apteekeista? Kaikki vinkit aiheesta ja kuvatkin olisi kivoja
  7. Löysin tällaisen linkin jossa on mahakipsin käyttötavoista kuvia: http://www.hattentatti.fi/index.php?cPath=42_43_0_19_23 Ihania ideoita, vauvan voisi kuvata kipsissä sitten syntymän jälkeen. Ja tuo höyhenillä kuorrutettu on aika suloinen myös. Tuolla tekniikalla ja asentamalla valon kipsin taakse (paloturvallisesti tietenkin) voisi saada aika hienon yövalon aikaiseksi
  8. Ostat puikkoja ja voidetta (esim. sheriproct) Ei niille valitettavasti mitään raskauden aikana tehdä eikä kyllä oikein jälkikäteenkään, palautuvat varmasti itsestään ajan myötä. Juo paljon ja syö kuitupitoisesti, yhtään ei saisi ponnistella.
  9. Kiitos vinkeistä! maalaaminenkin on hyvä idea Tietääkö kukaan paljon tuo kipsinauha maksaa apteekissa? Ajattelin että miehen kanssa tuo tehtäisiin. Seinällehän tuon varmaan laittaisi jos onnistuu, voisi olla ihan hauskan näköinen.
  10. Harrastan kesäisin rullaluistelua ja olisi ihana päästä ensi kesänäkin näin liikkumaan vaikka vauva perheeseen liittyykin. Mutta uskaltaako vauvan kanssa rullaluistella? Ja jos uskaltaa niin millaiset vaunut olisi hyvät? Mitään superkiitoa ei olisi tietenkään tarkoitus harrastaa, meillä ajaa lapset polkupyörillä samalla joten aika hitaasti kuljettaisiin.
  11. Luulen että en uskalla sittenkään lähteä vauvan kanssa rullailemaan vielä tänä kesänä. Täytyy jättää isän hoitoon omien lenkkien ajaksi. Taitaa tuossa olla liikaa riskejä. Ensi kesänä sitten varmasti joten ratasvinkkejä otetaan edelleen vastaan!
  12. ^ eikö teillä ole hoitoalustaa erikseen? Meillä tuli sellainen hoitolaukun mukaan joten sitä varmasti käytetään. Tosin yleisiä tiloja varten voisi hankkia noita kertiksiä, ovat yleensä niin saastaisessa kunnossa ettei tee varmaan mieli omaa alustaa siihen pöydälle laittaa.
  13. Ok kiitos selvennyksestä, kuulostaa ihan järkeenkäyvältä
  14. ^jos on kuitenkin kosteuspyyhkeitä mukana, eikö ne aja saman asian?
  15. Monella on pieni pyyhe hoitolaukussa mukana. Tyhmänä kysyn, mihin sitä käytätte?
  16. Esikoisesta en muista oliko, hän sisi tyttö. Nyt sensijaan on näkyvissä kuin myös kuopusta odottaessa ja poikia molemmat.
  17. No tuota juuri mietin että mitään pitkähihaista ei ainakaan voi hankkia, kesä tulossa ja muutenkin aina öisin kuumissani. Minulla on useita imetystoppeja naruolkaimilla ja muutamia t-paitamallisia mutta mielellään pitäisin ne kyllä päiväkäytössä. Joku vähän kietaisutyyliin menevä naruolkaiminen lyhyt mekko voisi olla kaikista kätevin, vähän just tuollainen kuin Mymmelin tyttären linkissä mutta noin paljon en kyllä raaski maksaa puolen vuoden käytöstä. Pitääkö tässä alkaa vielä ompeluhommiin:girl_impossible:
  18. Esikoinen oli vain vauva, kuopusta sanottiin Mackiksi Ihmemies MacGyverin mukaan koska riippui mukana vaikka raskaus olikin alussa epävarma, tätä ollaan kutsuttu nyt Eevertiksi ja siitä tulee itseasiassa vauvan kolmas nimi. Muoks. Kotioloissa kutsutaan tätä vauvaa ihan oikealla, tulevalla nimellään joka on jo myös päätetty
  19. Täytyy myöntää että kun aloituksen ekan kerran luin, tuli vähän sellainen olo että turhasta maristaan. Mutta toisaalta ymmärrän kyllä aloittajaa myös. Itse olen nyt raskaana ja ehkäisemättömyydestä huolimatta tämä raskaus oli ylläri. Olemme jo vuosikausia olleet ilman ehkäisyä ja lääkäri on sanonut minulle että tuskin tulen enää luomuna raskautumaan. Kun sain tietää olevani raskaana, tunsin samaan aikaan onnellisuutta, pelkoa ja harmitusta. Kolmatta olin toivonut, aloittajan tapaan "sitten joskus", mutta sillä hetkellä oli muut jutut mielessä. Minulla oli opiskelut kesken, tosin loppusuoralla, tarkoitus oli etsiä jatkopaikka, mies oli vasta aloittanut opiskelut, hänen valmistumisensa jälkeen piti alkaa etsimään asuntoa. Tuntui että raskaus pisti kaiken uusiksi. Pidin myös opiskelijaelämästä, en kaivannut enää kotiin lasten kanssa. No, abortti ei ollut mikään vaihtoehto missään vaiheessa, piti vain sopeutua tilanteeseen. Ja toisaalta vauva oli ihan toivottukin, ajoitus vain oli vähän huono. Tai siltä se ainakin alkushokissa tuntui. Nyt on menossa rv35 ja pikkuhiljaa alkaa sopeutumaan tilanteeseen Olen hakenut opiskelupaikkaa ja jos sellaisen saan, otan vastaan. Sitten katsotaan miten saadaan hoidettua opiskelut, lapset ym. Kotona olen alkuun kuitenkin ainakin vuoden verran ja yritetään hoitaa lapset kotona senkin jälkeen niin että toinen opiskelee päivällä ja toinen illalla.
