ninnukkka

Jäsen
  • Content count

    17
  • Joined

  • Last visited

About ninnukkka

  • Rank
    Aloittelija

Profile Information

  • Location
    Oulu
  1. Alemmasta en uskalla sanoa mitään mutta ylemmässä on kyllä kaksi viivaa
  2. ei ollu enää hormoonia verissä
  3. Söin Cerazetteja kaksi vuotta, viimeisen kuukauden aikana tajusin miten paljon pahaa olin saanut niistä itselleni aikaan kun mies sanoi että kannattaiskohan ne pillerit lopettaa ja ihmettelin vain että miksi!? Luotin minipillereiden hormooniin kun aiemmin yhdistelmäehkäisyvalmisteet ei sopineet. Lopulta vain itkin ja kuuntelin kun sain kuulla minkälaiseksi olin näiden pillerien käytön aikana muuttunut niinkuin myös edeltäneiden, jolloin kuitenkin itse huomasin muutoksen! Sanoisinko että näistä pillereistä johtuen sain parisuhteeni melkein pirstaleiksi, nyt lopetettuani menee jo huomattavasti paremmin. Näistä pillereistä johtuen olen ilmeisesti masennukseni myös sairastanut, samoihin aikoihin ilmeni kun aloittelin näitä. Olin vain ihan turtunut en osaa paremmin sanoa. Lisäksi itkeskelin ja raivoilin tämän tästä, välillä olin aika agressiivinenkin ja vaikka mitä muuta.. Näppyjä oli alussa selkä ja otsa täynnä ja paino taisi vähän nousta.. Kuukautiset olivat n. kerran vuodessa, lopetettuani tulivat entisellä normaalilla 28/29 kierrolla jota hieman ihmettelin.. Yksinkertaisesti nämä pillerit lopetettuani `Kustannussyistä sammutettu valo tunnelin päässä` syttyi jälleen ja luulempa että hormoniehkäisy on taakse jäänyttä elämää! Nyt odotellaan varmistusta onko massussa elämää
  4. Kävin tänään verikokeessa ja hormonia oli vähän, mutta tarpeeksi että olisin raskaana. Eilen alkoi kuitenkin kummallista pientä vuotoa mutta kipuja ei ole ollut, joten se voi olla normaalia.. Ei tämä jännitys lopu koskaan, kun vasta viikon päästä uusintaverikokeeseen jos ei mikään suurempia muutoksia tule tällä viikolla vastaan!
  5. Kuvan laatu ei ole taaskaan parasta mutta kyllä se siitä vaan alkaa viiva selkenemään =)
  6. testiliuskan oon siis leikannu puoliksi ja tehny kaks eri testiä, eilis ja tältä aamulta ovat..
  7. tässä on päivitettyä kuvaa, on niin kirkas salama kamerassa että se heijastaa ne viivat piiloon! kyllä niissä on jotain varmasti on!
  8. leikkasin kahtia nuo niin ei tarvi koko ajan ostaa uusia niin ne on ihan pirstaleina en saanu sellasta kuvaa missä ne näkyy kun ne on niin haaleat ainaki omaan silmään.. tai en tiedä
  9. tein kummallakin tyylillä ja molemmista tuli tyttö ensiksi.. en vielä tarkasti tiedä tämänhetkistä tilannetta =)
  10. eilis aamu ja tämä aamu. vieläkin on niin himmeät että tuntuu että onko ne oikeasti siinä..
  11. Pienessä vuokrakaksiossa luhtitalossa 2. krs, iso parveke, mukava asuinalue
  12. Minulla on ollut vauva h a a v e jo jostain kuuden- seitsemäntoista ikäisestä ja nykyisen kumppanini kanssa se on pikkuhiljaa muuttunut 'oikeaksi vauvakuumeeksi'. Olen nyt 22. Yksinkertaisesti haluaisin vain vauvan enkä mitään muuta. Minusta tuntuu jotenkin vihaiselta ja katkeralta kun tiedän ympärilläni olevien ihmisten saavan koko ajan lapsia, läheisille en ole tuommoisia tunteita suo mutta sellaisille vähän tutuille ja arvatkaa ne tuntemukset sitten kun on kyseessä joku kenestä en liiemmin tykkää!
  13. on nyt tullu tehtyä aika monta testiä ja kaikissa niissä jotain viivantapaista näkyy mutta eilen tein hetken mielijohteesta yhden iltasella ja siinä ei näkynyt mitään! olin kyllä saunassa juonut varmaan litran limukkaa vähän ennen sitä että olisko se vaikuttanut siihen tulokseen.. tuli kyllä kiukku ja paha mieli mutta aamuisessa taas näytti olevan vähän jotain.. vai voiko ne viivat vaan kuvitella siihen
  14. mulla on nyt tehtynä kolme tosi vaaleaa haamua ja oireet on tämmöisiä: *viikon ollut mieletön väsy ja normaalisti en ole koskaan mitenkään erityisen väsynyt *viikko sitten tuli ihan hirveä olo muutamasta alkoholijuomasta ja meinasin pökertyä, siis krapula tuli *rintoja on alkanut ehkä eilen aristaa ja yleensä ne on varmaan 2 vk kipeät ennen menkkoja *muutaman kerran meinannut päästä itku tyhjästä *rauhallinen olo, ei minun tapaista ja outo jotenki hömppä olo,ei oikein ajatus kulje.. *nenän limakalvot ollut ehkä viikon kuivat! todella ikävän tuntusta! *masua on vähän vihlassut nyt parina päivänä *ripuli en tiedä muista mutta tuollaisia ainakin on tullut huomattua.. epäilyttää kyllä ne haamut..haluaisin niin kovasti vauvan <3 vaikka tämä ei olisi suunniteltu raskaus mutta erittäin toivottu silti.. pillerit tosiaan olen jättänyt pois kun ei pää kestänyt kaikkea mitä niistä tuli ja lopulta ei enää mieskään kestänyt minkälainen olin niistä johtuen. ainiin ja HIRVEÄ kylmä ja vilunväreitä ja yli viikon ollut lämpö aika korkeella omaan normilämpöön verrattuna.sen tosiaan huomasin ensimmäisenä että ei oo normaalia..?