  20. Toivottavasti tästä ei jo ollut aloitusta, jos on niin vinkatkaa Eli pitäisi pikkuhiljaa alkaa hankkimaan hoitotuotteita (rasvat, öljyt tms) vauvalle. En enää yhtään muista mitä aiemmin on vauvojen kanssa tarvittu.. Turhaa kamaa en tahdo ja ne pakollisetkin olisi kiva kun olisi mahdollisimman luonnonmukaisia. Eli, mitä hoitotuotteita VÄHINTÄÄN pitää vauvalle hankkia mihinkin tarkoitukseen että pärjää? Antakaa vinkkejä, mielellään ihan tuotteen nimellä!
  21. Meillä todettiin kuopuksella hinta-laatusuhteeltaan parhaaksi Lidlin vaipat, onko ne nyt Cien merkkiä? Bonuksena vielä ettei vaipoissa ollut kuvioita, ei paistaneet valkoisenkaan bodyn läpi
  22. Kiitos hyvistä vinkeistä! Luulen että jou rasva pepulle olisi hyvä olla olemassa jo heti varuiksi - tai sitten tuo talkki. Täytyypä käydäkin hakemassa lähikaupasta Pirkka-talkkia. Lapsimessuilta sai ilmaiseksi paketillisen Nature babycaren puhdistuspyyhkeitä joten niitäkin on nyt sitten kokeilussa. Puhdistuspyyhkeitä käytettiin vanhempien lasten vauva-aikana reissussa pikapuhdistukseen ja satunnaisesti kotona myös joten eiköhän noille jotain käyttöä löydy. En kyllä noiden luomustatuksesta tiedä kun tuoteselostetta lukee: water, glycerin, panthenol, aloe, cocamidopropylamine oxide, phenoxyethanol, ethylexylglycerin, sodium benzoate, citric acid.
  23. Täällä on myös isyyspakkauksen kokoaminen käynnissä Ajattelin kerätä pakkaukseen kaikkea pientä vain isälle tarkoitettua tavaraa, eli vauvanjutut tutit, rasvat ym. ostan sitten erikseen. Tällä hetkellä ostettuna on paketillinen miehen lempinuudeleita (harvoin näitä ostetaan lisäaineiden vuoksi joten ilostuu varmasti ) Tupla-patukka, Sisu-aski, Koff-tölkki, Babyblues-sarjakuva (mies lukee näitä aina lehdistä ja naureskelee joten tiedän että tulee varmasti luettua) Ässäarpa ja termosmuki. Jotain pientä voisi vielä keksiä..
  24. Meillä on tulevalle vauvalle hankittuna makuuvaunut joissa kova vaunukoppa, ei siis erillistä kantokoppaa. Tuossa kopassa ei myöskään ei ole sivuilla kantohihnoja eli vaikka sen saa rungosta irti, se ei sovellu vauvan kantamiseen kotiin ylös portaita pitkin. Nyt olenkin miettinyt mikä olisi paras ratkaisu vauvan liikuttamiseen vaunuista kotiin ja toisin päin? Vaunuihin voisi tietenkin hankkia pehmeän kantokopan mutta koska on kesävauva kyseessä, se voisi olla turhan kuuma ratkaisu. Olisiko kellään ideoita?
  25. Meille tulee vaunuiksi 80-luvun Briot, verhoilu on tummansinistä vakosamettia. Vaunut oli tosi hyvässä kunnossa pientä pölyisyyttä lukuunottamatta kun saimme ne, ainoastaan jalkapeite puuttuu mutta sille tuskin olisi muutenkaan kovasti käyttöä ollut. Sitten kun makuuasento on ihan out niin siirrytään vähän pienempiin rattaisiin, nämäkin Briot niinikään 80-luvulta. Kankaat on alkuperäiset, verhoilin ainoastaan istuinosan oranssiraidallisella jokapoika-kankaalla että saatiin vähän väriä. Näissä ei mene selkänoja ihan makuuasentoon mutta sen verran alas kuitenkin että pystyy nukkumaan ihan hyvin.